Digiteologi

Teologinen teema: Valo

  • Saarna 7: Luuk. 16:1-9 (14.8.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 16:1–9

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 16

    Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen:” Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’” Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

    Armoa ja rauhaa meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään olemme yhden vaikeimman vertauksen äärellä saarnatekstissämme. Näin ainakin voi päälle päin kuulostaa.

    Kuulimme evankeliumitekstin, joka näyttäisi ajavan meidät ottamaan esimerkkiä petoksella hyötyvästä talousrikollisesta – epärehellisestä taloudenhoitajasta (kr. ekonomista), kyse oli taloushallinto managerista, joka vastasi isäntänsä taloudesta täysivaltaisesti, kuten esimerkiksi Joosef Vanhassa Testamentissa Potifarin talossa.

    Mitä talouden hoitaja tekee:

    Viiltävän realistinen tilannearvio (Mitä minä nyt teen?)

    Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen (oman aseman säilyttäminen, häpeän välttäminen)

    Mahdollisuuksien arviointi – mitä pelimerkkejä minulla on ja miten saan käännettyä tilanteen suosiolliseksi?

    Kuinka sidon muita vääryyteeni, jotta en ole ainoa ketä syytetään?

    Toimii nopeasti ja viekkaasti (kaiken älykkyytensä ja taitonsa antaen)

    Törkeät alennukset velkoihin eivät voineet olla herättämättä velallisten huomiota.

    Kiitollisuuden velka sitoo velallisen psykologisesti taloudenhoitajaan, kunnia kyseessä.

    Tarkoitus on pelastaa oma nahka hinnalla millä hyvänsä. Omaa asemaa velallisten suuntaan hyväksikäyttäen.

    Tämän äärellä emme riko seitsemättä käskyä: Älä varasta!

    Terroristisen suunnitelman ”hienous” – 9/11 – voit nyt miettiä sitä viisautta ja hienosyistä älykkyyttä, jota iskun suunnittelijat ovat osoittaneet – taas… eettisesti teossa ei ole mitään ihailtavaa. Se oli lähes kolmentuhannen ihmisen murha, mutta teknisesti, älykkyyden ja taidollisuuden osalta kyseessä on jotain poikkeuksellista kyvykkyyttä osoittavaa.

    Taloudenhoitajan kylmä ekonomia: mahdollisimman pienillä kuluilla mahdollisimman suuri voitto. Jakeissa kuusi ja seitsemän puhutaan kahdesta eri velasta. Sata astiaa (kreik. batos, hepr. bat, n. 35-40 litraa) tarkoittaa lähes 4 000 litraa oliiviöljyä. Sata tynnyriä (kreik. koros, hepr. kor, n. 350-400 litraa) on sekin valtava määrä, lähes 40 kuutiota, iso rekkakuormallinen viljaa. Näistä veloista saadun 'bonukset', 50 tai 20 prosenttia, olivat tuntuvia alennuksia.

    Niinpä meidän tulee nyt tutkia tarkemmin, mihin Jeesus tällä kaikella oikein tähtää!

    Jeesuksen sanojen: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset..” pitäisi herättää meidät mukavan leppoisasta asioiden kanssa askartelusta siihen, että kysymme itseltämme: Toimimmeko viisaasti Jumalan huoneen haltijoina – valon lapsina.

    Tuhlaammeko me Jumalan omaisuutta? Omaisuuden tuhlaaminen (kreik. diaskorpidzoo) eli hajottaminen, hävittäminen tai levittäminen ei välttämättä ole tässä aktiivista ja tarkoituksellista, vaan voi olla myös passiivista leväperäisyyttä ja lepsuutta

    Joskus luin talouslehteä ja artikkelissa toimitusjohtaja julisti: ”meidän pitää voittaa työntekijöiden sielut ja sydämet!”. Siis kyseessä oli yritysjohtaja ei kirkon piispa – Valon lasten löperyys ja heikko osaaminen saa Jeesukseltakin satikutia:

    Valon lapsi on Jeesuksen palvelija ja Jeesuksen orja ja meidät on kutsuttu toimimaan viisaasti ja ahkerasti. Kuitenkin palvelutehtävässämme osoitamme päivittäin laiskuutta, epäröintiä, haluttomuutta, taitamattomuutta ja kaikenlaista Herramme tehtävien laistamista. Jotain saamme tehtyä sarallamme, mutta paljon jää tekemättä ja jokainen päivämme päättyy siihen, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja seuraajilleen: ”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’. ”Emmekä me sitäkään mitä Herramme käskee tee, ainakaan kaikkea, emmekä ainakaan seuraavana päivänä.

    Väärän mammonan käyttö?

    Tämänpäiväinen tekstimme korostaa, että Jumalan lapsen tulee olla ei vain innokas väärän mammonan käyttäjä iankaikkisessa päämäärässään, vaan hänen tulee olla myös uskollinen ja pitkäjänteinen niin tehdessään… Se mikä meillä on, on 100%:sti Jumalan lahjaa ja vaikka se onkin meidän käyttöömme uskottu, se pysyy edelleen Jumalan 4 omaisuutena. Se on annettu meille, jotta voisimme tehdä runsaasti hyvää jakaen omastamme tarvitseville.

    Ajallista hyvää pitää käyttää ystävyyden vahvistamiseen. Ystävyys kannattelee elämää monella tapaa. Todellista rikkautta ei ole se mitä varastoi itselleen vaan se minkä jakaa muille.

    Sydämen asenne: (Luuk. 14:13–14) ”köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.” Kun näin teemme, Jeesus sanoo meille, ”Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.”

    Avuksemme tämän vertauksen kanssa tulee seuraavat jakeet. Luuk. 16:10-14 antaa meille selityksen:

    »Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne?

    Minulla on oikeus parempaan?? Miksi minulle annetaan tällaisia hommia? Sydämen asenteemme määrittää se KENELLE teen työtäni, oli se sitten mitä tahansa. Loppu viimeksi jokainen kutsumus on Jumalalta – Enenevässä määrin täytyy todeta, että olemme täydellisessä riippuvaisuussuhteessa Herraamme, vaikka haluaisimme ajatella olevamme itsemme herroja. Jos ei Herra huonetta rakenna, turhaan näemme vaivaa. Samoin voima, motivaatio ja näky työssämme on riippuvat täysin siitä, mikä on suhteemme Kristukseen. Avaako hän vaikeassa tilanteessa silmämme näkemään ne taivaalliset sotajoukot, jotka ovat puolellamme. Kysymys on aina henkilökohtainen – ei seurakunnan, järjestön tai muun ulkoisen organisaation kysymys.

    Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.»

    Maallisesti meillä voi olla useita työnantajia, ja aikansa voi yrittää jakaa niiden kesken, mutta hengellisesti syvimmällä tasolla kysymys on hyvin yksinkertainen:

    Ihminen palvelee joko Herraa tai mammonaa – On kyse siitä, mitä tarkoitusta ihminen pohjimmiltaan elämällään palvelee. Siinä ei voi tehdä kompromisseja.

    Samalla huomaamme että meidän uskollisuus on aina vajavaista Jumalan lahjojen hoitamisessa.

    Suurin velka anteeksi

    Syntivelan maksaminen on kaikista suurin ”vääryys” – meidänhän pitäisi itse vastata omista veloistamme. Kylmien loogisten liiketoiminnan lakien mukaan näinhän pitäisi olla – Mutta Kuinka Suuri onkaan se armo, joka meidän osaksemme tulee. Jeesus maksoi koko syntivelkamme, joka meidän oikeutetusti olisi tullut maksaa. Hän kuoli ristillä meidän sijastamme ja LUNASTI meidät vapaaksi synnin kuoleman ja saatanan kahleesta. Hän maksoi kaiken. Kaiken, siis aivan kaiken. Ei ole mitään kadotustuomiota heillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 18: Matt. 2: 1-12 (6.1.2023) – Lievestuore

    Matt. 2:1–12 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 2

    Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

    Armoa ja rauhaa meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on loppiainen ja evankeliumissa kuulimme kertomuksen idän tietäjistä. Tämän evankeliumin äärellä olen tähän saarnaan nostanut kolme otsikkoa:

    Paljastava kysymys

    Tähden johdattamana

    Ilon lähde

    Ensimmäiseksi

    Paljastava kysymys

    Joskus käy niin, että yksi kysymys, joka jossakin tilanteessa esitetään paljastaakin suuremman ja syvällisemmän asian kuin mitä itse kysymyksen suora vastaus antaisi. Myöhemmin Jeesuksen toiminnan aikana näitä tilanteita vastaan tulee useita. Yksinkertainen kysymys paljastaakin asioiden tilan tavalla, joka kertoo paljon enemmän.

    Tässä evankeliumissa tuon kysymyksen esittävät itäisen maan viisaat tietäjät Jerusalemissa ja tuo yksi kysymys saa koko kaupungin kuohuksiin.

    Missä on kuningas? Missä se juutalaisten kuningas on, joka on syntynyt?

    Kuinka tällainen kysymys saa aikaan sen, että seuraa syvä hiljaisuus. Herodeksen kasvot synkistyvät. Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Tunnelma on käsin kosketeltavan painostava.

    Tiedetään, että kuningas Herodes ei aikailisi aloittaa kansanmurhaa oman asemansa säilyttämiseksi. Vainoharhainen oman aseman turvaaminen sukulaistenkaan tappamisen uhalla ei ollut poissuljettua. Kansa tietäisi mitä seuraisi ja sekin pelkäsi.

    Tuo kysymys seimeen syntyneestä kuninkaasta paljastaa tänäänkin valtaa pitävien asenteen häntä kohtaan. Mihin tuo kysymys johtaakaan: Missä on tuo kuningas, jotta Hänet voisi poistaa, pyyhkiä pois ja jättää huomiotta, että oma asema huipulla ei tulisi uhatuksi. Eihän Häntä saa mainita.

    Tänään me saamme kysyä myös itseltämme, kuinka vastaamme tuohon kysymykseemme sisimmässämme. Missä on sinun kuninkaasi?

    Kuljemme eteenpäin idän tietäjien kanssa ja siirrymme toiseen osaan:

    Tähden johdattamana

    Seuraavaksi tukeudun saarnassani emeritusprofessori Jouko Martikaisen kirjaseen Idän tietäjät heidän motiivistaan lähteä pitkälle ja suuria logistisia ponnistuksia vaativalle matkalle.

    Tiedemiehet nuo idän viisaat miehet, jotka tunnetaan tavallisesti nimillä Melchior, Kaspar ja Balthasar olivat lähteneet Persiasta – Kaksoisvirtojen maasta. Martikainen myös esittää myös, että heitä olisi ollut kaksitoista, todistusaineistonsa perusteella, joka nojaa syyrialaisten kirjoituksiin ja kirkkojen traditioista, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teksteistä. He lähtivät jostain syystä matkalle.

    Tutkimuksessa on saatu selville, että Kaksoisvirtainmaan tähtitieteilijät havaitsivat maaliskuussa vuonna 6 ennen ajanlaskumme alkua, että tähtitaivaan kuningas Jupiter tulee kohtamaan noin puolen vuoden kuluttua, eli marraskuun puolivälissä, siinä 12-22.11. välillä, Saturnuksen. Saturnus oli juutalaisten tähti ja sen vastuualueena oli erityisesti Palestiina. Mesopotamian tähtitieteilijät näyttävät olleen selvillä myös siitä, että Jupiterin ja Saturnuksen täydellinen kohtaaminen tapahtuu vain 854 vuoden välein. Nyt kun nämä kaksi tähteä tulisivat kohtaamaan toisensa, jotain suurta oli tapahtumassa. Antiikin ajattelussa se saattoi merkitä vain kokonaan uudenlaisen hallitsijan syntymistä.

    Nuo tiedemiehet kulkivat tähden johdattamina Jerusalemiin kyselemään kuninkaasta, siellä he saivat vastauksen Bethlehemistä – ja kuinka ollakaan Raamattu kertoo tähden johtaneen myös loppumatkan, Martikainen kuvaa tätä ”eläinradan valo” -ilmiönä:

    Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Se valaisi tien varren kukkuloita ja heidän Betlehemiä lähestyessään muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä kuun nousemista, valokiilan akseli pysyi samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osa Betlehemin taloista, lopuksi vain ehkä vain yhden ainoan talon. Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. Betlehemissä valokiila jäi noin kahdeksi tunniksi yhteen paikkaan ja saattoi silloin olla halkaisijaltaan vain pari metriä.

    Kaksoisvirtainmaan ja antiikin tähtitieteeseen huolellisesti perehtyneet tutkijat ovat todenneet, ettei antiikin tähtitieteen pohjalta olisi ollut mahdollista kirjoittaa Matteuksen 2. luvun selostusta, elleivät mukana olevat olisi sitä itse nähneet ja kokeneet. Idän viisaat olivat saapuneet tähden johdattamina Maailman Valon luo. Tuo valo saa valaista meidänkin pimeyden tänä loppiaisena ja tuon Valon johtamina saamme kulkea tähän uuteen vuoteen. Jeesus on maailman valo. Lopuksi:

    Ilon lähde

    Onko sinulla ollut joskus pakahduttavan iloinen ja onnellinen olo siitä syystä, että näet jonkun kauan odotetun asian toteutuvan juuri niin kuin olit ajatellut.

    Tuona hetkenä, kun tähden valon säde valaisee tuon yhden vaatimattoman talon Betlehemin hämärässä, 1500 kilometrin matkan tehneet kuninkaat tietävät päämäärä on saavutettu. Olemme löytäneet kuninkaan. Pakanakansoista tulevat viisaat miehet muuttuvat tuon lapsen edessä ilon täyttämiksi Jumalan palvojiksi.

    Uusi aikakausi on alkanut tuossa ihmeellisessä lapsessa. Nuo viisaat miehet antavat kalleimpia lahjoja Jeesukselle. Itse ilon ja valon lähde Jeesus saa tuon palvonnan aikaan.

    Tämä sama ilo syntyy myös jokaisen meidän sydämessämme kumartuessamme Betlehemin seimen äärelle, jossa meidät kohtaa Jumala ja ihminen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 21: Luuk. 2:22-33 (5.2.2023) – PBK Lempäälä

    Luuk. 2:22–33

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

    Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    valon päivä, kynttilän päivä

    Mitä sinulle tulee mieleen sanasta VALO?

    Ajatteletko ehkäpä energian säästämistä, ettei valot saa olla turhaan päällä tai sähkökatkoja, joista moneen kertaan varoiteltiin talven korvalla. Kuinka moni olisikaan Suomessa hapuillut pimeässä ja etsinyt taskulamppua tai kynttilää valon lähteeksi. Valo paljastaa, kevät aurinko paistaa ja valo lisääntyy, talven jäljiltä ikkunoissa voi näkyä likaa, ja taitaa valo tuoda esiin sisätiloissakin leijailevan pölyn.

    Tänään kohtaamme evankeliumitekstissä vanhan Simeonin. Millainen kuva meille hänestä piirtyy tämän kohdan valossa? Vanha mies Raamatussa on jo vähän kumara, hyvin parrakas ja erikoisinta hänessä oli, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Hän kuului heihin, jotka odottivat Messiasta. Hän varmasti vieraili usein temppelissä, mutta nyt ajankohdan piti osua prikulleen oikeaan hetkeen ja siihen tarvittiin Pyhän hengen johdatusta.

    Voimme helposti ajatella, että Simeonilta, ei puuttunut mitään. Mutta kun katsomme kohtaa tarkemmin, tuo Messiaan odotus oli niin perinpohjaista, ettei hänellä ollut rauhaa. Tärkein puuttui. Ja sen myötä rauha Jumalassa. Tuo rauhattomuus ei ollut kuitenkaan sellaista hätääntynyttä levottomuutta, joka yhdistyisi epäilykseen Jumalan lupauksista. Ei, vaan se oli Jumalan valmistaman ja lupaaman täyttymyksen janoamista. Sitä, että pimeyteen syttyy kirkas valo, kuten Jumala oli hänelle ilmoittanut.

    Odottavan aika voi olla pitkä, kuten sanotaan. Sinullakin on siitä varmasti kokemusta. Itse sain opetella joulu-tammikuussa kärsivällisyyttä ja luottamusta, kun sain odottaa virkamääräystä tähän Lempäälän seurakuntapastorin virkaan. Valon päivänä syntynyt pappikin välillä meinasi painua hämäryyteen arvioidessaan sen toiveen toteutumista.

    Kun Simeon meni temppeliin, siellä oli epäilemättä paljon lapsia, joiden vanhemmat olivat tulleet samalle asialle kuin Maria ja Joosef täyttääkseen Mooseksen laissa määrätyn uhrin. Tuo kohta kertoo meille ensinnäkin sen, että Maria ja Joosef olivat köyhiä, koska heidän uhrinsa oli kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysen poikaa normaalin 5 sekelin sijasta. Köyhä juutalainen perhe lapsen kanssa ei ollut erotettavissa tuossa väen paljoudessa ilman Pyhän Hengen johdatusta.

    Jumalan Pyhä henki johdattaa ihmisen kaikkien tärkeimmän eli Hänen luokseen, jolla ainoalla on valta ja kyky todellisessa mielessä auttaa ihmistä: Jeesuksen Kristuksen luo. Näin Pyhä Henki johtaa Simeonia, ja niin hän tekee nykyäänkin. Jumalan johdatus vie ihmisen aina Jeesuksen luo. Se on Pyhän Hengen tärkein tehtävä tässä maailmassa. Siitä voit myös erottaa, milloin kysymyksessä on Pyhä Henki ja milloin joku muu henki. Pyhä henki tahtoo viedä sinut uudelleen Hänen luokseen. Siitä tunnistat Jumalan Hengen vaikutuksen.

    Mitä Simeon oli omin silmin nähnyt? Viiden viikon ikäisen sylilapsen yksinkertaisine vanhempineen. Tuossa hetkessä kuitenkin odotus päättyy ja Simeon aloittaa ylistyslaulunsa. Pyhä henki avasi Simeonin silmät näkemään käsivarsillaan olevassa vauvassa Vapahtajansa, Pelastajansa. Tänään saakoon Pyhä Henki avata meidän silmämme näkemään Raamatun Jeesuksessa oman Vapahtajamme. Tuon vauvan kohtaaminen tuo rauhan Simeonin odotukseen. Tuo toteamus: ”Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” tiivistää konkreettisesti sen, että odotus on päättynyt.

    Simeon kutsuu Jeesusta valoksi. Tuo valo on tarkoitettu kaikille kansoille. Siinä valossa on pelastus jokaiselle. Valon läheisyydessä paljastuu myös se pimeys, joka on meissä itsessämme. Esiin tulevat ne asiat, jotka haluaisin pitää piilossa. Kuitenkin sen minkä valo paljastaa, Jeesuksen veri puhdistaa. Kaikille kansoille valoksi tarkoittaa myös sitä, ettei ihmiskunnalle ole annettu muuta nimeä, jossa pelastua. Jeesus on valo koko maailmalle.

    Tässä ajassa elämme vielä monenlaisen murheen, epäuskon ja vihollisuuden kanssa. Kaikkien näiden pimeyksien keskellä kristitylle loistaa yksi kirkas valo, Jeesus. Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Jeesus on yhä maailman valo. Jeesuksen seurassa emme kulje pimeässä, vaan meillä on elämän valo.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 23: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Osa ihmisistä käänsi selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi. Samansuuntaisia Jesajan sanoja löydämme muistakin evankeliumiteksteistä. Profeettana hän näki jo Kristuksen ja tiesi mitä ennusti.

    Harvemmin enää puhutaan ihmisen tilasta, jota kuvataan sanalla suruttomuus – tai penseydestä, siis hengellisenä tilana. Juuri tällaiseen tilaan Paholainen tahtoo ihmisen ajaa. Sanoma torjutaan, evankeliumista tulee samantekevä, Jumalan tahtoa ei kysellä. kuitenkin välillä ikävä Jumalan puoleen voi yllättää.

    Tänään kun olet tullut messuun, olet tullut oikeaan paikkaan. Vain Jumala Sanallaan voi saada meissä aikaan hengellistä elämää. Vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa, joka näkee Kristuksen voiton, joka on jo totta. Hän on itse voittanut Pahan, Saatanan vallan. Kyse ei olekaan meidän taistelusta, vaan taistelusta, jonka Hän on jo kerran käynyt Golgatalla.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Joka kerta kun ihminen kääntyy, se on Jumalan ihme ja teko. Nuo tapaukset julistavat Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Edelleen tapahtuu tuo ”Kaikesta huolimatta monet uskoivat”. Monissa syttyi uskon liekki, valo, jonka tulisi näkyä ympäristössä.

    Ihmispelko vaikuttaa tänäänkin, ettemme uskalla loistaa Kristus valoa arjessamme. Kuitenkin suokoon Jumala meille rohkeutta kertoa Jeesuksesta pelottomasti ja vastata heille ketkä kysyvät minkä varassa on koko elämämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 30: Joh. 7:13-14 (30.7.2023) – Kesä Lappi konfirmaatiosaarna, PBK

    Matt. 7:13–14

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7

    Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on ytimekäs kohta Jeesuksen vuorisaarnasta. Vuorisaarna on talletettuna Matteuksen evankeliumin 5-7 luvuissa ja sisältää myös tämän kohdan, jonka kuulimme.

    Saimme viettää yhdessä mahtavan reilun viikon Pyhätunturin kupeessa Kairosmajalla rippileirillä. Kun olimme opiskelleet viikon ja ulkoläksytkin oli hienosti suoritettu, oli loppukokeen aika. Kokeen jälkeen kutsuimme teidät konfirmoitavat yksitellen meidän vetäjien juttusille saamaan palautteen. Muutamalla mieleen nousi kysymys jo ennen koetta ja viimeistään haastateltavaksi tullessa joku sanoi sen ääneen.

    ”Pääsinkö läpi?” Ei ollut yksi ja kaksi teistä riparilaisista, joille tuo kysymys tuli mieleen, kun pyysimme teistä jokaisen vuorollaan loppukokeen jälkeen haastateltavaksi. ”Pääsenkö läpi?” – tuo kysymys voi nousta tämän meidän evankeliumitekstinkin äärellä. ”Mahdunko portista?”, ”Pysynkö tiellä?”.

    Ahtaan portin ja kaidan tien edessä on kiusaus alkaa selittämään: ”no oikeastaan ei se tie niin kapea ole, hyvin mahtuu, kun varovasti mennään, oikeastaan se onkin aika leveä.” tai portista: ”kyllä siitä kaikki mahtuu, ei ole korkeus, leveys tai pituus rajoituksia. Jos nyt ei ihan poikittain yritä läpi niin kyllä mahtuu!”

    Tämän sunnuntain aihe on osuvasti ”Totuus ja harha” – Ei ole syytä alkaa harhauttamaan – tuosta portista ei mennä läpi yksilösuorituksella ja tie on todella kapea!

    Evankeliumitekstiämme edeltää yksi jae Matt. 7:12: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

    Rippikoululeirillä yhtenä ulkoläksynä oli kymmenen käskyä – tuo yksi jae, joka tunnetaan kultaisena sääntönä tiivistää toisen lain taulun käskyt, elämän liikennesäännöt – hyvän elämän ohjeet.

    Noita kahta lain taulua voi ajatella myös peilinä, josta heijastuva valo läpivalaisee meidät: tekomme, ajatuksemme, sanamme Jumalan pyhän lain edessä. Se mittaa meidät, mahdummeko portista – ja yksikin horjahdus suistaa kapealta tieltä. Huomaamme, ettemme pysyneet tiellä. Mikä siis avuksi?

    Hän, joka sanoo nuo sanat mitkä evankeliumitekstistä luimme, sanoo: Minä ole tie totuus ja elämä… Totuus johtaa tielle, joka vie elämään. Totuus ei ole vain totuutta siitä, että olen syntinen, Jumalan tahdon rikkonut mies tai nainen. Totuus on sitä, että viattoman veri on vuotanut niin sinun kuin minunkin puolestani. Jeesuksen ristin uhrin tähden saamme kuulla vapauttavan sanan Vapahtajamme suusta: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

    Jeesus on tie ja portti, siksi mikään muu tie ei voi viedä perille. Sama Juha, jonka toisen laulun kuulemme myöhemmin, runoili tuosta tiestä:

    ”On yksi tie vain elämäänSe kulkee halki pimeänYli vuorien, poikki laaksojenValaisee kirkkaus ikuinenVain rakkaudessa KristuksenElämä on iäinenSaat rauhan hänen haavoissaanSiis turvaa vain vapahtajaan”(Juha Tapio: Yksi tie)

    Kun kuulin, että lähden vetämään riparia Lappiin, täytyy tunnustaa, että mieleeni tuli, että onhan tämä aikamoista – seurakunnassa vähiten aikaa ollut vakituinen työntekijä lähetetään kahdenkymmenenviiden leiriläisen ja isosten kanssa Lappiin, jossa vetäjä on viimeksi ollut kesällä viime vuosituhannella. Kun kävimme esimiehen kanssa leiriasioita läpi, sain paperille käsin piirretyn kartan avukseni. Reitiltä voi eksyä…

    Kuitenkin saimme Kairos-Kaisasta oppaan retkellemme, enkä vetänyt leiriä yksin, vaan meitä oli kolme vetäjää isosten lisäksi ja retkipäivänä kuljimme merkattuja polkuja ja pitkospuita pitkin – Raamatussa sanotaan Jes. 30:21

    Aina kun olet eksymässä tieltä,

    milloin oikeaan, milloin vasempaan,

    sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:

    – Tässä on tie, kulkekaa sitä.

    Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni. Se on valo minun matkallani. Ps. 119:105.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 33: Joh. 9:24-38 (15.10.2023) – PBK

    Evankeliumi

    Joh. 9:24–38

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

    Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Usko ja epäusko

    Kiistely vastaan omakohtainen koko elämän mullistava kokemus

    Kuka Jeesus on? Mooses vastaan Jeesus – erot

    Syntinen tarvitsee Jeesusta – syntinen olin jo syntymästäni

    Ajasta aikaan varjellut

    Kääntymyskokemus

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 34: Joh. 9:24-38 (15.10.2023) – PBK

    Evankeliumi

    Joh. 9:24–38

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

    Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko joskus keskustellessasi ajatellut, että toinen on aivan tavoittamattomissa. Sanat, jotka kerrot eivät tavoita toista ja tuntuu kuin eläisitte aivan eri todellisuuksissa. Se kokemus, jonka olet kokenut ja jota sanoin yrität kuvat, ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Tänään avainkysymyksenä on ”Kuka Jeesus on?”

    Tänään evankeliumitekstissä kohtaamme Jeesuksen parantaneen sokean miehen ja fariseukset, jotka uudemman kerran ovat kutsuneet miehen kuulusteltavaksi. He ovat jo aiemmin puhuttaneet häntä ja hänen vanhempiaan ja vielä uudelleen haluavat kuulla miestä. Fariseuksilla on polttava tarve saada selvyys, mitä oikein on tapahtunut, mutta heidän sydämensä ei ole auki, sille todellisuudelle, jonka parantunut mies on kohdannut. Heidän ainoana tavoitteena on saada Jeesus kiinni lain rikkomisesta – sapattikäskyn noudattamatta jättämisestä.

    Tuossa keskustelussa on läsnä epäusko ja usko – meidän täytyy tänään kysyä, miten ne eroavat toisistaan. Millä tavoin kumpikin näistä ilmenee. Fariseusten epäusko Jeesusta kohtaan oli juutalaista uskoa: ei voi olla muuta välittäjää Jumalan ja ihmisten välillä kuin Mooses, jolle kaikkivaltias pyhä Jumala on antanut käskynsä. Syntinen ihminen ei voinut lähestyä pyhää Jumalaa. Jumala on Yksi kuten juutalaiset uskontunnustuksessaan tunnustavat. Heidän kysymyksensä ei pyri selvittämään sitä mitä Hän voi olla heille henkilökohtaisesti.

    Jeesuksen toiminta ylittää fariseusten käsityskyvyn ja he hylkäävät se mahdollisuuden, että tässä voisi olla Messias. Epäuskossaan he kieltävät Jeesuksen, joka myöhemmin julistaa itsestään: ”… sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita…” Kysymys Jeesuksesta on uhka fariseuksien uskonnollisuudelle – lain ja sääntöjen noudattamiseen perustuvalle Jumalan mielisuosion ansaitsemiselle. Jos syntinen sokea saa osakseen Jumalan armon ja ihmeellisen parantumisen, kuinka mikään voi enää olla omaa ansiota?

    Läsnä on kiistely laista ja omakohtainen todistus koko elämän mullistavasta ihmekokemuksesta. Nuo ovat kaksi aivan eri todellisuutta. Jeesuksen omakohtainen kohtaaminen ja hänen tuntemisensa muuttaa kaiken. Se voi muuttaa ihmiselämiä ulkoisesti, mutta ensisijaisesti se muuttaa sisäistä elämää. Kaikki nähdään toisin silmin. Tuo mies, joka oli saanut fyysisesti näkönsä takaisin, näki ensimmäistä kertaa – mutta ennen kaikkea hän näki uskon silmin Jeesuksen.

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Usko on toivon todellisuus. Usko tarttuu siihen mitä ei nähdä. Usko näkee näkymättömän ja tarttuu Jumalan lupaukseen, Jeesukseen. Jeesus siis jakaa kahteen joukkoon epäuskon ja uskon. Uskossa Kristus on läsnä – Galatalaiskirjeessä sanotaan: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”, siis uskon kautta.

    Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan Hän on antanut meille armovälineet – sellaiset lääkkeet, jotka voivat palauttaa näkökykymme ja kiinnittää katseemme Häneen, joka on meidät lunastanut. Jeesus on tullut maailmaan syntisiä ihmisiä varten. Jeesus ei aja pois fariseusten tavoin hänen luokseen tullutta syntistä.

    Jumala synnyttää meissä uskon Pyhän Hengen kautta. Ei meidän ansiostamme vaan täysin meistä riippumatta. Kaikki on armoa. Hän voi synnyttää uudelleen uutta elämää. Hän ei jätä meitä epäselvyyteen itsestään, vaan ilmoittaa meille itsensä.

    Katseemme ei enää kohdistukaan itseemme, vaan siihen mitä Hän on meille antanut. Raamatun, kasteen ja ehtoollisen, rukouksen, kristittyjen yhteyden. Näiden kautta Jumala lähestyy meitä. Jeesus on itse läsnä tänäänkin, kun olemme Hänen nimessään koolla. Saamme kohta käydä ehtoolliselle. Siinä Hän sanoo meille jokaiselle: ”Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.”. Jeesus on jokaisen pelastaja.

    Tänään on siis aihetta juhlaan. Saamme tänään juhlia yhteiset syntymäpäiviä teidän kanssanne, jotka olette tällä vuosipuoliskolla täyttäneet pyöreitä vuosia – saamme katsoa taakse päin elämään ja todeta, että Jumala on tähän asti auttanut. Ajasta aikaan varjellut ja tänään saamme olla yhdessä koolla. Tällaisena päivänä on hyvä katsoa taakse päin ja pohtia niitä hetkiä, joissa Jumala on erityisellä tavalla varjellut. Samalla saamme kurkottaa eteenpäin ja kiittää Jumalaa siitä, että Hän on kanssamme myös tästä eteenpäin, ei vain meidän viimeiseen hetkeen täällä maailmassa, vaan uskossa luottaa, että Hän on kanssamme iankaikkisesti.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 36: Joh. 3:26-30 (17.12.2023) – Satama

    Joh. 3:26–30

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 3

    Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: ”Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.” Johannes vastasi: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ’En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tämä päivän evankeliumi vaikuttaa siltä, että meidät on palautettu keskikesän juhlaan, kun evankeliumi puhuu Johannes Kastajasta. Kuinka sitten tuo mies liittyy joulun odotukseen, tähän adventin aikaan?

    Johannes Kastaja oli viimeinen vanhan liiton profeetta, joka kulki Herran Jeesuksen edellä. Vanha biblia toteaa (Joh. 1:23) ”Hän sanoi: minä olen huutava ääni korvessa: valmistakaat Herran tietä, niinkuin Jesaias propheta sanoi.” Sittemmin korpi on muuttunut erämaasta autiomaaksi eikä enää vie mielikuviamme keskelle suomalaista korpikuusikkoa. Kuitenkin tiettömien karujen olojen keskellä Johannes huutaa tasoittamaan tietä Herralle. Ja ihmiset tulevat hänen luokseen ja ottavat neuvosta vaarin kääntyvät synneistään ja ottavat Johanneksen kasteen, joka oli parannuksen kaste. Tuo edellä kävijä kuulee nyt tulleen toisen kastajan ja hänen päivänsä ovat luetut ja aika täyttynyt. Johanneksen vastaus evankeliumissa tiivistyy kolmeen näkökulmaan:

    Taivaasta annettu

    Johannes tiesi osansa ja kutsumuksensa. Uutisen kuullessaan hän ei ajaudu kateuden kierteeseen tai kilpailevan kastajan kritisoimiseen vaan toteaa Jumalan suuren suunnitelman kohdallaan. Hänen tehtävänsä olisi tulossa päätökseen. Kuinka tärkeä onkaan sisäistää se, että kaikki on lahjaa Jumalan valtakunnassa. Inhimillisesti katsottuna tappioon päättyvä tehtävä onkin osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jossa Hänen tahtonsa tapahtuu.

    Tuon kohdan äärellä meidän asemamme kirkastuu suhteessa Jumalaan: emme voi itsestämme tuoda hengellisesti jotakin enemmän kuin mitä Jumala antaa. Ja jos tuomme, asetamme itsemme Jumalan yläpuolelle. Siunaus on sidottu Jumalan tahtoon, ei meidän aivoituksiimme. Ja kuinka usein tämä on vaarana ja kiusauksena – auvoinen joulumaa ei löydy meidän sisimmästämme – Jumalan täytyy antaa KAIKKI (Jaak. 1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.). Tämän Johannes näki ja tajusi jo jotakin sellaista mikä muuttaa aivan kaiken. Johanneksen Kastajan toteamus on myös vapauttava. Meidän ei tarvitse Jumalan valtakunnassa olla mitään muuta kuin sitä, mitä Jumalan luomana ja lunastama todellisuudessa olemme.

    Uuden edessä (täydellinen ilo)

    Kuten todettu ollaan sellaisessa taitekohdassa, jossa Johannes voi asemastaan nähdä jotakin käsittämätöntä: Jeesus on ylkä, joka on tullut hääjuhlaa varten. Ollaan uuden aikakauden, uuden liiton kynnyksellä. Morsian on saava sulhasensa ja sulhanen morsiamensa. Ja vieressä iloitsee sulhasen ystävä, jonka tehtävä on ollut valmistaa tietä tätä hetkeä varten. Johannes oli jo kuullut Jeesuksen äänen – sulhasen äänen – ja kuullut ja uskonut sen mitä hän sanoo ja kuka hän on. Pyhä Henki oli hänelle avannut sen. Ja hän oli itse todistanut: ”Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”. Jeesuksen kuuntelu tuo täydellisen ilon, Hän on antava itsensä morsiamensa eli seurakunnan puolesta ja on valmistanut pelastuksen jokaiselle. Tuo Johannes saa kuulla sulhasen rakkaudesta morsiantaan kohtaan. Ja hänen ilonsa on täydellistä.

    Jeesus suuremmaksi – kukaan muu ei voi viedä meitä taivaaseen

    Joulua kohti kuljettaessa meillä on vaarana, että monet asiat kasvavat suuriksi ja joulun lapsi pienemmäksi. Johannes muistuttaa tärkeimmästä: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Suuri saarnaaja osoittaa Kristusta, joka on meidän vuoksemme syntynyt ihmiseksi ja kantanut syntimme ristinpuulle. Saamme rukoilla, että tänäkin jouluna Jeesus saisi tulla meille suuremmaksi. Että meitä voitaisiin valmistaa vastaanottamaan Jumala, joka syntyi ihmiseksi. Tule Herra Jeesus!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 67: Joh. 4:39-42 (24.1.2026) – PBK/Satama

    Joh. 4:39–42

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän viikon evankeliumiteksti on jatkoa edellisen sunnuntain evankeliumitekstille. Kuulemme jatko-osan Jeesuksen ja samarialaisen kohtaamisesta. Evankelista on tallettanut sen meille ja saamme nyt sitä tutkia. Kuinka kohdata Jeesus? Kuinka uskoa?

    ”Jeesuksen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.”

    ”Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.”

    Naisen elämän paljastuminen Jeesukselle Jumalan Sanan valossa, johti hänet kyselemään, onko tämä Messias? Ja uskomaan Jeesukseen.

    Uskon syntyminen – ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”

    Jeesuksen kohtaaminen oli naiselle kaiken paljastava. Kreikankielen sanat, jotka tarkoittavat tunnustamista, tarkoittavat sanatarkasti ”sanoa samaa” (homologeo). Synnintunnustus merkitsee yhtymistä siihen, mikä on totta, saman sanomista itsestään, kuin mitä kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumalakin sanoo. Se mitä Jumala sanoo, on totta. Kymmenen käskyn läpivalaisemana elämämme Jumalan Sanan valossa paljastaa meidän jumalattomuutemme, ei vain teoissa vaan myös ajatuksissa ja aivoituksissa.

    Kuitenkaan tuo naisen lause ei sisällä pelkoa, että vaan uskoa. Jeesus oli kohdannut naisen ja näyttänyt hänelle, että hän tuntee läpikotaisin. Jeesuksen rakkaus naista kohtaan on puhdasta armahtavaisuutta. Totuuden sanominen Jeesukselle – syntien tunnustaminen on jotakin ihmeellistä. Hän ottaa ne siinä samassa kannettavakseen, meiltä pois. Ne eivät siis ole enää minun vaan Jeesuksen.

    Ajattele, että on olemassa paikka, jossa saamme olla oma itsemme ilman naamioita ja rooleja, ja ajattele, että Jumala kestää nähdä totuuden – eikä hylkää.

    Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan ei ole meistä kiinni – Jumalan rakkaus rakastaa sitä joka itsessään ei rakkautta ansaitse – täysin ehdottoman pyyteetöntä. Hänen rakkautensa kohdistuu syntiseen, sairaaseen, kurjaan ja halpa-arvoiseen – siihen mikä on ei mitään. Lunastaakseen ihmisen Jumala heitti Poikansa kaiken kurjuuden syvyyteen ristille, ettei Jumalan lain tuomio jäisi viimeiseksi sanaksi meidän kohdallamme.

    2.Kor.5:14-15 sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.

    Kertominen Jeesuksesta – ei onneksi meistä itsestämme, henkilökohtainen todistus kohdistuu Jumalan työhön, ei siihen, mitä minä olen tehnyt. Jeesuksen kohtaaminen avaa uskon silmät, kuten Heprealaiskirjeessä se 11.luvussa sanotaan:

    1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. 2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. 3 Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

    Samarialaiset tulivat Jeesuksen luo. Hyljeksitty nainen sai omalla todistuksellaan muut tulemaan Jeesuksen luo. Kansa, joka ei ollut kansa, sai tulla Jeesuksen – juutalaisen luo. He saivat tulla Messiaan luo, joka on kaikkien kansojen Herra. Kuinka puhutteleva onkaan tuo samarialaisten esimerkki. He pyysivät Jeesusta jäämään luoksensa. Mekin saamme pyytää: ”Herra jää luoksemme” tai ”Herra jää tähän kaupunkiin.”.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 68: Luuk. 2:22-33 (8.2.2026) – Satama

    Luuk. 2:22–33

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

    Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    valon päivä, kynttilän päivä

    Mitä sinulle tulee mieleen sanasta VALO?

    Ajatteletko ehkäpä energian säästämistä, ettei valot saa olla turhaan päällä tai sähkökatkoja, joista moneen kertaan varoiteltiin talven korvalla. Kuinka moni olisikaan Suomessa hapuillut pimeässä ja etsinyt taskulamppua tai kynttilää valon lähteeksi. Valo paljastaa, kevät aurinko paistaa ja valo lisääntyy, talven jäljiltä ikkunoissa voi näkyä likaa, ja taitaa valo tuoda esiin sisätiloissakin leijailevan pölyn.

    Tänään kohtaamme evankeliumitekstissä vanhan Simeonin. Millainen kuva meille hänestä piirtyy tämän kohdan valossa? Vanha mies Raamatussa on jo vähän kumara, hyvin parrakas ja erikoisinta hänessä oli, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Hän kuului heihin, jotka odottivat Messiasta. Hän varmasti vieraili usein temppelissä, mutta nyt ajankohdan piti osua prikulleen oikeaan hetkeen ja siihen tarvittiin Pyhän hengen johdatusta.

    Voimme helposti ajatella, että Simeonilta, ei puuttunut mitään. Mutta kun katsomme kohtaa tarkemmin, tuo Messiaan odotus oli niin perinpohjaista, ettei hänellä ollut rauhaa. Tärkein puuttui. Ja sen myötä rauha Jumalassa. Tuo rauhattomuus ei ollut kuitenkaan sellaista hätääntynyttä levottomuutta, joka yhdistyisi epäilykseen Jumalan lupauksista. Ei, vaan se oli Jumalan valmistaman ja lupaaman täyttymyksen janoamista. Sitä, että pimeyteen syttyy kirkas valo, kuten Jumala oli hänelle ilmoittanut.

    Kun Simeon meni temppeliin, siellä oli epäilemättä paljon lapsia, joiden vanhemmat olivat tulleet samalle asialle kuin Maria ja Joosef täyttääkseen Mooseksen laissa määrätyn uhrin. Tuo kohta kertoo meille ensinnäkin sen, että Maria ja Joosef olivat köyhiä, koska heidän uhrinsa oli kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysen poikaa normaalin 5 sekelin sijasta. Köyhä juutalainen perhe lapsen kanssa ei ollut erotettavissa tuossa väen paljoudessa ilman Pyhän Hengen johdatusta.

    Jumalan Pyhä henki johdattaa ihmisen kaikkien tärkeimmän eli Hänen luokseen, jolla ainoalla on valta ja kyky todellisessa mielessä auttaa ihmistä: Jeesuksen Kristuksen luo. Näin Pyhä Henki johtaa Simeonia, ja niin hän tekee nykyäänkin. Jumalan johdatus vie ihmisen aina Jeesuksen luo. Se on Pyhän Hengen tärkein tehtävä tässä maailmassa. Siitä voit myös erottaa, milloin kysymyksessä on Pyhä Henki ja milloin joku muu henki. Pyhä henki tahtoo viedä sinut uudelleen Hänen luokseen. Siitä tunnistat Jumalan Hengen vaikutuksen.

    Mitä Simeon oli omin silmin nähnyt? Viiden viikon ikäisen sylilapsen yksinkertaisine vanhempineen. Tuossa hetkessä kuitenkin odotus päättyy ja Simeon aloittaa ylistyslaulunsa. Pyhä henki avasi Simeonin silmät näkemään käsivarsillaan olevassa vauvassa Vapahtajansa, Pelastajansa. Tänään saakoon Pyhä Henki avata meidän silmämme näkemään Raamatun Jeesuksessa oman Vapahtajamme. Tuon vauvan kohtaaminen tuo rauhan Simeonin odotukseen. Tuo toteamus: ”Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” tiivistää konkreettisesti sen, että odotus on päättynyt.

    Simeon kutsuu Jeesusta valoksi. Tuo valo on tarkoitettu kaikille kansoille. Siinä valossa on pelastus jokaiselle. Valon läheisyydessä paljastuu myös se pimeys, joka on meissä itsessämme. Esiin tulevat ne asiat, jotka haluaisin pitää piilossa. Kuitenkin sen minkä valo paljastaa, Jeesuksen veri puhdistaa. Kaikille kansoille valoksi tarkoittaa myös sitä, ettei ihmiskunnalle ole annettu muuta nimeä, jossa pelastua. Jeesus on valo koko maailmalle.

    Tässä ajassa elämme vielä monenlaisen murheen, epäuskon ja vihollisuuden kanssa. Kaikkien näiden pimeyksien keskellä kristitylle loistaa yksi kirkas valo, Jeesus. Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Jeesus on yhä maailman valo. Jeesuksen seurassa emme kulje pimeässä, vaan meillä on elämän valo.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.