Digiteologi

Teologinen teema: Totuus

  • Saarna 8: Joh. 1:1-4 (28.8.2022) – Laukaan kirkko

    Joh. 1:1–4

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Alussa oli Sana.Sana oli Jumalan luona,ja Sana oli Jumala.Jo alussa Sana oli Jumalan luona.Kaikki syntyi Sanan voimalla.Mikään, mikä on syntynyt,ei ole syntynyt ilman häntä.Hänessä oli elämä,ja elämä oli ihmisten valo.

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on luomakunnan sunnuntai ja jo alun johdantosanoissa kuulimme, että kyse on vastuu luomakunnasta, joka on meille ihmisille annettu.

    Itselle päivän aihe on aiheuttanut pään vaivaa ja jotenkin aihe on haastava ja aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia. Ajattelin ensin pohtia näitä ongelmia:

    Ensimmäiseksi saarnaajana jään pohtimaan miten teille seurakuntalaisille pitäisi tänään saarnata. Pitäisikö tänään puhua maailman tilasta: ekokatastrofista, luontokadosta, ilmastonmuutoksesta ja kehottaa ekokääntymykseen, uuteen ympäristövastuuseen?

    Ekokääntymyshän tarkoittaa sitä, että meistä tulee maapallontilan tiedostavia ja kannamme kollektiivista syyllisyyttä maapallontilasta ja alamme kestävillä valinnoilla ja ekologisella elämäntavalla muuttamaan itseämme.

    Muistan katsoneeni tasavallan presidentinkin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutun eläineetikon – militantiksi vegaaniksi itseään kutsuvan – luentoa (häpeä ja eläinkysymys Ympäristöaktivismissa on kyse syyllisyyden herättämisestä –), jonka sanoma: syyllisyys saa aikaan muutoksen – tavoitteena muuttaa kulutustottumukset ja hänen maailmankuvansa mukaisesti saavuttaa korkeimman eettisyyden tason ryhtymällä puritaaniseksi vegaaniksi: ei-ihmislajisten eläinten oikeuksien ajajana. Tässä esimerkki ideologisesta luomisuskon kieltävästä aktivismista, jossa eläimet ja ihmiset ovat tasa-arvoisia.

    Käsky viljellä ja varjella on edelleen voimassa. Mitä se voisikaan tarkoittaa sinun elämässäsi, jos et ole maanviljelijä? Itsellä on tämän aiheen äärellä noussut mieleen viljalaivan kapteeni. Miltä tästä kapteenista mahtoi tuntea, kun hän ensimmäisen viljalaivan kapteenina lähti liikkeelle Ukrainasta Odessan satamasta liikkeelle? Tehtävän vaarallisuus ja vastuu, pelko vai helpotus? Ruumassa tonneittain viljaa, joka pitäisi nälän loitolla tuhansilta tai miljoonilta ihmisiltä.

    Uskallammeko tutkia ja mitata elämämme vaikutuksia ympäristöön? Ennen pappisvihkimystä olin ordinaatiovalmennuksessa ja siellä jossain kohtaa tuli puheeksi papin työhön liittyvä liikkuminen – insinöörimieleni tuotti ajatuksen, että mehän saisimme helposti selville pappien autolla ajamiseen liittyvän ”hiilijalanjäljen” kokoamalla hiippakunnan tasolta matkalaskujen perusteella kilometrikorvausten tuottaman kilometrikertymän. Käytännönläheinen kirkon työhön konkreettisesti liittyvä ajatukseni ei saanut jostain syystä vastakaikua. No, tähän mennessä itse olen tuottanut tonnin verran hiilidioksidipäästöjä reilun 8000km dieselauto ajelulla papintyössäni. Mielestäni vaarana on, että toisaalta olemme sokeita omalle kulutuskäyttäytymiselle muuttaaksemme sitä, mutta toisaalta vaarana on myös, että keskitymme täysin toisarvoisiin kysymyksiin pääasian sijasta.

    Toiseksi, luomakunnan sunnuntai herättää minussa epämukavan tunteen sen johdosta, että pelkään joutuvani luominen vastaan evoluutio -väittelyyn tiedemiesten kanssa ja joudun kokemaan tappiomielialaa, turhautumista ja lannistavaa tunnetta. Tiede ja ihmisen älykkyys on suurenmoinen Jumalan lahja. Se on myös Jumalan kieltävien Baabelin torni, jonka lähtökohtana on tavattoman usein naturalistinen ateismi. Yliopistomaailmassa ideologinen ateismi työntää evoluution ajatuksen niin insinööri- ja taloustieteisiin, monille tieteen aloille. Ja emme välty kirkossammekaan luomisuskon taipumiselta tieteen edessä. Ajanhetki nolla tai itse asiassa hetki ennen ajan olemassaoloa – on tieteelle mahdottomuus. Samoin kuin makrotason evoluution osoittaminen. Loputon väittely 7 päivästä vai miljardeista vuosista kertoo ennemminkin ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan lankeemuksen perusteella kuin ihmisen aidosta tarpeesta tuntea alkuperänsä.

    Kolmanneksi, luomakunnan sunnuntai kutsuu meitä ihmettelemään Jumalan luomistyötä. Luonto on Jumalan yleinen ilmoitus ihmisille olemassaolostaan, kaikki valtiaana luojana. Luonnon kauneutta katsellessa ihminen voi aavistaa Jumalan työn, että kaiken takana on syvä merkitys ja tarkoitus. Luontoon meneminen voi synnyttää kiitollisuutta elämän antajaa kohtaan, tuoda rauhaa luonnostaan vieraantuneelle ja herättää kysymyksen Jumalasta.

    Room. 1:19-20 [19] Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [20] Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

    Jumalan yleinen ilmoitus on jotakin joka vie ihmisen aika vaikeaan tilanteeseen: Jumala on ilmoittanut itsensä, mutta ihminen ei ole sitä ilmoitusta vastaanottanut. Tarvitaan siis vielä jotakin lisää.

    Jumalan pelastussuunnitelma oli jo ”Alussa”. Itse opin tuon ”Alussa oli Sana” -lauseen ensimmäisenä Raamatun kreikan kielen lauseena ja se edelleen on majakka, joka loistaa kirkkaana meille kaikille. Jumalan Sana Jeesus oli jo luomisen aamuna olemassa Jumalan kolmantena persoonana. Tuo Jumalan Sanan ylistys, joka on Johanneksen evankeliumin alussa, avaa aivan toisenlaiset näköalat kuin ympäristöaktivismi tai väittelyt tiedemiesten kanssa.

    Jumala luo ”ei mistään”, Hänen hyvä luomistahtonsa tulee ilmi niin luonnossa kuin siinä, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme – Jeesuksessa, Hänen Sanansa voimalla Jumala pelastaa ihmiskunnan kadotukselta. Uusi Aatami on Jeesus Kristus, täydellinen ihminen, meidän pelastukseksemme.

    Tuo ”Sana” luo uskon ”ei mistään” – Pyhä Henki vaikuttaa meissä Uskon, että saamme yhdessä ylistää Jumalan tekoja tunnustamalla yhteisen apostolisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 11: Luuk. 14:1-6 (9.10.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 14:1–6

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 14

    Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

    Tämän sunnuntain aihe on Kristityn vapaus. Kuulimme evankeliumitekstin, joka on verrattain lyhyt ja vaikuttaa keskittyvän yhteen kysymykseen: saako sapattina parantaa?

    Kuitenkin tekstin äärellä meidän pitää kysyä millaista on tuo kristityn vapaus, mistä meidät oikein on vapautettu ja mitä tuo vapaus on.

    Ensiksi mennään vielä tuonne fariseusten johtomiehen kotiin: Jeesus oli siis kutsuttu aterioimaan – asetelma oli katettu: nyt olisi mahdollisuus laittaa opettaja koetteelle.

    Jeesus varmasti tiesi, että häntä haastettaisiin. Hän asetti itsensä alttiiksi vaaralle taas kerran. Fariseukset olivat varmasti kuulleet Jeesuksen jo parantaneen naisen sapattina. Tämä kuvataan edellisessä luvussa. Tässä on meille ensimmäinen opetus tämän tekstin äärellä vapaudesta: vapaus on itsensä alttiiksi antamista, vapautta ihmispelosta, maineen menettämisestä, vapautta laskelmoinnista. Jeesus on täydellisesti vapaa tuosta kaikesta. Hänen olemuksensa on täydellinen rakkaus.

    Jeesuksen ajan ateriatilanteet olivat avoimia niin, että pöydän ympärille kerääntyneiden ulkokehälle saattoi tulla tämä sairas mies. Oliko niin että fariseukset olivat tarkoituksella pedanneet tilanteen niin, että sairas mies tulee Jeesuksen luo varta vasten, mutta Jeesus ei evää apuaan vaan parantaa miehen.

    Tuo tilanne kääntyykin niin, että kysymykset osoitetaan fariseuksille ja lainopettajille. Jeesus, jonka he ajattelivat olevan satimessa, sidottu tilanteeseen, vapautuu siitä ja kysymys käykin heitä kohti. Jeesus ei saa ensin vastausta. Liekö hämmennys ja tuo uusi asetelma vaientanut fariseukset. Vai onko niin, ettei kukaan uskalla sanoa mitään, oman nahkansa pelastamiseksi. Parempi vaieta.

    Meidän ihmisten on helppo vaieta niiden kysymysten edessä, onko kuitenkaan hiljaisuus myöntymisen merkki. Jumala on antanut meille Sanan vapauden, siis Sana isolla kirjoitettuna. Kristittynä meidän ei tarvitse vaieta, vaan tarttua Sanaan, joka on meille jokaiselle valo meidän matkallamme.

    Jeesuksen parantaessa miehen Jeesus itse antaa vastauksen toisella kysymyksellään. Sairauden parantaminen saa uuden ulottuvuuden. Kyse on ihmisen pelastamisesta. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa lähelle: sairaat paranevat, sokeat saavat näkönsä… julistetaan ilosanoma, evankeliumi.

    Kristityn vapaus on evankeliumista nousevaa vapautta. Tuossa epistolatekstissä kuulemassamme kohdassa Paavalin kirjeestä Galatalaisille kuulemme tutun jakeen.

    Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

    Galatalaiskirje kirvoitti aikanaan Lutheria pitämään luentosarjan, joka tunnetaan Galatalaiskirjeen selitysteoksena. Siinä hän avaa kirkkaasti sitä Paavalin löytöä, että evankeliumin vapauttama, ei voi enää vaatia ja tehdä lain tekoja siinä mielessä, että ansaitsisimme Jumalan vanhurskauden. No, meneepä nyt teologiseksi. Eli se mihin juutalaisten oppineiden pelastus perustui vanhaan liittoon, ympärileikkaukseen ja lakiin oli Jeesuksessa täytetty – olet vapaa laista!

    Totuus, Jeesus Kristus tekee meistä vapaita. Vapaita siitä, ettei meidän tarvitse parannella itseämme täyttääksemme lakia. Jeesus on täyttänyt lain ja kuollut ristillä puolestamme. Jumalan lapsina olemme vapaita – kristityn vapaus ei ole ulkonaista.

    Aikanaan kun kirjoitin teologian graduani, laitoin otsikkoon paradoksaalisen sanaparin ”vapaana kahleissa”. Uskossa. kristittyinä emme koskaan ole sidottuja olosuhteisiin, koska Jumala on olosuhteiden yläpuolella. Kuinka ulkoiset olosuhteet voisivatkaan viedä meiltä evankeliumia? Jumalan sana ei ole kahleissa. Tänäänkin Jumalan sana vapauttaa meidät. Sitä meidän tulee kuulla. Totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

    Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku jae 32 todistaa:

    Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.»

    Mistä me sitten vapaudumme? Kristitty on vapaa peloista. Jokainen pelkää, mutta saa olla vapaa peloista. Kuoleman pelosta, tuomion pelosta, tulevaisuuden pelosta, ihmispelosta. Nämä eivät enää hallitse. Kristitty on vapaa valheista, vallan halusta. Totuuteen sidottuna hän näkee syntinsä, mutta myös sen, että Kristus on vapauttanut niistä jokaisesta.

    Luther kuvaa teoksessaan Kristityn vapaudesta meidän osaamme näin:

    – – kristitty ei elä itsessään, vaan Kristuksessa ja lähimmäisessään; Kristuksessa uskon välityksellä, lähimmäisessä rakkauden välityksellä. Uskon kautta hän kohoaa itsensä yläpuolelle, Jumalaan ja Jumalasta hän taas rakkauden kautta laskeutuu itsensä alapuolelle ja kuitenkin pysyy aina Jumalassa ja jumalallisessa rakkaudessa.

    Meidät on vapautettu palvelemaan toinen toisiamme. Päätän Pekka Simojoen laulun sanoihin tämän saarnan:

    Irti päästä, olet vapaa lähtemään, anna suuren tuulen puhaltaa. Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 12: Mark. 2:1-2 (23.10.2022) – Laukaan kirkko

    Mark. 2:1–12

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Usko ja epäusko. Putkiaivoiselle insinöörille tuo on binäärinen lauseke, se on joko nolla tai ykkönen, päällä tai pois. Tosi tai epätosi.

    Ja sitten kuulemme kysymykset mielessämme: Oletko uskossa? Onko armo kirkastunut? Oletko tehnyt ratkaisun? Oletkos uskomassa?

    Ja sitten alamme mittailemaan uskon määrä ja laatua… hänelle, joka arkana tulee kirkkoon takapenkkiin istumaan, voipi jo alkaa kurkkua kuristamaan. Minunko uskoni? Mitä siis minunko uskoni? Enhän minä…

    Pitääkö siis alkaa höylämään kynnystä matalammaksi ja muokkaamaan sanomaa mediakonsultin opein helpommin nieltäväksi, ettei kukaan kokisi itseään turvattomaksi turvallisessa tilassa. Että ihan yksi annos vain sellaista sopivan kädenlämpöistä tapakristillisyyttä, ei mitään uskon vaatimuksia, kiitos…

    No, ehkäpä löydämme evankeliumitekstistä taas jotakin oleellista, joka meitä auttaa.

    Tänään kuulimme evankeliumitekstin, jossa ollaan taas tosiasian äärellä, jota toissasunnuntaina sivusin: Jeesus parantaa. Jeesus muuttaa asiain tilan täydellisesti. Ja mitenkä se sitten tapahtuu: miehelle, jonka ystävät kantavat Jeesuksen luokse, Jeesus julistaa synnit anteeksi ja parantaa miehen!

    Tuo kertomus pysäyttää meidät monella tavoin pohtimaan uskoa: itsellä jostain syystä tuo kertomus yhdistyy jonkinlaiseen toiminnalliseen lasten Raamattuun, jossa ystävät purkavat tuota kattoa – siis purkavat kattoa – tuohan ei ollut mitenkään tavatonta sen ajan rakennustekniikassa. Käsin saatiin purettua kattoa niin että mies saatiin laskettua Jeesuksen luo.

    Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa Jeesus oli jo saanut maineen – joka aiheutti väen tungosta. Jo Mark. 1:33 Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Voitte kotona, vaikka lukea ja kerrata Jeesuksen toiminnan ensimmäisestä luvusta. Markuksen evankeliumia suositelleen ihan kokonaan luettavaksi –

    Ystävien kantamana Jeesuksen luo. Kuinka paljon olet valmis näkemään vaivaa ystäväsi eteen? Tuodaksesi häntä Jeesuksen luo?

    Toiseksi voimme mietiskellä tuota miestä. Eipä ollut uskon määrän tai laadun kyselyä, vaan halvaantuneen kohtaaminen Herran Jeesuksen kanssa, itse Jumala oli tullut hänen luokseen.

    Hengellisesti puhun: Evankeliumi vapauttaa syntien halvaannuttaman. Tule Jeesuksen luo!

    Se löytyi! On kyse siis jostakin mikä muuttaa elämää totaalisesti, uskon löytyminen on aina ihme.

    Tässä kuukauden ajan olemme monissa medioissa kuulleet ”Se löytyi!”

    Tarvitsemmeko tällaisia muutostarinoita uskon syntymiseksi? Välillä itselle nousee ajatuksia, että kukaan ei esimerkin avulla usko… kuitenkin Raamattukin puhuu uskon esikuvista.

    Nuo kertomukset kertovat siitä, mitä Jumala itse on tehnyt jonkun elämässä. Kyse onkin Jumalan teoista, ei niinkään itseä korostavasta uskon sankaruudesta. Jumala on tullut alimpiin paikkoihin asti – kuten tuo mies laskettiin alas Jeesuksen luo, voi olla, että sinutkin on laskettu sellaiseen paikkaan, umpikujaan, jossa on vain sinä ja Jeesus.

    Kyse ei olekaan siitä, että sinä yhtäkkiä alat kiinnostua Jumalasta, vaan siitä että Jumala tarttuu sinun elämääsi. Hän tulee sinun luoksesi Vapahtajassa Jeesuksessa. Että Hän alkaa puhua sinulle, koskettaa sinun elämääsi.

    Tällaista emme ole ikinä nähneet! – Oli siis tapahtunut jotakin aivan poikkeuksellista – ”emme – ikinä” – siis tätä ei ollut tapahtunut vielä koskaan. Jumala oli tullut kansansa keskelle. Tämä sama tapahtuu silloin, kun joku saa henkilökohtaisesti kohdata Jeesuksen – usko syntyy. Saako Jeesuksesta näin innostua!?!?

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Kuulimme äsken VT:n lukukappaleessa Abramista (Abrahamista) ja myös epistolatekstissä. Abraham uskoi mahdottomaan – Jumala teki sen mahdolliseksi.

    Kyse on siitä mitä Jumala tekee – sen näkeminen uskon silmin.

    Lupaus ja usko – Lue Raamatusta Jumalan lupauksia, sinä olet rakastettu, armahdettu, pelastettu.

    Kuinka Jumala tänään tulee meidän luoksemme: Sanassa ja sakramenteissä. Evankeliumi Pyhän Hengen kautta synnyttää USKOn. Sana tekee halvaantuneesta terveen. Uskollan korottaa vielä panoksia: Sana tekee kuolleesta elävän!

    Jeesus on tullut sinun mahdottomuuteesi! Ottamaan pois synnin taakan, kantamaan sen harteillaan Golgatalle, sovittamaan sinut Jumalan kanssa.

    Uskotko sen?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 14: Joh. 4:46-53 (6.11.2022) – Konnevesi

    Joh. 4:46–53

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

    Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

    Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä! Päivän teksti puhuu tänään parantamisesta, taas kerran. Taitaa olla kolmas sunnuntai perätysten, kun Jeesus parantaa jonkun. Mutta muistellaan ensin uskonpuhdistusta.

    Luther tosiaan naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnakirkon oveen 505 vuotta sitten lokakuun viimeinen päivä ja nousi vastustamaan Rooman paavin masinoimaa anekauppaa hyvin suoralla tavalla.

    Anekauppaa kuvaa sanonta: ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Oli siis kyse syntien anteeksi antamisen ostamisesta.

    Teeseissä ei ollut kyse myötäkarvaan silittelystä vaan totuuden julkituomisesta – Luther ei voinut olla hiljaa vastaansanomattomat tosiasiat havaittuaan. Hän näki tilanteen niin vääristyneenä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ilmaiseksi saatava kallis armon evankeliumi oli muuttunut kauppatavaraksi.

    Luther itse oli joutunut kamppailemaan suurissa ahdistuksissa. Ankara luostarielämä, munkkihurskaus, hyvät teot eivät suoneet hänelle rauhaa. Jumala oli hänelle tuomari, jonka pyhyys teki tyhjäksi kaikki teot, joilla Hänelle olisi voinut kelvata. Kristuskin oli hänelle tuomari, joka vaatii täydellisyyttä. Pimeässä tornissaan hän teki löydön: Yksin Jumalan armo Kristuksessa tekee ihmisen vanhurskaaksi. Tuo kuulemamme Roomalaiskirjeen kohta oli se Lutherin löytö: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tuon päivän tekstin edellä saamme huomata, että Jeesus palaa kotiseudulleen, jossa Häntä ei ollut otettu vastaan, mutta nyt hänen tunnustekonsa ovat kiirineet kaikkien korviin myös kotiseudulle ja hänet otettiin vastaan. Tekstissämme virkamiehellä on aito hätä. Poika oli kuolemassa. Kuoleman todellisuus, kuoleman sairaus saa kuninkaan virkamiehen Jeesuksen luo. Tuo kuvaa meitäkin. Synnin sairaus on todellista kuoleman sairautta. Sen ymmärtäminen ajaa Jeesuksen luo tai oikeammin hän tulee meidän luoksemme. Pyytäminen, siis niin, ettei pyyntö ole millään tavoin kaupankäyntiä, puhdasta anomista Herralta Jeesukselta.

    Jeesuksen Sana parantaa sairaan. Tuo hetki, kun Jeesus sanoo: ”Poikasi elää.” on käänteentekevä. Se kertoo meille, millainen Jumala meillä on. Hän toimii. Hän on luonut sanallaan kaiken. Hän Jeesuksen persoonassa, ilmestyneenä Jumalan Sanana muuttaa kaiken.

    Tänään kun vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää meidän pitää jälleen palauttaa mieliimme, mitä tuo uskonpuhdistus on. Se on sitä, että Jumala YKSIN Sanansa kautta tuo uudistuksen ajan. Ei ole kyse mistään inhimillisesti kasvojen kohotusohjelmasta, vaan siitä, että Jumala itse toimii Pyhän Hengen kautta uudistaen kirkkoaan.

    Liike-elämässä liikevaihto on yrityksen elinehto. Myyntiä pitää saada ja kaupan pitää käydä, jotta kulut saadaan katettu. Tulot pitää olla suuremmat kuin kulut. Paljon korostetaan asiakaslähtöisyyttä. Kirkossa lähtökohtaisesti näin ei voi olla. Miljardin verotuloilla pyörivän instituution pitäisi olla huolissaan henkilöstöstään ja tuotteesta – siitä että sen sanoma on Jumalan sanan Raamatun mukaista – siemen on oikeaa – ei siitä, että miten sanoman sisältö muokataan kirkosta vieraantuneelle sopivaksi. Vaarana on, että armosta puhutaan niin, ettei Jumalan tahtoa, joka on Jeesuksen vahvistama totella. Päivän halleluja säe julistaa:

    Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

    1. Kor. 3:11

    Uskonpuhdistuksen edetessä Luther kiinnitti erityistä huomiota papiston hoitamiseen. Hänen lääkkeensä ei ollut sanoman muokkaaminen kaikkia miellyttäväksi yleisuskonnollisuudeksi, vaan Katekismus, uskon pääkohtien teroittaminen ja opettaminen. Voit vaikka iltalukemisena tutkia Vähä katekismuksen esipuheen ja lukea 10 käskyä selityksineen.

    Raamattu sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

    Kertomuksessa on poikkeuksellista, että parantumisen kellonaika mainitaan. Me osaamme sanoa milloin uskonpuhdistus on alkanut. Osaamme sanoa milloin olemme syntyneet. Osaamme mitata aikaa millisekunnin tarkkuudella. Pyrimme hallitsemaan aikaamme ja käyttämään sen tehokkaasti. Tärkeintä on tietää kuitenkin pelastuksen aika. Päivän evankeliumin lisäksi Uudessa Testamentissa ei ole montaa kohtaa, jossa puhutaan näin tarkoista ajanmääreistä – tunneista. Yksi nousee esiin tämän rinnalla:

    Mark. 14:34: ”Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

    Siitä kauhun hetkestä, jonka Jeesus koki kärsiessään ristillä, alkoi Armon aika. Jeesuksen uhrikuolema avasi meille jokaiselle oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Kasteemme hetkellä meidät on liitetty tähän Jumalan armoliittoon, uskossa omistamaan syntien anteeksiantamus. Kaste kertoo meille, että olemme Jumalan lapsia. Jumala on lahjoittanut uskon. Kyse on siitä, että Hän tekee kuolleen eläväksi ja lahjoittaa elävän toivon – uskon Jeesukseen.

    Tämän sunnuntain tunnuskuvana on Luther-sinetti. Siitä uskonpuhdistaja lausuu näin:

    "Minun sinettini kuvaa jumaluusoppiani. Siinä on musta risti punaisessa sydämessä, jotta se muistuttaisi minulle, että me tulemme autuaiksi uskon kautta ristiinnaulittuun. Sydän on valkean ruusun päällä muistuttaakseen minulle, että usko tuo rauhaa, lohdutusta ja iloa. Valkoinen ruusu muistuttaa minua siitä, että Jumalan suoma rauha ja ilo eivät ole sellaista kuin maailma antaa, sillä valkoinen väri on enkelien väri. Ruusu on taivaansinisellä pohjalla muistuttamassa minua siitä, että iloni täällä on vain hengellisen ja taivaallisen ilon alkua. Sinettiäni ympäröi kultainen kehä muistuttamassa taivaallisen ilon iäisyydestä ja sen äärettömästä arvosta verrattuna maalliseen iloon ja maallisiin aarteisiin."

    Vain Jeesus voi sanoa kuoleman edessä: ”Poikasi elää.” Hän itse on voittanut kuoleman ja lahjoittaa iankaikkisen elämän. Hän ei heitä yhtäkään pois, joka Hänen luoksensa tulee. Kuninkaan virkamiehen poika paranee – Maailman kaikkeuden hallitsijan poika on kuollut ristillä, jotta Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 15: Matt. 25:1-13 (13.11.2022) – Laukaa

    Matt. 25:1–13

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25

    Jeesus puhui tämän vertauksen: ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’ Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

    Te ette tiedä päivää ettekä hetkeä —- Tuo viimeinen lause jää soimaan takaraivoon. Onko sinua koskaan ahdistanut Raamatun vertaukset lopun ajoista? Jeesus tulee oletko valmis huutaa banneri sähkötolpassa ajaessasi – olenko minä valmis silloin kun Jeesus — Sulhanen saapuu hakemaan morsiantaan eli SEURAKUNTAA.

    Itsellä aihe vie ajatukset nuoruuteen – ensinnäkin päässäni soi nuorten leirillä esitettyssä elokuvassa ollut kappale: ”There’s no time to change your mind the Son has come and you’ve been left behind.”

    Ei ole aikaa muuttaa mieltäsi, Poika on tullut ja sinä olet jäänyt jäljelle – Myöhemmin tuo oman lopunajan tulkintansa esittänyt filmi näyttäytyy vähän koomisenakin – Siinä kyseessä oli jotenkin lopun ajan esittäminen niin, että ylös temmatut ihmiset häviävät ja muilla alkaa ahdistuksen aika…

    Meidän edessä on vakava teksti; Kaikki eivät pelastu. Synti on vakava asia. Pettureille ja luopioille ei ole toivoa sitten kun ovet suljetaan. Kun hetki lyö, pitää olla valmis. Evankeliumin aika on päättynyt. Ovea ei enää avata. Edessä on tuomion hetki.

    Kuinka siis olla valmis. Onko sinulta koskaan loppunut polttoaine? Jos polttoaine on loppumassa niin eihän se ole mikään yllätys… tiedät, että mittari näyttää alle kymmenesosa tankillista ja merkkivalo palaa.

    Meillä on vaara, että ajattelemme, että öljyn riittävyys on jotenkin meidän omasta suorittamisesta kiinni… hengellisellä energiakriisikään ei tule ilmoittamatta. Meille jokaiselle on annettu astia jo kasteemme hetkellä ja sinne on kaadettu myös öljyä. Olet saanut Pyhän hengen.

    Jos ajattelet, että Valvominen on kuin hereillä olo ennätyksen tekeminen, ollaan pulassa. Kaikkihan nukahtivat — joku saattaa muistaa sellaisen nenäpäivätempauksen kymmenen vuoden takaa, jossa kaksi radiojuontajaa valvoi pari vuorokautta live-lähetyksessä. Se toimikoon hyvänä esimerkkinä hereillä olon onnistumisesta hengellisessä elämässämme.

    Varautumisesta on puhuttu viime aikoina paljon. Onko meillä ohjeita hengelliseen valvomiseen?

    Jumala ei ole jättänyt meitä poraamaan omaa öljyämme saadaksemme sitä lamppuihimme.

    Valvominen on rukoilemista

    Valvominen on Raamatun lukemista

    Valvominen on uskovien yhteyttä

    Valvominen on ehtoollisella käymistä

    Kuinka monta hengellistä laulua tunnet, jossa puhutaan valvomisesta?

    Meitä pitää muistuttaa siitä, että meidän tulee valvoa…

    Vaikka legendaarisen gospel yhtyeen Petran kappaleen sanoin, kun he laulavat ”Keskiyön öljystä”. Ks. paperi

    Sitten löytyi mieleni kätköistä yhdeksän kymmentä luvun helmi Terapia-bändiltä, viisi viisasta ja viisi tyhmää.

    On aika toinen toista tukea ja tankki täyttääAika tekstit oikein lukea ja rakkautta näyttääAika anteeksi saada ja anteeksi antaaAika pyytää tulta ylhäältä vain se voi parantaa

    Öljy on Jumalan siunauksen ja runsauden vertauskuva Raamatussa.

    Kuninkaan kirjassa on 17 luvussa:

    Mutta nainen vastasi: »Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.»

    Elia sanoi hänelle: »Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.»

    Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.

    Jumala voi tehdä meidänkin elämässä oman öljyihmeensä jos sinulla ei ole öljyä tiedät mistä etsiä – sinun ei tarvitse lähteä etsimään jostakin kaukaa esiintymää öljyä saadaksesi. Pyhä Henki on Sanassa ja sakramenteissa.

    Jumala itse tekee työtää meissä armon välineiden kautta.

    Kun luin joku aika sitten kirkkoisä Augustinuksen saarnoja. Sieltä hyppäsi esiin seuraava kohta, jonka voi yhdistää Kristuksen paluun odotukseen:

    Augustinus: ”Näin siis, veljet, nähkää vaivaa ja sopikaa itsenne kanssa, että alatte kaivata tuomiopäivää. Muuten ei täydellistä rakkautta voi näyttää toteen kuin niin, että se alkaa kaivata tuota päivää. Sellainen ihminen kaipaa tuomion päivää, joka sitä rohkeudella sitä odottaa. Ja sillä on rohkeus tuomiopäivää kohtaan, jonka omatunto ei täydellisen ja vilpittömän rakkauden täyttämänä lainkaan vapise.”

    Maranata! Tule Herra Jeesus!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 19: Joh. 1:29-34 (8.1.2023) – Konnevesi

    Evankeliumi

    Joh. 1: 29–34 Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

    Armo ja rauha teille meidän taivaalliselta Isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään vietämme kasteen sunnuntaita. Se vie meidät Jeesuksen kasteen jälkeisen päivän tapahtumiin. Kuitenkin ensin ajattelin jakaa tähän omakohtaisen kokemuksen tästä tekstistä: opiskelujen eksegetiikan tekstianalyysin tein kreikankielisestä alkutekstistä juuri tästä kohtaa.

    Tänään Johannes Kastaja on äänessä, kuten evankeliumitekstistä kuulimme. Hän ei kuitenkaan ole pääosassa.

    Tänään on hyvä kysyä: Mihin kiinnitämme katseemme? Nykyään moni asia taistelee huomiostamme ja usein huomiomme kiinnittyy toisarvoiseen ja turhaan. Askartelemme asioiden kanssa, jotka ovat ajanhukkaa. Puhutaan aikavarkaista, joista todettiin tällä viikolla, että kiireemme pahenee jatkuvassa ärsykkeiden tulvassa, jota sosiaalinen media ja kokoaikainen ”langoilla olo” saavat aikaan. Kuvittelepa, että entisaikaan olisi kuljettu sanomalehti kainalossa koko ajan ja vilkaistu vähän väliä lehteä toivoen että jokin uusi uutinen olisi ilmaantunut. Tai että lähettäisit puolitutulle arkipäiväisiä viestejä tyyliin: kävin kaupassa ja ostin litran maitoa. Ja sitten takaisin tulisi viesti: tykkään! Viestien tulvassa voimme kadottaa sen tärkeimmän. Ihmisen huomiointikyvyn lainalaisuudet tunnetaan niin hyvin, että meidät voidaan pakottaa katsomaan sinne minne mainosmies haluaa meidän katsovan. Silloin kun kilpailevia mainosmiehiä on paljon, havainnointikykymme hajaantuu ja kohta emme pysty keskittymään mihinkään.

    Tänään meidän evankeliumitekstissä Johannes Kastaja on Jumalan sormi, joka osoittaa kohti Kristusta. Johannes keskittyy vain Jeesukseen. Hän on äänessä, mutta ei puhu itsestään, vaan antaa todistuksen: Mitä tuo todistus sisältää?

    Johannes huudahtaa osoittaessaan Jeesusta: ”Katsokaa Jumalan Karitsa!” Jeesus on Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin. Laulamme Jumalan Karitsa hymnin aina ennen ehtoollista, siinä Kristus itse on läsnä ja ottaa pois sinun syntisi. Jeesus on uhrikaritsa, uuden liiton uhri, joka on syrjäyttää kaikki VT:n uhripalvelukset, joita toimitettiin syntien sovittamiseksi.

    Toiseksi, Jeesus on ollut jo ennen häntä vaikka oli syntynyt maailmaan hänen jälkeensä – Jeesus siis on Jumala. Hän ei ole vain ihminen, joka syntyi jouluna tänne maailmaan, vaan Hän on Jumalan poika, joka on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Johanneksen evankeliumin aivan alussa oleva Kristus hymni alkaa sanoin: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.

    Tänään saat kiinnittää katseesi kasteeseesi. Sinut on kasteessa liitetty osaksi Kristuksen seurakuntaa, sen jäseneksi. Itseäni puhuttelee se, kuinka kaste on niin tärkeä asia, että vastasyntyneen ollessa hengenvaarassa toimitetaan hätäkaste. Kaste on niin tärkeä, että pieni lapsikin sen tarvitsee. Kasteessa lahjoitetaan syntien anteeksianto, pieni lapsi puetaan Kristukseen. Pieni lapsikaan ei ole viaton – hän kantaa jo syntyessään perisyntiä ja tarvitsee Jeesuksen sovituksen tuomaa anteeksiantoa. Pienen lapsen kastaminen kertoo myös siitä, kuinka meillä ei ole mitään omaa tekoa, jolla voisimme sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Mitkään tekomme eivät vie meitä taivaaseen. Syntien anteeksianto on yksin armosta – Kristuksen tähden. Kaste on meille merkki siitä, kuinka Jumala on ottanut meidät Jeesuksessa yhteyteensä ja Hän on uskollinen eikä hylkää lastansa. Tämä on totta tänäänkin – sinulle ja minulle. Siihen saamme katseemme kiinnittää tänään.

    Evankeliumitekstissä on todistuksen rinnalla kahdesti Johanneksen sanat: ”Minäkään en tuntenut häntä”. Kuinka me sitten voisimme Hänet tuntea? Saman haasteen kohtasi epistolatekstissä etiopialainen hoviherra. Hän luki Jesajan kirjaa ja jäi ymmälleen: Filippos sai julistaa evankeliumin Kristuksesta selittämällä hänelle kirjoituksia. Jääkäämme siis Jumalan Sanan oppilaiksi. Pyhä Henki saa meitä opettaa Raamatun kautta. Silloin saamme itsekin huudahtaa Johanneksen tavoin:

    Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa minun syntini! Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 20: Joh. 4:5-26 (15.1.2023) – Lievestuoreen kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 4: 5–26

    Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

    Pitkän evankeliumiteksti vie meidät tänään Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin. Ensimmäiset kohtaamiset lyövät alkutahdit Jeesuksen toiminnalle, mitä tuossa kohtaamisessa Sykarin kaivolla tapahtuu? Kaivo oli hyvin tunnettu Sykarin kaupungin liepeillä. Se oli antanut elämän edellyttämää puhdasta vettä juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojan Jaakobin ajoista asti. Tuolla kaivolla Jeesus ja nainen kohtaavat.

    Samarialainen nainen ei voinut tulla kaivolle muiden naisten tapaan heti aamulla, vaan joutui livahtamaan kaivolle silloin kun muut olivat jo vetensä hakeneet. Keskipäivän kuumuuden uuvuttama Jeesus tulee hyljeksityn ja ulkopuolelle jätetyn luo ja pyytää vettä. Jeesus kohtaa naisen silloin, kun hän varmasti ajatteli, ettei kukaan haluaisi kohdata häntä. Ehkäpä hän oli kokenut niin monta kertaa jo hylätyksi tulemisen ja toisten halveksivat katseet, ettei hän enää odottanutkaan, että joku haluaisi kohdata hänet.

    Kun Jeesus tulee sanansa kautta arkielämäämme ja kohtaa meidän kipeät tilanteet, käännämme puheenaiheet helposti pois itsestämme, mutta kärsivällisesti Jeesus kysyy niitä kysymyksiä, jotka paljastavat totuuden meistä ja elämästämme. Mieluusti käännämme asian yleisiin asioihin, jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa meitä. Olemme valmiit väittelemään ja ottamaan kantaa uskonnollisesti, muttemme kohtaamaan niitä polttavimpia kysymyksiä, jotka koskevat meitä.

    Mieluusti jätämme Kristuksen kirkon oven sisäpuolelle, mutta kun hän tulee arjen keskelle marketin kassajonoon, ratin taakse aamuruuhkassa, työpaikan kahvipöytään tai lähisuhteisiimme, hän riisuu meidät itse rakentamastamme kiiltokuvakristillisyydestä. Hänen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.

    Naisen ja Jeesus kohtaavat totuudessa. Jeesuksen armeliaisuus ja rakkaus ovat totuudessa. Raamatussa Jeesus puhuu meille tänään. Välillä tuntuu, että nykyään Jeesusta tarvitaan vain siihen, että Hän antaisi luvan meille luvan jumalattomuudellemme – elämään ilman yhteyttä kaiken elämän lähteeseen. Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.

    Elävä vettä voimme ammentaa Raamatun sanasta. Jos sekoitamme omat tiivisteemme sen kanssa, siitä tulee juomakelvoton litku. Sitä kun alamme lopen uupuneena juomaan, se ei virvoita vaan näännymme lopulta ja kuolemme siihen kuin myrkkyyn. Ilman elävää vettä hengellinen kuolema koittaa autiomaassa. Elävä vesi ei ole pullotettua lähdevettä tai maustettua vichyä, vaan jatkuvaa yhteyttä elävän veden lähteeseen. Miten sitten päästä kiinni tuohon virtaan?

    Jeesus vastaa meille radikaalisti – hän itse on tuo lähde. Hän itse elää meissä uskon kautta. Kolmiyhteinen Jumala ei ole tavattavissa vain temppelivuorella tai muissa palvontapaikoilla, vaan Hän on Pyhän hengen kautta läsnä. Saamme tehopesun elävässä vedessä jokaisessa messussa, syntien anteeksiantamuksen saamme vastaanottaa uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Saamme käydä ehtoollispöytään ja nauttia Hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Hän itse on se joka on, Jumala meidän keskellämme. Rukouksessa saamme pyytää, että Herra käyttäisi meitä elävän veden virtoina työssään, kuten tuota naista, joka sai kohdata Herransa ja vapahtajansa. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 32: Matt. 12:33-37 (27.8.2023) – Satama-messu

    Matt. 12:33–37

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Jeesus parantajamme. Kuulemamme evankeliumitekstin äärellä voi herätä ajatus, että nyt evankeliumiteksti ja aihe eivät kohtaa. Eihän evankeliumitekstissä puhuta mistään Jeesuksen parantamisihmeestä eikä näin ole epistolatekstissäkään.

    Sen sijaan puhutaan sanoista niiden voimasta tavalla, joka vie meidät sisimpämme tutkimiseen.

    Helppoa olisi nostaa tässä puheeksi yleisellä tasolla vihapuhe somessa ja muilla areenoilla. Nuhdella kaikenlaisesta nälvimisestä ja maineen tahraamisesta. Ja sitten hurskaasti antaa ohjeita, kuinka asetella sanansa. Kahdeksas käsky on:

    Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

    Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

    Jeesuksen sanat: ”Te kyykäärmeen sikiöt!” täyttäisi jonkun mielestä vihapuheen määritelmän – jos asiaa ajatellaan pintapuolisesti, mutta Jeesus ei koskaan puhu pintapuolisesti, vaan totuudellisesti osoittaen todellisen ongelman juurisyyn.

    Jeesuksen sanat porautuvat alkulähteeseen: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Farisealaisen pyhän julkisivun kiillotuksen sijaan, Jeesuksen sanat paljastavat sanojen alkulähteen: pahan sydämen.

    Matt. 15:18-20: ”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin.»

    Meillä on todellinen ongelma: jos hoidetaan vain tahdon voimalla oireita ei sairaus voi parantua. Meistä ei ole itsemme parantajaksi. Tarvitsemme todellisen sydänoperaation, jota kukaan ei voi tehdä itse itselleen. Vai oletteko kohdanneet koskaan ketään, joka olisi selvinnyt itse tekemästään sydänoperaatiosta.

    Tarvitsemme parantajaa, joka tulee ulkopuoleltamme. Meistä ei ole itseämme auttamaan. Laki on voimassa ja sen mukaan pitää toimia, mutta siitä ei ole meidän sydäntämme – sisintämme muuttamaan.

    Hes. 36:26-27

    Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

    Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

    Ulkoinen Jumalan Sana on Pyhän Hengen voima ja lääke syntiselle sydämellemme. Parantaja saapuu tänäänkin luoksemme Sanassa ja sakramentissa. Niin kuin Jumala herätti Jeesuksen ylösnousemusvoimallaan, tänään mekin saamme olla osalliset siitä Sanasta, joka tekee elävästä kuolleen. Joka päivä tarvitsemme sitä, että Herramme saa olla parantajamme. Hänen Sanansa saa muokata sydäntämme sen muotoiseksi, että meidän sanamme olisi hänen sanojaan.

    Silloin tuotamme hyvää hedelmää – siis sellaista hedelmää, jota saamme jälkikäteen ihmetellä. Kuinka minä saatoin toimia laskelmoimatta ja itseni alttiiksi antaen. Meitä rohkaistaan puhumaan hyvää lähimmäisistämme, heistäkin, joista mieluummin emme puhuisi hyvää. Ei ole samantekevää ruokimmeko sydäntämme katkeruudella ja kaunalla. Anteeksianto vapauttaa meidät näkemään heidät, joihin olemme loukkaantuneet myös Jumalan rakkauden kohteina ja puhumaan heistä hyvää, myös heille kuuluu Jumalan rakkaus. Rippileirillä leirijumalanpalveluksessa oli viimeiseksi päivittäinen haaste: hyvyyden jakaminen. Annan teille nyt haasteen: sano jollekin (vaikka vieruskaverille) ilahduttava sana. Pienillä sanoilla on suuri vaikutus. Ruokkikaamme hyvyyttä ympärillämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 38: Luuk. 4:16-21 (14.1.2024) – Satama

    Luuk. 4:16–21

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

    Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: – Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko koskaan toivonut, että Jumala tulisi puhumaan sinulle?

    Tahtoisitko kuulla, mitä hänellä on sanottavaa? Vai olisitko kuulematta?

    Kiinnostaako sinua mitä Jumalalla on sinulle sanottavana?

    Jeesus tulee jumalanpalvelukseen ja lukee päivän tekstin… kuinka sinä suhtautuisit?

    Jesaja 58 ja 61 – synagoga-jumalanpalvelus – kuinka käyttäydyttiin

    ”julistamaan otollista vuotta julistamaan… kostonpäivää” (loppu jää pois)

    Kirjoitukset:

    Toteutuminen, täyttymys vs. työn alkaminen

    Riemuvuosi: ennalleen asettaminen, köyhät ja orjat vapaaksi – 50 vuoden 3.Moos. 25.

    Ei lopullista tuomiota vielä vaan armon ja vapauden aika.

    Profetian toteutuminen – uskotaanko se – vuodesta toiseen on menty kuulemaan kirjoituksia – ja nyt tuo sanoo niiden toteutuminen

    Jeesus paljastaa jumalallisen kirkkautensa Raamatun sanalla — vrt. Emmauksen tie

    Jeesuksessa on vapaus… hän on sen takuumies!

    Oletko jo vapaa niin ettet tarvitse Jeesusta vai tarvitsetko edelleen vapauttajaa?

    Tämä on ratkaiseva kysymys! Kuinka tuohon Jeesuksen saarnaan vastataan? Nasaretin synogogassa vastauksena oli torjunta ja lynkkausyritys – pohdin tätä kohtaa lukiessa että onpa tutunoloinen kohta – elokuussa ehkä joku muistaa kuulleensa jatkojakeiden pohjalta pidetyn saarnan etsikkoajoista.

    Ja Jeesus lupaa tuon kaiken täyttyvän HÄNESSÄ, mitä Jesajan kirjasta luetaan. Eikö tuo olekin iloinen asia, rauhaan, iloon ja vapauteen johtava tie.

    Palaa vielä tuohon Jesajan kohtaa: kuningas (voideltu), Vapahtaja, parantaja, pelastaja – RIEMUVUOSI – ne jotka olivat kahlehdittuja saivat vapautuksen – ne jotka olivat menettäneet omaisuutensa, saivat sen takaisin..

    Missä Jeesus on? Miten Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa messussa?

    Kaste ja ehtoollinen, eilen sain kastaa pienen lapsen tässä salissa…

    Saamme käydä kohta ehtoolliselle, jossa Jeesus on itse läsnä leivässä ja viinissä – lahjoittaen syntien anteeksiantamisen.

    Kun Jeesus lähettää meidät maailmaan julistamaan iloista sanomaa – sitähän evankeliumi on! Hän antaa voimansa ja siihen saamme luottaa

    2.Kor. 12:9 Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

    Tänäänkin saamme kulkea tuon Jeesuksen jäljissä, seurata häntä – Hän on Jumalan poika, messias pelastajamme – joka on kantanut syntimme ja pelastanut meidät kadotuksesta ja lahjoittanut meille ikuisen elämän.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.