Digiteologi

Elämän kysymys: Miten usko syntyy?

  • Saarna 14: Joh. 4:46-53 (6.11.2022) – Konnevesi

    Joh. 4:46–53

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

    Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

    Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä! Päivän teksti puhuu tänään parantamisesta, taas kerran. Taitaa olla kolmas sunnuntai perätysten, kun Jeesus parantaa jonkun. Mutta muistellaan ensin uskonpuhdistusta.

    Luther tosiaan naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnakirkon oveen 505 vuotta sitten lokakuun viimeinen päivä ja nousi vastustamaan Rooman paavin masinoimaa anekauppaa hyvin suoralla tavalla.

    Anekauppaa kuvaa sanonta: ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Oli siis kyse syntien anteeksi antamisen ostamisesta.

    Teeseissä ei ollut kyse myötäkarvaan silittelystä vaan totuuden julkituomisesta – Luther ei voinut olla hiljaa vastaansanomattomat tosiasiat havaittuaan. Hän näki tilanteen niin vääristyneenä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ilmaiseksi saatava kallis armon evankeliumi oli muuttunut kauppatavaraksi.

    Luther itse oli joutunut kamppailemaan suurissa ahdistuksissa. Ankara luostarielämä, munkkihurskaus, hyvät teot eivät suoneet hänelle rauhaa. Jumala oli hänelle tuomari, jonka pyhyys teki tyhjäksi kaikki teot, joilla Hänelle olisi voinut kelvata. Kristuskin oli hänelle tuomari, joka vaatii täydellisyyttä. Pimeässä tornissaan hän teki löydön: Yksin Jumalan armo Kristuksessa tekee ihmisen vanhurskaaksi. Tuo kuulemamme Roomalaiskirjeen kohta oli se Lutherin löytö: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tuon päivän tekstin edellä saamme huomata, että Jeesus palaa kotiseudulleen, jossa Häntä ei ollut otettu vastaan, mutta nyt hänen tunnustekonsa ovat kiirineet kaikkien korviin myös kotiseudulle ja hänet otettiin vastaan. Tekstissämme virkamiehellä on aito hätä. Poika oli kuolemassa. Kuoleman todellisuus, kuoleman sairaus saa kuninkaan virkamiehen Jeesuksen luo. Tuo kuvaa meitäkin. Synnin sairaus on todellista kuoleman sairautta. Sen ymmärtäminen ajaa Jeesuksen luo tai oikeammin hän tulee meidän luoksemme. Pyytäminen, siis niin, ettei pyyntö ole millään tavoin kaupankäyntiä, puhdasta anomista Herralta Jeesukselta.

    Jeesuksen Sana parantaa sairaan. Tuo hetki, kun Jeesus sanoo: ”Poikasi elää.” on käänteentekevä. Se kertoo meille, millainen Jumala meillä on. Hän toimii. Hän on luonut sanallaan kaiken. Hän Jeesuksen persoonassa, ilmestyneenä Jumalan Sanana muuttaa kaiken.

    Tänään kun vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää meidän pitää jälleen palauttaa mieliimme, mitä tuo uskonpuhdistus on. Se on sitä, että Jumala YKSIN Sanansa kautta tuo uudistuksen ajan. Ei ole kyse mistään inhimillisesti kasvojen kohotusohjelmasta, vaan siitä, että Jumala itse toimii Pyhän Hengen kautta uudistaen kirkkoaan.

    Liike-elämässä liikevaihto on yrityksen elinehto. Myyntiä pitää saada ja kaupan pitää käydä, jotta kulut saadaan katettu. Tulot pitää olla suuremmat kuin kulut. Paljon korostetaan asiakaslähtöisyyttä. Kirkossa lähtökohtaisesti näin ei voi olla. Miljardin verotuloilla pyörivän instituution pitäisi olla huolissaan henkilöstöstään ja tuotteesta – siitä että sen sanoma on Jumalan sanan Raamatun mukaista – siemen on oikeaa – ei siitä, että miten sanoman sisältö muokataan kirkosta vieraantuneelle sopivaksi. Vaarana on, että armosta puhutaan niin, ettei Jumalan tahtoa, joka on Jeesuksen vahvistama totella. Päivän halleluja säe julistaa:

    Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

    1. Kor. 3:11

    Uskonpuhdistuksen edetessä Luther kiinnitti erityistä huomiota papiston hoitamiseen. Hänen lääkkeensä ei ollut sanoman muokkaaminen kaikkia miellyttäväksi yleisuskonnollisuudeksi, vaan Katekismus, uskon pääkohtien teroittaminen ja opettaminen. Voit vaikka iltalukemisena tutkia Vähä katekismuksen esipuheen ja lukea 10 käskyä selityksineen.

    Raamattu sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

    Kertomuksessa on poikkeuksellista, että parantumisen kellonaika mainitaan. Me osaamme sanoa milloin uskonpuhdistus on alkanut. Osaamme sanoa milloin olemme syntyneet. Osaamme mitata aikaa millisekunnin tarkkuudella. Pyrimme hallitsemaan aikaamme ja käyttämään sen tehokkaasti. Tärkeintä on tietää kuitenkin pelastuksen aika. Päivän evankeliumin lisäksi Uudessa Testamentissa ei ole montaa kohtaa, jossa puhutaan näin tarkoista ajanmääreistä – tunneista. Yksi nousee esiin tämän rinnalla:

    Mark. 14:34: ”Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

    Siitä kauhun hetkestä, jonka Jeesus koki kärsiessään ristillä, alkoi Armon aika. Jeesuksen uhrikuolema avasi meille jokaiselle oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Kasteemme hetkellä meidät on liitetty tähän Jumalan armoliittoon, uskossa omistamaan syntien anteeksiantamus. Kaste kertoo meille, että olemme Jumalan lapsia. Jumala on lahjoittanut uskon. Kyse on siitä, että Hän tekee kuolleen eläväksi ja lahjoittaa elävän toivon – uskon Jeesukseen.

    Tämän sunnuntain tunnuskuvana on Luther-sinetti. Siitä uskonpuhdistaja lausuu näin:

    "Minun sinettini kuvaa jumaluusoppiani. Siinä on musta risti punaisessa sydämessä, jotta se muistuttaisi minulle, että me tulemme autuaiksi uskon kautta ristiinnaulittuun. Sydän on valkean ruusun päällä muistuttaakseen minulle, että usko tuo rauhaa, lohdutusta ja iloa. Valkoinen ruusu muistuttaa minua siitä, että Jumalan suoma rauha ja ilo eivät ole sellaista kuin maailma antaa, sillä valkoinen väri on enkelien väri. Ruusu on taivaansinisellä pohjalla muistuttamassa minua siitä, että iloni täällä on vain hengellisen ja taivaallisen ilon alkua. Sinettiäni ympäröi kultainen kehä muistuttamassa taivaallisen ilon iäisyydestä ja sen äärettömästä arvosta verrattuna maalliseen iloon ja maallisiin aarteisiin."

    Vain Jeesus voi sanoa kuoleman edessä: ”Poikasi elää.” Hän itse on voittanut kuoleman ja lahjoittaa iankaikkisen elämän. Hän ei heitä yhtäkään pois, joka Hänen luoksensa tulee. Kuninkaan virkamiehen poika paranee – Maailman kaikkeuden hallitsijan poika on kuollut ristillä, jotta Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 15: Matt. 25:1-13 (13.11.2022) – Laukaa

    Matt. 25:1–13

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 25

    Jeesus puhui tämän vertauksen: ”Silloin taivasten valtakunta on oleva tällainen. Oli kymmenen morsiusneitoa, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät sulhasta vastaan. Viisi heistä oli tyhmää ja viisi viisasta. Tyhmät ottivat lamppunsa mutta eivät varanneet mukaansa öljyä. Viisaat sitä vastoin ottivat lampun lisäksi mukaansa öljyastian. Kun sulhanen viipyi, heitä kaikkia alkoi väsyttää ja he nukahtivat. Mutta keskellä yötä kuului huuto: ’Ylkä tulee! Menkää häntä vastaan!’ Silloin kaikki morsiusneidot heräsivät ja panivat lamppunsa kuntoon. Tyhmät sanoivat viisaille: ’Antakaa meille vähän öljyä, meidän lamppumme sammuvat.’ Mutta viisaat vastasivat: ’Emme me voi, ei se riitä meille kaikille. Menkää ostamaan kauppiailta.’ Mutta kun he olivat ostamassa öljyä, sulhanen tuli. Ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssaan häätaloon, ja ovi suljettiin. Jonkin ajan kuluttua toisetkin saapuivat sinne ja huusivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi: ’Totisesti, minä en tunne teitä.’ Valvokaa siis, sillä te ette tiedä päivää ettekä hetkeä.”

    Te ette tiedä päivää ettekä hetkeä —- Tuo viimeinen lause jää soimaan takaraivoon. Onko sinua koskaan ahdistanut Raamatun vertaukset lopun ajoista? Jeesus tulee oletko valmis huutaa banneri sähkötolpassa ajaessasi – olenko minä valmis silloin kun Jeesus — Sulhanen saapuu hakemaan morsiantaan eli SEURAKUNTAA.

    Itsellä aihe vie ajatukset nuoruuteen – ensinnäkin päässäni soi nuorten leirillä esitettyssä elokuvassa ollut kappale: ”There’s no time to change your mind the Son has come and you’ve been left behind.”

    Ei ole aikaa muuttaa mieltäsi, Poika on tullut ja sinä olet jäänyt jäljelle – Myöhemmin tuo oman lopunajan tulkintansa esittänyt filmi näyttäytyy vähän koomisenakin – Siinä kyseessä oli jotenkin lopun ajan esittäminen niin, että ylös temmatut ihmiset häviävät ja muilla alkaa ahdistuksen aika…

    Meidän edessä on vakava teksti; Kaikki eivät pelastu. Synti on vakava asia. Pettureille ja luopioille ei ole toivoa sitten kun ovet suljetaan. Kun hetki lyö, pitää olla valmis. Evankeliumin aika on päättynyt. Ovea ei enää avata. Edessä on tuomion hetki.

    Kuinka siis olla valmis. Onko sinulta koskaan loppunut polttoaine? Jos polttoaine on loppumassa niin eihän se ole mikään yllätys… tiedät, että mittari näyttää alle kymmenesosa tankillista ja merkkivalo palaa.

    Meillä on vaara, että ajattelemme, että öljyn riittävyys on jotenkin meidän omasta suorittamisesta kiinni… hengellisellä energiakriisikään ei tule ilmoittamatta. Meille jokaiselle on annettu astia jo kasteemme hetkellä ja sinne on kaadettu myös öljyä. Olet saanut Pyhän hengen.

    Jos ajattelet, että Valvominen on kuin hereillä olo ennätyksen tekeminen, ollaan pulassa. Kaikkihan nukahtivat — joku saattaa muistaa sellaisen nenäpäivätempauksen kymmenen vuoden takaa, jossa kaksi radiojuontajaa valvoi pari vuorokautta live-lähetyksessä. Se toimikoon hyvänä esimerkkinä hereillä olon onnistumisesta hengellisessä elämässämme.

    Varautumisesta on puhuttu viime aikoina paljon. Onko meillä ohjeita hengelliseen valvomiseen?

    Jumala ei ole jättänyt meitä poraamaan omaa öljyämme saadaksemme sitä lamppuihimme.

    Valvominen on rukoilemista

    Valvominen on Raamatun lukemista

    Valvominen on uskovien yhteyttä

    Valvominen on ehtoollisella käymistä

    Kuinka monta hengellistä laulua tunnet, jossa puhutaan valvomisesta?

    Meitä pitää muistuttaa siitä, että meidän tulee valvoa…

    Vaikka legendaarisen gospel yhtyeen Petran kappaleen sanoin, kun he laulavat ”Keskiyön öljystä”. Ks. paperi

    Sitten löytyi mieleni kätköistä yhdeksän kymmentä luvun helmi Terapia-bändiltä, viisi viisasta ja viisi tyhmää.

    On aika toinen toista tukea ja tankki täyttääAika tekstit oikein lukea ja rakkautta näyttääAika anteeksi saada ja anteeksi antaaAika pyytää tulta ylhäältä vain se voi parantaa

    Öljy on Jumalan siunauksen ja runsauden vertauskuva Raamatussa.

    Kuninkaan kirjassa on 17 luvussa:

    Mutta nainen vastasi: »Niin totta kuin Herra, sinun Jumalasi, elää, minulla ei ole jäljellä kuin kourallinen jauhoja ruukussa ja vähän ruokaöljyä pullossa. Kun saan kerätyksi vähän puita, menen kotiin ja teen jauhoista ja öljystä ruokaa itselleni ja pojalleni. Syömme sen ja sitten kuolemme.»

    Elia sanoi hänelle: »Älä pelkää! Mene kotiisi ja tee niin kuin sanoit. Tee kuitenkin ensin minulle pieni leipä ja tuo se tänne. Leivo vasta sitten itsellesi ja pojallesi. Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Ei tyhjene jauhoruukku eikä ehdy öljypullo, ennen kuin Herra antaa sateen maan päälle.»

    Leski meni ja teki niin kuin Elia oli sanonut, ja heillä kaikilla riitti syötävää pitkät ajat. Jauhoruukku ei tyhjentynyt eikä öljypullo ehtynyt, sillä näin oli Herra sanonut Elian suulla.

    Jumala voi tehdä meidänkin elämässä oman öljyihmeensä jos sinulla ei ole öljyä tiedät mistä etsiä – sinun ei tarvitse lähteä etsimään jostakin kaukaa esiintymää öljyä saadaksesi. Pyhä Henki on Sanassa ja sakramenteissa.

    Jumala itse tekee työtää meissä armon välineiden kautta.

    Kun luin joku aika sitten kirkkoisä Augustinuksen saarnoja. Sieltä hyppäsi esiin seuraava kohta, jonka voi yhdistää Kristuksen paluun odotukseen:

    Augustinus: ”Näin siis, veljet, nähkää vaivaa ja sopikaa itsenne kanssa, että alatte kaivata tuomiopäivää. Muuten ei täydellistä rakkautta voi näyttää toteen kuin niin, että se alkaa kaivata tuota päivää. Sellainen ihminen kaipaa tuomion päivää, joka sitä rohkeudella sitä odottaa. Ja sillä on rohkeus tuomiopäivää kohtaan, jonka omatunto ei täydellisen ja vilpittömän rakkauden täyttämänä lainkaan vapise.”

    Maranata! Tule Herra Jeesus!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 16: Matt. 1:18-24 (18.12.2022) – Laukaa

    Matt. 1:18–24 (1. vuosikerta)

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 1

    Maria, Jeesuksen äiti, oli kihlattu Joosefille. Ennen kuin heidän liittonsa oli vahvistettu, kävi ilmi, että Maria, Pyhän Hengen vaikutuksesta, oli raskaana. Joosef oli lakia kunnioittava mies mutta ei halunnut häpäistä kihlattuaan julkisesti. Hän aikoi purkaa avioliittosopimuksen kaikessa hiljaisuudessa. Kun Joosef ajatteli tätä, hänelle ilmestyi yöllä unessa Herran enkeli, joka sanoi: ”Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä.” Tämä kaikki tapahtui, jotta kävisi toteen, mitä Herra on profeetan suulla ilmoittanut: – Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme.Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen.

    Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on poikkeuksellisesti kaikissa vuosikerroissa sama, Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille, mutta tässä tekstissä fokuksessa onkin Joosef. tekstistä olen nostanut kolme teemaa:

    Joosefin osa

    Taivaallinen väliintulo

    Kuninkaan sukuun

    Ensimmäiseksi Joosefista. Joosefia ei mainita kovinkaan usein Uudessa Testamentissa, vain parikymmentä kertaa – kun puhutaan tästä Joosefista, joka on päähenkilönä tänään evankeliumissa. Olkoon tämä hänen jouluevankeliuminsa.

    Tuo nasaretilainen teknikko oli onnellinen mies. Mies oli löytänyt rakkaimpansa ja kihlaus Marian kanssa oli toiveiden täyttymys.

    Häntä oli kohdannut katastrofi: maa oli paennut jalkojen alta, tyhjä suru oli vain jäljellä. Hän ei saisikaan Mariaansa. Hän oli pettänyt hänet. Lapsi, jota Maria nyt odotti ei ollut hänen, ei voinut olla.

    Joosef on valmis kantamaan itse kaiken kivun ja pettymyksen. Hiljaisuudessa hän purkaisi kihlauksen. Hän ottaisi taakan itselleen eikä 5.Mooseksen kirjan lain kivitystuomio kohtaisi avionrikkojaa. Joosef osoittaa armoa ja oikeamielisyyttä – hurskautta ja Jumalan pelkoa ja toimii sen mukaan kihlattuaan kohtaan.

    Vaikka hän itse on ”Uhri”, hän ei tahdo saattaa Mariaa häpeään, vaan mieluummin hän itse ottaa häpeän kannettavakseen, hylkäämällä Marian. Ulkopuolisten silmissä hänet olisi leimattu mieheksi, joka ensin saattoi Marian raskaaksi, ja sitten jätti nuoren tytön ja lapsen oman onnensa nojaan.

    Tästä meillä on opittavaa: kuinka osaisimmekaan olla ”Joosefeita Jumalan laki kunnioittavia ja hienotunteisia: kaikin tavoin lähimmäisen julkista häpäisemistä välttäviä. Siis vaikka meitä vastaan olisi räikeästi rikottu emme lähde julkisesti hakemaan oikeutta puhumalla esimerkiksi pahaa toisesta.

    Joosefin osa on toisaalta ihmeellinen: kuulemme taivaallisesta väliintulosta. Enkeli ilmoittaa Marian raskauden jumalallisen alkuperän, josta Luuk.1:35 kertoo:

    Enkeli vastasi: »Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi.

    – tuo hetki muuttaa kaiken. Joosefin aikomus purkaa kihlaus ei toteudu. Jumala puuttuu peliin. Umpikujasta avautuukin ainutlaatuinen tehtävä Jumalan pojan kasvatti-isänä. Enkelin ilmoitus antaa Joosefille tehtävän antaa pojallensa nimen, josta profeetat ovat satoja vuosia kertoneet: Jeesus – Herra pelastaa tai Immanuel – Jumala kanssamme.

    Jumalan työ on sataprosenttisesti Hänen varassaan. Näinä kiireisinä joulunalusviikkoina on hyvä pysähtyä sen äärelle. Jumalalla on hyvä tahto meitä lapsiaan kohtaan. Hänen suunnitelmansa toteutuu Jeesuksessa. Joosef, Daavidin poika saa sukuunsa kuninkaan, messiaan, joka on vapauttava kansansa synneistä. Hän täyttää velvollisuuteensa turvan tuovana isänä perheelleen.

    Jeesus, jonka syntymä on lähellä, tuli meidän veljeksemme: Hepr.2:17-18

    Niinpä hänen oli tultava joka suhteessa veljiensä kaltaiseksi, jotta hänestä tulisi armahtava ja uskollinen ylipappi ja hän voisi Jumalan edessä sovittaa kansansa synnit. Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.

    Näin tänäänkin saamme ylistää Jumalan pelastussuunnitelmaa, jonka Hän toteutti Jeesuksen syntyessä tänne ihmiseksi. Tähän suunnitelmaan Maria ja Joosef suostuivat ja saivat kantaa taivasta sylissään, Jumalan poikaa, joka syntyy tänne maailmaan pimeyteen.

    Myöhemmin Pietari saa kirjeessään (1.Piet. 2:9) ylistää: ”Mutta te olette valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, Jumalan oma kansa määrätty julistamaan hänen suuria tekojaan, joka teidät on pimeydestä kutsunut ihmeelliseen valoonsa.”

    Joulun odotus on hiljentymistä sen ilosanoman äärellä, että Jumala lähetti Jeesuksen pelastajaksemme, tätä joulun ihmettä saamme alkavalla jouluviikolla ihmetellä ja kiittää Jumalaa siitä, että saamme odottaa Vapahtajan syntymäjuhlaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 20: Joh. 4:5-26 (15.1.2023) – Lievestuoreen kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 4: 5–26

    Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

    Pitkän evankeliumiteksti vie meidät tänään Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin. Ensimmäiset kohtaamiset lyövät alkutahdit Jeesuksen toiminnalle, mitä tuossa kohtaamisessa Sykarin kaivolla tapahtuu? Kaivo oli hyvin tunnettu Sykarin kaupungin liepeillä. Se oli antanut elämän edellyttämää puhdasta vettä juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojan Jaakobin ajoista asti. Tuolla kaivolla Jeesus ja nainen kohtaavat.

    Samarialainen nainen ei voinut tulla kaivolle muiden naisten tapaan heti aamulla, vaan joutui livahtamaan kaivolle silloin kun muut olivat jo vetensä hakeneet. Keskipäivän kuumuuden uuvuttama Jeesus tulee hyljeksityn ja ulkopuolelle jätetyn luo ja pyytää vettä. Jeesus kohtaa naisen silloin, kun hän varmasti ajatteli, ettei kukaan haluaisi kohdata häntä. Ehkäpä hän oli kokenut niin monta kertaa jo hylätyksi tulemisen ja toisten halveksivat katseet, ettei hän enää odottanutkaan, että joku haluaisi kohdata hänet.

    Kun Jeesus tulee sanansa kautta arkielämäämme ja kohtaa meidän kipeät tilanteet, käännämme puheenaiheet helposti pois itsestämme, mutta kärsivällisesti Jeesus kysyy niitä kysymyksiä, jotka paljastavat totuuden meistä ja elämästämme. Mieluusti käännämme asian yleisiin asioihin, jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa meitä. Olemme valmiit väittelemään ja ottamaan kantaa uskonnollisesti, muttemme kohtaamaan niitä polttavimpia kysymyksiä, jotka koskevat meitä.

    Mieluusti jätämme Kristuksen kirkon oven sisäpuolelle, mutta kun hän tulee arjen keskelle marketin kassajonoon, ratin taakse aamuruuhkassa, työpaikan kahvipöytään tai lähisuhteisiimme, hän riisuu meidät itse rakentamastamme kiiltokuvakristillisyydestä. Hänen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.

    Naisen ja Jeesus kohtaavat totuudessa. Jeesuksen armeliaisuus ja rakkaus ovat totuudessa. Raamatussa Jeesus puhuu meille tänään. Välillä tuntuu, että nykyään Jeesusta tarvitaan vain siihen, että Hän antaisi luvan meille luvan jumalattomuudellemme – elämään ilman yhteyttä kaiken elämän lähteeseen. Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.

    Elävä vettä voimme ammentaa Raamatun sanasta. Jos sekoitamme omat tiivisteemme sen kanssa, siitä tulee juomakelvoton litku. Sitä kun alamme lopen uupuneena juomaan, se ei virvoita vaan näännymme lopulta ja kuolemme siihen kuin myrkkyyn. Ilman elävää vettä hengellinen kuolema koittaa autiomaassa. Elävä vesi ei ole pullotettua lähdevettä tai maustettua vichyä, vaan jatkuvaa yhteyttä elävän veden lähteeseen. Miten sitten päästä kiinni tuohon virtaan?

    Jeesus vastaa meille radikaalisti – hän itse on tuo lähde. Hän itse elää meissä uskon kautta. Kolmiyhteinen Jumala ei ole tavattavissa vain temppelivuorella tai muissa palvontapaikoilla, vaan Hän on Pyhän hengen kautta läsnä. Saamme tehopesun elävässä vedessä jokaisessa messussa, syntien anteeksiantamuksen saamme vastaanottaa uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Saamme käydä ehtoollispöytään ja nauttia Hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Hän itse on se joka on, Jumala meidän keskellämme. Rukouksessa saamme pyytää, että Herra käyttäisi meitä elävän veden virtoina työssään, kuten tuota naista, joka sai kohdata Herransa ja vapahtajansa. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 22: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Ihmiset käänsivät selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 25: Joh. 21:1-14 (16.4.2023) – Satama

    Joh. 21:1–14

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

    Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumi vei meidät ensimmäisen pääsiäisen jälkeisiin tapahtumiin Tiberiaan järvelle.

    Kolme pointtia:

    Paluu lähtöruutuun

    Ominko voimin

    Leirinuotiolta kaikkeen maailmaan

    Paluu lähtöruutuun – Jeesus oli kutsunut Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen ja myös Sebedeuksen pojat, jotka olivat kalastajia – nyt palattiin sinne mistä oli lähdetty.

    (Mark. 1:17 Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.»)

    Ketähän nuo kaksi tuntematonta veneessä olivat? Jotenkin siihen jokainen voisi kuvitella itsensä. Kenet sinä ottaisit toisena tuntemattomana mukaan veneeseen?

    ”Onko teillä mitään syötävää?” Jeesuksen pitää osoittaa ystävilleen, mikä ero on siinä, kun ihminen itse yrittää, ja siinä, kun tehtävän antaa Kaikkivaltias. ”Heittäkää verkko oikealle puolelle.”

    Jeesuksen käsky vs. oma viisaus:

    ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”

    Rantakalalla – Hiilloksella paistettua kalaa – Pietarille nuotiopaikka oli juuri ollut häpeilyn pakenemisen paikka. Olihan hän kieltänyt hiilivalkealla Herransa.

    Leirinuotio on varmasti teille monelle tuttu paikka. Millainen tunnelma on parhaalla leirinuotiolla – nuotiotulen ympärillä. Partiossakin leirinuotiolla taidetaan paistaa kalaa tai ainakin makkaraa ja lettuja, näin olen kuullut. Mutta tärkeintä on, kenen kanssa siinä saadaan olla, ystävien seurassa.

    Jeesus kutsuu nuo itseensä pettyneet miehet luoksensa nuotiolle. Tuo kutsu oli enemmän kuin kutsu syömään. Jeesus kutsuu samalla nuo miehet jakamaan saman leirinuotion, kutsuu seuraansa ystävikseen.

    Jeesus antaa tänäänkin itsensä meille ehtoollisessa. Hän sanoo: tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Hän sanoo, tulkaa minun luokseni te omasta mielestä epäonnistuneet, minä en teitä koskaan hylkää.

    Vain Jeesuksen luota, kun lähdemme, meistä tulee ylösnousseen todistajia, vain Hän voi saada meidät toimimaan niin, että unohdamme itsemme – että alamme ensin ajatella toisia ennen itseämme. Jeesus tulee meidän luoksemme – opetuslapset varmasti ihmettelivät, kuinka hän oli ilmestynyt rannalle – Tänään saamme uskoa, että Jeesus itse on täällä meidän keskellä eikä ainoastaan tänään vaan aina kun olemme Hänen nimessään koolla.

    Jos luet tästä Raamatun kohdasta eteenpäin, selviää, että tuolla leirinuotiolla Jeesus käy keskustelun Pietarin kanssa, joka muuttaa pettyneen miehen täydellisesti ja uusi seikkailu alkaa Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 26: Matt. 6:5-13 (14.5.2023) – PBK, Lempäälä

    Evankeliumi

    Jeesus opetti ja sanoi:

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

    – Isä meidän, joka olet taivaissa!

    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

    Tulkoon sinun valtakuntasi.

    Tapahtukoon sinun tahtosi,

    myös maan päällä niin kuin taivaassa.

    Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

    Ja anna meille velkamme anteeksi,

    niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

    jotka ovat meille velassa.

    Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

    vaan päästä meidät pahasta.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on äitienpäivä – ja samalla on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Se johdattaa meidät Herramme rukousoppilaiksi.

    Ensimmäiseksi, Isä Meidän -rukous on osa yhteistä Jumalanpalvelusta. Se on meille kristityille Jeesuksen opettama rukous, joka luetaan useimmiten hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa. Meidän ei tarvitse itse keksiä sanoja, vaan Jumala itse tuli meidän luoksemme opettamaan meitä rukoilemaan.

    Voi olla, että äiti on opettanut sinulle iltarukouksen tai jopa Isä meidän -rukouksen – tarvitsemme rukoilevia äitejä ja isoäitejä – monesti saa kuulla, että erityisesti isoäidit muistavat lapsen lapsiaan esirukouksin.

    Toiseksi, rukous on aina myös henkilökohtaista. Se on sydämen puhetta Jumalalle – sinun sydämesi puhetta. Missä sinun ajatuksesi on silloin kun rukoilet? Helposti rukouksesta tulee suoritus, luemme rukouksen ulkomuistista ajatuksen harhaillessa jo muualla. Kunhan hoemme näitä tuttuja sanoja ulkomuistista. Kotisohvalla iltahartauden jälkeen joskus kuuluu kysymys: joko me luettiin se?

    Saamme kuulla kohdallemme Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä. Hän varoittaa meitä: rukous ei ole suoritus Jumalan edessä, jotain sellaista millä saisimme Jumalan hyväksynnän tai mikä loitsun tavoin täyttäisi itsekkäät toiveemme. Joskus saatat kuulla esimerkiksi edesmenneen henkilön taivaskelpoisuudesta seuraavan arvion: kyllähän hänellä oli tapana rukoilla Isä meidän -rukous, hänhän oli hyvä ihminen. Aivan kuin riittävät uskon teot antaisivat meille varmuuden taivaaseen pääsystä. Tällaiset arvion antaminen siirtää itsemme Jumalan paikalle eikä niin voi olla. Mitkään teot eikä edes rukouksemme tekona vie meitä taivaaseen.

    Meille suomalaisille ulkoiseen ahdinkoon liittyvät kokemukset ovat sotavuosien takia kollektiivisessa muistissa. Saamme todella kiittää Jumalan avusta kansamme vaiheissa. Ahdinko ajaa polvilleen. Psalmissa 50 on jae: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

    Yhteinen harras kokemus voi olla johdattamassa jota kuta Jeesuksen luokse. Jumala kuulee hätähuudot. Kuitenkin rukous ei ole vain harrasta tunnelmaa ja hätähuutoja. Sen tulisi viedä meitä elävään uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Uskon perusta on Hän, joka tänään meitä opettaa. Jumalaan tulee turvautua kaikessa joka päivä ja joka hetki, ei vain hädän hetkellä.

    Toinen varoitus meille on se, ettei meidän tule rukoilla sen vuoksi, että muut näkisivät rukoilemisemme. Kuinka usein rukoilet yksin huoneessasi Isä meidän -rukouksen ääneen? Jeesuksen opetus paljastaa luontomme. Julkinen tunnustus ja ulkoinen suorittaminen sopivat ihmisluontoomme. Jeesus piirtää opetuksessaan eteemme kuvan Jumalan kohtaamisesta. Hän taluttaa meidät ikkunattomaan, suljettuun huoneeseen ja näyttää: tässä on rukouspaikka. Läsnä on vain sinä ja Jumala. Tässä on tila Jumalan kohtaamiselle.

    Jos emme saa ihmisten kiitosta tai Jumalan hyväksyntää rukouksemme ansiosta, miksi sitten rukoilla? Rukous on apu meille itsellemme. Se on hengitystä sielulle. Se on elämää Jumalan yhteydessä.

    Isä meidän -rukousta opettaessa Jeesus muuttaa mitättömän ihmisen aseman suhteessa kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, joka on pyhyydessään tuhkaksi polttava tuli. Saat kutsua Häntä Isäksi ja Hän tahtoo kuulla ja kuulee rukouksemme. Jumala tahtoo olla Jumalamme, jonka varaan saamme jäädä niin elämässä kuin kuolemassa Jeesuksen tähden.

    Isä meidän -rukouksen äärelle on hyvä pysähtyä. Huomaatko monta pyyntöä siinä on? Mihin ne kohdistuvat? Kolme ensimmäistä pyyntöä vievät meidät suhteeseen Jumalan kanssa – pyhä nimi, tahto, valtakunta. Pala palalta Isä meidän -rukous kokoaa meille kristityn elämän lähtökohdan. Tuntuu, että rukous läpäisee ensimmäisen lain taulun: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.”

    Sitten on jokapäiväisen leivän ja lähimmäisen vuoro ja varjeltuminen pahasta. Elämämme ei ole pysähdyksissä. Suhteemme Jumalaan on elämää hänen Sanastaan ja anteeksiantamuksesta. Jeesuksen tähden Hän antaa syntimme anteeksi. Isä meidän -rukous kertoo meille, mistä apu löytyy – yhteydestä Jumalan kanssa.

    Saamme tänään olla taas erityisellä tavalla Hänen hoidossaan tässä messussa. Hän ruokkii meitä taivaan leivällä ehtoollisessa. Hän vahvistaa uskoamme Raamatun sanalla ja antamalla itsensä meille ehtoollisessa. Yhteisessä rukouksessa saamme jättää asiamme Hänelle.

    Kaikkivaltias Jumala toteuttaa kyllä tahtonsa tässä maailmassa pyytämättämmekin, mutta rukoilemme itsemme ja lähimmäisiemme – koko maailman vuoksi, jotta Jumala puuttuisi asioiden kulkuun. Kyse on ihmisten pelastumisesta. Siitä, että ainoa Jumala saisi olla Jumala, meille jokaiselle, jotta me saisimme olla osa Hänen suurta pelastussuunnitelmaa.

    Aamen.

    Nouskaamme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 27: Joh. 7:37-39 (21.5.2023) – Satama

    Joh. 7:37–39

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 7

    Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Pyhän Hengen odotus – ollaan välitilassa odottamassa

    jotakin mitä on luvattu, on helatorstain ja helluntain välissä oleva aika.

    Tekstimme viittaa juhlaan, kyse oli

    Lehtimajan juhlasta, joka oli kahdeksan päivän pituinen. Menemme ensin

    vierailemaan tekstissä Lehtimajajuhlaan, jossa kohtaamme Jeesuksen. Aiemmin

    samassa luvussa Johanneksen evankeliumi todistaa, että Jeesus

    meni salaa juhlille. Jeesus oli torjunut veljiensä julkisuudenjanoisen ehdotuksen

    mennä juhlille näyttämään ihmetekoja koko maailmalle. Jeesus oli sanonut: ”Minä en

    tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut.” Jeesus kuitenkin lähti juhlille

    salaa ja myöhemmin opetti ja julisti ihmisille. Meidän tämän päivän

    evankeliumiteksti on osa tuota julistusta.

    Kuten tekstissä mainitaan, oli viimeinen päivä, juhlien päätöspäivä. Se oli erityisen

    juhlava päivä. Juutalainen kansa kutsui sitä suureksi päiväksi. Se oli viimeinen päivä,

    kun asuttiin juhlaa varten rakennetuissa lehtimajoissa. Juhla oli huipentumassa

    vesiseremoniaan, jossa Siiloan altaalta haettiin makeaa vettä. Ylipappi ammensi vettä

    altaasta, johon se oli johdettu lähteestä. Juhlakulkueessa vesi vietiin temppeliin. Vesi

    ja viinimaljan sisältö vuodatettiin alttarille. Vesi ja viini sekoittuivat. Alttari

    kierrettiin seitsemän kertaa ja laulettiin psalmin sanoin:

    Ps.118:25-29 ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi!

    Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.

    Herran huoneesta teidät siunataan. Herra on Jumala!

    Hän antoi valonsa meille.

    Käykää kulkueena lehvät käsissä,

    ulottakaa piirinne alttarin sarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,

    Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa!

    Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!”

    Oli siis iloinen, riemullinen juhla, jota juutalainen kansa vietti. Juhlaa vietettiin:

    1. Kiitokseksi Jumalan huolenpidosta erämaavaelluksen aikana – kun Jumala antoi vettä kalliosta.

    2. Kansa rukoili sadetta maalle ja runsasta satoa – elävän veden sadetta, joka kastelisi maan ja tuottaisi sadon.

    3. Odotettiin Messiaan tuloa – Jumalan valtakunnan laskeutumista ihmisten luo.

    Epäilemättä nuo merkitykset saivat aikaan sen, että messiaanisen odotus kipusi

    huippuunsa.

    Jeesus nousee ja HUUTAA: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Ihmisille ei jäänyt epäselväksi mitä Jeesus tarkoitti. Jeesus on se, jota kansa oli odottanut – Messias, joka pesee puhtaaksi kaikesta synnistä ja jonka kautta Pyhä henki vuodatetaan. Hän on elämän veden lähde. Mikään ei olisi iskenyt tehokkaammin tuossa tilanteessa kuulijoihin. Toiset kuitenkin torjuivat Jeesuksen.

    Tuo sama teema oli ollut esillä Sykarin kaivon kohtaamisessa naisen kanssa.

    Ja Jeesus toistaa nyt sanansa elävän veden lähteestä koko suurelle joukolle. (vrt. Joh.4:14 ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”)

    Kuitenkaan vielä ei olla helluntaissa Pyhän Hengen vuodattamisen päivässä – vaan odotustilassa. Ihmiselämään kuulu monenlaista odottamista. Odottamiseen liittyy epävarmuutta. Jälkikäteen monen odottamisen syy selviää, mutta ei silloin kun ollaan odotustilassa.

    Saarnasin elämäni ensimmäisen saarnan tästä samasta evankeliumitekstistä 1.vuoden teologian opiskelijana 9 vuotta sitten. Tuosta päivästä on tosiaan kulunut jo hetki.

    Viime keväänä tarkalleen ottaen 20.4. luin hartauskirjasta Psalmin 38 jakeen 16: ”Herra, sinun apuasi minä odotan. Herra, minun Jumalani, sinä vastaat minulle.”, jonka perässä oli Sanan selitystä: ”Odottaminen ei ole helppoa. Jostain syystä Jumala, joka voisi nopeastikin vastata rukouksiimme, antaa meidän odottaa hyvinkin pitkään ennen kuin antaa vastauksensa…”. Sitten tekstissä on monia Raamatun esikuvia odottamaan laitetuista henkilöistä… teksti jatkuu: ”Odottaminen ja syrjässä oleminen ovat koetelleet monen ihmisen kärsivällisyyttä. Se on merkinnyt aika ajoin myös pilkan kohteeksi joutumista ja suurta kiusausta luovuttaa. Odottamisellakin on oma, tärkeä tehtävä Jumalan suunnitelmassa.”

    Samana päivänä puhelin soi ja pari viikkoa aiemmin Laukaan seurakunnasta saatu ”Ei-vastaus” muuttui ”Kyllä-vastaukseksi”, kun minulle tarjottiin toista papin sijaisuutta kuin mitä olin aiemmin hakenut. Odotus oli päättynyt.

    Jeesuksen lupaus janon sammuttamisesta on varma, siihen ei liity sellaista epävarmuutta kuin omiin odotuksiimme. Usko tarttuu Jumalan lupaukseen ja ottaa sen vastaan. Saamme luottaa Jumalan lupauksiin, jotka meille on annettu Raamatussa.

    Tekstimme puhuu siitä, että Jeesuksen kirkastuminen:

    (Joh.17:1) ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.”

    Vasta ristin tapahtumat tekevät mahdolliseksi Pyhän Hengen tulon Jeesukseen uskovan elämään. Jeesuksen tuli käydä kuolemaan, jotta hän tulisi kirkastetuksi meidän Vapahtajanamme. Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ristin sovitustyön. Usko katsoo Kristukseen ja huudahtaa: Minun Herrani ja Vapahtajani! Uskon kautta Kristus elää Pyhän Hengessä minussa. Hän on elävän veden lähde meissä. Elämän antaja ja kaikkien hengellisten lahjojen kasvattaja.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 29: Joh. 15:1-10 (4.6.2023) – Satama

    Matt. 16:13–19

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

    Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Saimme viettää reilun viikon yhdessä Tervajärven leirikeskuksessa rippileirillä. Ennen leiriä te konfirmoitavat kirjoititte meille leirin vetäjille kirjeen. Tai oikeastaan vastailitte meidän esittämiin kysymyksiin. Yksi kysymys tuossa ennakkotehtävässä oli ”Keitä tunnet riparilta parhaiten?” Kun sitten pääsimme leirille, pian hekin, joiden nimeä et edes tietänyt tulivat tutuksi. Ensimmäisen illan ”Tervis Tero lähti Tervikselle” -leikki taisi olla monelle apuna. Nimet ja naamat alkoivat yhdistyä. Sitten kun viikkoa mentiin eteenpäin ja yhteistä aikaa vietettiin, kuva uusista kavereista alkoi saada uusia yksityiskohtia ja jokaisesta alkoi tulla uusia piirteitä esiin. Yhdessä vietetty aika kirkastaa kuvaa toinen toisestamme, vähitellen toisesta tulee tutumpi ja alkaa tuntea toista.

    Tänään evankeliumitekstissä Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Kun näin kysytään, opetuslapset voivat jättää itsensä ulkopuolelle ja luonnehtia yleisesti mitä Jeesuksesta sanotaan – hieno mies, profeetta, esimerkki. Mitä siitä kaverista puhutaan? Mitä mahdat tietää hänestä? Näin on joku saattanut kysellä kaveriltaan, josta kusta leiriläisestä, jota ei ole tuntenut ennestään. Miten kuva onkaan sitten viikon aikana tarkentunut.

    Kuka Jeesus on sinulle? Entä te? Kysymys alkaa olla kuumottavan kohti käyvä! Pietarin vastaus ”Sinä ole Messias, elävän Jumalan poika. ” on vastaus, jonka voi vain antaa se, joka on kohdannut henkilökohtaisesti Jeesuksen. Tämä on vastaus, minkä vuoksi rippikoulua pidetään ja mihin se tähtää. Tietämisen sijasta tuntemiseen. Kaiken ydinkysymys on Jeesus!

    Evankeliumitekstimme auttaa myös siinä, kuinka Jeesus tuntea, mikä siihen auttaa? Pietarin lausuma tunnustus saa Jeesuksen toteamaan sen, ettei kyse ole mistään ulkoläksystä vaan jostakin minkä ainoastaan Taivaan Isä voi kirkastaa. Usko on Pyhän Hengen lahja, joka syntyy evankeliumin kuulemisesta. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Tämän äärellä olemme saaneet olla ja tältä kalliolta saamme ponnistaa eteenpäin elämässä.

    Rippikoulu ja konfirmaatio on sitä varten, että tämä tulisi kirkkaasti opetetuksi ja lahjaksi kasteessa saatu usko saisi vahvistua: Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme. Hän on ainoa toivo ja varma toivo meille jokaiselle. Saamme turvata siihen, mitä hän on tehnyt.

    Kirkko ja seurakunta on olemassa sitä varten, että usko saisi kasvaa ja vahvistua Jumalan armossa. Jeesus puhuu evankeliumitekstissä avainten vallasta: kirkko julistaa syntien anteeksiantamusta ja armoa, joka lepää apostolisen tunnustuksen perustalla.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.