Raamatunkirja: Markus

  • Saarna 12: Mark. 2:1-2 (23.10.2022) – Laukaan kirkko

    Mark. 2:1–12

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Usko ja epäusko. Putkiaivoiselle insinöörille tuo on binäärinen lauseke, se on joko nolla tai ykkönen, päällä tai pois. Tosi tai epätosi.

    Ja sitten kuulemme kysymykset mielessämme: Oletko uskossa? Onko armo kirkastunut? Oletko tehnyt ratkaisun? Oletkos uskomassa?

    Ja sitten alamme mittailemaan uskon määrä ja laatua… hänelle, joka arkana tulee kirkkoon takapenkkiin istumaan, voipi jo alkaa kurkkua kuristamaan. Minunko uskoni? Mitä siis minunko uskoni? Enhän minä…

    Pitääkö siis alkaa höylämään kynnystä matalammaksi ja muokkaamaan sanomaa mediakonsultin opein helpommin nieltäväksi, ettei kukaan kokisi itseään turvattomaksi turvallisessa tilassa. Että ihan yksi annos vain sellaista sopivan kädenlämpöistä tapakristillisyyttä, ei mitään uskon vaatimuksia, kiitos…

    No, ehkäpä löydämme evankeliumitekstistä taas jotakin oleellista, joka meitä auttaa.

    Tänään kuulimme evankeliumitekstin, jossa ollaan taas tosiasian äärellä, jota toissasunnuntaina sivusin: Jeesus parantaa. Jeesus muuttaa asiain tilan täydellisesti. Ja mitenkä se sitten tapahtuu: miehelle, jonka ystävät kantavat Jeesuksen luokse, Jeesus julistaa synnit anteeksi ja parantaa miehen!

    Tuo kertomus pysäyttää meidät monella tavoin pohtimaan uskoa: itsellä jostain syystä tuo kertomus yhdistyy jonkinlaiseen toiminnalliseen lasten Raamattuun, jossa ystävät purkavat tuota kattoa – siis purkavat kattoa – tuohan ei ollut mitenkään tavatonta sen ajan rakennustekniikassa. Käsin saatiin purettua kattoa niin että mies saatiin laskettua Jeesuksen luo.

    Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa Jeesus oli jo saanut maineen – joka aiheutti väen tungosta. Jo Mark. 1:33 Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Voitte kotona, vaikka lukea ja kerrata Jeesuksen toiminnan ensimmäisestä luvusta. Markuksen evankeliumia suositelleen ihan kokonaan luettavaksi –

    Ystävien kantamana Jeesuksen luo. Kuinka paljon olet valmis näkemään vaivaa ystäväsi eteen? Tuodaksesi häntä Jeesuksen luo?

    Toiseksi voimme mietiskellä tuota miestä. Eipä ollut uskon määrän tai laadun kyselyä, vaan halvaantuneen kohtaaminen Herran Jeesuksen kanssa, itse Jumala oli tullut hänen luokseen.

    Hengellisesti puhun: Evankeliumi vapauttaa syntien halvaannuttaman. Tule Jeesuksen luo!

    Se löytyi! On kyse siis jostakin mikä muuttaa elämää totaalisesti, uskon löytyminen on aina ihme.

    Tässä kuukauden ajan olemme monissa medioissa kuulleet ”Se löytyi!”

    Tarvitsemmeko tällaisia muutostarinoita uskon syntymiseksi? Välillä itselle nousee ajatuksia, että kukaan ei esimerkin avulla usko… kuitenkin Raamattukin puhuu uskon esikuvista.

    Nuo kertomukset kertovat siitä, mitä Jumala itse on tehnyt jonkun elämässä. Kyse onkin Jumalan teoista, ei niinkään itseä korostavasta uskon sankaruudesta. Jumala on tullut alimpiin paikkoihin asti – kuten tuo mies laskettiin alas Jeesuksen luo, voi olla, että sinutkin on laskettu sellaiseen paikkaan, umpikujaan, jossa on vain sinä ja Jeesus.

    Kyse ei olekaan siitä, että sinä yhtäkkiä alat kiinnostua Jumalasta, vaan siitä että Jumala tarttuu sinun elämääsi. Hän tulee sinun luoksesi Vapahtajassa Jeesuksessa. Että Hän alkaa puhua sinulle, koskettaa sinun elämääsi.

    Tällaista emme ole ikinä nähneet! – Oli siis tapahtunut jotakin aivan poikkeuksellista – ”emme – ikinä” – siis tätä ei ollut tapahtunut vielä koskaan. Jumala oli tullut kansansa keskelle. Tämä sama tapahtuu silloin, kun joku saa henkilökohtaisesti kohdata Jeesuksen – usko syntyy. Saako Jeesuksesta näin innostua!?!?

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Kuulimme äsken VT:n lukukappaleessa Abramista (Abrahamista) ja myös epistolatekstissä. Abraham uskoi mahdottomaan – Jumala teki sen mahdolliseksi.

    Kyse on siitä mitä Jumala tekee – sen näkeminen uskon silmin.

    Lupaus ja usko – Lue Raamatusta Jumalan lupauksia, sinä olet rakastettu, armahdettu, pelastettu.

    Kuinka Jumala tänään tulee meidän luoksemme: Sanassa ja sakramenteissä. Evankeliumi Pyhän Hengen kautta synnyttää USKOn. Sana tekee halvaantuneesta terveen. Uskollan korottaa vielä panoksia: Sana tekee kuolleesta elävän!

    Jeesus on tullut sinun mahdottomuuteesi! Ottamaan pois synnin taakan, kantamaan sen harteillaan Golgatalle, sovittamaan sinut Jumalan kanssa.

    Uskotko sen?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 48: Mark. 12:41-44 (25.8.2024) – Satama

    Mark. 12:41–44

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    Evankeliumimme on tänään lyhyt kohtaus temppelialueelta, esipihalla, jonne naisillakin oli pääsy. Tuossa yksinkertaisessa hetkessä tapahtuu jotakin sellaista mikä on talletettuna evankeliumiimme. Markus ei koristele tekstiään vaan kuvaa sitä toteamalla mitä tapahtuu.

    Evankeliumitekstikatkelman edellä Jeesus puhuu lainopettajista, keistä viime viikon evankeliumissa Jeesus myös puhui – kuinka ulkoinen arvostus ja kunnia vaanii kulman takana. Näinhän sitä helposti luonnollisesti ajattelee: enemmän on enemmän. Saamme oppia tänään Jumalan valtakunnan suhteellisuutta.

    Ensiksi puhutaan siitä, kuinka Jeesus katselee – tänään kun tulimme messuun, mietitkö, katseleeko Jumala sinua? Miten hän sinua katselee? Tuossa tilanteessa Jeesus näkee paljon enemmän kuin ulkoisen toiminnan. Ja se on juuri evankeliumimme ydin. Kaksi vähäpätöistä ei ollut kummoinen lahja, mutta se oli hänelle kaikki.

    Roponsa antanut leski uhrasi samalla sydämensä ja sen syvimmän rukouksen Jumalalle. Ei hän muuten olisi voinut antaa viimeisiä rahojaan kuin samalla huokaamalla Jumalan puoleen, että hän pitäisi hänestä huolen.

    Jumalasuhde: ”Antoi liiastaan” – on jo kaikki niin eihän siinä Jumalaa tarvita. Omastaan luopumisesta on kysymys hengellisestä taistelusta. On helpompi pitää itsellään kuin antaa muille. Jeesus joutui ihmetykseen lesken osoittamasta rakkaudesta. Sellaisesta rakkaudesta, joka antaa kaiken ja luottaa Jumalan huolenpitoon. Jumala ei ainoastaan anna syntejämme anteeksi, joka on kaikista lahjoista suurin, vaan hän on luvannut myös pitää meistä huolen.

    Jumalalle rahat eivät ole ongelma – meille ihmisille voi kyllä olla. Unohdamme, että kaikki on loppujen lopuksi lainaa, mitään emme täältä voi viedä mukanamme. Mihin käytämme omaisuuttamme, on todellakin hengellinen kysymys. Mihin omavoimaisuus johtaa?

    Panikoimme heti, jos törmäämme vastoinkäymisiin, emme luota siihen, että Jumala pitäisi meistä huolen vastoinkäymisistä huolimatta. Seurakunnassa on vaarana se, että alamme mittaamaan vain ulkoisia asioita. Pääasiaksi nousee muu kuin elävä yhteys Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa. Mahdollisuuksien arviointi alkaa perustua vain inhimillisiin voimavaroihin, ei Jumalan voimaan.

    Paavali kirjoittaa roomalaisille luvussa 12. Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Ja tämän jälkeen hän alkaa puhumaan seurakunnan tehtävistä ja Jumalan lahjoista. Kaikki on lopulta lahjaa.

    Antakaa niin että tuntuu – tuon käytännön sovellutus voisi olla kymmenykset: ajattelen, että nerokkaasti tuo suhteellinen osuus tuloista on sellaisella rajalla, jossa antaminen alkaa tuntua ja se on vaikeaa. Heti pohdin, onko kyse brutto vai nettotuloista, tulosta verojen ja sivukulujen jälkeen vai miten sitä pitäisi laskea. Laskelmointi paljastaa sen, että olen sidoksissa halvatun euroihin. Kymmenykset eivät ole ehdoton käsky kristityille, joillekin seurakunnille, jotka eivät ole verotusoikeuden piirissä se on elinehto. Se saa meidät pohtimaan sitä, annammeko vain liiastamme vai kaikkemme?

    2.Kor. 8:9 Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

    Kun Jeesus sanoo: Seuraa minua! Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi itse muuttaa itsemme ennen kuin voimme Häntä seurata. Hän antaa meille kaiken, hän pukee meidät omaan puhtauteensa, hän peittää meidän häpeämme. Hänen köyhyytensä, alentuminen ristin häpeään on suurin rikkautemme. Jeesuksen seuraaminen voi olla köyhyyttä tämän maailman silmissä, mutta se on todellista yltäkylläistä elämää. Tuo rikkaus tekee kaikesta mitä meillä on kiitoksen aiheen, sen vuoksi että kaikki on lopulta lahjaa. Silloin se mitä meillä on, onkin Jumalan ja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi annettua mammonaa. Uskommehan sen?

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.