Digiteologi

Teologinen teema: Kohtaaminen

  • Saarna 9: Luuk. 10:25-37 (9.9.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 10:25–37

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

    Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on vietämme diakonian 150-vuotisjuhlamessua. Sunnuntain aihe on Lähimmäinen – saamme nyt pienen katsauksen ensimmäisistä diakoneista.

    Rakkauden palvelu

    Matilda Hoffman oli ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa 1.9.1872 Viipurissa.

    Saksasta oli tuotu malli: Yksi niistä oli kouluttaa nuorista naimattomista naisista hätääkärsivien auttamisen ammattilaisia. Esikuvana toiminnalle olivat ajanlaskumme alkuvuosisatoina alkuseurakunnissa työskennelleet diakonit ja diakonissat, jotka pitivät huolta seurakuntansa köyhistä ja sairaista.

    Sisarkoti – diakonissalaitos (suom. 1867): työmuotoja olivat diakonissojen koulutus ja sairaanhoito, köyhien auttaminen, huolenpito vapautuvista naisvangeista ja kodittomista lapsista.

    Ensimmäinen diakonissan vihkimys oli Helsingissä 1873 – tuosta vihkimyksestä on kuvaus diakonissalaitoksen nettisivuilla. Diakonissan vihkimykseen on kuulunut vahvasti kutsumusajattelu: Elämän antaminen uhriksi rakkauden palvelutyöhön.

    Vihittävältä diakonissalta kysyttiin tuolloin: ”Onko vilpitön aikomuksesi uskollisesti täyttää diakonissan tehtävä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijana Herran pelossa ja hänen sanansa ohjeitten mukaan?”

    Emma Wichman oli valinnut raamatunlauseen tullessaan koesisareksi.

    Ps. 86:11

    Neuvo minulle tiesi, Herra,

    että minä vaeltaisin sinun totuudessasi.

    Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen,

    että minä sinun nimeäsi pelkäisin.

    Huomaamme siis, että tuo palveluvirka, joka oli perustettu rakkauden palveluun, heikoimpien auttamiseen sisälsi vahvan Jumalan palvelemisen ajatuksen. Kutsumuksen, jossa annettiin elämä toisten auttamiseen.

    Itsensä antaminen nousee Raamatusta, esimerkiksi Roomalaiskirjeessä:

    Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Tuo oli siis sellainen palveluvirka, jossa yhdistyi Jumalan ja lähimmäisen palveleminen.

    Tämän päivän teksti on hyvin tuttu jo lasten Raamatusta. Sen tarkoitus on vastata tuohon lain opettajan kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäinen?”

    Puolikuollut mies tien pientareella – pappi ja leeviläinen, siis temppelipalvelija kulkevat epäpuhtauden välttämiseksi ohi ajatellen: ”minun ei tule ottaa vastuuta tästä miehestä, mahtaakohan olla jo kuollutkin” tai liekö vain rosvojoukon syötti, jolla meidät houkutellaan ryöstetyiksi. Jerusalem-Jeriko tie oli erinomainen ryöstelyyn, mutkitteleva ja vaikeakulkuinen.

    Juutalainen lainopettaja lienee ajatellut, että seuraavaksi järjestyksessä oli juutalainen. Ensinnäkin samarialainen oli lähtökohtaisesti vältettävä henkilö juutalaisille, epämääräistä sekakansaa, ei valittua kansaa – ja hän auttaa tuota miestä. Tämä ravistelee erityisesti juutalaista, lähimmäinen onkin joku, jonka en ajattele olevani itselleni lähimmäinen.

    Samarialainen asettaa itsensä alttiiksi vaaralle, auttaa miestä pyyteettömästi ja rahojaan säästämättä varmistaen, että pahoinpidelty saa asianmukaista hoitoa ja että hänestä pidetään varmasti huolta niin pitkään kuin tarpeellista. Siispä, jokainen ihminen on toisensa lähimmäinen. Ketään ei saa jättää auttamatta tai arvostamatta syntyperän tai kansallisuuden tähden tai minkään muun tekijän vuoksi, joka inhimillisesti erottaa hänet meistä.

    Diakonia tarkoittaa palvelua. Tällä viikolla maailma sai kuulla suru-uutisen Britanniasta: Kuningatar Elisabeth oli kuollut. Hän näki itsensä kansakunnan palvelijana – Hänen joulutervehdyksistään loisti uskon synnyttämä palvelu -hengellisyys löytää käytännöllisen tarkoituksen lähimmäisen palvelemisessa. Vuonna 2000 hänen korkeutensa kuvasi sitä seuraavasti:

    ”Minulle Kristuksen opetukset ja oma tilivelvollisuuteni Jumalan edessä tarjoavat sen kehyksen, jonka puitteissa yritän elää elämääni. Kuten niin monet muutkin teistä, olen vaikeina aikoina saanut suurta lohtua Kristuksen sanoista ja esimerkistä.”

    Lähimmäisen palvelu on Jumalan palvelemista. Kuningatar ymmärsi, että hänet on asetettu suureen tehtävään kansakunnan palvelijaksi. Hän toteutti tuota tehtäväänsä elämänsä loppuun asti.

    Kuninkaitten kuningas Jeesus Kristus astui alas taivaista – antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Uskossa vapahtajaamme ymmärrämme sen, että meillä on tärkeä palvelutehtävä. Lähimmäinen on osallinen tuosta Jumalan rakkaudesta aivan kuten minäkin. Mitä voisinkaan tehdä lähimmäiseni hyväksi tänään?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 12: Mark. 2:1-2 (23.10.2022) – Laukaan kirkko

    Mark. 2:1–12

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Usko ja epäusko. Putkiaivoiselle insinöörille tuo on binäärinen lauseke, se on joko nolla tai ykkönen, päällä tai pois. Tosi tai epätosi.

    Ja sitten kuulemme kysymykset mielessämme: Oletko uskossa? Onko armo kirkastunut? Oletko tehnyt ratkaisun? Oletkos uskomassa?

    Ja sitten alamme mittailemaan uskon määrä ja laatua… hänelle, joka arkana tulee kirkkoon takapenkkiin istumaan, voipi jo alkaa kurkkua kuristamaan. Minunko uskoni? Mitä siis minunko uskoni? Enhän minä…

    Pitääkö siis alkaa höylämään kynnystä matalammaksi ja muokkaamaan sanomaa mediakonsultin opein helpommin nieltäväksi, ettei kukaan kokisi itseään turvattomaksi turvallisessa tilassa. Että ihan yksi annos vain sellaista sopivan kädenlämpöistä tapakristillisyyttä, ei mitään uskon vaatimuksia, kiitos…

    No, ehkäpä löydämme evankeliumitekstistä taas jotakin oleellista, joka meitä auttaa.

    Tänään kuulimme evankeliumitekstin, jossa ollaan taas tosiasian äärellä, jota toissasunnuntaina sivusin: Jeesus parantaa. Jeesus muuttaa asiain tilan täydellisesti. Ja mitenkä se sitten tapahtuu: miehelle, jonka ystävät kantavat Jeesuksen luokse, Jeesus julistaa synnit anteeksi ja parantaa miehen!

    Tuo kertomus pysäyttää meidät monella tavoin pohtimaan uskoa: itsellä jostain syystä tuo kertomus yhdistyy jonkinlaiseen toiminnalliseen lasten Raamattuun, jossa ystävät purkavat tuota kattoa – siis purkavat kattoa – tuohan ei ollut mitenkään tavatonta sen ajan rakennustekniikassa. Käsin saatiin purettua kattoa niin että mies saatiin laskettua Jeesuksen luo.

    Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa Jeesus oli jo saanut maineen – joka aiheutti väen tungosta. Jo Mark. 1:33 Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Voitte kotona, vaikka lukea ja kerrata Jeesuksen toiminnan ensimmäisestä luvusta. Markuksen evankeliumia suositelleen ihan kokonaan luettavaksi –

    Ystävien kantamana Jeesuksen luo. Kuinka paljon olet valmis näkemään vaivaa ystäväsi eteen? Tuodaksesi häntä Jeesuksen luo?

    Toiseksi voimme mietiskellä tuota miestä. Eipä ollut uskon määrän tai laadun kyselyä, vaan halvaantuneen kohtaaminen Herran Jeesuksen kanssa, itse Jumala oli tullut hänen luokseen.

    Hengellisesti puhun: Evankeliumi vapauttaa syntien halvaannuttaman. Tule Jeesuksen luo!

    Se löytyi! On kyse siis jostakin mikä muuttaa elämää totaalisesti, uskon löytyminen on aina ihme.

    Tässä kuukauden ajan olemme monissa medioissa kuulleet ”Se löytyi!”

    Tarvitsemmeko tällaisia muutostarinoita uskon syntymiseksi? Välillä itselle nousee ajatuksia, että kukaan ei esimerkin avulla usko… kuitenkin Raamattukin puhuu uskon esikuvista.

    Nuo kertomukset kertovat siitä, mitä Jumala itse on tehnyt jonkun elämässä. Kyse onkin Jumalan teoista, ei niinkään itseä korostavasta uskon sankaruudesta. Jumala on tullut alimpiin paikkoihin asti – kuten tuo mies laskettiin alas Jeesuksen luo, voi olla, että sinutkin on laskettu sellaiseen paikkaan, umpikujaan, jossa on vain sinä ja Jeesus.

    Kyse ei olekaan siitä, että sinä yhtäkkiä alat kiinnostua Jumalasta, vaan siitä että Jumala tarttuu sinun elämääsi. Hän tulee sinun luoksesi Vapahtajassa Jeesuksessa. Että Hän alkaa puhua sinulle, koskettaa sinun elämääsi.

    Tällaista emme ole ikinä nähneet! – Oli siis tapahtunut jotakin aivan poikkeuksellista – ”emme – ikinä” – siis tätä ei ollut tapahtunut vielä koskaan. Jumala oli tullut kansansa keskelle. Tämä sama tapahtuu silloin, kun joku saa henkilökohtaisesti kohdata Jeesuksen – usko syntyy. Saako Jeesuksesta näin innostua!?!?

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Kuulimme äsken VT:n lukukappaleessa Abramista (Abrahamista) ja myös epistolatekstissä. Abraham uskoi mahdottomaan – Jumala teki sen mahdolliseksi.

    Kyse on siitä mitä Jumala tekee – sen näkeminen uskon silmin.

    Lupaus ja usko – Lue Raamatusta Jumalan lupauksia, sinä olet rakastettu, armahdettu, pelastettu.

    Kuinka Jumala tänään tulee meidän luoksemme: Sanassa ja sakramenteissä. Evankeliumi Pyhän Hengen kautta synnyttää USKOn. Sana tekee halvaantuneesta terveen. Uskollan korottaa vielä panoksia: Sana tekee kuolleesta elävän!

    Jeesus on tullut sinun mahdottomuuteesi! Ottamaan pois synnin taakan, kantamaan sen harteillaan Golgatalle, sovittamaan sinut Jumalan kanssa.

    Uskotko sen?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 16: Matt. 1:18-24 (18.12.2022) – Laukaa

    Matt. 1:18–24 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 1

    Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

    Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on poikkeuksellisesti kaikissa vuosikerroissa sama, Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille, mutta tässä tekstissä fokuksessa onkin Joosef. tekstistä olen nostanut kolme teemaa:

    Joosefin osa

    Taivaallinen väliintulo

    Kuninkaan sukuun

    Ensimmäiseksi Joosefista. Joosefia ei mainita kovinkaan usein Uudessa Testamentissa, vain parikymmentä kertaa – kun puhutaan tästä Joosefista, joka on päähenkilönä tänään evankeliumissa. Olkoon tämä hänen jouluevankeliuminsa.

    Tuo nasaretilainen teknikko oli onnellinen mies. Mies oli löytänyt rakkaimpansa ja kihlaus Marian kanssa oli toiveiden täyttymys.

    Häntä oli kohdannut katastrofi: maa oli paennut jalkojen alta, tyhjä suru oli vain jäljellä. Hän ei saisikaan Mariaansa. Hän oli pettänyt hänet. Lapsi, jota Maria nyt odotti ei ollut hänen, ei voinut olla.

    Joosef on valmis kantamaan itse kaiken kivun ja pettymyksen. Hiljaisuudessa hän purkaisi kihlauksen. Hän ottaisi taakan itselleen eikä 5.Mooseksen kirjan lain kivitystuomio kohtaisi avionrikkojaa. Joosef osoittaa armoa ja oikeamielisyyttä – hurskautta ja Jumalan pelkoa ja toimii sen mukaan kihlattuaan kohtaan.

    Vaikka hän itse on ”Uhri”, hän ei tahdo saattaa Mariaa häpeään, vaan mieluummin hän itse ottaa häpeän kannettavakseen, hylkäämällä Marian. Ulkopuolisten silmissä hänet olisi leimattu mieheksi, joka ensin saattoi Marian raskaaksi, ja sitten jätti nuoren tytön ja lapsen oman onnensa nojaan.

    Tästä meillä on opittavaa: kuinka osaisimmekaan olla ”Joosefeita Jumalan laki kunnioittavia ja hienotunteisia: kaikin tavoin lähimmäisen julkista häpäisemistä välttäviä. Siis vaikka meitä vastaan olisi räikeästi rikottu emme lähde julkisesti hakemaan oikeutta puhumalla esimerkiksi pahaa toisesta.

    Joosefin osa on toisaalta ihmeellinen: kuulemme taivaallisesta väliintulosta. Enkeli ilmoittaa Marian raskauden jumalallisen alkuperän, josta Luuk.1:35 kertoo:

    Enkeli vastasi: »Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

    – tuo hetki muuttaa kaiken. Joosefin aikomus purkaa kihlaus ei toteudu. Jumala puuttuu peliin. Umpikujasta avautuukin ainutlaatuinen tehtävä Jumalan pojan kasvatti-isänä. Enkelin ilmoitus antaa Joosefille tehtävän antaa pojallensa nimen, josta profeetat ovat satoja vuosia kertoneet: Jeesus – Herra pelastaa tai Immanuel – Jumala kanssamme.

    Jumalan työ on sataprosenttisesti Hänen varassaan. Näinä kiireisinä joulunalusviikkoina on hyvä pysähtyä sen äärelle. Jumalalla on hyvä tahto meitä lapsiaan kohtaan. Hänen suunnitelmansa toteutuu Jeesuksessa. Joosef, Daavidin poika saa sukuunsa kuninkaan, messiaan, joka on vapauttava kansansa synneistä. Hän täyttää velvollisuuteensa turvan tuovana isänä perheelleen.

    Jeesus, jonka syntymä on lähellä, tuli meidän veljeksemme: Hepr.2:17-18

    Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

    Näin tänäänkin saamme ylistää Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka Hän toteutti Jeesuksen syntyessä tänne ihmiseksi. Tähän suunnitelmaan Maria ja Joosef suostuivat ja saivat kantaa taivasta sylissään, Jumalan poikaa, joka syntyy tänne maailmaan pimeyteen.

    Myöhemmin Pietari saa kirjeessään (1.Piet. 2:9) ylistää: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

    Joulun odotus on hiljentymistä sen ilosanoman äärellä, että Jumala lähetti Jeesuksen pelastajaksemme, tätä joulun ihmettä saamme alkavalla jouluviikolla ihmetellä ja kiittää Jumalaa siitä, että saamme odottaa Vapahtajan syntymäjuhlaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 18: Matt. 2: 1-12 (6.1.2023) – Lievestuore

    Matt. 2:1–12 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 2

    Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

    Armoa ja rauhaa meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on loppiainen ja evankeliumissa kuulimme kertomuksen idän tietäjistä. Tämän evankeliumin äärellä olen tähän saarnaan nostanut kolme otsikkoa:

    Paljastava kysymys

    Tähden johdattamana

    Ilon lähde

    Ensimmäiseksi

    Paljastava kysymys

    Joskus käy niin, että yksi kysymys, joka jossakin tilanteessa esitetään paljastaakin suuremman ja syvällisemmän asian kuin mitä itse kysymyksen suora vastaus antaisi. Myöhemmin Jeesuksen toiminnan aikana näitä tilanteita vastaan tulee useita. Yksinkertainen kysymys paljastaakin asioiden tilan tavalla, joka kertoo paljon enemmän.

    Tässä evankeliumissa tuon kysymyksen esittävät itäisen maan viisaat tietäjät Jerusalemissa ja tuo yksi kysymys saa koko kaupungin kuohuksiin.

    Missä on kuningas? Missä se juutalaisten kuningas on, joka on syntynyt?

    Kuinka tällainen kysymys saa aikaan sen, että seuraa syvä hiljaisuus. Herodeksen kasvot synkistyvät. Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Tunnelma on käsin kosketeltavan painostava.

    Tiedetään, että kuningas Herodes ei aikailisi aloittaa kansanmurhaa oman asemansa säilyttämiseksi. Vainoharhainen oman aseman turvaaminen sukulaistenkaan tappamisen uhalla ei ollut poissuljettua. Kansa tietäisi mitä seuraisi ja sekin pelkäsi.

    Tuo kysymys seimeen syntyneestä kuninkaasta paljastaa tänäänkin valtaa pitävien asenteen häntä kohtaan. Mihin tuo kysymys johtaakaan: Missä on tuo kuningas, jotta Hänet voisi poistaa, pyyhkiä pois ja jättää huomiotta, että oma asema huipulla ei tulisi uhatuksi. Eihän Häntä saa mainita.

    Tänään me saamme kysyä myös itseltämme, kuinka vastaamme tuohon kysymykseemme sisimmässämme. Missä on sinun kuninkaasi?

    Kuljemme eteenpäin idän tietäjien kanssa ja siirrymme toiseen osaan:

    Tähden johdattamana

    Seuraavaksi tukeudun saarnassani emeritusprofessori Jouko Martikaisen kirjaseen Idän tietäjät heidän motiivistaan lähteä pitkälle ja suuria logistisia ponnistuksia vaativalle matkalle.

    Tiedemiehet nuo idän viisaat miehet, jotka tunnetaan tavallisesti nimillä Melchior, Kaspar ja Balthasar olivat lähteneet Persiasta – Kaksoisvirtojen maasta. Martikainen myös esittää myös, että heitä olisi ollut kaksitoista, todistusaineistonsa perusteella, joka nojaa syyrialaisten kirjoituksiin ja kirkkojen traditioista, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teksteistä. He lähtivät jostain syystä matkalle.

    Tutkimuksessa on saatu selville, että Kaksoisvirtainmaan tähtitieteilijät havaitsivat maaliskuussa vuonna 6 ennen ajanlaskumme alkua, että tähtitaivaan kuningas Jupiter tulee kohtamaan noin puolen vuoden kuluttua, eli marraskuun puolivälissä, siinä 12-22.11. välillä, Saturnuksen. Saturnus oli juutalaisten tähti ja sen vastuualueena oli erityisesti Palestiina. Mesopotamian tähtitieteilijät näyttävät olleen selvillä myös siitä, että Jupiterin ja Saturnuksen täydellinen kohtaaminen tapahtuu vain 854 vuoden välein. Nyt kun nämä kaksi tähteä tulisivat kohtaamaan toisensa, jotain suurta oli tapahtumassa. Antiikin ajattelussa se saattoi merkitä vain kokonaan uudenlaisen hallitsijan syntymistä.

    Nuo tiedemiehet kulkivat tähden johdattamina Jerusalemiin kyselemään kuninkaasta, siellä he saivat vastauksen Bethlehemistä – ja kuinka ollakaan Raamattu kertoo tähden johtaneen myös loppumatkan, Martikainen kuvaa tätä ”eläinradan valo” -ilmiönä:

    Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Se valaisi tien varren kukkuloita ja heidän Betlehemiä lähestyessään muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä kuun nousemista, valokiilan akseli pysyi samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osa Betlehemin taloista, lopuksi vain ehkä vain yhden ainoan talon. Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. Betlehemissä valokiila jäi noin kahdeksi tunniksi yhteen paikkaan ja saattoi silloin olla halkaisijaltaan vain pari metriä.

    Kaksoisvirtainmaan ja antiikin tähtitieteeseen huolellisesti perehtyneet tutkijat ovat todenneet, ettei antiikin tähtitieteen pohjalta olisi ollut mahdollista kirjoittaa Matteuksen 2. luvun selostusta, elleivät mukana olevat olisi sitä itse nähneet ja kokeneet. Idän viisaat olivat saapuneet tähden johdattamina Maailman Valon luo. Tuo valo saa valaista meidänkin pimeyden tänä loppiaisena ja tuon Valon johtamina saamme kulkea tähän uuteen vuoteen. Jeesus on maailman valo. Lopuksi:

    Ilon lähde

    Onko sinulla ollut joskus pakahduttavan iloinen ja onnellinen olo siitä syystä, että näet jonkun kauan odotetun asian toteutuvan juuri niin kuin olit ajatellut.

    Tuona hetkenä, kun tähden valon säde valaisee tuon yhden vaatimattoman talon Betlehemin hämärässä, 1500 kilometrin matkan tehneet kuninkaat tietävät päämäärä on saavutettu. Olemme löytäneet kuninkaan. Pakanakansoista tulevat viisaat miehet muuttuvat tuon lapsen edessä ilon täyttämiksi Jumalan palvojiksi.

    Uusi aikakausi on alkanut tuossa ihmeellisessä lapsessa. Nuo viisaat miehet antavat kalleimpia lahjoja Jeesukselle. Itse ilon ja valon lähde Jeesus saa tuon palvonnan aikaan.

    Tämä sama ilo syntyy myös jokaisen meidän sydämessämme kumartuessamme Betlehemin seimen äärelle, jossa meidät kohtaa Jumala ja ihminen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 20: Joh. 4:5-26 (15.1.2023) – Lievestuoreen kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 4: 5–26

    Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

    Pitkän evankeliumiteksti vie meidät tänään Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin. Ensimmäiset kohtaamiset lyövät alkutahdit Jeesuksen toiminnalle, mitä tuossa kohtaamisessa Sykarin kaivolla tapahtuu? Kaivo oli hyvin tunnettu Sykarin kaupungin liepeillä. Se oli antanut elämän edellyttämää puhdasta vettä juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojan Jaakobin ajoista asti. Tuolla kaivolla Jeesus ja nainen kohtaavat.

    Samarialainen nainen ei voinut tulla kaivolle muiden naisten tapaan heti aamulla, vaan joutui livahtamaan kaivolle silloin kun muut olivat jo vetensä hakeneet. Keskipäivän kuumuuden uuvuttama Jeesus tulee hyljeksityn ja ulkopuolelle jätetyn luo ja pyytää vettä. Jeesus kohtaa naisen silloin, kun hän varmasti ajatteli, ettei kukaan haluaisi kohdata häntä. Ehkäpä hän oli kokenut niin monta kertaa jo hylätyksi tulemisen ja toisten halveksivat katseet, ettei hän enää odottanutkaan, että joku haluaisi kohdata hänet.

    Kun Jeesus tulee sanansa kautta arkielämäämme ja kohtaa meidän kipeät tilanteet, käännämme puheenaiheet helposti pois itsestämme, mutta kärsivällisesti Jeesus kysyy niitä kysymyksiä, jotka paljastavat totuuden meistä ja elämästämme. Mieluusti käännämme asian yleisiin asioihin, jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa meitä. Olemme valmiit väittelemään ja ottamaan kantaa uskonnollisesti, muttemme kohtaamaan niitä polttavimpia kysymyksiä, jotka koskevat meitä.

    Mieluusti jätämme Kristuksen kirkon oven sisäpuolelle, mutta kun hän tulee arjen keskelle marketin kassajonoon, ratin taakse aamuruuhkassa, työpaikan kahvipöytään tai lähisuhteisiimme, hän riisuu meidät itse rakentamastamme kiiltokuvakristillisyydestä. Hänen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.

    Naisen ja Jeesus kohtaavat totuudessa. Jeesuksen armeliaisuus ja rakkaus ovat totuudessa. Raamatussa Jeesus puhuu meille tänään. Välillä tuntuu, että nykyään Jeesusta tarvitaan vain siihen, että Hän antaisi luvan meille luvan jumalattomuudellemme – elämään ilman yhteyttä kaiken elämän lähteeseen. Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.

    Elävä vettä voimme ammentaa Raamatun sanasta. Jos sekoitamme omat tiivisteemme sen kanssa, siitä tulee juomakelvoton litku. Sitä kun alamme lopen uupuneena juomaan, se ei virvoita vaan näännymme lopulta ja kuolemme siihen kuin myrkkyyn. Ilman elävää vettä hengellinen kuolema koittaa autiomaassa. Elävä vesi ei ole pullotettua lähdevettä tai maustettua vichyä, vaan jatkuvaa yhteyttä elävän veden lähteeseen. Miten sitten päästä kiinni tuohon virtaan?

    Jeesus vastaa meille radikaalisti – hän itse on tuo lähde. Hän itse elää meissä uskon kautta. Kolmiyhteinen Jumala ei ole tavattavissa vain temppelivuorella tai muissa palvontapaikoilla, vaan Hän on Pyhän hengen kautta läsnä. Saamme tehopesun elävässä vedessä jokaisessa messussa, syntien anteeksiantamuksen saamme vastaanottaa uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Saamme käydä ehtoollispöytään ja nauttia Hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Hän itse on se joka on, Jumala meidän keskellämme. Rukouksessa saamme pyytää, että Herra käyttäisi meitä elävän veden virtoina työssään, kuten tuota naista, joka sai kohdata Herransa ja vapahtajansa. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 25: Joh. 21:1-14 (16.4.2023) – Satama

    Joh. 21:1–14

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

    Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumi vei meidät ensimmäisen pääsiäisen jälkeisiin tapahtumiin Tiberiaan järvelle.

    Kolme pointtia:

    Paluu lähtöruutuun

    Ominko voimin

    Leirinuotiolta kaikkeen maailmaan

    Paluu lähtöruutuun – Jeesus oli kutsunut Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen ja myös Sebedeuksen pojat, jotka olivat kalastajia – nyt palattiin sinne mistä oli lähdetty.

    (Mark. 1:17 Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.»)

    Ketähän nuo kaksi tuntematonta veneessä olivat? Jotenkin siihen jokainen voisi kuvitella itsensä. Kenet sinä ottaisit toisena tuntemattomana mukaan veneeseen?

    ”Onko teillä mitään syötävää?” Jeesuksen pitää osoittaa ystävilleen, mikä ero on siinä, kun ihminen itse yrittää, ja siinä, kun tehtävän antaa Kaikkivaltias. ”Heittäkää verkko oikealle puolelle.”

    Jeesuksen käsky vs. oma viisaus:

    ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”

    Rantakalalla – Hiilloksella paistettua kalaa – Pietarille nuotiopaikka oli juuri ollut häpeilyn pakenemisen paikka. Olihan hän kieltänyt hiilivalkealla Herransa.

    Leirinuotio on varmasti teille monelle tuttu paikka. Millainen tunnelma on parhaalla leirinuotiolla – nuotiotulen ympärillä. Partiossakin leirinuotiolla taidetaan paistaa kalaa tai ainakin makkaraa ja lettuja, näin olen kuullut. Mutta tärkeintä on, kenen kanssa siinä saadaan olla, ystävien seurassa.

    Jeesus kutsuu nuo itseensä pettyneet miehet luoksensa nuotiolle. Tuo kutsu oli enemmän kuin kutsu syömään. Jeesus kutsuu samalla nuo miehet jakamaan saman leirinuotion, kutsuu seuraansa ystävikseen.

    Jeesus antaa tänäänkin itsensä meille ehtoollisessa. Hän sanoo: tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Hän sanoo, tulkaa minun luokseni te omasta mielestä epäonnistuneet, minä en teitä koskaan hylkää.

    Vain Jeesuksen luota, kun lähdemme, meistä tulee ylösnousseen todistajia, vain Hän voi saada meidät toimimaan niin, että unohdamme itsemme – että alamme ensin ajatella toisia ennen itseämme. Jeesus tulee meidän luoksemme – opetuslapset varmasti ihmettelivät, kuinka hän oli ilmestynyt rannalle – Tänään saamme uskoa, että Jeesus itse on täällä meidän keskellä eikä ainoastaan tänään vaan aina kun olemme Hänen nimessään koolla.

    Jos luet tästä Raamatun kohdasta eteenpäin, selviää, että tuolla leirinuotiolla Jeesus käy keskustelun Pietarin kanssa, joka muuttaa pettyneen miehen täydellisesti ja uusi seikkailu alkaa Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 26: Matt. 6:5-13 (14.5.2023) – PBK, Lempäälä

    Evankeliumi

    Jeesus opetti ja sanoi:

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

    – Isä meidän, joka olet taivaissa!

    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

    Tulkoon sinun valtakuntasi.

    Tapahtukoon sinun tahtosi,

    myös maan päällä niin kuin taivaassa.

    Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

    Ja anna meille velkamme anteeksi,

    niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

    jotka ovat meille velassa.

    Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

    vaan päästä meidät pahasta.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on äitienpäivä – ja samalla on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Se johdattaa meidät Herramme rukousoppilaiksi.

    Ensimmäiseksi, Isä Meidän -rukous on osa yhteistä Jumalanpalvelusta. Se on meille kristityille Jeesuksen opettama rukous, joka luetaan useimmiten hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa. Meidän ei tarvitse itse keksiä sanoja, vaan Jumala itse tuli meidän luoksemme opettamaan meitä rukoilemaan.

    Voi olla, että äiti on opettanut sinulle iltarukouksen tai jopa Isä meidän -rukouksen – tarvitsemme rukoilevia äitejä ja isoäitejä – monesti saa kuulla, että erityisesti isoäidit muistavat lapsen lapsiaan esirukouksin.

    Toiseksi, rukous on aina myös henkilökohtaista. Se on sydämen puhetta Jumalalle – sinun sydämesi puhetta. Missä sinun ajatuksesi on silloin kun rukoilet? Helposti rukouksesta tulee suoritus, luemme rukouksen ulkomuistista ajatuksen harhaillessa jo muualla. Kunhan hoemme näitä tuttuja sanoja ulkomuistista. Kotisohvalla iltahartauden jälkeen joskus kuuluu kysymys: joko me luettiin se?

    Saamme kuulla kohdallemme Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä. Hän varoittaa meitä: rukous ei ole suoritus Jumalan edessä, jotain sellaista millä saisimme Jumalan hyväksynnän tai mikä loitsun tavoin täyttäisi itsekkäät toiveemme. Joskus saatat kuulla esimerkiksi edesmenneen henkilön taivaskelpoisuudesta seuraavan arvion: kyllähän hänellä oli tapana rukoilla Isä meidän -rukous, hänhän oli hyvä ihminen. Aivan kuin riittävät uskon teot antaisivat meille varmuuden taivaaseen pääsystä. Tällaiset arvion antaminen siirtää itsemme Jumalan paikalle eikä niin voi olla. Mitkään teot eikä edes rukouksemme tekona vie meitä taivaaseen.

    Meille suomalaisille ulkoiseen ahdinkoon liittyvät kokemukset ovat sotavuosien takia kollektiivisessa muistissa. Saamme todella kiittää Jumalan avusta kansamme vaiheissa. Ahdinko ajaa polvilleen. Psalmissa 50 on jae: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

    Yhteinen harras kokemus voi olla johdattamassa jota kuta Jeesuksen luokse. Jumala kuulee hätähuudot. Kuitenkin rukous ei ole vain harrasta tunnelmaa ja hätähuutoja. Sen tulisi viedä meitä elävään uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Uskon perusta on Hän, joka tänään meitä opettaa. Jumalaan tulee turvautua kaikessa joka päivä ja joka hetki, ei vain hädän hetkellä.

    Toinen varoitus meille on se, ettei meidän tule rukoilla sen vuoksi, että muut näkisivät rukoilemisemme. Kuinka usein rukoilet yksin huoneessasi Isä meidän -rukouksen ääneen? Jeesuksen opetus paljastaa luontomme. Julkinen tunnustus ja ulkoinen suorittaminen sopivat ihmisluontoomme. Jeesus piirtää opetuksessaan eteemme kuvan Jumalan kohtaamisesta. Hän taluttaa meidät ikkunattomaan, suljettuun huoneeseen ja näyttää: tässä on rukouspaikka. Läsnä on vain sinä ja Jumala. Tässä on tila Jumalan kohtaamiselle.

    Jos emme saa ihmisten kiitosta tai Jumalan hyväksyntää rukouksemme ansiosta, miksi sitten rukoilla? Rukous on apu meille itsellemme. Se on hengitystä sielulle. Se on elämää Jumalan yhteydessä.

    Isä meidän -rukousta opettaessa Jeesus muuttaa mitättömän ihmisen aseman suhteessa kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, joka on pyhyydessään tuhkaksi polttava tuli. Saat kutsua Häntä Isäksi ja Hän tahtoo kuulla ja kuulee rukouksemme. Jumala tahtoo olla Jumalamme, jonka varaan saamme jäädä niin elämässä kuin kuolemassa Jeesuksen tähden.

    Isä meidän -rukouksen äärelle on hyvä pysähtyä. Huomaatko monta pyyntöä siinä on? Mihin ne kohdistuvat? Kolme ensimmäistä pyyntöä vievät meidät suhteeseen Jumalan kanssa – pyhä nimi, tahto, valtakunta. Pala palalta Isä meidän -rukous kokoaa meille kristityn elämän lähtökohdan. Tuntuu, että rukous läpäisee ensimmäisen lain taulun: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.”

    Sitten on jokapäiväisen leivän ja lähimmäisen vuoro ja varjeltuminen pahasta. Elämämme ei ole pysähdyksissä. Suhteemme Jumalaan on elämää hänen Sanastaan ja anteeksiantamuksesta. Jeesuksen tähden Hän antaa syntimme anteeksi. Isä meidän -rukous kertoo meille, mistä apu löytyy – yhteydestä Jumalan kanssa.

    Saamme tänään olla taas erityisellä tavalla Hänen hoidossaan tässä messussa. Hän ruokkii meitä taivaan leivällä ehtoollisessa. Hän vahvistaa uskoamme Raamatun sanalla ja antamalla itsensä meille ehtoollisessa. Yhteisessä rukouksessa saamme jättää asiamme Hänelle.

    Kaikkivaltias Jumala toteuttaa kyllä tahtonsa tässä maailmassa pyytämättämmekin, mutta rukoilemme itsemme ja lähimmäisiemme – koko maailman vuoksi, jotta Jumala puuttuisi asioiden kulkuun. Kyse on ihmisten pelastumisesta. Siitä, että ainoa Jumala saisi olla Jumala, meille jokaiselle, jotta me saisimme olla osa Hänen suurta pelastussuunnitelmaa.

    Aamen.

    Nouskaamme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 31: Luuk. 4:23-30 (13.8.2023) – Satama-messu

    Luuk. 4:23–30

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

    Jeesus sanoi: ”Kohta te kaiketi tarjoatte minulle sananlaskua ’Lääkäri, paranna itsesi!’ ja sanotte: ’Tee täälläkin, omassa kaupungissasi, kaikkea sitä, mitä sinun kerrotaan tehneen Kapernaumissa.’” Ja hän jatkoi: ”Totisesti: kukaan ei ole profeetta omalla maallaan. Uskokaa minua: Israelissa oli monta leskeä Elian aikana, silloin kun taivas ei antanut vettä kolmeen ja puoleen vuoteen ja koko maahan tuli kova nälänhätä. Silti Eliaa ei lähetetty heidän luokseen, vaan Sidonin maahan, Sarpatissa asuvan leskivaimon luo. Samoin Israelissa oli monta spitaalista profeetta Elisan aikana, mutta yhtäkään heistä ei puhdistettu, ainoastaan Naaman, joka oli syyrialainen.” Tämän kuullessaan kaikki, jotka olivat synagogassa, joutuivat raivon valtaan. He ryntäsivät paikaltaan, ajoivat Jeesuksen ulos kaupungista ja veivät hänet jyrkänteelle syöstäkseen hänet sieltä alas; kaupunki näet oli rakennettu vuorelle. Mutta Jeesus kulki väkijoukon halki ja jatkoi matkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on tosiaan etsikkoaikoja. Päivän evankeliumi vie meidät Nasaretin synagogaan – evankeliumin katkelma on aika vaikeaselkoinen, koska siitähän ei selviä mitä Jeesus on sanonut ennen tätä kohtaa. Jeesus on lukenut Jesajan kirjasta kohdat, jotka on talletettu Luukkaan evankeliumiin vähän ennen evankeliumia:

    – Herran henki on minun ylläni,

    sillä hän on voidellut minut.

    Hän on lähettänyt minut

    ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman,

    julistamaan vangituille vapautusta

    ja sokeille näkönsä saamista,

    päästämään sorretut vapauteen

    ja julistamaan Herran riemuvuotta.

    Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: »Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.»

    Jeesus on siis julkisesti kertonut, että hän on Vanhan testamentin profetioiden täyttymys, kuka hän on ja mikä hänen tehtävänsä on – Ja evankeliumitekstimme on siis tuohon jatko. On tullut mahdollisuus vastata tuohon Jeesuksen kutsuun, mutta tilanne kärjistyykin toiseen suuntaan ja kohta Jeesusta ollaan työntämässä jyrkänteeltä alas. Nasaretilaisten vastaus on epäuskoinen, tuohan on Joosefin poika – ja sitten Jeesus terävästi jatkaa viitaten kohtiin, joissa Jumala kohdistaa armotyönsä profeettojen kautta pakanoille Sarpatin leskelle ja syyrialaiselle Naamanille. Tämä saa synagogaan kokoontuneen joukon raivon valtaan.

    Etsikkoaikana Jumalan aikaa hän lähestyy meitä ja kutsuu yhteyteensä – kuinka vastaamme hänelle? Etsikkoaika taipuu mielessämme kielteiseen muotoon, jossa mahdollisuus jää käyttämättä. Tai missattu mahdollisuus nähdään vasta jälkikäteen. Sitä ei osattu hyödyntää – aika monta kertaa urheilulähetystä seuratessa olemme kuulleet sanan etsikkoaika. Ehkäpä joku ajatteli eilisiltaisesta nyrkkeilyottelusta, että nyt on Robbella etsikkoaika. No, aamulla sai lukea urheilu-uutisista, miten siinä kävi.

    Sain olla pitämässä rippileiriä Lapissa heinäkuussa Kairos-majalla – Kreikan kielessä on kaksi aikaa tarkoittavaa sanaa, kairos ja kronos. Sana kairos tarkoittaa Jumalalle otollista ajankohtaa, hetkeä, jolloin Jumala toimii. Kronos taas sitä aikaa mitä katsotaan kellosta. Toisen määrittää laatu toista vain mitataan. Luuk. 19:44 joka on rinnakkaisessa evankeliumissa, on tuo sana etsikkoaika – siinä yhdistyy tuo sana Kairos ja episkope, joka tarkoittaa vierailua – etsikkoaika on siis Jumalan vierailuaikaa, otollista aikaa, jolloin Jumala tulee syntisen ihmisen luokse, kutsuu häntä yhteyteensä, hän ei jätä meitä yksin vaan tulee itse luoksemme.

    Gal. 4:4 Mutta kun aika oli täyttynyt, Jumala lähetti tänne Poikansa. Naisesta hän syntyi ja tuli lain alaiseksi lunastaakseen lain alaisina elävät vapaiksi, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska tekin olette Jumalan lapsia, hän on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: »Abba! Isä!» Sinä et siis enää ole orja vaan lapsi. Ja jos kerran olet lapsi, olet myös perillinen, Jumalan tahdosta.

    Tuona päivänä Nasaretissa Jeesus vielä käveli pois ihmisjoukosta, joka oli syöstä hänet jyrkänteeltä. Samalla hän jätti kotikaupunkinsa taakseen. Se oli kulkenut pelastajansa ohi – myöhemmin Jerusalemissa hän antoi itsensä tapettavaksi, jotta meillä olisi iankaikkinen elämä. Edelleen tänään saamme ottaa hänet uskolla vastaan Vapahtajanamme, kun hän saapuu luoksemme Sanassa ja sakramenteissa.

    2.Kor.6:2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut". Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.

    Jumala on valmistanut meille jokaiselle pelastuksen Jeesuksessa. Tuo tie on auki jokaiselle – myös sinulle. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 32: Matt. 12:33-37 (27.8.2023) – Satama-messu

    Matt. 12:33–37

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Jeesus parantajamme. Kuulemamme evankeliumitekstin äärellä voi herätä ajatus, että nyt evankeliumiteksti ja aihe eivät kohtaa. Eihän evankeliumitekstissä puhuta mistään Jeesuksen parantamisihmeestä eikä näin ole epistolatekstissäkään.

    Sen sijaan puhutaan sanoista niiden voimasta tavalla, joka vie meidät sisimpämme tutkimiseen.

    Helppoa olisi nostaa tässä puheeksi yleisellä tasolla vihapuhe somessa ja muilla areenoilla. Nuhdella kaikenlaisesta nälvimisestä ja maineen tahraamisesta. Ja sitten hurskaasti antaa ohjeita, kuinka asetella sanansa. Kahdeksas käsky on:

    Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

    Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

    Jeesuksen sanat: ”Te kyykäärmeen sikiöt!” täyttäisi jonkun mielestä vihapuheen määritelmän – jos asiaa ajatellaan pintapuolisesti, mutta Jeesus ei koskaan puhu pintapuolisesti, vaan totuudellisesti osoittaen todellisen ongelman juurisyyn.

    Jeesuksen sanat porautuvat alkulähteeseen: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Farisealaisen pyhän julkisivun kiillotuksen sijaan, Jeesuksen sanat paljastavat sanojen alkulähteen: pahan sydämen.

    Matt. 15:18-20: ”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin.»

    Meillä on todellinen ongelma: jos hoidetaan vain tahdon voimalla oireita ei sairaus voi parantua. Meistä ei ole itsemme parantajaksi. Tarvitsemme todellisen sydänoperaation, jota kukaan ei voi tehdä itse itselleen. Vai oletteko kohdanneet koskaan ketään, joka olisi selvinnyt itse tekemästään sydänoperaatiosta.

    Tarvitsemme parantajaa, joka tulee ulkopuoleltamme. Meistä ei ole itseämme auttamaan. Laki on voimassa ja sen mukaan pitää toimia, mutta siitä ei ole meidän sydäntämme – sisintämme muuttamaan.

    Hes. 36:26-27

    Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

    Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

    Ulkoinen Jumalan Sana on Pyhän Hengen voima ja lääke syntiselle sydämellemme. Parantaja saapuu tänäänkin luoksemme Sanassa ja sakramentissa. Niin kuin Jumala herätti Jeesuksen ylösnousemusvoimallaan, tänään mekin saamme olla osalliset siitä Sanasta, joka tekee elävästä kuolleen. Joka päivä tarvitsemme sitä, että Herramme saa olla parantajamme. Hänen Sanansa saa muokata sydäntämme sen muotoiseksi, että meidän sanamme olisi hänen sanojaan.

    Silloin tuotamme hyvää hedelmää – siis sellaista hedelmää, jota saamme jälkikäteen ihmetellä. Kuinka minä saatoin toimia laskelmoimatta ja itseni alttiiksi antaen. Meitä rohkaistaan puhumaan hyvää lähimmäisistämme, heistäkin, joista mieluummin emme puhuisi hyvää. Ei ole samantekevää ruokimmeko sydäntämme katkeruudella ja kaunalla. Anteeksianto vapauttaa meidät näkemään heidät, joihin olemme loukkaantuneet myös Jumalan rakkauden kohteina ja puhumaan heistä hyvää, myös heille kuuluu Jumalan rakkaus. Rippileirillä leirijumalanpalveluksessa oli viimeiseksi päivittäinen haaste: hyvyyden jakaminen. Annan teille nyt haasteen: sano jollekin (vaikka vieruskaverille) ilahduttava sana. Pienillä sanoilla on suuri vaikutus. Ruokkikaamme hyvyyttä ympärillämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.