Digiteologi

Vuosi: 2023

  • Saarna 18: Matt. 2: 1-12 (6.1.2023) – Lievestuore

    Matt. 2:1–12 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 2

    Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

    Armoa ja rauhaa meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on loppiainen ja evankeliumissa kuulimme kertomuksen idän tietäjistä. Tämän evankeliumin äärellä olen tähän saarnaan nostanut kolme otsikkoa:

    Paljastava kysymys

    Tähden johdattamana

    Ilon lähde

    Ensimmäiseksi

    Paljastava kysymys

    Joskus käy niin, että yksi kysymys, joka jossakin tilanteessa esitetään paljastaakin suuremman ja syvällisemmän asian kuin mitä itse kysymyksen suora vastaus antaisi. Myöhemmin Jeesuksen toiminnan aikana näitä tilanteita vastaan tulee useita. Yksinkertainen kysymys paljastaakin asioiden tilan tavalla, joka kertoo paljon enemmän.

    Tässä evankeliumissa tuon kysymyksen esittävät itäisen maan viisaat tietäjät Jerusalemissa ja tuo yksi kysymys saa koko kaupungin kuohuksiin.

    Missä on kuningas? Missä se juutalaisten kuningas on, joka on syntynyt?

    Kuinka tällainen kysymys saa aikaan sen, että seuraa syvä hiljaisuus. Herodeksen kasvot synkistyvät. Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Tunnelma on käsin kosketeltavan painostava.

    Tiedetään, että kuningas Herodes ei aikailisi aloittaa kansanmurhaa oman asemansa säilyttämiseksi. Vainoharhainen oman aseman turvaaminen sukulaistenkaan tappamisen uhalla ei ollut poissuljettua. Kansa tietäisi mitä seuraisi ja sekin pelkäsi.

    Tuo kysymys seimeen syntyneestä kuninkaasta paljastaa tänäänkin valtaa pitävien asenteen häntä kohtaan. Mihin tuo kysymys johtaakaan: Missä on tuo kuningas, jotta Hänet voisi poistaa, pyyhkiä pois ja jättää huomiotta, että oma asema huipulla ei tulisi uhatuksi. Eihän Häntä saa mainita.

    Tänään me saamme kysyä myös itseltämme, kuinka vastaamme tuohon kysymykseemme sisimmässämme. Missä on sinun kuninkaasi?

    Kuljemme eteenpäin idän tietäjien kanssa ja siirrymme toiseen osaan:

    Tähden johdattamana

    Seuraavaksi tukeudun saarnassani emeritusprofessori Jouko Martikaisen kirjaseen Idän tietäjät heidän motiivistaan lähteä pitkälle ja suuria logistisia ponnistuksia vaativalle matkalle.

    Tiedemiehet nuo idän viisaat miehet, jotka tunnetaan tavallisesti nimillä Melchior, Kaspar ja Balthasar olivat lähteneet Persiasta – Kaksoisvirtojen maasta. Martikainen myös esittää myös, että heitä olisi ollut kaksitoista, todistusaineistonsa perusteella, joka nojaa syyrialaisten kirjoituksiin ja kirkkojen traditioista, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teksteistä. He lähtivät jostain syystä matkalle.

    Tutkimuksessa on saatu selville, että Kaksoisvirtainmaan tähtitieteilijät havaitsivat maaliskuussa vuonna 6 ennen ajanlaskumme alkua, että tähtitaivaan kuningas Jupiter tulee kohtamaan noin puolen vuoden kuluttua, eli marraskuun puolivälissä, siinä 12-22.11. välillä, Saturnuksen. Saturnus oli juutalaisten tähti ja sen vastuualueena oli erityisesti Palestiina. Mesopotamian tähtitieteilijät näyttävät olleen selvillä myös siitä, että Jupiterin ja Saturnuksen täydellinen kohtaaminen tapahtuu vain 854 vuoden välein. Nyt kun nämä kaksi tähteä tulisivat kohtaamaan toisensa, jotain suurta oli tapahtumassa. Antiikin ajattelussa se saattoi merkitä vain kokonaan uudenlaisen hallitsijan syntymistä.

    Nuo tiedemiehet kulkivat tähden johdattamina Jerusalemiin kyselemään kuninkaasta, siellä he saivat vastauksen Bethlehemistä – ja kuinka ollakaan Raamattu kertoo tähden johtaneen myös loppumatkan, Martikainen kuvaa tätä ”eläinradan valo” -ilmiönä:

    Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Se valaisi tien varren kukkuloita ja heidän Betlehemiä lähestyessään muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä kuun nousemista, valokiilan akseli pysyi samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osa Betlehemin taloista, lopuksi vain ehkä vain yhden ainoan talon. Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. Betlehemissä valokiila jäi noin kahdeksi tunniksi yhteen paikkaan ja saattoi silloin olla halkaisijaltaan vain pari metriä.

    Kaksoisvirtainmaan ja antiikin tähtitieteeseen huolellisesti perehtyneet tutkijat ovat todenneet, ettei antiikin tähtitieteen pohjalta olisi ollut mahdollista kirjoittaa Matteuksen 2. luvun selostusta, elleivät mukana olevat olisi sitä itse nähneet ja kokeneet. Idän viisaat olivat saapuneet tähden johdattamina Maailman Valon luo. Tuo valo saa valaista meidänkin pimeyden tänä loppiaisena ja tuon Valon johtamina saamme kulkea tähän uuteen vuoteen. Jeesus on maailman valo. Lopuksi:

    Ilon lähde

    Onko sinulla ollut joskus pakahduttavan iloinen ja onnellinen olo siitä syystä, että näet jonkun kauan odotetun asian toteutuvan juuri niin kuin olit ajatellut.

    Tuona hetkenä, kun tähden valon säde valaisee tuon yhden vaatimattoman talon Betlehemin hämärässä, 1500 kilometrin matkan tehneet kuninkaat tietävät päämäärä on saavutettu. Olemme löytäneet kuninkaan. Pakanakansoista tulevat viisaat miehet muuttuvat tuon lapsen edessä ilon täyttämiksi Jumalan palvojiksi.

    Uusi aikakausi on alkanut tuossa ihmeellisessä lapsessa. Nuo viisaat miehet antavat kalleimpia lahjoja Jeesukselle. Itse ilon ja valon lähde Jeesus saa tuon palvonnan aikaan.

    Tämä sama ilo syntyy myös jokaisen meidän sydämessämme kumartuessamme Betlehemin seimen äärelle, jossa meidät kohtaa Jumala ja ihminen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 19: Joh. 1:29-34 (8.1.2023) – Konnevesi

    Evankeliumi

    Joh. 1: 29–34 Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

    Armo ja rauha teille meidän taivaalliselta Isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään vietämme kasteen sunnuntaita. Se vie meidät Jeesuksen kasteen jälkeisen päivän tapahtumiin. Kuitenkin ensin ajattelin jakaa tähän omakohtaisen kokemuksen tästä tekstistä: opiskelujen eksegetiikan tekstianalyysin tein kreikankielisestä alkutekstistä juuri tästä kohtaa.

    Tänään Johannes Kastaja on äänessä, kuten evankeliumitekstistä kuulimme. Hän ei kuitenkaan ole pääosassa.

    Tänään on hyvä kysyä: Mihin kiinnitämme katseemme? Nykyään moni asia taistelee huomiostamme ja usein huomiomme kiinnittyy toisarvoiseen ja turhaan. Askartelemme asioiden kanssa, jotka ovat ajanhukkaa. Puhutaan aikavarkaista, joista todettiin tällä viikolla, että kiireemme pahenee jatkuvassa ärsykkeiden tulvassa, jota sosiaalinen media ja kokoaikainen ”langoilla olo” saavat aikaan. Kuvittelepa, että entisaikaan olisi kuljettu sanomalehti kainalossa koko ajan ja vilkaistu vähän väliä lehteä toivoen että jokin uusi uutinen olisi ilmaantunut. Tai että lähettäisit puolitutulle arkipäiväisiä viestejä tyyliin: kävin kaupassa ja ostin litran maitoa. Ja sitten takaisin tulisi viesti: tykkään! Viestien tulvassa voimme kadottaa sen tärkeimmän. Ihmisen huomiointikyvyn lainalaisuudet tunnetaan niin hyvin, että meidät voidaan pakottaa katsomaan sinne minne mainosmies haluaa meidän katsovan. Silloin kun kilpailevia mainosmiehiä on paljon, havainnointikykymme hajaantuu ja kohta emme pysty keskittymään mihinkään.

    Tänään meidän evankeliumitekstissä Johannes Kastaja on Jumalan sormi, joka osoittaa kohti Kristusta. Johannes keskittyy vain Jeesukseen. Hän on äänessä, mutta ei puhu itsestään, vaan antaa todistuksen: Mitä tuo todistus sisältää?

    Johannes huudahtaa osoittaessaan Jeesusta: ”Katsokaa Jumalan Karitsa!” Jeesus on Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin. Laulamme Jumalan Karitsa hymnin aina ennen ehtoollista, siinä Kristus itse on läsnä ja ottaa pois sinun syntisi. Jeesus on uhrikaritsa, uuden liiton uhri, joka on syrjäyttää kaikki VT:n uhripalvelukset, joita toimitettiin syntien sovittamiseksi.

    Toiseksi, Jeesus on ollut jo ennen häntä vaikka oli syntynyt maailmaan hänen jälkeensä – Jeesus siis on Jumala. Hän ei ole vain ihminen, joka syntyi jouluna tänne maailmaan, vaan Hän on Jumalan poika, joka on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Johanneksen evankeliumin aivan alussa oleva Kristus hymni alkaa sanoin: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.

    Tänään saat kiinnittää katseesi kasteeseesi. Sinut on kasteessa liitetty osaksi Kristuksen seurakuntaa, sen jäseneksi. Itseäni puhuttelee se, kuinka kaste on niin tärkeä asia, että vastasyntyneen ollessa hengenvaarassa toimitetaan hätäkaste. Kaste on niin tärkeä, että pieni lapsikin sen tarvitsee. Kasteessa lahjoitetaan syntien anteeksianto, pieni lapsi puetaan Kristukseen. Pieni lapsikaan ei ole viaton – hän kantaa jo syntyessään perisyntiä ja tarvitsee Jeesuksen sovituksen tuomaa anteeksiantoa. Pienen lapsen kastaminen kertoo myös siitä, kuinka meillä ei ole mitään omaa tekoa, jolla voisimme sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Mitkään tekomme eivät vie meitä taivaaseen. Syntien anteeksianto on yksin armosta – Kristuksen tähden. Kaste on meille merkki siitä, kuinka Jumala on ottanut meidät Jeesuksessa yhteyteensä ja Hän on uskollinen eikä hylkää lastansa. Tämä on totta tänäänkin – sinulle ja minulle. Siihen saamme katseemme kiinnittää tänään.

    Evankeliumitekstissä on todistuksen rinnalla kahdesti Johanneksen sanat: ”Minäkään en tuntenut häntä”. Kuinka me sitten voisimme Hänet tuntea? Saman haasteen kohtasi epistolatekstissä etiopialainen hoviherra. Hän luki Jesajan kirjaa ja jäi ymmälleen: Filippos sai julistaa evankeliumin Kristuksesta selittämällä hänelle kirjoituksia. Jääkäämme siis Jumalan Sanan oppilaiksi. Pyhä Henki saa meitä opettaa Raamatun kautta. Silloin saamme itsekin huudahtaa Johanneksen tavoin:

    Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa minun syntini! Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 20: Joh. 4:5-26 (15.1.2023) – Lievestuoreen kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 4: 5–26

    Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

    Pitkän evankeliumiteksti vie meidät tänään Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin. Ensimmäiset kohtaamiset lyövät alkutahdit Jeesuksen toiminnalle, mitä tuossa kohtaamisessa Sykarin kaivolla tapahtuu? Kaivo oli hyvin tunnettu Sykarin kaupungin liepeillä. Se oli antanut elämän edellyttämää puhdasta vettä juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojan Jaakobin ajoista asti. Tuolla kaivolla Jeesus ja nainen kohtaavat.

    Samarialainen nainen ei voinut tulla kaivolle muiden naisten tapaan heti aamulla, vaan joutui livahtamaan kaivolle silloin kun muut olivat jo vetensä hakeneet. Keskipäivän kuumuuden uuvuttama Jeesus tulee hyljeksityn ja ulkopuolelle jätetyn luo ja pyytää vettä. Jeesus kohtaa naisen silloin, kun hän varmasti ajatteli, ettei kukaan haluaisi kohdata häntä. Ehkäpä hän oli kokenut niin monta kertaa jo hylätyksi tulemisen ja toisten halveksivat katseet, ettei hän enää odottanutkaan, että joku haluaisi kohdata hänet.

    Kun Jeesus tulee sanansa kautta arkielämäämme ja kohtaa meidän kipeät tilanteet, käännämme puheenaiheet helposti pois itsestämme, mutta kärsivällisesti Jeesus kysyy niitä kysymyksiä, jotka paljastavat totuuden meistä ja elämästämme. Mieluusti käännämme asian yleisiin asioihin, jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa meitä. Olemme valmiit väittelemään ja ottamaan kantaa uskonnollisesti, muttemme kohtaamaan niitä polttavimpia kysymyksiä, jotka koskevat meitä.

    Mieluusti jätämme Kristuksen kirkon oven sisäpuolelle, mutta kun hän tulee arjen keskelle marketin kassajonoon, ratin taakse aamuruuhkassa, työpaikan kahvipöytään tai lähisuhteisiimme, hän riisuu meidät itse rakentamastamme kiiltokuvakristillisyydestä. Hänen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.

    Naisen ja Jeesus kohtaavat totuudessa. Jeesuksen armeliaisuus ja rakkaus ovat totuudessa. Raamatussa Jeesus puhuu meille tänään. Välillä tuntuu, että nykyään Jeesusta tarvitaan vain siihen, että Hän antaisi luvan meille luvan jumalattomuudellemme – elämään ilman yhteyttä kaiken elämän lähteeseen. Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.

    Elävä vettä voimme ammentaa Raamatun sanasta. Jos sekoitamme omat tiivisteemme sen kanssa, siitä tulee juomakelvoton litku. Sitä kun alamme lopen uupuneena juomaan, se ei virvoita vaan näännymme lopulta ja kuolemme siihen kuin myrkkyyn. Ilman elävää vettä hengellinen kuolema koittaa autiomaassa. Elävä vesi ei ole pullotettua lähdevettä tai maustettua vichyä, vaan jatkuvaa yhteyttä elävän veden lähteeseen. Miten sitten päästä kiinni tuohon virtaan?

    Jeesus vastaa meille radikaalisti – hän itse on tuo lähde. Hän itse elää meissä uskon kautta. Kolmiyhteinen Jumala ei ole tavattavissa vain temppelivuorella tai muissa palvontapaikoilla, vaan Hän on Pyhän hengen kautta läsnä. Saamme tehopesun elävässä vedessä jokaisessa messussa, syntien anteeksiantamuksen saamme vastaanottaa uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Saamme käydä ehtoollispöytään ja nauttia Hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Hän itse on se joka on, Jumala meidän keskellämme. Rukouksessa saamme pyytää, että Herra käyttäisi meitä elävän veden virtoina työssään, kuten tuota naista, joka sai kohdata Herransa ja vapahtajansa. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 21: Luuk. 2:22-33 (5.2.2023) – PBK Lempäälä

    Luuk. 2:22–33

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

    Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    valon päivä, kynttilän päivä

    Mitä sinulle tulee mieleen sanasta VALO?

    Ajatteletko ehkäpä energian säästämistä, ettei valot saa olla turhaan päällä tai sähkökatkoja, joista moneen kertaan varoiteltiin talven korvalla. Kuinka moni olisikaan Suomessa hapuillut pimeässä ja etsinyt taskulamppua tai kynttilää valon lähteeksi. Valo paljastaa, kevät aurinko paistaa ja valo lisääntyy, talven jäljiltä ikkunoissa voi näkyä likaa, ja taitaa valo tuoda esiin sisätiloissakin leijailevan pölyn.

    Tänään kohtaamme evankeliumitekstissä vanhan Simeonin. Millainen kuva meille hänestä piirtyy tämän kohdan valossa? Vanha mies Raamatussa on jo vähän kumara, hyvin parrakas ja erikoisinta hänessä oli, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Hän kuului heihin, jotka odottivat Messiasta. Hän varmasti vieraili usein temppelissä, mutta nyt ajankohdan piti osua prikulleen oikeaan hetkeen ja siihen tarvittiin Pyhän hengen johdatusta.

    Voimme helposti ajatella, että Simeonilta, ei puuttunut mitään. Mutta kun katsomme kohtaa tarkemmin, tuo Messiaan odotus oli niin perinpohjaista, ettei hänellä ollut rauhaa. Tärkein puuttui. Ja sen myötä rauha Jumalassa. Tuo rauhattomuus ei ollut kuitenkaan sellaista hätääntynyttä levottomuutta, joka yhdistyisi epäilykseen Jumalan lupauksista. Ei, vaan se oli Jumalan valmistaman ja lupaaman täyttymyksen janoamista. Sitä, että pimeyteen syttyy kirkas valo, kuten Jumala oli hänelle ilmoittanut.

    Odottavan aika voi olla pitkä, kuten sanotaan. Sinullakin on siitä varmasti kokemusta. Itse sain opetella joulu-tammikuussa kärsivällisyyttä ja luottamusta, kun sain odottaa virkamääräystä tähän Lempäälän seurakuntapastorin virkaan. Valon päivänä syntynyt pappikin välillä meinasi painua hämäryyteen arvioidessaan sen toiveen toteutumista.

    Kun Simeon meni temppeliin, siellä oli epäilemättä paljon lapsia, joiden vanhemmat olivat tulleet samalle asialle kuin Maria ja Joosef täyttääkseen Mooseksen laissa määrätyn uhrin. Tuo kohta kertoo meille ensinnäkin sen, että Maria ja Joosef olivat köyhiä, koska heidän uhrinsa oli kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysen poikaa normaalin 5 sekelin sijasta. Köyhä juutalainen perhe lapsen kanssa ei ollut erotettavissa tuossa väen paljoudessa ilman Pyhän Hengen johdatusta.

    Jumalan Pyhä henki johdattaa ihmisen kaikkien tärkeimmän eli Hänen luokseen, jolla ainoalla on valta ja kyky todellisessa mielessä auttaa ihmistä: Jeesuksen Kristuksen luo. Näin Pyhä Henki johtaa Simeonia, ja niin hän tekee nykyäänkin. Jumalan johdatus vie ihmisen aina Jeesuksen luo. Se on Pyhän Hengen tärkein tehtävä tässä maailmassa. Siitä voit myös erottaa, milloin kysymyksessä on Pyhä Henki ja milloin joku muu henki. Pyhä henki tahtoo viedä sinut uudelleen Hänen luokseen. Siitä tunnistat Jumalan Hengen vaikutuksen.

    Mitä Simeon oli omin silmin nähnyt? Viiden viikon ikäisen sylilapsen yksinkertaisine vanhempineen. Tuossa hetkessä kuitenkin odotus päättyy ja Simeon aloittaa ylistyslaulunsa. Pyhä henki avasi Simeonin silmät näkemään käsivarsillaan olevassa vauvassa Vapahtajansa, Pelastajansa. Tänään saakoon Pyhä Henki avata meidän silmämme näkemään Raamatun Jeesuksessa oman Vapahtajamme. Tuon vauvan kohtaaminen tuo rauhan Simeonin odotukseen. Tuo toteamus: ”Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” tiivistää konkreettisesti sen, että odotus on päättynyt.

    Simeon kutsuu Jeesusta valoksi. Tuo valo on tarkoitettu kaikille kansoille. Siinä valossa on pelastus jokaiselle. Valon läheisyydessä paljastuu myös se pimeys, joka on meissä itsessämme. Esiin tulevat ne asiat, jotka haluaisin pitää piilossa. Kuitenkin sen minkä valo paljastaa, Jeesuksen veri puhdistaa. Kaikille kansoille valoksi tarkoittaa myös sitä, ettei ihmiskunnalle ole annettu muuta nimeä, jossa pelastua. Jeesus on valo koko maailmalle.

    Tässä ajassa elämme vielä monenlaisen murheen, epäuskon ja vihollisuuden kanssa. Kaikkien näiden pimeyksien keskellä kristitylle loistaa yksi kirkas valo, Jeesus. Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Jeesus on yhä maailman valo. Jeesuksen seurassa emme kulje pimeässä, vaan meillä on elämän valo.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 23: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Osa ihmisistä käänsi selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi. Samansuuntaisia Jesajan sanoja löydämme muistakin evankeliumiteksteistä. Profeettana hän näki jo Kristuksen ja tiesi mitä ennusti.

    Harvemmin enää puhutaan ihmisen tilasta, jota kuvataan sanalla suruttomuus – tai penseydestä, siis hengellisenä tilana. Juuri tällaiseen tilaan Paholainen tahtoo ihmisen ajaa. Sanoma torjutaan, evankeliumista tulee samantekevä, Jumalan tahtoa ei kysellä. kuitenkin välillä ikävä Jumalan puoleen voi yllättää.

    Tänään kun olet tullut messuun, olet tullut oikeaan paikkaan. Vain Jumala Sanallaan voi saada meissä aikaan hengellistä elämää. Vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa, joka näkee Kristuksen voiton, joka on jo totta. Hän on itse voittanut Pahan, Saatanan vallan. Kyse ei olekaan meidän taistelusta, vaan taistelusta, jonka Hän on jo kerran käynyt Golgatalla.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Joka kerta kun ihminen kääntyy, se on Jumalan ihme ja teko. Nuo tapaukset julistavat Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Edelleen tapahtuu tuo ”Kaikesta huolimatta monet uskoivat”. Monissa syttyi uskon liekki, valo, jonka tulisi näkyä ympäristössä.

    Ihmispelko vaikuttaa tänäänkin, ettemme uskalla loistaa Kristus valoa arjessamme. Kuitenkin suokoon Jumala meille rohkeutta kertoa Jeesuksesta pelottomasti ja vastata heille ketkä kysyvät minkä varassa on koko elämämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 29: Joh. 15:1-10 (4.6.2023) – Satama

    Matt. 16:13–19

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

    Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Saimme viettää reilun viikon yhdessä Tervajärven leirikeskuksessa rippileirillä. Ennen leiriä te konfirmoitavat kirjoititte meille leirin vetäjille kirjeen. Tai oikeastaan vastailitte meidän esittämiin kysymyksiin. Yksi kysymys tuossa ennakkotehtävässä oli ”Keitä tunnet riparilta parhaiten?” Kun sitten pääsimme leirille, pian hekin, joiden nimeä et edes tietänyt tulivat tutuksi. Ensimmäisen illan ”Tervis Tero lähti Tervikselle” -leikki taisi olla monelle apuna. Nimet ja naamat alkoivat yhdistyä. Sitten kun viikkoa mentiin eteenpäin ja yhteistä aikaa vietettiin, kuva uusista kavereista alkoi saada uusia yksityiskohtia ja jokaisesta alkoi tulla uusia piirteitä esiin. Yhdessä vietetty aika kirkastaa kuvaa toinen toisestamme, vähitellen toisesta tulee tutumpi ja alkaa tuntea toista.

    Tänään evankeliumitekstissä Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Kun näin kysytään, opetuslapset voivat jättää itsensä ulkopuolelle ja luonnehtia yleisesti mitä Jeesuksesta sanotaan – hieno mies, profeetta, esimerkki. Mitä siitä kaverista puhutaan? Mitä mahdat tietää hänestä? Näin on joku saattanut kysellä kaveriltaan, josta kusta leiriläisestä, jota ei ole tuntenut ennestään. Miten kuva onkaan sitten viikon aikana tarkentunut.

    Kuka Jeesus on sinulle? Entä te? Kysymys alkaa olla kuumottavan kohti käyvä! Pietarin vastaus ”Sinä ole Messias, elävän Jumalan poika. ” on vastaus, jonka voi vain antaa se, joka on kohdannut henkilökohtaisesti Jeesuksen. Tämä on vastaus, minkä vuoksi rippikoulua pidetään ja mihin se tähtää. Tietämisen sijasta tuntemiseen. Kaiken ydinkysymys on Jeesus!

    Evankeliumitekstimme auttaa myös siinä, kuinka Jeesus tuntea, mikä siihen auttaa? Pietarin lausuma tunnustus saa Jeesuksen toteamaan sen, ettei kyse ole mistään ulkoläksystä vaan jostakin minkä ainoastaan Taivaan Isä voi kirkastaa. Usko on Pyhän Hengen lahja, joka syntyy evankeliumin kuulemisesta. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Tämän äärellä olemme saaneet olla ja tältä kalliolta saamme ponnistaa eteenpäin elämässä.

    Rippikoulu ja konfirmaatio on sitä varten, että tämä tulisi kirkkaasti opetetuksi ja lahjaksi kasteessa saatu usko saisi vahvistua: Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme. Hän on ainoa toivo ja varma toivo meille jokaiselle. Saamme turvata siihen, mitä hän on tehnyt.

    Kirkko ja seurakunta on olemassa sitä varten, että usko saisi kasvaa ja vahvistua Jumalan armossa. Jeesus puhuu evankeliumitekstissä avainten vallasta: kirkko julistaa syntien anteeksiantamusta ja armoa, joka lepää apostolisen tunnustuksen perustalla.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 22: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Ihmiset käänsivät selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 25: Joh. 21:1-14 (16.4.2023) – Satama

    Joh. 21:1–14

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

    Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumi vei meidät ensimmäisen pääsiäisen jälkeisiin tapahtumiin Tiberiaan järvelle.

    Kolme pointtia:

    Paluu lähtöruutuun

    Ominko voimin

    Leirinuotiolta kaikkeen maailmaan

    Paluu lähtöruutuun – Jeesus oli kutsunut Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen ja myös Sebedeuksen pojat, jotka olivat kalastajia – nyt palattiin sinne mistä oli lähdetty.

    (Mark. 1:17 Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.»)

    Ketähän nuo kaksi tuntematonta veneessä olivat? Jotenkin siihen jokainen voisi kuvitella itsensä. Kenet sinä ottaisit toisena tuntemattomana mukaan veneeseen?

    ”Onko teillä mitään syötävää?” Jeesuksen pitää osoittaa ystävilleen, mikä ero on siinä, kun ihminen itse yrittää, ja siinä, kun tehtävän antaa Kaikkivaltias. ”Heittäkää verkko oikealle puolelle.”

    Jeesuksen käsky vs. oma viisaus:

    ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”

    Rantakalalla – Hiilloksella paistettua kalaa – Pietarille nuotiopaikka oli juuri ollut häpeilyn pakenemisen paikka. Olihan hän kieltänyt hiilivalkealla Herransa.

    Leirinuotio on varmasti teille monelle tuttu paikka. Millainen tunnelma on parhaalla leirinuotiolla – nuotiotulen ympärillä. Partiossakin leirinuotiolla taidetaan paistaa kalaa tai ainakin makkaraa ja lettuja, näin olen kuullut. Mutta tärkeintä on, kenen kanssa siinä saadaan olla, ystävien seurassa.

    Jeesus kutsuu nuo itseensä pettyneet miehet luoksensa nuotiolle. Tuo kutsu oli enemmän kuin kutsu syömään. Jeesus kutsuu samalla nuo miehet jakamaan saman leirinuotion, kutsuu seuraansa ystävikseen.

    Jeesus antaa tänäänkin itsensä meille ehtoollisessa. Hän sanoo: tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Hän sanoo, tulkaa minun luokseni te omasta mielestä epäonnistuneet, minä en teitä koskaan hylkää.

    Vain Jeesuksen luota, kun lähdemme, meistä tulee ylösnousseen todistajia, vain Hän voi saada meidät toimimaan niin, että unohdamme itsemme – että alamme ensin ajatella toisia ennen itseämme. Jeesus tulee meidän luoksemme – opetuslapset varmasti ihmettelivät, kuinka hän oli ilmestynyt rannalle – Tänään saamme uskoa, että Jeesus itse on täällä meidän keskellä eikä ainoastaan tänään vaan aina kun olemme Hänen nimessään koolla.

    Jos luet tästä Raamatun kohdasta eteenpäin, selviää, että tuolla leirinuotiolla Jeesus käy keskustelun Pietarin kanssa, joka muuttaa pettyneen miehen täydellisesti ja uusi seikkailu alkaa Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 26: Matt. 6:5-13 (14.5.2023) – PBK, Lempäälä

    Evankeliumi

    Jeesus opetti ja sanoi:

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

    – Isä meidän, joka olet taivaissa!

    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

    Tulkoon sinun valtakuntasi.

    Tapahtukoon sinun tahtosi,

    myös maan päällä niin kuin taivaassa.

    Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

    Ja anna meille velkamme anteeksi,

    niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

    jotka ovat meille velassa.

    Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

    vaan päästä meidät pahasta.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on äitienpäivä – ja samalla on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Se johdattaa meidät Herramme rukousoppilaiksi.

    Ensimmäiseksi, Isä Meidän -rukous on osa yhteistä Jumalanpalvelusta. Se on meille kristityille Jeesuksen opettama rukous, joka luetaan useimmiten hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa. Meidän ei tarvitse itse keksiä sanoja, vaan Jumala itse tuli meidän luoksemme opettamaan meitä rukoilemaan.

    Voi olla, että äiti on opettanut sinulle iltarukouksen tai jopa Isä meidän -rukouksen – tarvitsemme rukoilevia äitejä ja isoäitejä – monesti saa kuulla, että erityisesti isoäidit muistavat lapsen lapsiaan esirukouksin.

    Toiseksi, rukous on aina myös henkilökohtaista. Se on sydämen puhetta Jumalalle – sinun sydämesi puhetta. Missä sinun ajatuksesi on silloin kun rukoilet? Helposti rukouksesta tulee suoritus, luemme rukouksen ulkomuistista ajatuksen harhaillessa jo muualla. Kunhan hoemme näitä tuttuja sanoja ulkomuistista. Kotisohvalla iltahartauden jälkeen joskus kuuluu kysymys: joko me luettiin se?

    Saamme kuulla kohdallemme Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä. Hän varoittaa meitä: rukous ei ole suoritus Jumalan edessä, jotain sellaista millä saisimme Jumalan hyväksynnän tai mikä loitsun tavoin täyttäisi itsekkäät toiveemme. Joskus saatat kuulla esimerkiksi edesmenneen henkilön taivaskelpoisuudesta seuraavan arvion: kyllähän hänellä oli tapana rukoilla Isä meidän -rukous, hänhän oli hyvä ihminen. Aivan kuin riittävät uskon teot antaisivat meille varmuuden taivaaseen pääsystä. Tällaiset arvion antaminen siirtää itsemme Jumalan paikalle eikä niin voi olla. Mitkään teot eikä edes rukouksemme tekona vie meitä taivaaseen.

    Meille suomalaisille ulkoiseen ahdinkoon liittyvät kokemukset ovat sotavuosien takia kollektiivisessa muistissa. Saamme todella kiittää Jumalan avusta kansamme vaiheissa. Ahdinko ajaa polvilleen. Psalmissa 50 on jae: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

    Yhteinen harras kokemus voi olla johdattamassa jota kuta Jeesuksen luokse. Jumala kuulee hätähuudot. Kuitenkin rukous ei ole vain harrasta tunnelmaa ja hätähuutoja. Sen tulisi viedä meitä elävään uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Uskon perusta on Hän, joka tänään meitä opettaa. Jumalaan tulee turvautua kaikessa joka päivä ja joka hetki, ei vain hädän hetkellä.

    Toinen varoitus meille on se, ettei meidän tule rukoilla sen vuoksi, että muut näkisivät rukoilemisemme. Kuinka usein rukoilet yksin huoneessasi Isä meidän -rukouksen ääneen? Jeesuksen opetus paljastaa luontomme. Julkinen tunnustus ja ulkoinen suorittaminen sopivat ihmisluontoomme. Jeesus piirtää opetuksessaan eteemme kuvan Jumalan kohtaamisesta. Hän taluttaa meidät ikkunattomaan, suljettuun huoneeseen ja näyttää: tässä on rukouspaikka. Läsnä on vain sinä ja Jumala. Tässä on tila Jumalan kohtaamiselle.

    Jos emme saa ihmisten kiitosta tai Jumalan hyväksyntää rukouksemme ansiosta, miksi sitten rukoilla? Rukous on apu meille itsellemme. Se on hengitystä sielulle. Se on elämää Jumalan yhteydessä.

    Isä meidän -rukousta opettaessa Jeesus muuttaa mitättömän ihmisen aseman suhteessa kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, joka on pyhyydessään tuhkaksi polttava tuli. Saat kutsua Häntä Isäksi ja Hän tahtoo kuulla ja kuulee rukouksemme. Jumala tahtoo olla Jumalamme, jonka varaan saamme jäädä niin elämässä kuin kuolemassa Jeesuksen tähden.

    Isä meidän -rukouksen äärelle on hyvä pysähtyä. Huomaatko monta pyyntöä siinä on? Mihin ne kohdistuvat? Kolme ensimmäistä pyyntöä vievät meidät suhteeseen Jumalan kanssa – pyhä nimi, tahto, valtakunta. Pala palalta Isä meidän -rukous kokoaa meille kristityn elämän lähtökohdan. Tuntuu, että rukous läpäisee ensimmäisen lain taulun: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.”

    Sitten on jokapäiväisen leivän ja lähimmäisen vuoro ja varjeltuminen pahasta. Elämämme ei ole pysähdyksissä. Suhteemme Jumalaan on elämää hänen Sanastaan ja anteeksiantamuksesta. Jeesuksen tähden Hän antaa syntimme anteeksi. Isä meidän -rukous kertoo meille, mistä apu löytyy – yhteydestä Jumalan kanssa.

    Saamme tänään olla taas erityisellä tavalla Hänen hoidossaan tässä messussa. Hän ruokkii meitä taivaan leivällä ehtoollisessa. Hän vahvistaa uskoamme Raamatun sanalla ja antamalla itsensä meille ehtoollisessa. Yhteisessä rukouksessa saamme jättää asiamme Hänelle.

    Kaikkivaltias Jumala toteuttaa kyllä tahtonsa tässä maailmassa pyytämättämmekin, mutta rukoilemme itsemme ja lähimmäisiemme – koko maailman vuoksi, jotta Jumala puuttuisi asioiden kulkuun. Kyse on ihmisten pelastumisesta. Siitä, että ainoa Jumala saisi olla Jumala, meille jokaiselle, jotta me saisimme olla osa Hänen suurta pelastussuunnitelmaa.

    Aamen.

    Nouskaamme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.