Istun ensimmäistä kertaa Siltasaaressa sijaitsevan vanhan anatomian laitoksen kappeliin, jossa on alkamassa kirkollisten soveltavien ensimmäisen osan jumalanpalvelusharjoitukset. Tavalliseen tapaan ensin esittäydytään ennen kuin aletaan suunnittelemaan harjoituksia. Mukana on yliopiston palkkaama kanttori, joka omalla vuorollaan julistaa: ”Olen kyllä vihainen piispoille, kun he ei hyväksy meitä.” Jonkinlainen hämmentynyt hiljaisuus laskeutuu eikä kukaan sano mitään, onhan kyseessä kirkon välttämättömät käytännön harjoitukset. Kritiikki yllättää osallistujat. Esittäytyjä viittaa piispojen silloiseen julkilausumaan kristillisen avioliiton puolesta (Rakkauden lahja). Informaatiotila on tuolla lyhyellä puheenvuorolla niin sanotusti otettu haltuun. Itseään muunsukupuoliseksi tituleeraava kanttori jatkaa harjoituskertojen edetessä oman sateenkaariagendan julistamista. Selkeästi persoona on kokonaisvaltaisesti mukana: jos olet eri mieltä, syrjit sukupuolivähemmistöjä ja minua. Myöhemmin ihmettelen itsekseni tilanteen asetelmaa ja samalla ihailen, kuinka vaikuttavan strategisesti tämä henkilö on osannut asemoida itsensä. Hän pääsee julistamaan omaa ilosanomaansa kaikille jumalanpalvelusharjoitukset läpi käyville opiskelijoille vapaasti eikä kukaan puuttunut hänen agendaansa. Jokainen on pakotettu kuulemaan myös hänen antaman palautteensa, kun harjoitustapahtumat perustuvat vertaispalautteelle. Erikoista tosin oli, että yliopiston palkkaama henkilö osallistui johonkin mihin hänen ei olisi kuulunut osallistua, mutta rajaaminen olisi voitu tulkita syrjinnäksi. Kyseessä on erinomainen strateginen valinta. Samalla luodaan ilmapiiri, jossa perinteiset käsitykset leimataan syrjiviksi ja vaikutetaan suoraan opiskelijoihin ilman mahdollisuutta dialogiin, jossa argumentoitaisiin oman kannan puolesta. Opiskelijat ovat vaikuttamisen kohteena ilman mahdollisuutta paeta. Hiljaisuus oli myös reaktiona paljon puhuva. Tuolloin elettiin syksyä 2016 eikä esimerkiksi sukupuolineutraaliavioliittolaki ollut tullut voimaan. Tämän kanttorin puheenvuoroissa toistui vahvasti se, että toivottu todellisuus pitää sanoin jo kertoa tapahtuneen. Toivottava todellisuus on jo nyt todellisuutta. Tämä yksinkertainen psykologinen keino on jo tuttu monilta kauppamiehiltä. Se mitä halutaan pitää nähdä jo tapahtuneena, esimerkiksi ”sateenkaarimessut ovat jo valtavirtaa”.
Tämä on yksi esimerkki siitä, kuinka kirkollisessa kontekstissa tässä tapauksessa virkaan valmistavassa koulutuksessa käytetään informaatiovaikuttamista. Informaatiovaikuttamisessa tärkeää on tunteen herättäminen ja erityisesti negatiivisen tunteen herättäminen, johon kytkeytyy tarkoitus muuttaa kohdehenkilön tai -yhteisön käyttäytymistä. Kirkollisessa kontekstissa syrjintää ja leimautumista syrjiväksi henkilöksi on käytetty paljon: ”Jos et ole samaa mieltä, harjoitat syrjintää.”
Tässä toinen esimerkki: pääsin osallistumaan alkukeväästä 2017 Lapuan hiippakunnan pappien kokoukseen koskien samaa sukupuolta olevien avioliittolain voimaantuloa. Tämä osui seurakuntaharjoittelun ajankohtaan Jyväskylässä. Ensin puhui silloinen piispa todeten: ”ne, jotka ovat puoltavalla kannalla, kokevat olevansa oikeassa ja ne, jotka kielteisellä samoin…”. Siinä kohtaa karisi itseltä luulot piispan viran paimenen auktoriteetista, kun lakimiesasessori briiffasi, että kapituli sanktioi, jos samaa sukupuolta olevan parin vihkii. Tilanteessa itse piispalla ei ollut mitään painavaa sanottavaa. Kokous jatkui ja edellä mainittu tunteisiin vetoaminen tuli parhaiten esille selkeän ryhmittymän muodostaneen pappien pöyristellessä, kuinka kukaan voi sulkea kirkon ovia avioon aikovilta. Tilanne oli opiskelijan näkökulmasta lannistava ja absurdi. Mieleen jäi vielä yksi lyhyt puheenvuoro, jossa lakonisesti kysyttiin, toteutuiko tässä kunnioittavan keskustelun periaatteet, joita niin kovasti oli painotettu.
Jo siinä vaiheessa, kun pääsin pappisvirkaan, julkinen ilmapiiri oli muuttunut. Lausumat ja lupaukset siitä, ettei avioliittolain muutos vaikuttaisi kirkon oikeuteen määritellä avioliiton perusteita, oli jo jyrkällä liukuvalla pinnalla. Sateenkaariaktivistit ottivat silmätikukseen konservatiiviset piispat ja harjoittivat mm. postikorttikampanjointia, joka on tunnettu pehmeä vaikutuskeino. Ei varmasti ole mieltä ylentävää saada jatkuvasti sateenkaaripostikortteja virkapostilaatikkoon.
Ensimmäisen kerran Itse reagoin julkisesti kirjoittamalla mielipidekirjoituksen ”Sateenkaaren merkitys” vastauksena Jyväskylän kirkkoherran kommentointiin liittyen vuoden 2022 Pride-viikon sateenkaarimessuun. Tuon kirjoituksen julkaiseminen ja siihen liittyvät tunteet ja oivallukset olivat merkittäviä. Ensiksi, tunne kun kuulee, että kirjoitus julkaistaan, aiheutti hetkellisen: ”Voi …” -tunteen. No, informoin kirkkoherraani, että nyt saattaa tulla minusta palautetta. Palautetta ei juuri tullut – tietysti joku hurskas rukousmummo laittoi siunaavan tekstarin ja joku paikallispoliitikko otti yhteyttä ja kyseli ehdokkaaksi. Lehdessä oli jokin vastine hyvin laimealla kärjellä. Kun tapasin tuttua pappia tuon ajankohdan vaiheilla, hänen heittämä kommentti oli paljon puhuva: ”et sitten enää aio Jyväskylästä töitä hakea”. Huumoriakin oli mukana, mutta tällä hän tarkoitti, että kirjoituksella olisi välitön negatiivinen vaikutus rekrytoitumismahdollisuuksiin. Sitten oli puhetta siitä, kuinka rohkeus on harvinaista ja itsesensuuri sitäkin yleisempää.
Informaatiovaikuttaminen on tehnyt tehtävänsä, kun enää ei uskalleta puhua. Oivalsin myös sen, että ajatus siitä, että mielipidekirjoitus olisi ensi sijassa jotakuta vastaan ei pidä paikkaansa tai että se muuttaisi vastapuolen mielipidettä, ei, vaan se on heille, joilta rohkeus ja usko meinaa horjua. Tämä tuli esille silloin kun virkatehtävissä paikallisella koululla vieraillessa yksi opettaja tuli kiittelemään tekstistä. Paljon puhuva oli myös seurakunnan vapaaehtoisen kiitosviestin saaminen Whatsupp-ryhmään, jossa oli myös muita seurakunnan työntekijöitä, kukaan heistä ei reagoinut mitenkään.
Kolmas tapaus liittyy syksyllä 2023 olleeseen Messukylän seurakunnan kirkkoherran kielteisen kannan tukemiseen seurakunnan avatessa piispan johtaman tuomiokapitulin päätöksellä kirkon ovet samaa sukupuolta olevien vihkimiselle. Tuolloin ystäväni pastori Pauli Selkee laati kriittisen julkilausuman, jonka yksi allekirjoittajista olin. Pauli julkaisi tuon myös videollaan, joka on saanut kymmeniä tuhansia näyttökertoja. Lähetimme tuon julkilausuman hiippakunnan papeille ja sain taas kokea seuraavan tason reaktion. Sateenkaaripappien muutamassa palautteessa tuli selkeästi esille uusi piirre, jonka voisi tiivistää: ”kun teitä on niin vähän niin, mitä luulette saavanne aikaan”. Sävy oli jo vähättelevä ja perinteisesti ajattelevien vähemmistön pienuuteen viittaava. Kuten todettua aiemmin informaatiovaikuttamisessa tärkeää on ilmaista toivottu todellisuus ja tapahtuneena. Jonkinlaista mustamaalaamisyritystä vaikutti myös sosiaalisessa mediassa olevan, mutta sen voi jättää omaan arvoonsa. Itsellä tapaus herätti pohtimaan seurakuntatyön ja sananvapauden suhdetta. Kuinka moni on hiljaa, koska luulee, että siitä on määrittelemätöntä haittaa seurakuntatyölle. Millaisiin mielensisäisiin skenaarioihin tuo perustelu viittaa? Moni ehkä pelkää työpaikan puolesta, maineen puolesta ja juuri sen leiman saamista, että kuuluu marginaaliin.
