Evankeliumi
Joh. 9:24–38
Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9
Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.
Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!
Oletko joskus keskustellessasi ajatellut, että toinen on aivan tavoittamattomissa. Sanat, jotka kerrot eivät tavoita toista ja tuntuu kuin eläisitte aivan eri todellisuuksissa. Se kokemus, jonka olet kokenut ja jota sanoin yrität kuvat, ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Tänään avainkysymyksenä on ”Kuka Jeesus on?”
Tänään evankeliumitekstissä kohtaamme Jeesuksen parantaneen sokean miehen ja fariseukset, jotka uudemman kerran ovat kutsuneet miehen kuulusteltavaksi. He ovat jo aiemmin puhuttaneet häntä ja hänen vanhempiaan ja vielä uudelleen haluavat kuulla miestä. Fariseuksilla on polttava tarve saada selvyys, mitä oikein on tapahtunut, mutta heidän sydämensä ei ole auki, sille todellisuudelle, jonka parantunut mies on kohdannut. Heidän ainoana tavoitteena on saada Jeesus kiinni lain rikkomisesta – sapattikäskyn noudattamatta jättämisestä.
Tuossa keskustelussa on läsnä epäusko ja usko – meidän täytyy tänään kysyä, miten ne eroavat toisistaan. Millä tavoin kumpikin näistä ilmenee. Fariseusten epäusko Jeesusta kohtaan oli juutalaista uskoa: ei voi olla muuta välittäjää Jumalan ja ihmisten välillä kuin Mooses, jolle kaikkivaltias pyhä Jumala on antanut käskynsä. Syntinen ihminen ei voinut lähestyä pyhää Jumalaa. Jumala on Yksi kuten juutalaiset uskontunnustuksessaan tunnustavat. Heidän kysymyksensä ei pyri selvittämään sitä mitä Hän voi olla heille henkilökohtaisesti.
Jeesuksen toiminta ylittää fariseusten käsityskyvyn ja he hylkäävät se mahdollisuuden, että tässä voisi olla Messias. Epäuskossaan he kieltävät Jeesuksen, joka myöhemmin julistaa itsestään: ”… sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita…” Kysymys Jeesuksesta on uhka fariseuksien uskonnollisuudelle – lain ja sääntöjen noudattamiseen perustuvalle Jumalan mielisuosion ansaitsemiselle. Jos syntinen sokea saa osakseen Jumalan armon ja ihmeellisen parantumisen, kuinka mikään voi enää olla omaa ansiota?
Läsnä on kiistely laista ja omakohtainen todistus koko elämän mullistavasta ihmekokemuksesta. Nuo ovat kaksi aivan eri todellisuutta. Jeesuksen omakohtainen kohtaaminen ja hänen tuntemisensa muuttaa kaiken. Se voi muuttaa ihmiselämiä ulkoisesti, mutta ensisijaisesti se muuttaa sisäistä elämää. Kaikki nähdään toisin silmin. Tuo mies, joka oli saanut fyysisesti näkönsä takaisin, näki ensimmäistä kertaa – mutta ennen kaikkea hän näki uskon silmin Jeesuksen.
Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.
Usko on toivon todellisuus. Usko tarttuu siihen mitä ei nähdä. Usko näkee näkymättömän ja tarttuu Jumalan lupaukseen, Jeesukseen. Jeesus siis jakaa kahteen joukkoon epäuskon ja uskon. Uskossa Kristus on läsnä – Galatalaiskirjeessä sanotaan: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”, siis uskon kautta.
Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan Hän on antanut meille armovälineet – sellaiset lääkkeet, jotka voivat palauttaa näkökykymme ja kiinnittää katseemme Häneen, joka on meidät lunastanut. Jeesus on tullut maailmaan syntisiä ihmisiä varten. Jeesus ei aja pois fariseusten tavoin hänen luokseen tullutta syntistä.
Jumala synnyttää meissä uskon Pyhän Hengen kautta. Ei meidän ansiostamme vaan täysin meistä riippumatta. Kaikki on armoa. Hän voi synnyttää uudelleen uutta elämää. Hän ei jätä meitä epäselvyyteen itsestään, vaan ilmoittaa meille itsensä.
Katseemme ei enää kohdistukaan itseemme, vaan siihen mitä Hän on meille antanut. Raamatun, kasteen ja ehtoollisen, rukouksen, kristittyjen yhteyden. Näiden kautta Jumala lähestyy meitä. Jeesus on itse läsnä tänäänkin, kun olemme Hänen nimessään koolla. Saamme kohta käydä ehtoolliselle. Siinä Hän sanoo meille jokaiselle: ”Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.”. Jeesus on jokaisen pelastaja.
Tänään on siis aihetta juhlaan. Saamme tänään juhlia yhteiset syntymäpäiviä teidän kanssanne, jotka olette tällä vuosipuoliskolla täyttäneet pyöreitä vuosia – saamme katsoa taakse päin elämään ja todeta, että Jumala on tähän asti auttanut. Ajasta aikaan varjellut ja tänään saamme olla yhdessä koolla. Tällaisena päivänä on hyvä katsoa taakse päin ja pohtia niitä hetkiä, joissa Jumala on erityisellä tavalla varjellut. Samalla saamme kurkottaa eteenpäin ja kiittää Jumalaa siitä, että Hän on kanssamme myös tästä eteenpäin, ei vain meidän viimeiseen hetkeen täällä maailmassa, vaan uskossa luottaa, että Hän on kanssamme iankaikkisesti.
Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.