Digiteologi

Elämän kysymys: Miten kohtaan toisen?

  • Saarna 50: Matt. 17:24-27 (3.11.2024) – Satama

    Matt. 17:24–27

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 17

    Kun he saapuivat Kapernaumiin, tuli Pietarin luo temppeliveron kantajia, jotka sanoivat: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” ”Maksaa kyllä”, hän vastasi. Kun hän meni sisälle taloon, Jeesus ehätti kysymään: ”Mitä mieltä olet, Simon? Keiltä tämän maailman kuninkaat perivät tullia ja veroa, omilta lapsiltaan vai vierailta?” ”Vierailta”, vastasi Pietari. Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Lapset ovat siis vapaat. Mutta miksi suotta suututtaisimme heidät? Mene järvelle ja heitä onki veteen. Ota ensimmäinen kala, jonka vedät ylös, ja avaa sen suu. Siellä on hopearaha. Ota se ja maksa heille sekä minun että itsesi puolesta.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    Tänään pyhäpäivän aihe on kahden valtakunnan kansalaisena ja evankeliumista puhutaan verotuksesta. Meidät viedään taas lyhyeen kohtaukseen, jossa käydään kaksi keskustelua tai ensimmäinen niistä on hyvin lyhyt, mutta molemmat koskevat samaa asiaa temppeliveroa.

    Kuitenkin laajemmassa mielessä pyhäpäivä ja aihe koskee maallisen ja hengellisen hallintavallan rajalinjoja. Kuinka meidän pitäisi elää kristittyinä kahden valtakunnan kansalaisina? Sen voisi tiivistää kysymykseen, mitä on olla maailmassa, mutta ei maailmasta.

    Aihe on monella tapaa ajankohtainen. Pelkästään kun katsomme tämän viikon uutisia, voimme nähdä kuinka rajalinjalla ei ole rauhallista – uskonnottomalle lapselle määrättiin maksettavaksi korvauksia 1500 euroa siitä, että koulutilaisuudessa laulettiin varoittamatta Jeesuksesta tai kuinka pastorin saarna sai kanttorin eroamaan virasta – iltapäivälehden mukaan kanttorille oli liikaa kuulla, että ”– Pappi sanoi saarnassaan, että kirkkoon yritetään ajaa ajatuksia, jotka ovat Jumalan sanaa vastaan ja kehotti seurakuntalaisia jumalanpelkoon.” Hämmentävää, jälkimmäisessä on, että saarna on pidetty maaliskuussa ja nyt se asia tuodaan “kohuna” julkisuuteen. Saarna löytyy netistä sekä tekstinä että äänitteenä Ylä-Satakunta lehden sivuilta – suosittelen lukemaan.

    Vielä ei olla siinä pisteessä, että saarnaaminen veisi vankilaan. Historiasta löydämme tällaisia tapauksia. Teologian opintojen loppuvaiheessa istuin kuvainnollisesti kirkon penkissä 1930-luvun Saksassa, Berliinissä ja kuuntelin saarnoja, jotka lopulta veivät saarnaavan papin vankilaan. Pyrin saamaan selville, mikä oli noiden saarnojen perusteella kirkon tehtävä äärimmäisessä tilanteessa, jossa totalitaristinen ideologia alkaa ahdistamaan kirkkoa ja konkreettisesti kahlitsemaan sen palvelijoita. Otsikoin työn ”Vapaana kahleissa” – se tiivistää oleellisen Jumalan todellisuus ja hänen hallintavaltansa on aina tätä näkyvää käsinkosketeltavaa todellisuutta ”korkeammalla”. Mikään tämän maailman kahle ei voi lopullisesti kahlita Jumalan valtakuntaa ja sen eteenpäin menemistä.

    Mennään kuitenkin takaisin päivän tekstiin – siitä sorvasin kolme pientä otsaketta:

    Sanat Jeesuksen suuhun

    Jumalan lapsen vapaus

    Kalliisti ostettu

    Sanat Jeesuksen suuhun

    Temppeliverosta: puoli sekeliä temppelipalveluksen ylläpitämiseen. Kuinka Jeesus suhtautui temppeliin? (oliko halukas maksamaan veroja).

    Jeesuksen puolesta vastaaminen – Pietari laittaa sanat Jeesuksen suuhun – näin meilläkin on tapana tehdä. Kyllä Jeesus on tätä mieltä. Ja sitten Jeesus jo tietää mitä Pietarilta on kysytty.

    Onko meillä pelko, että Jeesus ”jää kiinni” tämän maailman silmissä? Ettei hänen sanansa ja toimintansa miellytä tätä maailmaan ja menemme myötäilevälle puolustuskannalle? Nyt kun mietit tätä eikö kysymys kuulosta aika absurdilta ja kuitenkin maailman mahtavien (kuten fariseukset) silmissä meillä on taipumus ja vaaraa päätyä tähän.

    Jumalan lapsen vapaus

    Kuinka moni unelmoikaan Suomessa siitä, että olisi vapautettu verojen maksamisesta! Tuohon aikaan hallitsijan lapset nauttivat verovapaudesta. Kuningas ei peri veroa omilta lapsiltaan. Heillä taisi olla muutenkin aika hyvät oltavat ja ilmainen ylöspito. Kahden maan kansalaisina saamme maksaa veroja ja kantaa vastuuta yhteiskuntamme taloudesta.

    Kuinka kuulet tuon kohdan ”lapset ovat vapaat.” Eikö tämä tarkoita, että Jumalan lapsina olemme kahden maailman kansalaisia, joiden ei tarvitse maksaa Isälleen, kaikkivaltiaalle Jumalalle minkäänlaista veroa. Jumala lahjoittaa sen mitä hän vaatii – armosta. Hänen valtakuntansa logiikka on aivan toisenlaista kuin tämän maailman.

    Miltä Pietarista onkaan tuntunut, kun hän on kaivanut kalan suusta hopearahaa veronmaksamiseksi. Hopearahan arvo oli juuri se mikä kahdelta meni temppeliveron maksamiseen.

    Jumalan hallintavalta ylettyy myös maalliseen elämään – Hänen huolenpitonsa yltää arkielämäämme asti. Jumalan ihmeet tulevat läpi todelliseen tilanteeseen.

    Kalliisti ostettu

    Kun Jumala saa hallita niin rakkaus alkaa tehdä työtään meissä. Ja se työ jatkuu elämämme loppuun asti. Meitä karsitaan turhasta omien oikeuksin ajamisesta. Rakkaus voi olla suurpiirteistä: miksi suututtaisimme turhaan? Kristitylle kuuluu oikeuksistaan luopuminen…maallisissa asioissa ilon tuottamiseksi toisille ihmisille, mutta jos maallinen hallintavalta vastustaa Jumalan tahtoa ja Hänen sanaansa, sitä tulee vastustaa – muuten meille ei jää mitään. Olemmehan kalliisti ostetut.

    Päässäni soi yksi gospel-biisi, jossa lauletaan:

    Kalliisti on ostettu sieluni ainoa.

    Kalliisti on ostettu, en myy sitä halvalla.

    Kalliisti on ostettu, veri pesi sydämen.

    Viattomalla uhrilla minä olen Kristuksen.

    Meidät on lunastettu kalliista hinnasta. Jeesus on Herramme ja olemme hänen omaisuuttaan ja Hänen valtakuntansa perillisiä. Jeesuksen ristin kuoleman ja ylösnousemuksen kautta on totta, ettemme enää kuulu itsellemme tai maailmalle vaan vain Hänelle. Meidät on kasteessa otettu Hänen valtakuntaansa ja saamme sen uskossa omistaa jo nyt. Tänäänkin saamme yhdessä rukoilla: Tulkoon sinun valtakuntasi ja kyllä Jumalan valtakunta tulee!

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 52: Matt. 11:2-10 (15.12.2024) – PBK

    Matt. 11:2–10

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 11

    Kun Johannes vankilassa kuuli Kristuksen teoista, hän lähetti opetuslapsensa kysymään: ”Oletko sinä se, jonka on määrä tulla, vai pitääkö meidän odottaa toista?” Jeesus vastasi heille: ”Kertokaa Johannekselle, mitä kuulette ja näette: Sokeat saavat näkönsä ja rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat ja kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin ja köyhille julistetaan ilosanoma. Autuas se, joka ei minua torju.” Heidän mentyään Jeesus alkoi puhua ihmisille Johanneksesta: ”Mitä te lähditte autiomaahan katsomaan? Ruokoako, jota tuuli huojuttaa? Vai mitä odotitte näkevänne? Kenties hienosti pukeutuneen miehen? Kuninkaanlinnoista te niitä löydätte, jotka hienostelevat vaatteillaan! Mitä te sitten odotitte näkevänne? Profeetanko? Aivan oikein, ja minä sanon teille, että hän on enemmänkin kuin profeetta. Hän on se, josta on kirjoitettu: – Minä lähetän sanansaattajani sinun edelläsi, hän raivaa sinulle tien.”

    Tämä on pyhä evankeliumi – ylistys sinulle Kristus!

    On kolmas adventti. Tehkää tietä kuninkaalle – kuinka me voisimme valmistaa tietä kuninkaalle, on se kysymys tänään. Jos Herra on tulossa, kuinka voisimme valmistaa tietä hänelle – evankeliumissa kohtaamme Johannes Kastajan – ehkäpä hän on se, joka tänään saa meitä opettaa.

    Johannes on vankilassa – Hänen saarnansa oli ollut liikaa valtaapitäville. Hän oli toteuttanut kutsumustaan ja julistanut parannusta – avionrikkoja hallitsijalle – ja se oli vienyt hänet vankilaan – ja sinne pimeään vankityrmään kantautuu tieto Jeesuksesta ja Hänen toiminnastaan.

    Kiusallinen kysymys – Johanneksen kysymys – Raamattu ei ole siloteltu kertomus, vaikuttaa siltä, että keskeinen henkilö on epävarma vai mitä tuo vankilakysymys tarkoittaa? Johannes vain haluaa kuulla. Johannes on kastanut Jordanilla Jeesuksen, nähnyt taivaan avautuvan ja kyyhkysen laskeutuvan Jeesuksen päälle – Hän itse lausui: ”Katsokaa Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.” Mitä onkaan tuon kysymyksen taustalla?

    Onko tyrmä saanut Johanneksen epäilemään kutsumustaan. Kutsumus vie paikkoihin, minne itse en menisi, Jumala vie suunnitelmaansa eteenpäin. Kysymys siitä, onko tämä vaivan arvoista. Tätäkö tämä on?

    Odotuksen ja täyttymyksen eivät ihmisten mielessä kohtaa, kun Jeesuksen toiminta ei johda välittömään sortovallan murtumiseen ja vapautukseen. Näin ollen voi olla, että Johanneksenkin odotukset ovat olleet muuta kuin mihin Jeesuksen toiminta viittasi.

    Tarvittiin enemmän kuin oma kokemus ja tunne – taivaskokemukset haalistuvat vaikeiden aikojen tullessa. Vain Jumalan lupauksiin turvautuminen Raamatussa antaa toivon täyttymyksestä.

    Tarvittiin siis tämä mies, joka ei varonut sanojaan valtaapitävän edessä – onko meillä ketään tällaista julistajaa? Itsesensuuri vaanii jokaista Sanan julistajaa – huojuttavaa julistusta on vaikea päästää ilmoille.

    Katkelma parin vuoden takaa: ”Minä puhun kuin se, joka viitoittaa tietä sille, että hän ehkä lähtee Herran luo. Minä kerron miten te voitte voittaa tämän maan, jos minun aikani loppuu. Minä kerron sen, että se on teille turvaksi. Se on pelastukseksi tälle kansakunnalle. Minä puhun teille pastorit, hengelliset työntekijät, papit ja arkkipiispat: Jos te ette löydä kutsumuksenne ydintä, elää lähellä Jumalaa, tämä maa tuhoutuu. Tämä maa kulkee kohti jumalattomuuden suota, josta ei ole paluuta. Tämä maa kulkee kohti sellaista pimeyttä, jota emme koskaan aikaisemmin kokeneet. Te – minä puhun nyt teille, kuulkaa Herran sana: Jumala kutsuu teitä läheisyyteensä. Se on palvelutyönne tärkein tehtävä, elää lähellä Jumalaa. En tiedä miten elätte, mutta minä kutsun teitä nyt. Elämään elämää, joka on poikkeuksellista, ainutlaatuista, joka johtaa siihen, että kuulette ja näette, mikä on Jumalan tahto tälle kansakunnalle… ilman rukousta sen kuuleminen ja ymmärtäminen ei ole mahdollista. ” (Tuulet puhaltaa -ilta 27.10.2022 / Antero "Mooses" Laukkanen)

    Vastaus: Jes 35:4-6

    Messiaanisen ajan tuleminen, lupaukset täyttyvät – Kirjoituksissa on meillä Jumalan vastaus – Jumala ei herätä uskoa vakuuttelua – Raamatun Sana herättää uskon, Jumalan Sana – Jeesus tulee luoksemme noissa sanoissa.

    38-käännös: ”autuas se, joka ei loukkaannu minuun” – Maailma loukkaantuu, koska se ei halua luottaa Jumalan armoon vaan omiin tekoihinsa. Sitä loukkaa myös se, että Jeesus on köyhä ja viheliäinen, ristin kantaminen ei sovi maailmalle, johon Jeesus kutsuu meitä. Hän oli toisenlainen Messias – ei ihmisen ajatusrakennelmiin sopiva.

    Jeesuksen edellä kulkeneesta Johanneksesta oli myös ennustettu (Malakian kirjassa) – ja kuitenkin tarvittiin Jeesuksen todistus Johanneksesta, jotta ihmiset ymmärtäisivät sen mitä heidän edessään oli jo tapahtunut Johanneksen julistaessa – emme voi ymmärtää yhtäkään Raamatun kohtaa ilman Pyhän Hengen apua. (Ef. 1:15-18)

    Kelpaako meille Jumalan tarjous? Hän on valmistanut kaiken – ilmoittanut Pelastussuunnitelman Raamatussa? Tuntuuko että tuo on liian kaukana arkitodellisuudestamme – se ei sovi kuin satunnaisiin juhlahetkiin. Kuitenkin Jumala on lähellä, Hän tulee luoksemme tänäänkin Raamatun Sanassa ja ehtoollisessa, leivässä ja viinissä – Pyhän Hengen kautta.

    Me saamme kysyä: Herra, oletko se sinä? Ja Hän vastaa meille – Tässä ole sinun Herrasi ja Vapahtajasi – Olen tullut sinua varten. Ketään muuta ei enää tarvitse odottaa. Tässä olen sinua varten. Ole turvallisella mielellä sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi!

    Siunatkoon Jeesuksemme tämänvuotisen joulun odotuksemme – odotuksen joka on täyttymässä!

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 56: Matt. 13:24-30 (9.2.2025) – Satama

    Matt. 13:24–30

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 13

    Jeesus esitti opetuslapsilleen vertauksen taivasten valtakunnasta: ”Mies kylvi peltoonsa hyvää siementä. Mutta kun kaikki nukkuivat, hänen vihamiehensä tuli, kylvi vehnän sekaan rikkaviljaa ja meni pois. Kun vilja nousi oraalle ja alkoi tehdä tähkää, rikkaviljakin tuli näkyviin. Työmiehet menivät silloin isäntänsä luo ja sanoivat hänelle: ’Herra, etkö sinä kylvänyt peltoosi hyvää siementä? Mistä siihen on tullut rikkaviljaa?’ Isäntä sanoi heille: ’Se on vihamieheni työtä.’ Miehet kysyivät silloin häneltä: ’Tahdotko, että menemme kitkemään sen pois?’ ’En’, hän vastasi, ’te voitte rikkaviljaa kootessanne nyhtää sen mukana vehnääkin. Antakaa niiden kasvaa yhdessä elonkorjuuseen asti. Kun sen aika tulee, minä sanon korjuuväelle: Kootkaa ensin rikkavilja ja sitokaa se kimpuiksi, että se poltettaisiin. Mutta vehnä korjatkaa aittaani.’”

    Tämä on Pyhä evankeliumi!

    Tänään puhutaan kylvämisestä, yhdessä monista Jeesuksen vertauksista taivasten valtakunnasta – vertaus kokonaisuutena kertoo meille taivasten valtakunnasta – Jumalan hallintavallasta. Matteuksen evankeliumissa on yhteensä seitsemän vertausta taivasten valtakunnasta ja jokaisella niistä on oma tarkoituksensa. Tämä vertaus on siitä armollinen, että Jeesus tarjoaa siihen myös selityksen alkaen jakeesta 36. On hyvä huomata, että silloin suuret kansanjoukot ovat lähteneet ja Hän on yhdessä opetuslasten kanssa sisällä. Jeesuksen lähimmät opetuslapsetkin tarvitsivat tarkkaa selitystä.

    Jakeet Matteus 13:37-39 Hän vastasi heille: »Mies, joka kylvi hyvää siementä, on Ihmisen Poika. [38] Pelto on maailma. Hyvä siemen tarkoittaa niitä, jotka kuuluvat taivasten valtakuntaan, rikkavilja niitä, jotka ovat Paholaisen vallassa. [39] Paholainen, joka kylvi rikkaviljaa, on Saatana, elonkorjuu on maailman loppu, ja korjuumiehet ovat enkeleitä.

    Hyvää siementä – Jeesus itse kylvää hyvää siementä – Ainoastaan Jumalan vaikutus synnyttää hedelmää. Ihmisten nukkuessa vihollinen kylvää rikkaviljaa (tätä harrastettiin oikeastikin niin että se oli määritetty rangaistavaksi teoksi.) Taivasten valtakunta on jatkuvien hyökkäysten kohteena.

    Aitoa on hyvin vaikea erottaa väärästä – näin monet lahkot ja ryhmät opettavat – vasta harhan noustessa täyteen mittaansa se tulee esille – väärän viljan kylväjä ei halua paljastua – hän on jo kaikonnut eikä halua paljastua. Tässä maailmassa on monenlaista eksyttäjää ja rikkiviljan kylväjää. Kuitenkin Jumala armossaan toimii edelleen ja kallisarvoinen vilja kasvaa.

    Toista ei voi irrottaa, ettei toinenkin lähtisi. Elonkorjuuta pitää odottaa. Kuten toisessa vertauksessa kerrotaan, että viljan antama sato on satakertainen. Sadon korjuun ajan odottaminen kertoo Jumalan kärsivällisyydestä ja armollisuudesta. hedelmän kantamisen aika on paras aika – elonkorjuu tapahtuu aikojen lopussa. Kuitenkaan kohta ei opeta sitä, että rikkavilja olisi näkymätöntä. Vääryys on sitä, että totuuden sijasta opetetaan valhetta, Jumalan Sanan vääristelyä. Vääryyden mukaan eläminen johtaa ikuiseen eroon Jumalasta. Ihminen niittää sitä mitä on kylvänyt, mutta edelleen on armon aika, pelastuksen aika.

    Luterilainen opetus sekalaisesta seurakunnasta tarkoittaa sitä, että näkyvä kirkko maan päällä koostuu sekä vilpittömästi uskovista että nimellisesti kristityistä, joilla ei ole todellista uskoa. Tunnustuskirjat myös opettaa: "Seitsenvuotias lapsikin tietää, Jumalan kiitos, mitä kirkko on: sen muodostavat pyhät uskovaiset ja ne karitsat, jotka kuulevat paimenensa äänen" Kirkon työ on Jumalan työtä ja aikojen lopulla Jumala saattaa työn päätökseen erottelemalla viljan ja rikkaviljan – tulee lopullinen erottelu.

    Jokainen Raamatun opettajan ja papin tulee altistaa itsensä arvioinnille – enkä tarkoita nyt saarnan lennokkuutta ja kielellistä taidokkuutta ja taiteellista vaikutelmaa, vaan kylvön arviointia, onko se mitä kylvän Jumalan Sanan siunaamaa siementä vai oman langenneen luontoni tuottamaa rikkaviljan siementä, jolla erilleen heittäjä kylvää hämmennystä. Raamattu opettaa myös, kuinka vääriä opettajia ei tule seurata. Paavali toteaa Galatalaiskirjeen alussa: ”Toistan sen, minkä olen ennenkin sanonut: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä minkä olette saaneet, hän olkoon kirottu.”

    Paavali joutuu monessa kohtaa teroittamaan ja varoittamaan kirjeissään seurakuntia, esimerkiksi Efeson seurakuntaa. Ap.t. 20:28-30 »Pitäkää huoli itsestänne ja koko laumasta, jonka kaitsijoiksi Pyhä Henki on teidät pannut; huolehtikaa seurakunnasta, jonka Herra omalla verellään on itselleen lunastanut. [29] Minä tiedän, että lähtöni jälkeen teidän joukkoonne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. [30] Teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka julistavat totuudenvastaisia oppeja vetääkseen opetuslapset mukaansa.

    Seurakunta elää maailmassa, mutta sen Herra synnyttää moninkertaista kasvua, joka perustuu – ei lannoitteisiin – vaan Jumalan ylösnousemusvoimaan, josta me saamme uskovina olla jo osallisina tänään. Meidät on uskon ja kasteen kautta yhdistetään Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Jo tänään saamme elää taivaan valtakunnan elämää jo tässä ajassa ja täydellisesi kirkkaudessa. Jeesus päättää selityksensä vertauksesta: (Matt. 13:43) ”Mutta Jumalan omat loistavat silloin Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon!”

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 63: Luuk. 19:41-48 (24.8.2025) – PBK/Satama

    Luuk. 19:41–48

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 19

    Kun Jeesus tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, hän puhkesi itkuun sen tähden ja sanoi: ”Kunpa sinäkin tänä päivänä ymmärtäisit, missä turvasi on! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi kätketty. Vielä tulet näkemään ajan, jolloin viholliset rakentavat ympärillesi vallin, saartavat sinut ja käyvät kimppuusi joka puolelta. He murskaavat maan tasalle sinut ja sinun asukkaasi. Sinuun ei jätetä kiveä kiven päälle, koska et tajunnut etsikkoaikaasi.” Jeesus meni temppeliin ja alkoi ajaa ulos niitä, jotka siellä kävivät kauppaa. Hän sanoi heille: ”On kirjoitettu: ’Minun huoneeni on oleva rukouksen huone.’ Mutta te olette tehneet siitä rosvojen luolan.” Hän opetti sitten joka päivä temppelissä. Ylipapit, lainopettajat ja muut kansan johtomiehet miettivät, miten raivaisivat hänet pois tieltä. He eivät kuitenkaan keksineet, mitä tehdä, sillä koko kansa oli jatkuvasti Jeesuksen ympärillä kuuntelemassa häntä.

    Tämä on Pyhä evankeliumi!

    Tämän sunnuntain aihe on etsikkoaikoja. Tämä sunnuntai sijoittuu Jerusalemin temppelin kalenterivuodessa tuhon aikoihin heinä-elokuuhun. Jeesuksen sanat ennakoivat 40 vuotta myöhemmin tapahtuvaa temppelin hävitystä. Itselle tuo aihe kuulostaa jotenkin pahaenteiseltä. Kuin joku huutaisi: ”Älä kulje onnesi ohi!” tai ”itse asiassa kuljit jo!”. Ilmassa on mielikuva menetetystä mahdollisuudesta, johon liittyy lopullinen kohtalo. Enää ei ole mahdollisuutta kääntyä. Mahdollisuuden, jossa on rajat – eikä sen jälkeen enää ole mahdollisuutta.

    Tuo etsikkoaika lienee kielemme isän Mikael Agricolan luomus, joka pohjautuu saksankieliseen sanaan heimgesucht, joka viittaa etsimiseen. Kuitenkin muissa kielissä alkuperäisen kreikankielinen sana episkopes on käännetty vierailuksi tai tarkastuskäynniksi. Tuosta samasta juuresta tulee sana episkopos, kaitsija tai valvoja, joka kirkossa viittaa piispaan, lauman kaitsijaan tai valvojaan.

    Kyseessä on siis jonkinlainen erityinen Jumalan vierailun aika. Etsikkoaikana Jumalan aikaa hän lähestyy meitä ja kutsuu yhteyteensä – kuinka vastaamme hänelle? Sana kairos tarkoittaa Jumalalle otollista ajankohtaa, hetkeä, jolloin Jumala toimii. Kronos taas sitä aikaa mitä katsotaan kellosta. Toisen määrittää laatu toista vain mitataan. Sanassa etsikkoaika – siinä yhdistyy tuo sana kairos ja episkope. Etsikkoaika on siis Jumalan vierailuaikaa, otollista aikaa, jolloin Jumala tulee syntisen ihmisen luokse, kutsuu häntä yhteyteensä, hän ei jätä meitä yksin vaan tulee itse luoksemme.

    Tämän Raamatun kohdan äärellä huomio kiinnittyy siihen, että Jeesus puhkeaa itkuun Jerusalemin tähden. Juuri tekstimme edellä on toisenlainen tunnelma: Jeesus ratsastaa kohti Jerusalemia Hoosianna -huutojen säestämänä ja nyt kun pyhä kaupunki levittäytyy silmien eteen, Jeesus näkee sen kohtalon. Jeesus itkee ennakolta sitä, minkä tiesi olevan edessä. Hän myös tiesi syyn siihen – Jumala oli torjuttu, erityinen aika oli haaskattu – kansa kulki kohti tuhoa.

    Jeesus lähestyy itkien: hän on tehnyt kaikkensa – Jeesus ei pakota ketään tulemaan luokseen…Missä on sinun rauhasi? (turvasi). Kuinka oleellinen kysymys tämä on tänäänkin. Kristittyjen turva ei ole kirkon rakenteissa, loisteliaassa menneisyydessä eikä kirkollisveronkannon luomassa yltäkylläisyydessä. Missä sinun turvasi on? Avatkoon Jumala silmämme näkemään, että turvamme on ainoastaan Jumalassa ja Hänen tahdossaan.

    Jeesus puhdistaa temppelin kovin sanoin. Temppelistä oli tullut rosvojen luola – rosvothan eivät ryöstele omassa luolassaan, vaan sinne kokoavat saaliinsa piiloon ja piileskelevät siellä, pakenevat vastuutaan lain edessä. Muodollisesta jumalanpalveluksesta oli tullut epäjumalanpalvelusta. Jeremian kirjassa sanotaan: Jeremia 7:3-5 Näin sanoo Herra Sebaot, Israelin Jumala: »Hylätkää väärät tienne ja tehkää hyvää! Silloin minä annan teidän asua tässä paikassa. Älkää luottako valheen puhujiin, jotka hokemalla hokevat: ’Tämä on Herran temppeli, Herran temppeli, Herran temppeli!’ Kääntykää vihdoin oikealle tielle ja tehkää hyvää, kohdelkaa aina oikeudenmukaisesti toisianne.

    Jumala käyttää historiassa valtakuntia ja valloittajia suunnitelmiensa toteuttamiseen. Historia voisi todellakin olla toisenlainen …. On siis todella kysymys parannuksen vaikutuksesta Jumalan toimintaan. On rukouksen aika. Rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Omien syntien tunnustamista hänelle. Kiitosta Hänen suurista töistään. Herra armahda kansaasi. Rukoilemme, että rakenna valtakuntaasi vielä, joka ei katoa. Jeesus teki kaiken sinun tähtesi, kuoli ristillä, jotta meillä olisi rauha Jumalan kanssa. Onhan sinulla tämä rauha sydämessäsi!

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 65: Matt. 25:1-13 (16.11.2025) – Satama

    Matt. 25:1–13

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25

    Jeesus puhui tämän vertauksen: ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’ Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Te ette tiedä päivää ettekä hetkeä —- Tuo viimeinen lause jää soimaan takaraivoon. Onko sinua koskaan ahdistanut Raamatun vertaukset lopun ajoista? Jeesus tulee, oletko valmis huutaa juliste sähköpylväässä ajaessasi autolla ohitse – olenko minä valmis silloin kun Jeesus — Sulhanen saapuu hakemaan morsiantaan eli SEURAKUNTAA.

    Itsellä aihe vie ajatukset nuoruuteen – ensinnäkin päässäni soi nuorten leirillä esitetyssä elokuvassa ollut kappale: ”There’s no time to change your mind the Son has come and you’ve been left behind.”

    Ei ole aikaa muuttaa mieltäsi, Poika on tullut ja sinä olet jäänyt jäljelle – Myöhemmin tuo oman lopunajan tulkintansa esittänyt filmi näyttäytyy vähän koomisenakin – Siinä kyseessä oli jotenkin lopun ajan esittäminen niin, että ylös temmatut ihmiset häviävät ja muilla alkaa ahdistuksen aika.

    Tänä valvomisen sunnuntaina mieltäni vaivaa kaksi kysymystä: Motivoiko tuomion välttäminen valvomaan? Toisin sanoen: syntyykö usko pelosta?

    Meidän edessä on vakava teksti; Sen edessä on hyvin vaikea selitellä, etteikö lopulta ratkaisun hetki saapuisi, jolloin lopullinen jako tapahdu. Kaikki eivät pelastu. Ne, jotka eivät ole valmiina jäävät ulkopuolelle. Siis kun hetki lyö, pitää olla valmis. Evankeliumin aika on päättynyt. Ovea ei enää avata. Edessä on tuomion hetki.

    Kuinka siis olla valmis. Onko sinulta koskaan loppunut polttoaine? Jos polttoaine on loppumassa niin eihän se ole mikään yllätys… tiedät, että mittari näyttää alle kymmenesosa tankillista ja merkkivalo palaa.

    Meillä on vaara, että ajattelemme, että öljyn riittävyys on jotenkin meidän omasta suorittamisesta kiinni… hengellinen energiakriisi ei tule ilmoittamatta. Meille jokaiselle on annettu astia jo kasteemme hetkellä ja sinne on kaadettu myös öljyä. Olet saanut Pyhän hengen ja lapsen uskon, joka on saanut vahvistua seurakunnan yhteydessä henkilökohtaiseksi uskoksi Herraan Jeesukseen.

    Jos ajattelet, että Valvominen on kuin hereillä olo ennätyksen tekeminen, ollaan pulassa. Oma tahto ei riitä valvomiseen. Kaikkihan nukahtivat — joku saattaa muistaa sellaisen nenäpäivätempauksen kymmenen vuoden takaa, jossa kaksi radiojuontajaa valvoi pari vuorokautta live-lähetyksessä. Näitä tempauksia on taitanut olla tuon jälkeenkin. Se toimikoon hyvänä esimerkkinä hereillä olon onnistumisesta hengellisessä elämässämme omin voimin.

    Varautumisesta on puhuttu viime aikoina paljon. Onko meillä ohjeita hengelliseen valvomiseen? Jumala ei ole jättänyt meitä yksin poraamaan öljyä saadaksemme sitä lamppuihimme. Olen jostain syystä törmännyt usein viime aikoina termiin voitelu. Tuo viittaa myös öljyyn, onhan öljy voiteluaine.

    Uudessa testamentissa 1.Johanneksen kirjeessä puhutan voitelusta: 1. Joh. 2:20, 27

    Te taas olette Pyhältä saaneet Hengen voitelun, ja kaikilla teillä on tieto. – Teissä kyllä pysyy se voitelu, jonka olette Pyhältä saaneet, ettekä te tarvitse kenenkään opetusta. Hänen Henkensä opettaa teitä kaikessa ja on tosi, hänessä ei ole petosta. Niin kuin hän on teitä opettanut, niin pysykää hänessä.

    Näin Johannes puhuu varoittaessaan vääristä opettajista – antikristuksista. Armovälineet ovat Pyhän Hengen työkalu. Valvominen on rukoilemista. Valvominen on Raamatun lukemista. Valvominen on uskovien yhteyttä. Valvominen on ehtoollisella käymistä. Kuinka monta hengellistä laulua tunnet, jossa puhutaan valvomisesta?

    Kuitenkin meitä pitää muistuttaa siitä, että meidän tulee valvoa…

    Mieleni kätköistä löytyi 90-luvulta kappaleTerapia-bändiltä nimeltään viisi viisasta ja viisi tyhmää.

    On aika toinen toista tukea ja tankki täyttääAika tekstit oikein lukea ja rakkautta näyttääAika anteeksi saada ja anteeksi antaaAika pyytää tulta ylhäältä vain se voi parantaa

    Usko on Jumalan lahja. Kun kohtaa oman mahdottomuutensa, Jumala näyttää sinulle täytetyn työn, joka on Jeesuksen Kristuksen ansiota. Jumalan rakkaus kohdistuu siihen joka ei jaksa itse uskoa – Jumala lahjoittaa uskon ja antaa öljyä lamppuihimme yhä uudelleen. Ja silloin odotamme – emme pelokkaina – vaan täynnä toivoa, että Jeesus on tulossa. Emme peläten vaan luottaen, että Hän vie työnsä päätökseen niin meissä kuin maailmassa.

    Kun luin joku aika sitten kirkkoisä Augustinuksen saarnoja. Sieltä hyppäsi esiin seuraava kohta, jonka voi yhdistää Kristuksen paluun odotukseen:

    Augustinus: ”Näin siis, veljet, nähkää vaivaa ja sopikaa itsenne kanssa, että alatte kaivata tuomiopäivää. Muuten ei täydellistä rakkautta voi näyttää toteen kuin niin, että se alkaa kaivata tuota päivää. Sellainen ihminen kaipaa tuomion päivää, joka sitä rohkeudella sitä odottaa. Ja sillä on rohkeus tuomiopäivää kohtaan, jonka omatunto ei täydellisen ja vilpittömän rakkauden täyttämänä lainkaan vapise.”

    Maranata! Tule Herra Jeesus!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 66: Joh. 1:35-37 (14.12.2025) – Satama

    Joh. 1:35–37

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    3.adventtisunnuntaina pysähdymme tien raivaajan sanojen äärelle. Tarkasteltava Johanneksen evankeliumin kohta kuuluu aivan Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheeseen tai jopa sitä edeltävään vaiheeseen.

    Yleisesti Jeesuksen julkinen toiminta katsotaan alkaneen Kaanaan häistä, joka on Johanneksen evankeliumin luvussa kaksi. Johanneksen evankeliumi 1:29-34 on otsikoitu vuoden 1992 Raamatussa otsikolla Jumalan Karitsa ja edeltävä tekstijakso 19-28 otsikolla Johanneksen todistus. Kappale jakeesta 35 eteenpäin on otsikoitu Ensimmäiset opetuslapset. Näin ollen Johanneksen evankeliumin alussa on kolme tekstikatkelmaa, joissa kaikissa kohdataan Johannes Kastaja.

    Tämä lukemani on näistä viimeinen, joten tarkennetaanpa vielä mitä edellä on tapahtunut. Johanneksen evankeliumi ei kerro Jeesuksen kasteesta, joka on jo tapahtunut. Näin voidaan päätellä jakeesta 32, jossa puhutaan siitä, kuinka Henki laskeutui Jeesuksen päälle kyyhkysen tavoin kasteensa jälkeen.

    Hahmo – joka ei miellytä

    Kaiken perusta

    Kutsu seuraamiseen

    Johanneksen julistus herätti huomiota samoin kuin hänen olemuksensa kamelinkarvavaatteineen. Johannes osoittaa sen mikä erottaa Jumalan tahdosta. Mikä tulisi raivata pois Herran tieltä. Parannus ei ole pinnan kiillotusta, vaan menee sydämen syvyyksiin asti.

    Kun kuljemme kohti joulua, on hyvä pohtia, miltä minun sydämessäni näyttää? Mihin laitan toivoni, mihin kiinnitän katseeni, kuinka toimin ja ajattelen?

    Uskotko, että Jumala on valmistanut kaiken Jeesuksessa? Joka enenevässä määrin työnnetään sivuun Hänen syntymäpäivänään eikä polvet notkistu eikä päät painu Hänen edessään. Oletko valmis kantamaan kristityn leimaa ja kulkemaan joukossa, joka kulkee kaitaa polkua ja ajetaan yhä ahtaammalle.

    Johannes ei osoita vain sitä, mikä estää Jumalan valtakunnan tulemisen sydämiimme, vaan osoittaa Häntä, joka on tullut ottamaan kaiken sen pois, joka erottaa meidät Jumalasta: ”Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

    Kaiken perusta

    Tuo hetki, joka evankeliumissa on hyvin merkityksellinen. Siinä luodaan perusta kaikelle. Siis kuinka? On käännekohta – Johanneksen opetuslapsista tulee Jeesuksen seuraajia. Merkittäviä tapahtumat jättävät mieleen tarkan aikaleiman: tässäkin myöhemmin puhutaan tunnin tarkkuudella. Tästä kaikki alkaa. Viitataan sekä jo tapahtuneeseen (seuraavana päivänä) että tarkkaan kohtaamisajankohtaan (oli kymmenes tunti) – aika, jolloin ensimmäiset opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta.

    Tekstin yksinkertaisuus tiivistää oleellisen. Johanneksen työ oli tullut päätökseen ja lopulta hän osoittaa Häntä, jolle Kastaja on valmistanut tietä: ”Katso Jumalan karitsa”.

    Kutsu seuraamiseen

    Saarna on lyhyt, mutta sen kuulevat eivät ole vain kuuntelijoita ja katselijoita, vaan heistä tulee heti seuraajia. He eivät jää paikoilleen, vaan lähtevät seuraamaan Jeesusta. Heitä on kaksi ja toisen nimi paljastetaan myöhemmin, toista pidetään evankelista Johanneksena, joka kirjoitti kaiken muistiin. Vielä evankeliuminsa lopulla hän toteaa:

    ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh.20:31)

    Evankeliumi lähettää liikkeelle: Tulkaa ja katsokaa. Hän kantaa valtaa harteillaan. Tulkaa ja kumartakaa. Kuningasten kuningasta ja hänen hengitystään nyt tulkaa kuulemaan. Kuolemankin voittanutta kuningasten kuningasta. Laulaa kotiinpalaajat osuvasti.

    Joulu lapsi, Jeesus Kristus on Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin – kaikkien synnit niin sinun kuin minunkin. Tämä on kaiken perusta. Johannes saa mennä. Hänen tärkeä työnsä on päätöksessään. Saamme odottaa Jeesusta syntyväksi – Jumala keskellämme, kirkkauden toivo.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 67: Joh. 4:39-42 (24.1.2026) – PBK/Satama

    Joh. 4:39–42

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän viikon evankeliumiteksti on jatkoa edellisen sunnuntain evankeliumitekstille. Kuulemme jatko-osan Jeesuksen ja samarialaisen kohtaamisesta. Evankelista on tallettanut sen meille ja saamme nyt sitä tutkia. Kuinka kohdata Jeesus? Kuinka uskoa?

    ”Jeesuksen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.”

    ”Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.”

    Naisen elämän paljastuminen Jeesukselle Jumalan Sanan valossa, johti hänet kyselemään, onko tämä Messias? Ja uskomaan Jeesukseen.

    Uskon syntyminen – ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”

    Jeesuksen kohtaaminen oli naiselle kaiken paljastava. Kreikankielen sanat, jotka tarkoittavat tunnustamista, tarkoittavat sanatarkasti ”sanoa samaa” (homologeo). Synnintunnustus merkitsee yhtymistä siihen, mikä on totta, saman sanomista itsestään, kuin mitä kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumalakin sanoo. Se mitä Jumala sanoo, on totta. Kymmenen käskyn läpivalaisemana elämämme Jumalan Sanan valossa paljastaa meidän jumalattomuutemme, ei vain teoissa vaan myös ajatuksissa ja aivoituksissa.

    Kuitenkaan tuo naisen lause ei sisällä pelkoa, että vaan uskoa. Jeesus oli kohdannut naisen ja näyttänyt hänelle, että hän tuntee läpikotaisin. Jeesuksen rakkaus naista kohtaan on puhdasta armahtavaisuutta. Totuuden sanominen Jeesukselle – syntien tunnustaminen on jotakin ihmeellistä. Hän ottaa ne siinä samassa kannettavakseen, meiltä pois. Ne eivät siis ole enää minun vaan Jeesuksen.

    Ajattele, että on olemassa paikka, jossa saamme olla oma itsemme ilman naamioita ja rooleja, ja ajattele, että Jumala kestää nähdä totuuden – eikä hylkää.

    Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan ei ole meistä kiinni – Jumalan rakkaus rakastaa sitä joka itsessään ei rakkautta ansaitse – täysin ehdottoman pyyteetöntä. Hänen rakkautensa kohdistuu syntiseen, sairaaseen, kurjaan ja halpa-arvoiseen – siihen mikä on ei mitään. Lunastaakseen ihmisen Jumala heitti Poikansa kaiken kurjuuden syvyyteen ristille, ettei Jumalan lain tuomio jäisi viimeiseksi sanaksi meidän kohdallamme.

    2.Kor.5:14-15 sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.

    Kertominen Jeesuksesta – ei onneksi meistä itsestämme, henkilökohtainen todistus kohdistuu Jumalan työhön, ei siihen, mitä minä olen tehnyt. Jeesuksen kohtaaminen avaa uskon silmät, kuten Heprealaiskirjeessä se 11.luvussa sanotaan:

    1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. 2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. 3 Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

    Samarialaiset tulivat Jeesuksen luo. Hyljeksitty nainen sai omalla todistuksellaan muut tulemaan Jeesuksen luo. Kansa, joka ei ollut kansa, sai tulla Jeesuksen – juutalaisen luo. He saivat tulla Messiaan luo, joka on kaikkien kansojen Herra. Kuinka puhutteleva onkaan tuo samarialaisten esimerkki. He pyysivät Jeesusta jäämään luoksensa. Mekin saamme pyytää: ”Herra jää luoksemme” tai ”Herra jää tähän kaupunkiin.”.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 68: Luuk. 2:22-33 (8.2.2026) – Satama

    Luuk. 2:22–33

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 2

    Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”. Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi: – Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi, jonka olet kaikille kansoille valmistanut: valon, joka koittaa pakanakansoille, kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille. Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    valon päivä, kynttilän päivä

    Mitä sinulle tulee mieleen sanasta VALO?

    Ajatteletko ehkäpä energian säästämistä, ettei valot saa olla turhaan päällä tai sähkökatkoja, joista moneen kertaan varoiteltiin talven korvalla. Kuinka moni olisikaan Suomessa hapuillut pimeässä ja etsinyt taskulamppua tai kynttilää valon lähteeksi. Valo paljastaa, kevät aurinko paistaa ja valo lisääntyy, talven jäljiltä ikkunoissa voi näkyä likaa, ja taitaa valo tuoda esiin sisätiloissakin leijailevan pölyn.

    Tänään kohtaamme evankeliumitekstissä vanhan Simeonin. Millainen kuva meille hänestä piirtyy tämän kohdan valossa? Vanha mies Raamatussa on jo vähän kumara, hyvin parrakas ja erikoisinta hänessä oli, että Pyhä Henki oli hänen yllään. Hän kuului heihin, jotka odottivat Messiasta. Hän varmasti vieraili usein temppelissä, mutta nyt ajankohdan piti osua prikulleen oikeaan hetkeen ja siihen tarvittiin Pyhän hengen johdatusta.

    Voimme helposti ajatella, että Simeonilta, ei puuttunut mitään. Mutta kun katsomme kohtaa tarkemmin, tuo Messiaan odotus oli niin perinpohjaista, ettei hänellä ollut rauhaa. Tärkein puuttui. Ja sen myötä rauha Jumalassa. Tuo rauhattomuus ei ollut kuitenkaan sellaista hätääntynyttä levottomuutta, joka yhdistyisi epäilykseen Jumalan lupauksista. Ei, vaan se oli Jumalan valmistaman ja lupaaman täyttymyksen janoamista. Sitä, että pimeyteen syttyy kirkas valo, kuten Jumala oli hänelle ilmoittanut.

    Kun Simeon meni temppeliin, siellä oli epäilemättä paljon lapsia, joiden vanhemmat olivat tulleet samalle asialle kuin Maria ja Joosef täyttääkseen Mooseksen laissa määrätyn uhrin. Tuo kohta kertoo meille ensinnäkin sen, että Maria ja Joosef olivat köyhiä, koska heidän uhrinsa oli kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysen poikaa normaalin 5 sekelin sijasta. Köyhä juutalainen perhe lapsen kanssa ei ollut erotettavissa tuossa väen paljoudessa ilman Pyhän Hengen johdatusta.

    Jumalan Pyhä henki johdattaa ihmisen kaikkien tärkeimmän eli Hänen luokseen, jolla ainoalla on valta ja kyky todellisessa mielessä auttaa ihmistä: Jeesuksen Kristuksen luo. Näin Pyhä Henki johtaa Simeonia, ja niin hän tekee nykyäänkin. Jumalan johdatus vie ihmisen aina Jeesuksen luo. Se on Pyhän Hengen tärkein tehtävä tässä maailmassa. Siitä voit myös erottaa, milloin kysymyksessä on Pyhä Henki ja milloin joku muu henki. Pyhä henki tahtoo viedä sinut uudelleen Hänen luokseen. Siitä tunnistat Jumalan Hengen vaikutuksen.

    Mitä Simeon oli omin silmin nähnyt? Viiden viikon ikäisen sylilapsen yksinkertaisine vanhempineen. Tuossa hetkessä kuitenkin odotus päättyy ja Simeon aloittaa ylistyslaulunsa. Pyhä henki avasi Simeonin silmät näkemään käsivarsillaan olevassa vauvassa Vapahtajansa, Pelastajansa. Tänään saakoon Pyhä Henki avata meidän silmämme näkemään Raamatun Jeesuksessa oman Vapahtajamme. Tuon vauvan kohtaaminen tuo rauhan Simeonin odotukseen. Tuo toteamus: ”Nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä.” tiivistää konkreettisesti sen, että odotus on päättynyt.

    Simeon kutsuu Jeesusta valoksi. Tuo valo on tarkoitettu kaikille kansoille. Siinä valossa on pelastus jokaiselle. Valon läheisyydessä paljastuu myös se pimeys, joka on meissä itsessämme. Esiin tulevat ne asiat, jotka haluaisin pitää piilossa. Kuitenkin sen minkä valo paljastaa, Jeesuksen veri puhdistaa. Kaikille kansoille valoksi tarkoittaa myös sitä, ettei ihmiskunnalle ole annettu muuta nimeä, jossa pelastua. Jeesus on valo koko maailmalle.

    Tässä ajassa elämme vielä monenlaisen murheen, epäuskon ja vihollisuuden kanssa. Kaikkien näiden pimeyksien keskellä kristitylle loistaa yksi kirkas valo, Jeesus. Pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. Jeesus on yhä maailman valo. Jeesuksen seurassa emme kulje pimeässä, vaan meillä on elämän valo.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.