Teologinen teema: Palvelu

  • Saarna 9: Luuk. 10:25-37 (9.9.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 10:25–37

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

    Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on vietämme diakonian 150-vuotisjuhlamessua. Sunnuntain aihe on Lähimmäinen – saamme nyt pienen katsauksen ensimmäisistä diakoneista.

    Rakkauden palvelu

    Matilda Hoffman oli ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa 1.9.1872 Viipurissa.

    Saksasta oli tuotu malli: Yksi niistä oli kouluttaa nuorista naimattomista naisista hätääkärsivien auttamisen ammattilaisia. Esikuvana toiminnalle olivat ajanlaskumme alkuvuosisatoina alkuseurakunnissa työskennelleet diakonit ja diakonissat, jotka pitivät huolta seurakuntansa köyhistä ja sairaista.

    Sisarkoti – diakonissalaitos (suom. 1867): työmuotoja olivat diakonissojen koulutus ja sairaanhoito, köyhien auttaminen, huolenpito vapautuvista naisvangeista ja kodittomista lapsista.

    Ensimmäinen diakonissan vihkimys oli Helsingissä 1873 – tuosta vihkimyksestä on kuvaus diakonissalaitoksen nettisivuilla. Diakonissan vihkimykseen on kuulunut vahvasti kutsumusajattelu: Elämän antaminen uhriksi rakkauden palvelutyöhön.

    Vihittävältä diakonissalta kysyttiin tuolloin: ”Onko vilpitön aikomuksesi uskollisesti täyttää diakonissan tehtävä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijana Herran pelossa ja hänen sanansa ohjeitten mukaan?”

    Emma Wichman oli valinnut raamatunlauseen tullessaan koesisareksi.

    Ps. 86:11

    Neuvo minulle tiesi, Herra,

    että minä vaeltaisin sinun totuudessasi.

    Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen,

    että minä sinun nimeäsi pelkäisin.

    Huomaamme siis, että tuo palveluvirka, joka oli perustettu rakkauden palveluun, heikoimpien auttamiseen sisälsi vahvan Jumalan palvelemisen ajatuksen. Kutsumuksen, jossa annettiin elämä toisten auttamiseen.

    Itsensä antaminen nousee Raamatusta, esimerkiksi Roomalaiskirjeessä:

    Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Tuo oli siis sellainen palveluvirka, jossa yhdistyi Jumalan ja lähimmäisen palveleminen.

    Tämän päivän teksti on hyvin tuttu jo lasten Raamatusta. Sen tarkoitus on vastata tuohon lain opettajan kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäinen?”

    Puolikuollut mies tien pientareella – pappi ja leeviläinen, siis temppelipalvelija kulkevat epäpuhtauden välttämiseksi ohi ajatellen: ”minun ei tule ottaa vastuuta tästä miehestä, mahtaakohan olla jo kuollutkin” tai liekö vain rosvojoukon syötti, jolla meidät houkutellaan ryöstetyiksi. Jerusalem-Jeriko tie oli erinomainen ryöstelyyn, mutkitteleva ja vaikeakulkuinen.

    Juutalainen lainopettaja lienee ajatellut, että seuraavaksi järjestyksessä oli juutalainen. Ensinnäkin samarialainen oli lähtökohtaisesti vältettävä henkilö juutalaisille, epämääräistä sekakansaa, ei valittua kansaa – ja hän auttaa tuota miestä. Tämä ravistelee erityisesti juutalaista, lähimmäinen onkin joku, jonka en ajattele olevani itselleni lähimmäinen.

    Samarialainen asettaa itsensä alttiiksi vaaralle, auttaa miestä pyyteettömästi ja rahojaan säästämättä varmistaen, että pahoinpidelty saa asianmukaista hoitoa ja että hänestä pidetään varmasti huolta niin pitkään kuin tarpeellista. Siispä, jokainen ihminen on toisensa lähimmäinen. Ketään ei saa jättää auttamatta tai arvostamatta syntyperän tai kansallisuuden tähden tai minkään muun tekijän vuoksi, joka inhimillisesti erottaa hänet meistä.

    Diakonia tarkoittaa palvelua. Tällä viikolla maailma sai kuulla suru-uutisen Britanniasta: Kuningatar Elisabeth oli kuollut. Hän näki itsensä kansakunnan palvelijana – Hänen joulutervehdyksistään loisti uskon synnyttämä palvelu -hengellisyys löytää käytännöllisen tarkoituksen lähimmäisen palvelemisessa. Vuonna 2000 hänen korkeutensa kuvasi sitä seuraavasti:

    ”Minulle Kristuksen opetukset ja oma tilivelvollisuuteni Jumalan edessä tarjoavat sen kehyksen, jonka puitteissa yritän elää elämääni. Kuten niin monet muutkin teistä, olen vaikeina aikoina saanut suurta lohtua Kristuksen sanoista ja esimerkistä.”

    Lähimmäisen palvelu on Jumalan palvelemista. Kuningatar ymmärsi, että hänet on asetettu suureen tehtävään kansakunnan palvelijaksi. Hän toteutti tuota tehtäväänsä elämänsä loppuun asti.

    Kuninkaitten kuningas Jeesus Kristus astui alas taivaista – antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Uskossa vapahtajaamme ymmärrämme sen, että meillä on tärkeä palvelutehtävä. Lähimmäinen on osallinen tuosta Jumalan rakkaudesta aivan kuten minäkin. Mitä voisinkaan tehdä lähimmäiseni hyväksi tänään?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 10: Matt. 6:25-34 (25.9.2022) – Laukaan kirkko

    Matt. 6:25–34

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 6

    Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Jumalan huolenpito. Kuulimme tutun evankeliumitekstin, jossa puhutaan kukista ja linnuista.

    Tekstin äärellä joku voi ajatella, että nyt pitää todella heittäytyä Jumalan käsivarsille, jättää päivätyö ja maalliset vastuut: asuntolainat, säästäminen, suunnitelmallisuus ja mennä Jumalan johdatuksessa … tätä ei kuitenkaan tässä kohdassa kehoteta.

    Jumalan huolenpito ei merkitse vastuuttomuutta. Tulevaisuuteen saa ja pitääkin varautua. Jeesus ei kieltänyt tekemästä ennakkosuunnitelmia. Päinvastoin Raamattu kehottaa ihmistä varautumaan tulevaisuuteen, olemaan elämässään vastuullinen ja järkevä. Jumalan huolenpito vapauttaa ihmisen tekemään hyvää lähimmäisilleen.

    Voisiko olla niin että ennemminkin teksti kiinnittää huomion toissijaisten asioiden jättämisen Jumalan huoleksi ja kiinnittää huomiomme siihen mitä Jumala on meille luvannut.

    Tänään ei kuulu kantaa huomisen kuormaa. Niin kuin Jumala pitää meistä tänään huolen, niin hän tekee huomennakin. Hän on ja pysyy samana.

    Linnut ja kedon kukat

    Mitä voimme oppia linnuista ja kedon kukista? Entä toisiltamme? Kyselin viestillä kokemuksia ja ajatuksia huolenpidosta saarnani avuksi.

    Jumalan huolenpito on seurannut koko elämän ajan.

    Jumala voi todella viedä tilanteeseen, jossa Häntä on huudettava avuksi. Polvilleen. Jumalan huolenpito tulee esille rukousvastauksissa. Jumala antaa välillä hyvin konkreettisen vastauksen apua pyytävälle. Sairaus paranee, tuska helpottaa, löytyy ratkaisu ongelmaan, uusi työpaikka tulee kohdalle yllättäen, …

    Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme konkreettinen vastaus: ihmeellisellä tavalla Jumala lähetti ihmisen, joka toi juuri sitä mitä tarvitsimme silloin.

    Elämässä tulee vastaan tilanteita ja päiviä, jotka saavat meidät pyytämään apua Jumalalta epätoivoisesti. Itse puhutteli taannoin laulu, jossa lauletaan: en halua mennä, jos et mene edelläni – tuo rukous tarttuu Jumalan lupaukseen ja kertoo voimattomuutemme ja samalla vaatii Jumalaa kulkemaan edellä.

    Jumalan kämmenellä -laulu – onko se vain lasten laulu. Jumalan lapsena olemme Herran kämmenellä kaikissa vaiheissamme ja Hän on luvannut pitää meistä huolen. Vaikka emme parannukaan fyysisesti ja kannamme kipuja, Jumala pitää huolta eri tavoin ihan loppuun asti.

    Linnut ja kukat opettavat meitä…

    Se, joka katselee niitä, muuttaa katseensa suuntaa. Hän katsoo pois itsestään ja huolistaan. Katsetta seuraa koko olemus. Näkökenttä avartuu. Alkaa näkyä uusia mahdollisuuksia, jollaisista ei aiemmin ollut aavistustakaan. Kohottaessaan tällä avoin katseensa ihminen näkee, miten lyhytnäköinen ja tyhmä hänen huolten sävyttämä asenteensa on.

    Elämä Jumalan valtakunnassa

    Tämän sunnuntain kirjetekstissä apostoli Paavali kehottaa: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6:2). Sekä Jeesuksen että Paavalin viesti on selvä. Jumalan valtakunnassa pidetään toisista huolta. Kristityn tehtävä on olla Jumalan rakkauden ja huolenpidon kanava. Miten se onnistuu, jos aikamme menee pelkkään murehtimiseen?

    Ammattihuolehtija ja -huolestuja: Asuuko sinussa ammattihuolehtija tai ammattihuolestuja? Vai riittävätkö yhden päivän murheet vai kannatko koko maailman painoa harteillasi? Jos päätunnetilani olisi, että olisin ahdistunut, niin pystyisinkö oikeasti toimimaan. Silloin kyllä kätkisin sen oman leiviskäni syvälle maahan ja toteaisin vain, että antaa olla mitään ei ole tehtävissä.

    Jumalan valtakunta merkitsee luottamusta Jumalan hyvyyteen, rakkauteen, armoon, huolenpitoon. Se merkitsee luottamusta siihen, että mikään onnettomuus tai puute ei estä Jumalan läheisyyttä. Siitä merkkinä on se, että Jumala on antanut oman Poikansa syntyä ihmiseksi, tehdä työtä, nähdä nälkää, kärsiä ja kuolla. Mikään vaikeus, varattomuus tai nälkä ei ole merkki siitä, että Jumala olisi kaukana. Hän on päinvastoin lähellä, niin kuin ihmiseksi tullut Jumalan Poika on jokaista ihmistä lähellä. Hän pitää huolen tänään, hän pitää huolen huomennakin.

    Evankeliumi laittaa liikkeelle, aivan varmasti. Ja toivottavasti evankeliumi saa laittaa meidät yhä uudelleen liikkeelle. Samalla se kuitenkin varjelee hengettömältä kiireeltä ja kirotulta menestyksen tuijottamiselta. Taivaan linnut opettavat meitä elämään evankeliumista eikä huolista. Evankeliumista eläminen tarkoittaa sen tiedostamista, että Jumala on olemassa. Hän pitää meistä huolta. Hän tahtoo meille hyvää.

    Luin kirjan nimeltä Älä anna huolten asua luonasi niillä main, kun aloitin täällä Laukaassa pastorina, sieltä löytyi rukous, johon saatte nyt kaikki lopuksi yhtyä:

    Ehtoja ilman ja huolia vailla

    jään käsiisi pienen lapsosen lailla.

    Tänään kanssani kulje,

    tule huomenna vastaan,

    myös eilinen siunauksees sulje.

    Älä toiveitten polkuja minulta kysy,

    mosaiikki on sun, suunnitelmassas pysy,

    tiedät kivelle tälle

    sä oikean paikan,

    jään kättesi alle.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 11: Luuk. 14:1-6 (9.10.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 14:1–6

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 14

    Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

    Tämän sunnuntain aihe on Kristityn vapaus. Kuulimme evankeliumitekstin, joka on verrattain lyhyt ja vaikuttaa keskittyvän yhteen kysymykseen: saako sapattina parantaa?

    Kuitenkin tekstin äärellä meidän pitää kysyä millaista on tuo kristityn vapaus, mistä meidät oikein on vapautettu ja mitä tuo vapaus on.

    Ensiksi mennään vielä tuonne fariseusten johtomiehen kotiin: Jeesus oli siis kutsuttu aterioimaan – asetelma oli katettu: nyt olisi mahdollisuus laittaa opettaja koetteelle.

    Jeesus varmasti tiesi, että häntä haastettaisiin. Hän asetti itsensä alttiiksi vaaralle taas kerran. Fariseukset olivat varmasti kuulleet Jeesuksen jo parantaneen naisen sapattina. Tämä kuvataan edellisessä luvussa. Tässä on meille ensimmäinen opetus tämän tekstin äärellä vapaudesta: vapaus on itsensä alttiiksi antamista, vapautta ihmispelosta, maineen menettämisestä, vapautta laskelmoinnista. Jeesus on täydellisesti vapaa tuosta kaikesta. Hänen olemuksensa on täydellinen rakkaus.

    Jeesuksen ajan ateriatilanteet olivat avoimia niin, että pöydän ympärille kerääntyneiden ulkokehälle saattoi tulla tämä sairas mies. Oliko niin että fariseukset olivat tarkoituksella pedanneet tilanteen niin, että sairas mies tulee Jeesuksen luo varta vasten, mutta Jeesus ei evää apuaan vaan parantaa miehen.

    Tuo tilanne kääntyykin niin, että kysymykset osoitetaan fariseuksille ja lainopettajille. Jeesus, jonka he ajattelivat olevan satimessa, sidottu tilanteeseen, vapautuu siitä ja kysymys käykin heitä kohti. Jeesus ei saa ensin vastausta. Liekö hämmennys ja tuo uusi asetelma vaientanut fariseukset. Vai onko niin, ettei kukaan uskalla sanoa mitään, oman nahkansa pelastamiseksi. Parempi vaieta.

    Meidän ihmisten on helppo vaieta niiden kysymysten edessä, onko kuitenkaan hiljaisuus myöntymisen merkki. Jumala on antanut meille Sanan vapauden, siis Sana isolla kirjoitettuna. Kristittynä meidän ei tarvitse vaieta, vaan tarttua Sanaan, joka on meille jokaiselle valo meidän matkallamme.

    Jeesuksen parantaessa miehen Jeesus itse antaa vastauksen toisella kysymyksellään. Sairauden parantaminen saa uuden ulottuvuuden. Kyse on ihmisen pelastamisesta. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa lähelle: sairaat paranevat, sokeat saavat näkönsä… julistetaan ilosanoma, evankeliumi.

    Kristityn vapaus on evankeliumista nousevaa vapautta. Tuossa epistolatekstissä kuulemassamme kohdassa Paavalin kirjeestä Galatalaisille kuulemme tutun jakeen.

    Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

    Galatalaiskirje kirvoitti aikanaan Lutheria pitämään luentosarjan, joka tunnetaan Galatalaiskirjeen selitysteoksena. Siinä hän avaa kirkkaasti sitä Paavalin löytöä, että evankeliumin vapauttama, ei voi enää vaatia ja tehdä lain tekoja siinä mielessä, että ansaitsisimme Jumalan vanhurskauden. No, meneepä nyt teologiseksi. Eli se mihin juutalaisten oppineiden pelastus perustui vanhaan liittoon, ympärileikkaukseen ja lakiin oli Jeesuksessa täytetty – olet vapaa laista!

    Totuus, Jeesus Kristus tekee meistä vapaita. Vapaita siitä, ettei meidän tarvitse parannella itseämme täyttääksemme lakia. Jeesus on täyttänyt lain ja kuollut ristillä puolestamme. Jumalan lapsina olemme vapaita – kristityn vapaus ei ole ulkonaista.

    Aikanaan kun kirjoitin teologian graduani, laitoin otsikkoon paradoksaalisen sanaparin ”vapaana kahleissa”. Uskossa. kristittyinä emme koskaan ole sidottuja olosuhteisiin, koska Jumala on olosuhteiden yläpuolella. Kuinka ulkoiset olosuhteet voisivatkaan viedä meiltä evankeliumia? Jumalan sana ei ole kahleissa. Tänäänkin Jumalan sana vapauttaa meidät. Sitä meidän tulee kuulla. Totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

    Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku jae 32 todistaa:

    Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.»

    Mistä me sitten vapaudumme? Kristitty on vapaa peloista. Jokainen pelkää, mutta saa olla vapaa peloista. Kuoleman pelosta, tuomion pelosta, tulevaisuuden pelosta, ihmispelosta. Nämä eivät enää hallitse. Kristitty on vapaa valheista, vallan halusta. Totuuteen sidottuna hän näkee syntinsä, mutta myös sen, että Kristus on vapauttanut niistä jokaisesta.

    Luther kuvaa teoksessaan Kristityn vapaudesta meidän osaamme näin:

    – – kristitty ei elä itsessään, vaan Kristuksessa ja lähimmäisessään; Kristuksessa uskon välityksellä, lähimmäisessä rakkauden välityksellä. Uskon kautta hän kohoaa itsensä yläpuolelle, Jumalaan ja Jumalasta hän taas rakkauden kautta laskeutuu itsensä alapuolelle ja kuitenkin pysyy aina Jumalassa ja jumalallisessa rakkaudessa.

    Meidät on vapautettu palvelemaan toinen toisiamme. Päätän Pekka Simojoen laulun sanoihin tämän saarnan:

    Irti päästä, olet vapaa lähtemään, anna suuren tuulen puhaltaa. Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 47: Matt. 23:1-12 (11.8.2024) – Satama

    Matt. 23:1–12

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 23

    Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen: ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    Tänään meitä kutsutaan tutkimaan itseämme, ei pintapuolisesti, vaan ytimiä myöden. Joku on ehkä kuullut tuon sanonnan: älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin sanon.

    Mitä on kristillinen elämä? Onko se yhä suurempien taakkojen kasaamista kannettavaksi, jotta voimme kutsua itseämme kristityiksi. Mooseksen istuin oli juutalaisuuden korkein hengellinen auktoriteetti. Lainopettajien tehtävänä oli tuli tulkita VT:n Mooseksen lakia. Jos he pysyivät kutsumuksessaan, he opettivat Jumalan sanaa niin kuin se on kirjoitettu. Kuitenkin lainopettajat kehittivät niistä lukemattomia yksityiskohtaisia sääntökokoelmia sälyttäen taakkoja kuulijoilleen.

    Millainen paikka seurakunta on? Mikä toi sinut tänään jumalanpalvelukseen? Kammottavaa olisi, jos seurakunnasta jää sellainen kuva, että vain ne, jotka kelpaavat voivat tulla. Ne, jotka ovat saavuttaneet elämässään tietyn nuhteettomuuden tason pääsevät kynnyksen yli. Samalla kohta kutsuu meitä tutkimaan sitä, mitä seurakunta on? Emmehän me ole vain tapahtumajärjestäjä? Kaikella pitää olla syvempi tarkoitus etsiä Jumalan tahtoa ja olla Hänen yhteydessään.

    Jumala ei koskaan kysy: miltä sinä näytät tai miten vertaudut muihin ihmisiin? Hän kysyy: Missä sinä olet? Jo Raamatun alkulehdillä Jumala etsii langennutta ihmistä, hän haluaa kohdata meidät. Hän tahtoo olla kanssamme. Jumala tahtoo kohdata sinut ja ottaa pois kaikki taakkasi ja kuormasi. Hän tahtoo puhdistaa jokaisen seurakunnan yhteydessä. Kun olin edellisviikonloppuna KesäSpirit -tapahtumassa Ideaparkissa, siellä norjalainen Öivind Augland puhui herätyksestä. Yksi sytyke sille hänen mukaansa oli se, että ollaan aitoja, totta. Se tarkoittaa läpinäkyvyyttä, totuudellisuutta – missä sinä olet? Seurakunta ei kutsu meitä ulkokultaisuuteen, vaan elävään suhteeseen Jumalan kanssa hänen valtakuntansa todellisuuteen, jossa ei ole kuin saman korkuisia paikkoja ristin juurella. Tällöin ylpeys ja omavoimaisuus häviää ja olemme täysin riippuvaisia Jumalan armosta.

    2. Kor.12:9 Hän on vastannut minulle: ”Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.”

    Kukaan ei voi mennä Jumalan paikalle (isä, oppimestari, rabbi). Jumalan arvovalta on kaikki opettajia suurempi. Hänen ilmoituksensa on Hänen sanaansa, joka on kaiken oikean opetuksen lähde. Hänen kunniaansa ja arvovaltaansa ei voi kukaan anastaa, jos näin tekee, asettuu Jumalan sijaan ja hän ei sitä voi sallia. Väärät opettajat ovat niitä, jotka eivät usko, että Jumala on ilmoittanut itsensä sanassaan Raamatussa ja erityisesti Jeesuksessa. Jeesus on se professori, jota meidän tulee kuulla. Hän kutsuu meitä kuitenkin veljikseen. Saamme olla Jumalan työtovereita, samalla viivalla jokainen, emme kunniantavoittelijoita, vaan palvellen toisiamme.

    Antakaa Jeesuksen opettaa itseänne. Jeesuksen kuorma on kevyt. Matt. 11:28 ”Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon” Hän avaa Jumalan koko rakkauden täyteyden eteemme. Hän kutsuu palvelemaan toinen toisiamme niillä lahjoilla joita hän on meille antanut.

    Kristus alensi itsensä meidän syntisten itsensä palvelijaksi alistuen kärsimykseen ja kuolemaan meidän puolestamme. Meidän syntimme on sovitettu – kaikki ylpeys, ulkokultaisuus, väärän kunnian tavoittelu, muiden halveksunta, turhamaisuus ja se että uskomme oman kelvollisuutemme olevan ansio Jumalan edessä. Kaikki se on tehty tyhjäksi Kristuksen, todellisen opettajan ja palvelijan ristin työllä, sillä että hän otti nuo ja kaikki muut synnit kantaakseen ja toi meille rauhan Jumalan kanssa. Saamme olla lapsen asemassa ja tunnustaa sen, että me jäämme aina hänen oppilaiksi. Kiitos Jeesus että maksoit syntivelkamme ja olet Herramme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 48: Mark. 12:41-44 (25.8.2024) – Satama

    Mark. 12:41–44

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus istuutui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka ihmiset panivat siihen rahaa. Monet rikkaat antoivat paljon. Sitten tuli köyhä leskivaimo ja pani arkkuun kaksi pientä lanttia, yhteensä kuparikolikon verran. Jeesus kutsui opetuslapset luokseen ja sanoi heille: ”Totisesti: tämä köyhä leski pani uhriarkkuun enemmän kuin yksikään toinen. Kaikki muut antoivat liiastaan, mutta hän antoi vähästään, kaiken mitä hänellä oli, kaiken mitä hän elääkseen tarvitsi.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    Evankeliumimme on tänään lyhyt kohtaus temppelialueelta, esipihalla, jonne naisillakin oli pääsy. Tuossa yksinkertaisessa hetkessä tapahtuu jotakin sellaista mikä on talletettuna evankeliumiimme. Markus ei koristele tekstiään vaan kuvaa sitä toteamalla mitä tapahtuu.

    Evankeliumitekstikatkelman edellä Jeesus puhuu lainopettajista, keistä viime viikon evankeliumissa Jeesus myös puhui – kuinka ulkoinen arvostus ja kunnia vaanii kulman takana. Näinhän sitä helposti luonnollisesti ajattelee: enemmän on enemmän. Saamme oppia tänään Jumalan valtakunnan suhteellisuutta.

    Ensiksi puhutaan siitä, kuinka Jeesus katselee – tänään kun tulimme messuun, mietitkö, katseleeko Jumala sinua? Miten hän sinua katselee? Tuossa tilanteessa Jeesus näkee paljon enemmän kuin ulkoisen toiminnan. Ja se on juuri evankeliumimme ydin. Kaksi vähäpätöistä ei ollut kummoinen lahja, mutta se oli hänelle kaikki.

    Roponsa antanut leski uhrasi samalla sydämensä ja sen syvimmän rukouksen Jumalalle. Ei hän muuten olisi voinut antaa viimeisiä rahojaan kuin samalla huokaamalla Jumalan puoleen, että hän pitäisi hänestä huolen.

    Jumalasuhde: ”Antoi liiastaan” – on jo kaikki niin eihän siinä Jumalaa tarvita. Omastaan luopumisesta on kysymys hengellisestä taistelusta. On helpompi pitää itsellään kuin antaa muille. Jeesus joutui ihmetykseen lesken osoittamasta rakkaudesta. Sellaisesta rakkaudesta, joka antaa kaiken ja luottaa Jumalan huolenpitoon. Jumala ei ainoastaan anna syntejämme anteeksi, joka on kaikista lahjoista suurin, vaan hän on luvannut myös pitää meistä huolen.

    Jumalalle rahat eivät ole ongelma – meille ihmisille voi kyllä olla. Unohdamme, että kaikki on loppujen lopuksi lainaa, mitään emme täältä voi viedä mukanamme. Mihin käytämme omaisuuttamme, on todellakin hengellinen kysymys. Mihin omavoimaisuus johtaa?

    Panikoimme heti, jos törmäämme vastoinkäymisiin, emme luota siihen, että Jumala pitäisi meistä huolen vastoinkäymisistä huolimatta. Seurakunnassa on vaarana se, että alamme mittaamaan vain ulkoisia asioita. Pääasiaksi nousee muu kuin elävä yhteys Kristukseen ja Hänen evankeliumiinsa. Mahdollisuuksien arviointi alkaa perustua vain inhimillisiin voimavaroihin, ei Jumalan voimaan.

    Paavali kirjoittaa roomalaisille luvussa 12. Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Ja tämän jälkeen hän alkaa puhumaan seurakunnan tehtävistä ja Jumalan lahjoista. Kaikki on lopulta lahjaa.

    Antakaa niin että tuntuu – tuon käytännön sovellutus voisi olla kymmenykset: ajattelen, että nerokkaasti tuo suhteellinen osuus tuloista on sellaisella rajalla, jossa antaminen alkaa tuntua ja se on vaikeaa. Heti pohdin, onko kyse brutto vai nettotuloista, tulosta verojen ja sivukulujen jälkeen vai miten sitä pitäisi laskea. Laskelmointi paljastaa sen, että olen sidoksissa halvatun euroihin. Kymmenykset eivät ole ehdoton käsky kristityille, joillekin seurakunnille, jotka eivät ole verotusoikeuden piirissä se on elinehto. Se saa meidät pohtimaan sitä, annammeko vain liiastamme vai kaikkemme?

    2.Kor. 8:9 Tehän tunnette Herramme Jeesuksen Kristuksen armon: hän oli rikas mutta tuli köyhäksi teidän vuoksenne, jotta te rikastuisitte hänen köyhyydestään.

    Kun Jeesus sanoo: Seuraa minua! Kyse ei ole siitä, että meidän pitäisi itse muuttaa itsemme ennen kuin voimme Häntä seurata. Hän antaa meille kaiken, hän pukee meidät omaan puhtauteensa, hän peittää meidän häpeämme. Hänen köyhyytensä, alentuminen ristin häpeään on suurin rikkautemme. Jeesuksen seuraaminen voi olla köyhyyttä tämän maailman silmissä, mutta se on todellista yltäkylläistä elämää. Tuo rikkaus tekee kaikesta mitä meillä on kiitoksen aiheen, sen vuoksi että kaikki on lopulta lahjaa. Silloin se mitä meillä on, onkin Jumalan ja Hänen valtakuntansa rakentamiseksi annettua mammonaa. Uskommehan sen?

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 50: Matt. 17:24-27 (3.11.2024) – Satama

    Matt. 17:24–27

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

    Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    Tänään pyhäpäivän aihe on kahden valtakunnan kansalaisena ja evankeliumista puhutaan verotuksesta. Meidät viedään taas lyhyeen kohtaukseen, jossa käydään kaksi keskustelua tai ensimmäinen niistä on hyvin lyhyt, mutta molemmat koskevat samaa asiaa temppeliveroa.

    Kuitenkin laajemmassa mielessä pyhäpäivä ja aihe koskee maallisen ja hengellisen hallintavallan rajalinjoja. Kuinka meidän pitäisi elää kristittyinä kahden valtakunnan kansalaisina? Sen voisi tiivistää kysymykseen, mitä on olla maailmassa, mutta ei maailmasta.

    Aihe on monella tapaa ajankohtainen. Pelkästään kun katsomme tämän viikon uutisia, voimme nähdä kuinka rajalinjalla ei ole rauhallista – uskonnottomalle lapselle määrättiin maksettavaksi korvauksia 1500 euroa siitä, että koulutilaisuudessa laulettiin varoittamatta Jeesuksesta tai kuinka pastorin saarna sai kanttorin eroamaan virasta – iltapäivälehden mukaan kanttorille oli liikaa kuulla, että ”– Pappi sanoi saarnassaan, että kirkkoon yritetään ajaa ajatuksia, jotka ovat Jumalan sanaa vastaan ja kehotti seurakuntalaisia jumalanpelkoon.” Hämmentävää, jälkimmäisessä on, että saarna on pidetty maaliskuussa ja nyt se asia tuodaan “kohuna” julkisuuteen. Saarna löytyy netistä sekä tekstinä että äänitteenä Ylä-Satakunta lehden sivuilta – suosittelen lukemaan.

    Vielä ei olla siinä pisteessä, että saarnaaminen veisi vankilaan. Historiasta löydämme tällaisia tapauksia. Teologian opintojen loppuvaiheessa istuin kuvainnollisesti kirkon penkissä 1930-luvun Saksassa, Berliinissä ja kuuntelin saarnoja, jotka lopulta veivät saarnaavan papin vankilaan. Pyrin saamaan selville, mikä oli noiden saarnojen perusteella kirkon tehtävä äärimmäisessä tilanteessa, jossa totalitaristinen ideologia alkaa ahdistamaan kirkkoa ja konkreettisesti kahlitsemaan sen palvelijoita. Otsikoin työn ”Vapaana kahleissa” – se tiivistää oleellisen Jumalan todellisuus ja hänen hallintavaltansa on aina tätä näkyvää käsinkosketeltavaa todellisuutta ”korkeammalla”. Mikään tämän maailman kahle ei voi lopullisesti kahlita Jumalan valtakuntaa ja sen eteenpäin menemistä.

    Mennään kuitenkin takaisin päivän tekstiin – siitä sorvasin kolme pientä otsaketta:

    Sanat Jeesuksen suuhun

    Jumalan lapsen vapaus

    Kalliisti ostettu

    Sanat Jeesuksen suuhun

    Temppeliverosta: puoli sekeliä temppelipalveluksen ylläpitämiseen. Kuinka Jeesus suhtautui temppeliin? (oliko halukas maksamaan veroja).

    Jeesuksen puolesta vastaaminen – Pietari laittaa sanat Jeesuksen suuhun – näin meilläkin on tapana tehdä. Kyllä Jeesus on tätä mieltä. Ja sitten Jeesus jo tietää mitä Pietarilta on kysytty.

    Onko meillä pelko, että Jeesus ”jää kiinni” tämän maailman silmissä? Ettei hänen sanansa ja toimintansa miellytä tätä maailmaan ja menemme myötäilevälle puolustuskannalle? Nyt kun mietit tätä eikö kysymys kuulosta aika absurdilta ja kuitenkin maailman mahtavien (kuten fariseukset) silmissä meillä on taipumus ja vaaraa päätyä tähän.

    Jumalan lapsen vapaus

    Kuinka moni unelmoikaan Suomessa siitä, että olisi vapautettu verojen maksamisesta! Tuohon aikaan hallitsijan lapset nauttivat verovapaudesta. Kuningas ei peri veroa omilta lapsiltaan. Heillä taisi olla muutenkin aika hyvät oltavat ja ilmainen ylöspito. Kahden maan kansalaisina saamme maksaa veroja ja kantaa vastuuta yhteiskuntamme taloudesta.

    Kuinka kuulet tuon kohdan ”lapset ovat vapaat.” Eikö tämä tarkoita, että Jumalan lapsina olemme kahden maailman kansalaisia, joiden ei tarvitse maksaa Isälleen, kaikkivaltiaalle Jumalalle minkäänlaista veroa. Jumala lahjoittaa sen mitä hän vaatii – armosta. Hänen valtakuntansa logiikka on aivan toisenlaista kuin tämän maailman.

    Miltä Pietarista onkaan tuntunut, kun hän on kaivanut kalan suusta hopearahaa veronmaksamiseksi. Hopearahan arvo oli juuri se mikä kahdelta meni temppeliveron maksamiseen.

    Jumalan hallintavalta ylettyy myös maalliseen elämään – Hänen huolenpitonsa yltää arkielämäämme asti. Jumalan ihmeet tulevat läpi todelliseen tilanteeseen.

    Kalliisti ostettu

    Kun Jumala saa hallita niin rakkaus alkaa tehdä työtään meissä. Ja se työ jatkuu elämämme loppuun asti. Meitä karsitaan turhasta omien oikeuksin ajamisesta. Rakkaus voi olla suurpiirteistä: miksi suututtaisimme turhaan? Kristitylle kuuluu oikeuksistaan luopuminen…maallisissa asioissa ilon tuottamiseksi toisille ihmisille, mutta jos maallinen hallintavalta vastustaa Jumalan tahtoa ja Hänen sanaansa, sitä tulee vastustaa – muuten meille ei jää mitään. Olemmehan kalliisti ostetut.

    Päässäni soi yksi gospel-biisi, jossa lauletaan:

    Kalliisti on ostettu sieluni ainoa.

    Kalliisti on ostettu, en myy sitä halvalla.

    Kalliisti on ostettu, veri pesi sydämen.

    Viattomalla uhrilla minä olen Kristuksen.

    Meidät on lunastettu kalliista hinnasta. Jeesus on Herramme ja olemme hänen omaisuuttaan ja Hänen valtakuntansa perillisiä. Jeesuksen ristin kuoleman ja ylösnousemuksen kautta on totta, ettemme enää kuulu itsellemme tai maailmalle vaan vain Hänelle. Meidät on kasteessa otettu Hänen valtakuntaansa ja saamme sen uskossa omistaa jo nyt. Tänäänkin saamme yhdessä rukoilla: Tulkoon sinun valtakuntasi ja kyllä Jumalan valtakunta tulee!

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 62: Luuk. 15:1-10 (6.7.2025) – PBK

    Luuk. 15:1–10

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 15

    Publikaanit ja muut syntiset tulivat Jeesuksen luo kuullakseen häntä. Fariseukset ja lainopettajat sanoivat paheksuen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.” Silloin Jeesus esitti heille vertauksen: ”Jos jollakin teistä on sata lammasta ja yksi niistä katoaa autiomaahan, niin totta kai hän jättää ne yhdeksänkymmentäyhdeksän, lähtee sen kadonneen perään ja etsii, kunnes löytää sen. Kun hän löytää lampaansa, hän nostaa sen iloiten hartioilleen, ja kotiin tultuaan hän kutsuu ystävänsä ja naapurinsa ja sanoo heille: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin lampaani, joka oli kadoksissa.’ Minä sanon teille: näin on taivaassakin. Yhdestä syntisestä, joka kääntyy, iloitaan siellä enemmän kuin yhdeksästäkymmenestäyhdeksästä hurskaasta, jotka eivät ole parannuksen tarpeessa. Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo: ’Iloitkaa kanssani! Minä löysin rahan, jonka olin kadottanut.’ Yhtä lailla, sen sanon teille, iloitsevat Jumalan enkelit yhdestäkin syntisestä, joka tekee parannuksen.”

    Tämä on Pyhä evankeliumi!

    Onko joku kertonut sinulle tarinaa hyvästä paimenesta? Tai oletko nähnyt taulua, jossa tuo paimen kantaa löytämäänsä karitsaa olallaan pimeässä maastossa? Tämän pyhän otsikko on kadonnut ja jälleen löytynyt, oikein osuva otsikko konfirmaatiopäiväksi.

    Teidän joidenkin vanhempien ja isovanhempien muistista tuo tarina ja kuva löytyy kirkkaana. Raamatun kertomukset ovat tavoittaneet teidät tavalla tai toisella ja jättäneet pysyvän muiston mieleen. Kertomus on sukupolvien kollektiivisessa muistissa vielä kirkkaana.

    Saimme viettää reilun viikon yhdessä Tervajärven leirikeskuksessa rippileirillä. Mistä intensiivisessä leirissä oikein on kysymys? Juhannuksen jälkeen Tervikselle syntyi noin 40 hengen leirikupla, oma maailmansa, jossa elimme ja olimme yhdessä. Leiri on sitä varten, että tuo kertomus saisi alkaa elää jokaisen sydämessä.

    Leirillä yhtenä sateisena aamupäivänä kävelimme rantapolkua pitkin, jonka varrella on se mobiilitukiasema-muurahaiskeko. Kerroin Jeesuksen vertauksista – vertauksilla Jeesus väänsi rautalangasta ihmisille Jumalan valtakunnan logiikkaa – näin Jeesus joutuu arkipäiväisellä vertauskuvalla lampaista ja paimenesta kertomaan siitä, kuinka kallisarvoinen jokainen on ja mitä Jumala on valmis tekemään jokaisen puolesta.

    Tämän tekstin äärellä jostain syystä päässäni alkoi soida Apulannan biisi: Koneeseen kadonnut – autiomaa, johon eksytään, on nykyään ruudun takana. Millaisista ryteiköistä paimen on valmis etsimään? Yltääkö hyvän paimenen auttava käsi nuorten maailmaan, josta meillä vanhemmilla on hyvin vähän otetta? Jeesus etsii kadonneita, virtuaalimaailmoissa itsensä kadottaneita, heitä, jotka eivät löydä itseään, niitä, jotka ovat eksyksissä. Jeesus on tuo hyvä paimen, joka altistaa itsensä vaaraan, uhraa itsensä, kantaa kotiin eksyneen ja särkyneen.

    Leirillä saitte kuulla, että syntiinlankeemus vei ihmisen piiloon Jumalaa pusikkoon. Jo tuolloin Jumala lähti etsimään huutaen: missä olet? Hyvä Paimen, Jeesus – ihmiseksi syntynyt Jumala syntyi maailmaan etsiäkseen heitä, jotka eivät häntä etsi. Tuo Jumalan mielenlaatu on meille luonnostaan outoa – etsiikö Hän todella minua?

    Jumalan Rakkaus ei valikoi, vaan kohdistuu juuri siihen mikä ei sitä ansaitsisi. Jumalan laskelmoimaton hyvyys kohdistuu syntiseen ihmiseen. Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän (Joh. 3:16)

    Rippikoulu ja konfirmaatio on sitä varten, että tämä tulisi kirkkaasti opetetuksi ja lahjaksi kasteessa saatu usko saisi vahvistua: Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme. Hän on ainoa toivo ja varma toivo meille jokaiselle. Saamme turvata siihen, mitä hän on tehnyt. Hän kutsuu meitä elämään hänen rakkaudessaan toisiamme rakastaen.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.