Digiteologi

Elämän kysymys: Mikä on kutsumukseni?

  • Saarna 7: Luuk. 16:1-9 (14.8.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 16:1–9

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 16

    Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen:” Oli rikas mies, jolla oli taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: ’Mitä minä sinusta kuulen! Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida.’ Mies mietti: ’Mitä minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en jaksa, kerjätä en kehtaa. – Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani.’ Hän kutsui isäntänsä velalliset vuoron perään luokseen. ’Paljonko olet velkaa isännälleni?’ hän kysyi ensimmäiseltä. ’Sata astiaa öljyä’, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä.’ Sitten hän kysyi toiselta: ’Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa?’ Tämä vastasi: ’Sata tynnyriä vehnää.’ Taloudenhoitaja sanoi: ’Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.’” Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan viisautta. Hän sanoi: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää ole.”

    Armoa ja rauhaa meidän Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään olemme yhden vaikeimman vertauksen äärellä saarnatekstissämme. Näin ainakin voi päälle päin kuulostaa.

    Kuulimme evankeliumitekstin, joka näyttäisi ajavan meidät ottamaan esimerkkiä petoksella hyötyvästä talousrikollisesta – epärehellisestä taloudenhoitajasta (kr. ekonomista), kyse oli taloushallinto managerista, joka vastasi isäntänsä taloudesta täysivaltaisesti, kuten esimerkiksi Joosef Vanhassa Testamentissa Potifarin talossa.

    Mitä talouden hoitaja tekee:

    Viiltävän realistinen tilannearvio (Mitä minä nyt teen?)

    Omien vahvuuksien ja heikkouksien tunnistaminen (oman aseman säilyttäminen, häpeän välttäminen)

    Mahdollisuuksien arviointi – mitä pelimerkkejä minulla on ja miten saan käännettyä tilanteen suosiolliseksi?

    Kuinka sidon muita vääryyteeni, jotta en ole ainoa ketä syytetään?

    Toimii nopeasti ja viekkaasti (kaiken älykkyytensä ja taitonsa antaen)

    Törkeät alennukset velkoihin eivät voineet olla herättämättä velallisten huomiota.

    Kiitollisuuden velka sitoo velallisen psykologisesti taloudenhoitajaan, kunnia kyseessä.

    Tarkoitus on pelastaa oma nahka hinnalla millä hyvänsä. Omaa asemaa velallisten suuntaan hyväksikäyttäen.

    Tämän äärellä emme riko seitsemättä käskyä: Älä varasta!

    Terroristisen suunnitelman ”hienous” – 9/11 – voit nyt miettiä sitä viisautta ja hienosyistä älykkyyttä, jota iskun suunnittelijat ovat osoittaneet – taas… eettisesti teossa ei ole mitään ihailtavaa. Se oli lähes kolmentuhannen ihmisen murha, mutta teknisesti, älykkyyden ja taidollisuuden osalta kyseessä on jotain poikkeuksellista kyvykkyyttä osoittavaa.

    Taloudenhoitajan kylmä ekonomia: mahdollisimman pienillä kuluilla mahdollisimman suuri voitto. Jakeissa kuusi ja seitsemän puhutaan kahdesta eri velasta. Sata astiaa (kreik. batos, hepr. bat, n. 35-40 litraa) tarkoittaa lähes 4 000 litraa oliiviöljyä. Sata tynnyriä (kreik. koros, hepr. kor, n. 350-400 litraa) on sekin valtava määrä, lähes 40 kuutiota, iso rekkakuormallinen viljaa. Näistä veloista saadun 'bonukset', 50 tai 20 prosenttia, olivat tuntuvia alennuksia.

    Niinpä meidän tulee nyt tutkia tarkemmin, mihin Jeesus tällä kaikella oikein tähtää!

    Jeesuksen sanojen: ”Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan viisaammin kuin valon lapset..” pitäisi herättää meidät mukavan leppoisasta asioiden kanssa askartelusta siihen, että kysymme itseltämme: Toimimmeko viisaasti Jumalan huoneen haltijoina – valon lapsina.

    Tuhlaammeko me Jumalan omaisuutta? Omaisuuden tuhlaaminen (kreik. diaskorpidzoo) eli hajottaminen, hävittäminen tai levittäminen ei välttämättä ole tässä aktiivista ja tarkoituksellista, vaan voi olla myös passiivista leväperäisyyttä ja lepsuutta

    Joskus luin talouslehteä ja artikkelissa toimitusjohtaja julisti: ”meidän pitää voittaa työntekijöiden sielut ja sydämet!”. Siis kyseessä oli yritysjohtaja ei kirkon piispa – Valon lasten löperyys ja heikko osaaminen saa Jeesukseltakin satikutia:

    Valon lapsi on Jeesuksen palvelija ja Jeesuksen orja ja meidät on kutsuttu toimimaan viisaasti ja ahkerasti. Kuitenkin palvelutehtävässämme osoitamme päivittäin laiskuutta, epäröintiä, haluttomuutta, taitamattomuutta ja kaikenlaista Herramme tehtävien laistamista. Jotain saamme tehtyä sarallamme, mutta paljon jää tekemättä ja jokainen päivämme päättyy siihen, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ja seuraajilleen: ”Niin myös te, kun olette tehneet kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: ’Me olemme ansiottomia palvelijoita; olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään’. ”Emmekä me sitäkään mitä Herramme käskee tee, ainakaan kaikkea, emmekä ainakaan seuraavana päivänä.

    Väärän mammonan käyttö?

    Tämänpäiväinen tekstimme korostaa, että Jumalan lapsen tulee olla ei vain innokas väärän mammonan käyttäjä iankaikkisessa päämäärässään, vaan hänen tulee olla myös uskollinen ja pitkäjänteinen niin tehdessään… Se mikä meillä on, on 100%:sti Jumalan lahjaa ja vaikka se onkin meidän käyttöömme uskottu, se pysyy edelleen Jumalan 4 omaisuutena. Se on annettu meille, jotta voisimme tehdä runsaasti hyvää jakaen omastamme tarvitseville.

    Ajallista hyvää pitää käyttää ystävyyden vahvistamiseen. Ystävyys kannattelee elämää monella tapaa. Todellista rikkautta ei ole se mitä varastoi itselleen vaan se minkä jakaa muille.

    Sydämen asenne: (Luuk. 14:13–14) ”köyhiä ja raajarikkoja, rampoja ja sokeita.” Kun näin teemme, Jeesus sanoo meille, ”Autuas olet, kun aika tulee, sillä he eivät pysty palkitsemaan sinua. Sinä saat palkkasi silloin, kun vanhurskaat herätetään kuolleista.”

    Avuksemme tämän vertauksen kanssa tulee seuraavat jakeet. Luuk. 16:10-14 antaa meille selityksen:

    »Joka on vähimmässä luotettava, se on luotettava paljossakin, ja joka on vähimmässä vilpillinen, se on vilpillinen myös paljossa. Jos te ette luotettavasti hoida väärää rikkautta, kuka uskoo teille todellista? Ja jos te ette luotettavasti hoida toisen omaisuutta, kuka teille kerran antaa sen, mikä on teidän omaanne?

    Minulla on oikeus parempaan?? Miksi minulle annetaan tällaisia hommia? Sydämen asenteemme määrittää se KENELLE teen työtäni, oli se sitten mitä tahansa. Loppu viimeksi jokainen kutsumus on Jumalalta – Enenevässä määrin täytyy todeta, että olemme täydellisessä riippuvaisuussuhteessa Herraamme, vaikka haluaisimme ajatella olevamme itsemme herroja. Jos ei Herra huonetta rakenna, turhaan näemme vaivaa. Samoin voima, motivaatio ja näky työssämme on riippuvat täysin siitä, mikä on suhteemme Kristukseen. Avaako hän vaikeassa tilanteessa silmämme näkemään ne taivaalliset sotajoukot, jotka ovat puolellamme. Kysymys on aina henkilökohtainen – ei seurakunnan, järjestön tai muun ulkoisen organisaation kysymys.

    Yksikään palvelija ei voi palvella kahta herraa. Jos hän toista rakastaa, hän vihaa toista; jos hän on liittynyt toiseen, hän halveksii toista. Te ette voi palvella sekä Jumalaa että mammonaa.»

    Maallisesti meillä voi olla useita työnantajia, ja aikansa voi yrittää jakaa niiden kesken, mutta hengellisesti syvimmällä tasolla kysymys on hyvin yksinkertainen:

    Ihminen palvelee joko Herraa tai mammonaa – On kyse siitä, mitä tarkoitusta ihminen pohjimmiltaan elämällään palvelee. Siinä ei voi tehdä kompromisseja.

    Samalla huomaamme että meidän uskollisuus on aina vajavaista Jumalan lahjojen hoitamisessa.

    Suurin velka anteeksi

    Syntivelan maksaminen on kaikista suurin ”vääryys” – meidänhän pitäisi itse vastata omista veloistamme. Kylmien loogisten liiketoiminnan lakien mukaan näinhän pitäisi olla – Mutta Kuinka Suuri onkaan se armo, joka meidän osaksemme tulee. Jeesus maksoi koko syntivelkamme, joka meidän oikeutetusti olisi tullut maksaa. Hän kuoli ristillä meidän sijastamme ja LUNASTI meidät vapaaksi synnin kuoleman ja saatanan kahleesta. Hän maksoi kaiken. Kaiken, siis aivan kaiken. Ei ole mitään kadotustuomiota heillä, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 8: Joh. 1:1-4 (28.8.2022) – Laukaan kirkko

    Joh. 1:1–4

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Alussa oli Sana.Sana oli Jumalan luona,ja Sana oli Jumala.Jo alussa Sana oli Jumalan luona.Kaikki syntyi Sanan voimalla.Mikään, mikä on syntynyt,ei ole syntynyt ilman häntä.Hänessä oli elämä,ja elämä oli ihmisten valo.

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on luomakunnan sunnuntai ja jo alun johdantosanoissa kuulimme, että kyse on vastuu luomakunnasta, joka on meille ihmisille annettu.

    Itselle päivän aihe on aiheuttanut pään vaivaa ja jotenkin aihe on haastava ja aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia. Ajattelin ensin pohtia näitä ongelmia:

    Ensimmäiseksi saarnaajana jään pohtimaan miten teille seurakuntalaisille pitäisi tänään saarnata. Pitäisikö tänään puhua maailman tilasta: ekokatastrofista, luontokadosta, ilmastonmuutoksesta ja kehottaa ekokääntymykseen, uuteen ympäristövastuuseen?

    Ekokääntymyshän tarkoittaa sitä, että meistä tulee maapallontilan tiedostavia ja kannamme kollektiivista syyllisyyttä maapallontilasta ja alamme kestävillä valinnoilla ja ekologisella elämäntavalla muuttamaan itseämme.

    Muistan katsoneeni tasavallan presidentinkin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutun eläineetikon – militantiksi vegaaniksi itseään kutsuvan – luentoa (häpeä ja eläinkysymys Ympäristöaktivismissa on kyse syyllisyyden herättämisestä –), jonka sanoma: syyllisyys saa aikaan muutoksen – tavoitteena muuttaa kulutustottumukset ja hänen maailmankuvansa mukaisesti saavuttaa korkeimman eettisyyden tason ryhtymällä puritaaniseksi vegaaniksi: ei-ihmislajisten eläinten oikeuksien ajajana. Tässä esimerkki ideologisesta luomisuskon kieltävästä aktivismista, jossa eläimet ja ihmiset ovat tasa-arvoisia.

    Käsky viljellä ja varjella on edelleen voimassa. Mitä se voisikaan tarkoittaa sinun elämässäsi, jos et ole maanviljelijä? Itsellä on tämän aiheen äärellä noussut mieleen viljalaivan kapteeni. Miltä tästä kapteenista mahtoi tuntea, kun hän ensimmäisen viljalaivan kapteenina lähti liikkeelle Ukrainasta Odessan satamasta liikkeelle? Tehtävän vaarallisuus ja vastuu, pelko vai helpotus? Ruumassa tonneittain viljaa, joka pitäisi nälän loitolla tuhansilta tai miljoonilta ihmisiltä.

    Uskallammeko tutkia ja mitata elämämme vaikutuksia ympäristöön? Ennen pappisvihkimystä olin ordinaatiovalmennuksessa ja siellä jossain kohtaa tuli puheeksi papin työhön liittyvä liikkuminen – insinöörimieleni tuotti ajatuksen, että mehän saisimme helposti selville pappien autolla ajamiseen liittyvän ”hiilijalanjäljen” kokoamalla hiippakunnan tasolta matkalaskujen perusteella kilometrikorvausten tuottaman kilometrikertymän. Käytännönläheinen kirkon työhön konkreettisesti liittyvä ajatukseni ei saanut jostain syystä vastakaikua. No, tähän mennessä itse olen tuottanut tonnin verran hiilidioksidipäästöjä reilun 8000km dieselauto ajelulla papintyössäni. Mielestäni vaarana on, että toisaalta olemme sokeita omalle kulutuskäyttäytymiselle muuttaaksemme sitä, mutta toisaalta vaarana on myös, että keskitymme täysin toisarvoisiin kysymyksiin pääasian sijasta.

    Toiseksi, luomakunnan sunnuntai herättää minussa epämukavan tunteen sen johdosta, että pelkään joutuvani luominen vastaan evoluutio -väittelyyn tiedemiesten kanssa ja joudun kokemaan tappiomielialaa, turhautumista ja lannistavaa tunnetta. Tiede ja ihmisen älykkyys on suurenmoinen Jumalan lahja. Se on myös Jumalan kieltävien Baabelin torni, jonka lähtökohtana on tavattoman usein naturalistinen ateismi. Yliopistomaailmassa ideologinen ateismi työntää evoluution ajatuksen niin insinööri- ja taloustieteisiin, monille tieteen aloille. Ja emme välty kirkossammekaan luomisuskon taipumiselta tieteen edessä. Ajanhetki nolla tai itse asiassa hetki ennen ajan olemassaoloa – on tieteelle mahdottomuus. Samoin kuin makrotason evoluution osoittaminen. Loputon väittely 7 päivästä vai miljardeista vuosista kertoo ennemminkin ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan lankeemuksen perusteella kuin ihmisen aidosta tarpeesta tuntea alkuperänsä.

    Kolmanneksi, luomakunnan sunnuntai kutsuu meitä ihmettelemään Jumalan luomistyötä. Luonto on Jumalan yleinen ilmoitus ihmisille olemassaolostaan, kaikki valtiaana luojana. Luonnon kauneutta katsellessa ihminen voi aavistaa Jumalan työn, että kaiken takana on syvä merkitys ja tarkoitus. Luontoon meneminen voi synnyttää kiitollisuutta elämän antajaa kohtaan, tuoda rauhaa luonnostaan vieraantuneelle ja herättää kysymyksen Jumalasta.

    Room. 1:19-20 [19] Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [20] Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

    Jumalan yleinen ilmoitus on jotakin joka vie ihmisen aika vaikeaan tilanteeseen: Jumala on ilmoittanut itsensä, mutta ihminen ei ole sitä ilmoitusta vastaanottanut. Tarvitaan siis vielä jotakin lisää.

    Jumalan pelastussuunnitelma oli jo ”Alussa”. Itse opin tuon ”Alussa oli Sana” -lauseen ensimmäisenä Raamatun kreikan kielen lauseena ja se edelleen on majakka, joka loistaa kirkkaana meille kaikille. Jumalan Sana Jeesus oli jo luomisen aamuna olemassa Jumalan kolmantena persoonana. Tuo Jumalan Sanan ylistys, joka on Johanneksen evankeliumin alussa, avaa aivan toisenlaiset näköalat kuin ympäristöaktivismi tai väittelyt tiedemiesten kanssa.

    Jumala luo ”ei mistään”, Hänen hyvä luomistahtonsa tulee ilmi niin luonnossa kuin siinä, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme – Jeesuksessa, Hänen Sanansa voimalla Jumala pelastaa ihmiskunnan kadotukselta. Uusi Aatami on Jeesus Kristus, täydellinen ihminen, meidän pelastukseksemme.

    Tuo ”Sana” luo uskon ”ei mistään” – Pyhä Henki vaikuttaa meissä Uskon, että saamme yhdessä ylistää Jumalan tekoja tunnustamalla yhteisen apostolisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 1: Joh. 14:23-29 (5.6.2022) – Konneveden kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 14:23–29

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 14

    Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ” Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

    Rukoilemme

    Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan!

    Tänään on helluntai. Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Kymmenen päivän odotus, joka on alkanut helatorstaista, päättyy. Helluntaita sanotaan seurakunnan syntymäpäiväksi, kristillisen kirkon perustamispäivä. Helluntai on ollut varhaisessa kirkossa myös kastepäivä. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä. Helluntaita pidetään myös kristillisen kirkon syntymäpäivänä.

    Tuo alussa lukemani vanhan helluntairukouksen alku kertoo olennaisen: Pyhä Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta. Kuinka tarpeellinen tuo rukous onkaan meille! Kuten tuossa alussa jo luin tuon katekismuksemme kohdan. Me emme pysty omalla ymmärryksellämme ja päättelemisellemme sydämessämme käsittämään mitä Kristus on puolestamme tehnyt! Emmekä voi omin voimin synnyttää uskoa sydämessämme. Huomaa, että Pyhän Hengen asuinpaikka ei ole aivoissa vaan sydämessä. Usko on Pyhän hengen lahja, jonka Hän itse sydämissämme synnyttää evankeliumin kautta.

    Jeesus vastaa evankeliumissa kysymykseen, jonka opetuslapsi hänelle edellisessä jakeessa esittää: ”Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?”

    Lupaus Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen asumisesta ihmisessä on vaikea käsittää. Siksi meidän pitää yhä uudelleen tarttua tuohon rukoukseen, jonka alussa luin. Meillä ei omassa voimassamme ole sellaista näkökykyä ja ymmärrystä, että voisimme nähdä hengellisin silmin sen todellisuuden, johon Jumala on meidät kutsunut elämään Hänen opetuslapsinaan, ei vain sunnuntaisin, vaan ihan jokaisena elämämme päivänä. Kuulemme tekstissä kahdessa kohtaa sanan: JOS – se vie meidät tutkimaan omaa tilaamme: RAKASTATKO SINÄ JUMALAA? Ehtona on Jumalan Sanan noudattaminen, kuinka olet sitä noudattanut? Kun katsomme vaellustamme tässä maailmassa arkipäivän tilanteissa, huomaamme että lähimmäisen rakkaus ja rakkaus Jumalaan on heiveröistä. Tarvitsemme siis joka päivä sitä, että Jumala saa Pyhän Hengen kautta vakuuttaa meille, että olemme hänen rakkaita lapsiaan.

    Päivän Evankeliumissa kuulimme, kuinka puhuttiin asumisesta: Miten Pyhä Henki tulee asumaan sinuun. Kasteessa olemme saaneet jo Pyhä Hengen sinetiksi siitä liitosta, jonka Jumala on kanssamme tehnyt. Jumala on uskollinen eikä kutsuaan kadu. Tuon alkurukouksen valossa saamme uskoa seuraavat Paavalin sanat Galatalaiskirjeestä, jotka on annettu meillä:

    Gal. 2:20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

    Pyhän Hengen synnyttämä usko vastaanottaa Kristuksen sovitustyön omalle kohdalle. Tuo sovitustyö on tänäänkin todellisuutta. Näinhän me rukoilemme kohta ehtoollisrukouksessa: Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Näin joudumme yhä uudelleen pyytämään Jumalaa lähettämään Henkensä meitä vahvistamaan uskossa Kristukseen. Ja evankeliumissa saimme lukea: ”Puolustaja, Pyhä Henki… opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Näin Pyhä Henki saa meitäkin tänään vahvistaa.

    Pyhä Henki ei jää meissä toimettomaksi. Hänen työnsä on hiljaista työtä, jota Hän kauttamme tekee. Hän ei jää toimettomaksi. Pyhä Henki pyhittää meitä ja tuottaa Hengen hedelmiä. Pyhä Henki meissä ei jää toimettomaksi vaan kutsuu työhön, varustaa lahjoillaan ja lähettää maailman keskellä julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiä. Kirkko on lähetetty viemään evankeliumia kaikkialle maailmaan. Tuo Pyhän Hengen työ on myös rauhan työtä. Tekstissä puhuttiin rauhasta, jonka Jeesus jättää seuraajilleen: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

    Rauha, joka ei ole riippuvainen ympärillä vallitsevista olosuhteista. Pyhä Henki varustaa ja lähettää tilanteisiin, joissa Hänen apunsa voi vain auttaa näkemään sen huolenpidon, joka meillä on Jumalan omina. Tähän ihmeelliseen huolenpitoon saamme nyt jäädä.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 9: Luuk. 10:25-37 (9.9.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 10:25–37

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

    Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on vietämme diakonian 150-vuotisjuhlamessua. Sunnuntain aihe on Lähimmäinen – saamme nyt pienen katsauksen ensimmäisistä diakoneista.

    Rakkauden palvelu

    Matilda Hoffman oli ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa 1.9.1872 Viipurissa.

    Saksasta oli tuotu malli: Yksi niistä oli kouluttaa nuorista naimattomista naisista hätääkärsivien auttamisen ammattilaisia. Esikuvana toiminnalle olivat ajanlaskumme alkuvuosisatoina alkuseurakunnissa työskennelleet diakonit ja diakonissat, jotka pitivät huolta seurakuntansa köyhistä ja sairaista.

    Sisarkoti – diakonissalaitos (suom. 1867): työmuotoja olivat diakonissojen koulutus ja sairaanhoito, köyhien auttaminen, huolenpito vapautuvista naisvangeista ja kodittomista lapsista.

    Ensimmäinen diakonissan vihkimys oli Helsingissä 1873 – tuosta vihkimyksestä on kuvaus diakonissalaitoksen nettisivuilla. Diakonissan vihkimykseen on kuulunut vahvasti kutsumusajattelu: Elämän antaminen uhriksi rakkauden palvelutyöhön.

    Vihittävältä diakonissalta kysyttiin tuolloin: ”Onko vilpitön aikomuksesi uskollisesti täyttää diakonissan tehtävä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijana Herran pelossa ja hänen sanansa ohjeitten mukaan?”

    Emma Wichman oli valinnut raamatunlauseen tullessaan koesisareksi.

    Ps. 86:11

    Neuvo minulle tiesi, Herra,

    että minä vaeltaisin sinun totuudessasi.

    Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen,

    että minä sinun nimeäsi pelkäisin.

    Huomaamme siis, että tuo palveluvirka, joka oli perustettu rakkauden palveluun, heikoimpien auttamiseen sisälsi vahvan Jumalan palvelemisen ajatuksen. Kutsumuksen, jossa annettiin elämä toisten auttamiseen.

    Itsensä antaminen nousee Raamatusta, esimerkiksi Roomalaiskirjeessä:

    Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Tuo oli siis sellainen palveluvirka, jossa yhdistyi Jumalan ja lähimmäisen palveleminen.

    Tämän päivän teksti on hyvin tuttu jo lasten Raamatusta. Sen tarkoitus on vastata tuohon lain opettajan kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäinen?”

    Puolikuollut mies tien pientareella – pappi ja leeviläinen, siis temppelipalvelija kulkevat epäpuhtauden välttämiseksi ohi ajatellen: ”minun ei tule ottaa vastuuta tästä miehestä, mahtaakohan olla jo kuollutkin” tai liekö vain rosvojoukon syötti, jolla meidät houkutellaan ryöstetyiksi. Jerusalem-Jeriko tie oli erinomainen ryöstelyyn, mutkitteleva ja vaikeakulkuinen.

    Juutalainen lainopettaja lienee ajatellut, että seuraavaksi järjestyksessä oli juutalainen. Ensinnäkin samarialainen oli lähtökohtaisesti vältettävä henkilö juutalaisille, epämääräistä sekakansaa, ei valittua kansaa – ja hän auttaa tuota miestä. Tämä ravistelee erityisesti juutalaista, lähimmäinen onkin joku, jonka en ajattele olevani itselleni lähimmäinen.

    Samarialainen asettaa itsensä alttiiksi vaaralle, auttaa miestä pyyteettömästi ja rahojaan säästämättä varmistaen, että pahoinpidelty saa asianmukaista hoitoa ja että hänestä pidetään varmasti huolta niin pitkään kuin tarpeellista. Siispä, jokainen ihminen on toisensa lähimmäinen. Ketään ei saa jättää auttamatta tai arvostamatta syntyperän tai kansallisuuden tähden tai minkään muun tekijän vuoksi, joka inhimillisesti erottaa hänet meistä.

    Diakonia tarkoittaa palvelua. Tällä viikolla maailma sai kuulla suru-uutisen Britanniasta: Kuningatar Elisabeth oli kuollut. Hän näki itsensä kansakunnan palvelijana – Hänen joulutervehdyksistään loisti uskon synnyttämä palvelu -hengellisyys löytää käytännöllisen tarkoituksen lähimmäisen palvelemisessa. Vuonna 2000 hänen korkeutensa kuvasi sitä seuraavasti:

    ”Minulle Kristuksen opetukset ja oma tilivelvollisuuteni Jumalan edessä tarjoavat sen kehyksen, jonka puitteissa yritän elää elämääni. Kuten niin monet muutkin teistä, olen vaikeina aikoina saanut suurta lohtua Kristuksen sanoista ja esimerkistä.”

    Lähimmäisen palvelu on Jumalan palvelemista. Kuningatar ymmärsi, että hänet on asetettu suureen tehtävään kansakunnan palvelijaksi. Hän toteutti tuota tehtäväänsä elämänsä loppuun asti.

    Kuninkaitten kuningas Jeesus Kristus astui alas taivaista – antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Uskossa vapahtajaamme ymmärrämme sen, että meillä on tärkeä palvelutehtävä. Lähimmäinen on osallinen tuosta Jumalan rakkaudesta aivan kuten minäkin. Mitä voisinkaan tehdä lähimmäiseni hyväksi tänään?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 11: Luuk. 14:1-6 (9.10.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 14:1–6

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 14

    Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

    Tämän sunnuntain aihe on Kristityn vapaus. Kuulimme evankeliumitekstin, joka on verrattain lyhyt ja vaikuttaa keskittyvän yhteen kysymykseen: saako sapattina parantaa?

    Kuitenkin tekstin äärellä meidän pitää kysyä millaista on tuo kristityn vapaus, mistä meidät oikein on vapautettu ja mitä tuo vapaus on.

    Ensiksi mennään vielä tuonne fariseusten johtomiehen kotiin: Jeesus oli siis kutsuttu aterioimaan – asetelma oli katettu: nyt olisi mahdollisuus laittaa opettaja koetteelle.

    Jeesus varmasti tiesi, että häntä haastettaisiin. Hän asetti itsensä alttiiksi vaaralle taas kerran. Fariseukset olivat varmasti kuulleet Jeesuksen jo parantaneen naisen sapattina. Tämä kuvataan edellisessä luvussa. Tässä on meille ensimmäinen opetus tämän tekstin äärellä vapaudesta: vapaus on itsensä alttiiksi antamista, vapautta ihmispelosta, maineen menettämisestä, vapautta laskelmoinnista. Jeesus on täydellisesti vapaa tuosta kaikesta. Hänen olemuksensa on täydellinen rakkaus.

    Jeesuksen ajan ateriatilanteet olivat avoimia niin, että pöydän ympärille kerääntyneiden ulkokehälle saattoi tulla tämä sairas mies. Oliko niin että fariseukset olivat tarkoituksella pedanneet tilanteen niin, että sairas mies tulee Jeesuksen luo varta vasten, mutta Jeesus ei evää apuaan vaan parantaa miehen.

    Tuo tilanne kääntyykin niin, että kysymykset osoitetaan fariseuksille ja lainopettajille. Jeesus, jonka he ajattelivat olevan satimessa, sidottu tilanteeseen, vapautuu siitä ja kysymys käykin heitä kohti. Jeesus ei saa ensin vastausta. Liekö hämmennys ja tuo uusi asetelma vaientanut fariseukset. Vai onko niin, ettei kukaan uskalla sanoa mitään, oman nahkansa pelastamiseksi. Parempi vaieta.

    Meidän ihmisten on helppo vaieta niiden kysymysten edessä, onko kuitenkaan hiljaisuus myöntymisen merkki. Jumala on antanut meille Sanan vapauden, siis Sana isolla kirjoitettuna. Kristittynä meidän ei tarvitse vaieta, vaan tarttua Sanaan, joka on meille jokaiselle valo meidän matkallamme.

    Jeesuksen parantaessa miehen Jeesus itse antaa vastauksen toisella kysymyksellään. Sairauden parantaminen saa uuden ulottuvuuden. Kyse on ihmisen pelastamisesta. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa lähelle: sairaat paranevat, sokeat saavat näkönsä… julistetaan ilosanoma, evankeliumi.

    Kristityn vapaus on evankeliumista nousevaa vapautta. Tuossa epistolatekstissä kuulemassamme kohdassa Paavalin kirjeestä Galatalaisille kuulemme tutun jakeen.

    Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

    Galatalaiskirje kirvoitti aikanaan Lutheria pitämään luentosarjan, joka tunnetaan Galatalaiskirjeen selitysteoksena. Siinä hän avaa kirkkaasti sitä Paavalin löytöä, että evankeliumin vapauttama, ei voi enää vaatia ja tehdä lain tekoja siinä mielessä, että ansaitsisimme Jumalan vanhurskauden. No, meneepä nyt teologiseksi. Eli se mihin juutalaisten oppineiden pelastus perustui vanhaan liittoon, ympärileikkaukseen ja lakiin oli Jeesuksessa täytetty – olet vapaa laista!

    Totuus, Jeesus Kristus tekee meistä vapaita. Vapaita siitä, ettei meidän tarvitse parannella itseämme täyttääksemme lakia. Jeesus on täyttänyt lain ja kuollut ristillä puolestamme. Jumalan lapsina olemme vapaita – kristityn vapaus ei ole ulkonaista.

    Aikanaan kun kirjoitin teologian graduani, laitoin otsikkoon paradoksaalisen sanaparin ”vapaana kahleissa”. Uskossa. kristittyinä emme koskaan ole sidottuja olosuhteisiin, koska Jumala on olosuhteiden yläpuolella. Kuinka ulkoiset olosuhteet voisivatkaan viedä meiltä evankeliumia? Jumalan sana ei ole kahleissa. Tänäänkin Jumalan sana vapauttaa meidät. Sitä meidän tulee kuulla. Totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

    Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku jae 32 todistaa:

    Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.»

    Mistä me sitten vapaudumme? Kristitty on vapaa peloista. Jokainen pelkää, mutta saa olla vapaa peloista. Kuoleman pelosta, tuomion pelosta, tulevaisuuden pelosta, ihmispelosta. Nämä eivät enää hallitse. Kristitty on vapaa valheista, vallan halusta. Totuuteen sidottuna hän näkee syntinsä, mutta myös sen, että Kristus on vapauttanut niistä jokaisesta.

    Luther kuvaa teoksessaan Kristityn vapaudesta meidän osaamme näin:

    – – kristitty ei elä itsessään, vaan Kristuksessa ja lähimmäisessään; Kristuksessa uskon välityksellä, lähimmäisessä rakkauden välityksellä. Uskon kautta hän kohoaa itsensä yläpuolelle, Jumalaan ja Jumalasta hän taas rakkauden kautta laskeutuu itsensä alapuolelle ja kuitenkin pysyy aina Jumalassa ja jumalallisessa rakkaudessa.

    Meidät on vapautettu palvelemaan toinen toisiamme. Päätän Pekka Simojoen laulun sanoihin tämän saarnan:

    Irti päästä, olet vapaa lähtemään, anna suuren tuulen puhaltaa. Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 13: Matt. 22: 1-14 (30.10.2022) – Konnevesi

    Evankeliumi

    Matt. 22: 1-14

    Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille: ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

    Armo teille ja rauha meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Evankeliumiteksti käsittelee Jeesuksen vertausta Kuninkaan pojan häistä. Kuningas kutsuu pojan häihin. Heti tekstin aluksi huomataan, että Jeesus kertoo vertauksen ”heille”. Ketä olivat nuo he? Katkelman edellä olevasta tekstistä saamme vastauksen: he olivat fariseuksia ja ylipappeja, siis Israelin uskonnollista eliittiä. Jumala oli lähettänyt profeettoja Israelin kansan keskuuteen levittämään kutsua, mutta sitä ei otettu vastaan. Profeetat tapettiin, viimeisimpänä Johannes Kastaja.

    Jumalan viha kohtaa niitä, jotka torjuvat kutsun – konkreettisesti se toteutui Jerusalemin tuhossa v.70. Kutsu laajenee sitten koskemaan kaikkia, ihan jokaista.

    Kuitenkin Jumala siis uudistaa tuon kutsun koskemaan muitakin kuin Hänen valittua kansaansa – meitäkin pakanoita. Tässä vertauksessa Jumalan kutsu toistuu useaan kertaan. Jumalan kärsivällisyys on suuri, mutta silläkin on rajansa.

    Tekstin äärellä huomio kiinnittyy sen loppuun: ”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.”

    Saat siis kutsun, mutta voit kuitenkin joutua heitetyksi ulos. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Tuo onneton mies, joka tekstissä mainitaan, sai kutsun, mutta kuningas heitti hänet ulos.

    Onko kutsussa kyse kuitenkin arpajaisista, saat arvan ilmaiseksi, mutta arvassa lukee ”EI VOITTOA” – et ole voittajien joukossa. Joka arpa voittaa vaan ei voitakaan. Tästä ei ole kyse kutsussa.

    Et myöskään voi vedota, että kuulut tiettyyn porukkaan niin sinulla on vapaalippu juhlaan sen takia – kutsu on henkilökohtainen – et voi vedota siihen, että kuulut sisäpiirin ja siksi olet oikeutettu juhliin, ei siis ole mitään ulkoista tai mitään ominaisuutta, jolla pääsisit itse tuonne juhliin.

    Kutsu on henkilökohtainen et siis voi tulla kuokkimaan juhliin omalla kutsulla, kutsuun pitää itse vastata, nyt ei ole kyse mistään nyyttäreistä vaan itse kuningas on valmistanut juhlat. Hääjuhla on valmistettu Kuninkaan pojalle sulhaselle ja hänen morsiamelleen, joka on seurakunta.

    Voisitko jotenkin parantaa mahdollisuuksia kuulua valittuihin? Ehkäpä teoillani vähän parantelen itseäni, jotta tulisin valituksi. Tai sitten kerään kutsuja kuin arpalippuja, jotta todennäköisyyteni päästä valittujen joukkoon kasvaisi.

    Toiset menivät… Mitkä asiat sinua estävät ottamasta kutsua vastaan? On todella niin, että maalliset murheet, työ, perhe, yms. voi tulla esteeksi Jumalan kutsun vastaamiseen. Tai ainakin vaarana on, että näiden turvaaminen estää kristittynä olemista yhteiskunnassa. Töissä ei ainakaan voi puhua Jeesuksesta, kun se vähintään laittaisi huonoon asemaan urahississä. Tai saisin uskovaisen leiman enkä enää olisi suosittu työ- tai opiskeluporukassa. Hääpuvusta kieltäytynyt kyllä tiesi kieltäytyneensä – se ei jää epävarmaksi. Mitä tarkoitti, ettei mies saanut sanaa suustaan? Hän tiesi sen mitä oli käynyt eikä hänellä ollut mitään millä puolustautua.

    Luther postilla saarnassaan kirjoittaa: ”Näiden kaltaisia ovat nytkin kaikki ne, jotka vaikka ovatkin evankeliumilla kutsutut uskoon ja Kristuksen tuntemiseen, kuitenkaan eivät tahdo sitä kuulla eivätkä omaksua. Sellaista on kaikkina aikoina suurin ja parhain osa maailmaa, joka kaikesta huolimatta tahtoo olla Jumalan kansan ja seurakunnan nimissä. Heidänkin on huolehdittava paljon suuremmista ja tärkeämmistä asioista, siitä, kuinka säilyttäisivät ihanan ja loisteliaan elämänmuotonsa ja toimintansa. Tästä he eivät tahdo mitään kuulla eikä tietää, he pitävät sitä kunnianarvoisten, vanhoilta ajoilta asti periytyneiden sääntöjen uudistuksena ja muuttamisena -. Kuta enemmän heitä kehoitetaan olemaan kuuliaisia evankeliumille, sitä vähemmän he tahtovat sitä kuulla ja sitä katkerammin he sitä vainoavat, niin kuin aina maailmassa selvästi voidaan todeta.”

    Vaivaako sinua epävarmuus siitä, pääsetkö sinä taivaan ilo juhlaan? Entä jos kuoleman hetkellä totean, etten ollutkaan valittu – tällaiset ajatukset voivat viedä todella epätoivoon ja epävarmuuteen. Hyvät ja pahat ovat kutsuttuja – kutsuttuja ei siis kutsuta luokittelemalla heidät ensin kelpaaviksi tai kelpaamattomiksi – Kuninkaan kutsu todella kuuluu: ”Tulkaa kaikki!” – kuulit oikein: Tulkaa kaikki! Kuinka ihmeessä voi olla, että kaikki saavat tulla – kutsu käsketään kuuluttamaan pääkaduilla ja valtaväylillä, paikoissa, joissa ihmismassat kulkevat. Kutsu ei siis ole piilossa keneltäkään.

    Pukukoodi

    Kaikki siis kutsutaan juhlaan, mutta millä voisimme vaatettaa itsemme, jotta täyttäisimme pukukoodin. Löytyykö kaapistasi puhdas kauluspaita, tumma puku, hienot kengät – sellainen varustus, jolla voisimme päästä tuohon ilojuhlaan. Ei löydy – meissä ei ole mitään, jolla voisimme itsemme vaatettaa. Mihin meidät puetaan? Meidät puettu Kristukseen, kun uskomme Hänen sovittaneen syntimme ja luotamme Häneen. Paavali kirjoittaa Galatalaisille.

    ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27)

    Luther selittää tätä Galatalaiskirjeen selityksessä: Kasteessa meille ei anneta puvuksi lakiin eikä omiin tekoihimme perustuvaa vanhurskautta, vaan Kristuksesta itsestään tulee meidän vaatetuksemme. – Se puku on anteeksianto, vanhurskaus, rauha, ilo Pyhässä Hengessä, autuus, elämä ja itse Kristus.

    Sinut on puettu kasteessa Kristukseen, kun Kristuksen vanhurskaus on puettu päällesi Jumala ei enää näe sinun syntejäsi vaan Jeesuksen pyhyyden ja puhtauden. Sinulla ei siis ole mitään omaa vaan Kristuksen vanhurskaus ja tähän me uskomme ja se riittää. Jeesus on sovittanut syntisi kerran ja saamme tuohon anteeksi antoon turvata joka päivä.

    Jes. 61:10

    Bo Giertz: ”Jo Jesajan kirjassa sanotaan, että Jumala ”pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan” (61:10). Ja tuhlaajapoikavertauksessa Jeesus käyttää kuvaa ”parhaista vaatteista”, joihin isä käskee pukea lapsensa peittääkseen tämän kurjuuden. Jotakin samantapaista on tässäkin ajateltava. Valtakuntaan tuleminen merkitsee sitä, että meidät verhotaan anteeksiantamuksella.

    ”Kaikki on valmiina” olet kutsuttu Jeesuksen luo Hänen yhteyteensä, Hän pukee meidät puhtauteensa ja peittää kaikki meidän syntimme. Se mitä kerran on tapahtunut Golgatalla, tulee osaksemme tänäänkin ehtoollisessa, saamme osaksemme syntien anteeksiantamuksen leivässä ja viinissä. Kristus itse on niissä. Meidät on pesty puhtaaksi kaikesta synnistä.

    Kristus riittää! Eikä mikään muu riitäkään! Hänelle yksin kunnia ja ylistys soi hääjuhlassa. Ilm. 7 luvussa

    13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"

    14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 16: Matt. 1:18-24 (18.12.2022) – Laukaa

    Matt. 1:18–24 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 1

    Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

    Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on poikkeuksellisesti kaikissa vuosikerroissa sama, Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille, mutta tässä tekstissä fokuksessa onkin Joosef. tekstistä olen nostanut kolme teemaa:

    Joosefin osa

    Taivaallinen väliintulo

    Kuninkaan sukuun

    Ensimmäiseksi Joosefista. Joosefia ei mainita kovinkaan usein Uudessa Testamentissa, vain parikymmentä kertaa – kun puhutaan tästä Joosefista, joka on päähenkilönä tänään evankeliumissa. Olkoon tämä hänen jouluevankeliuminsa.

    Tuo nasaretilainen teknikko oli onnellinen mies. Mies oli löytänyt rakkaimpansa ja kihlaus Marian kanssa oli toiveiden täyttymys.

    Häntä oli kohdannut katastrofi: maa oli paennut jalkojen alta, tyhjä suru oli vain jäljellä. Hän ei saisikaan Mariaansa. Hän oli pettänyt hänet. Lapsi, jota Maria nyt odotti ei ollut hänen, ei voinut olla.

    Joosef on valmis kantamaan itse kaiken kivun ja pettymyksen. Hiljaisuudessa hän purkaisi kihlauksen. Hän ottaisi taakan itselleen eikä 5.Mooseksen kirjan lain kivitystuomio kohtaisi avionrikkojaa. Joosef osoittaa armoa ja oikeamielisyyttä – hurskautta ja Jumalan pelkoa ja toimii sen mukaan kihlattuaan kohtaan.

    Vaikka hän itse on ”Uhri”, hän ei tahdo saattaa Mariaa häpeään, vaan mieluummin hän itse ottaa häpeän kannettavakseen, hylkäämällä Marian. Ulkopuolisten silmissä hänet olisi leimattu mieheksi, joka ensin saattoi Marian raskaaksi, ja sitten jätti nuoren tytön ja lapsen oman onnensa nojaan.

    Tästä meillä on opittavaa: kuinka osaisimmekaan olla ”Joosefeita Jumalan laki kunnioittavia ja hienotunteisia: kaikin tavoin lähimmäisen julkista häpäisemistä välttäviä. Siis vaikka meitä vastaan olisi räikeästi rikottu emme lähde julkisesti hakemaan oikeutta puhumalla esimerkiksi pahaa toisesta.

    Joosefin osa on toisaalta ihmeellinen: kuulemme taivaallisesta väliintulosta. Enkeli ilmoittaa Marian raskauden jumalallisen alkuperän, josta Luuk.1:35 kertoo:

    Enkeli vastasi: »Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

    – tuo hetki muuttaa kaiken. Joosefin aikomus purkaa kihlaus ei toteudu. Jumala puuttuu peliin. Umpikujasta avautuukin ainutlaatuinen tehtävä Jumalan pojan kasvatti-isänä. Enkelin ilmoitus antaa Joosefille tehtävän antaa pojallensa nimen, josta profeetat ovat satoja vuosia kertoneet: Jeesus – Herra pelastaa tai Immanuel – Jumala kanssamme.

    Jumalan työ on sataprosenttisesti Hänen varassaan. Näinä kiireisinä joulunalusviikkoina on hyvä pysähtyä sen äärelle. Jumalalla on hyvä tahto meitä lapsiaan kohtaan. Hänen suunnitelmansa toteutuu Jeesuksessa. Joosef, Daavidin poika saa sukuunsa kuninkaan, messiaan, joka on vapauttava kansansa synneistä. Hän täyttää velvollisuuteensa turvan tuovana isänä perheelleen.

    Jeesus, jonka syntymä on lähellä, tuli meidän veljeksemme: Hepr.2:17-18

    Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

    Näin tänäänkin saamme ylistää Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka Hän toteutti Jeesuksen syntyessä tänne ihmiseksi. Tähän suunnitelmaan Maria ja Joosef suostuivat ja saivat kantaa taivasta sylissään, Jumalan poikaa, joka syntyy tänne maailmaan pimeyteen.

    Myöhemmin Pietari saa kirjeessään (1.Piet. 2:9) ylistää: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

    Joulun odotus on hiljentymistä sen ilosanoman äärellä, että Jumala lähetti Jeesuksen pelastajaksemme, tätä joulun ihmettä saamme alkavalla jouluviikolla ihmetellä ja kiittää Jumalaa siitä, että saamme odottaa Vapahtajan syntymäjuhlaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 18: Matt. 2: 1-12 (6.1.2023) – Lievestuore

    Matt. 2:1–12 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 2

    Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Betlehemissä kuningas Herodeksen aikana, Jerusalemiin tuli idästä tietäjiä. He kysyivät: ”Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme.” Kuullessaan tästä kuningas Herodes pelästyi, ja hänen kanssaan koko Jerusalem. Hän kutsui koolle kansan ylipapit ja lainopettajat ja tiedusteli heiltä, missä messiaan oli määrä syntyä. ”Juudean Betlehemissä”, he vastasivat, ”sillä näin on ilmoitettu profeetan kirjassa: – Sinä, Juudan Betlehem, et ole suinkaan vähäisin heimosi valtiaista, sillä sinusta lähtee hallitsija, joka on kaitseva kansaani Israelia.” Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät luokseen ja otti heiltä juurta jaksain selville, milloin tähti oli tullut näkyviin. Sitten hän lähetti heidät Betlehemiin. ”Menkää sinne”, hän sanoi, ”ja ottakaa asiasta tarkka selko. Kun löydätte lapsen, niin ilmoittakaa minulle, jotta minäkin voisin tulla kumartamaan häntä.” Kuninkaan sanat kuultuaan tietäjät lähtivät matkaan, ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Unessa Jumala varoitti tietäjiä palaamasta Herodeksen luo, ja niin he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa.

    Armoa ja rauhaa meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on loppiainen ja evankeliumissa kuulimme kertomuksen idän tietäjistä. Tämän evankeliumin äärellä olen tähän saarnaan nostanut kolme otsikkoa:

    Paljastava kysymys

    Tähden johdattamana

    Ilon lähde

    Ensimmäiseksi

    Paljastava kysymys

    Joskus käy niin, että yksi kysymys, joka jossakin tilanteessa esitetään paljastaakin suuremman ja syvällisemmän asian kuin mitä itse kysymyksen suora vastaus antaisi. Myöhemmin Jeesuksen toiminnan aikana näitä tilanteita vastaan tulee useita. Yksinkertainen kysymys paljastaakin asioiden tilan tavalla, joka kertoo paljon enemmän.

    Tässä evankeliumissa tuon kysymyksen esittävät itäisen maan viisaat tietäjät Jerusalemissa ja tuo yksi kysymys saa koko kaupungin kuohuksiin.

    Missä on kuningas? Missä se juutalaisten kuningas on, joka on syntynyt?

    Kuinka tällainen kysymys saa aikaan sen, että seuraa syvä hiljaisuus. Herodeksen kasvot synkistyvät. Kukaan ei puhunut pitkään aikaan mitään. Tunnelma on käsin kosketeltavan painostava.

    Tiedetään, että kuningas Herodes ei aikailisi aloittaa kansanmurhaa oman asemansa säilyttämiseksi. Vainoharhainen oman aseman turvaaminen sukulaistenkaan tappamisen uhalla ei ollut poissuljettua. Kansa tietäisi mitä seuraisi ja sekin pelkäsi.

    Tuo kysymys seimeen syntyneestä kuninkaasta paljastaa tänäänkin valtaa pitävien asenteen häntä kohtaan. Mihin tuo kysymys johtaakaan: Missä on tuo kuningas, jotta Hänet voisi poistaa, pyyhkiä pois ja jättää huomiotta, että oma asema huipulla ei tulisi uhatuksi. Eihän Häntä saa mainita.

    Tänään me saamme kysyä myös itseltämme, kuinka vastaamme tuohon kysymykseemme sisimmässämme. Missä on sinun kuninkaasi?

    Kuljemme eteenpäin idän tietäjien kanssa ja siirrymme toiseen osaan:

    Tähden johdattamana

    Seuraavaksi tukeudun saarnassani emeritusprofessori Jouko Martikaisen kirjaseen Idän tietäjät heidän motiivistaan lähteä pitkälle ja suuria logistisia ponnistuksia vaativalle matkalle.

    Tiedemiehet nuo idän viisaat miehet, jotka tunnetaan tavallisesti nimillä Melchior, Kaspar ja Balthasar olivat lähteneet Persiasta – Kaksoisvirtojen maasta. Martikainen myös esittää myös, että heitä olisi ollut kaksitoista, todistusaineistonsa perusteella, joka nojaa syyrialaisten kirjoituksiin ja kirkkojen traditioista, ensimmäisten vuosisatojen kirkkoisien teksteistä. He lähtivät jostain syystä matkalle.

    Tutkimuksessa on saatu selville, että Kaksoisvirtainmaan tähtitieteilijät havaitsivat maaliskuussa vuonna 6 ennen ajanlaskumme alkua, että tähtitaivaan kuningas Jupiter tulee kohtamaan noin puolen vuoden kuluttua, eli marraskuun puolivälissä, siinä 12-22.11. välillä, Saturnuksen. Saturnus oli juutalaisten tähti ja sen vastuualueena oli erityisesti Palestiina. Mesopotamian tähtitieteilijät näyttävät olleen selvillä myös siitä, että Jupiterin ja Saturnuksen täydellinen kohtaaminen tapahtuu vain 854 vuoden välein. Nyt kun nämä kaksi tähteä tulisivat kohtaamaan toisensa, jotain suurta oli tapahtumassa. Antiikin ajattelussa se saattoi merkitä vain kokonaan uudenlaisen hallitsijan syntymistä.

    Nuo tiedemiehet kulkivat tähden johdattamina Jerusalemiin kyselemään kuninkaasta, siellä he saivat vastauksen Bethlehemistä – ja kuinka ollakaan Raamattu kertoo tähden johtaneen myös loppumatkan, Martikainen kuvaa tätä ”eläinradan valo” -ilmiönä:

    Jupiterista, joka oli lähinnä valokiilan kärkeä, näytti lähtevän valokiila, joka leveni alaspäin ja tuli aina vain kirkkaammaksi. Se valaisi tien varren kukkuloita ja heidän Betlehemiä lähestyessään muutamia kaupungin tasakattoisia taloja. Pimeyden laskeutumisen jälkeen kahden tunnin ajan ennen myöhäistä kuun nousemista, valokiilan akseli pysyi samassa paikassa horisontissa ja valaisi samalla pienen osa Betlehemin taloista, lopuksi vain ehkä vain yhden ainoan talon. Näytti siltä kuin tähti olisi pysähtynyt paikoilleen sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli. Betlehemissä valokiila jäi noin kahdeksi tunniksi yhteen paikkaan ja saattoi silloin olla halkaisijaltaan vain pari metriä.

    Kaksoisvirtainmaan ja antiikin tähtitieteeseen huolellisesti perehtyneet tutkijat ovat todenneet, ettei antiikin tähtitieteen pohjalta olisi ollut mahdollista kirjoittaa Matteuksen 2. luvun selostusta, elleivät mukana olevat olisi sitä itse nähneet ja kokeneet. Idän viisaat olivat saapuneet tähden johdattamina Maailman Valon luo. Tuo valo saa valaista meidänkin pimeyden tänä loppiaisena ja tuon Valon johtamina saamme kulkea tähän uuteen vuoteen. Jeesus on maailman valo. Lopuksi:

    Ilon lähde

    Onko sinulla ollut joskus pakahduttavan iloinen ja onnellinen olo siitä syystä, että näet jonkun kauan odotetun asian toteutuvan juuri niin kuin olit ajatellut.

    Tuona hetkenä, kun tähden valon säde valaisee tuon yhden vaatimattoman talon Betlehemin hämärässä, 1500 kilometrin matkan tehneet kuninkaat tietävät päämäärä on saavutettu. Olemme löytäneet kuninkaan. Pakanakansoista tulevat viisaat miehet muuttuvat tuon lapsen edessä ilon täyttämiksi Jumalan palvojiksi.

    Uusi aikakausi on alkanut tuossa ihmeellisessä lapsessa. Nuo viisaat miehet antavat kalleimpia lahjoja Jeesukselle. Itse ilon ja valon lähde Jeesus saa tuon palvonnan aikaan.

    Tämä sama ilo syntyy myös jokaisen meidän sydämessämme kumartuessamme Betlehemin seimen äärelle, jossa meidät kohtaa Jumala ja ihminen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 23: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Osa ihmisistä käänsi selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi. Samansuuntaisia Jesajan sanoja löydämme muistakin evankeliumiteksteistä. Profeettana hän näki jo Kristuksen ja tiesi mitä ennusti.

    Harvemmin enää puhutaan ihmisen tilasta, jota kuvataan sanalla suruttomuus – tai penseydestä, siis hengellisenä tilana. Juuri tällaiseen tilaan Paholainen tahtoo ihmisen ajaa. Sanoma torjutaan, evankeliumista tulee samantekevä, Jumalan tahtoa ei kysellä. kuitenkin välillä ikävä Jumalan puoleen voi yllättää.

    Tänään kun olet tullut messuun, olet tullut oikeaan paikkaan. Vain Jumala Sanallaan voi saada meissä aikaan hengellistä elämää. Vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa, joka näkee Kristuksen voiton, joka on jo totta. Hän on itse voittanut Pahan, Saatanan vallan. Kyse ei olekaan meidän taistelusta, vaan taistelusta, jonka Hän on jo kerran käynyt Golgatalla.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Joka kerta kun ihminen kääntyy, se on Jumalan ihme ja teko. Nuo tapaukset julistavat Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Edelleen tapahtuu tuo ”Kaikesta huolimatta monet uskoivat”. Monissa syttyi uskon liekki, valo, jonka tulisi näkyä ympäristössä.

    Ihmispelko vaikuttaa tänäänkin, ettemme uskalla loistaa Kristus valoa arjessamme. Kuitenkin suokoon Jumala meille rohkeutta kertoa Jeesuksesta pelottomasti ja vastata heille ketkä kysyvät minkä varassa on koko elämämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 22: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Ihmiset käänsivät selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.