Digiteologi

Elämän kysymys: Voinko saada anteeksi?

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 26: Matt. 6:5-13 (14.5.2023) – PBK, Lempäälä

    Evankeliumi

    Jeesus opetti ja sanoi:

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

    – Isä meidän, joka olet taivaissa!

    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

    Tulkoon sinun valtakuntasi.

    Tapahtukoon sinun tahtosi,

    myös maan päällä niin kuin taivaassa.

    Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

    Ja anna meille velkamme anteeksi,

    niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

    jotka ovat meille velassa.

    Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

    vaan päästä meidät pahasta.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on äitienpäivä – ja samalla on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Se johdattaa meidät Herramme rukousoppilaiksi.

    Ensimmäiseksi, Isä Meidän -rukous on osa yhteistä Jumalanpalvelusta. Se on meille kristityille Jeesuksen opettama rukous, joka luetaan useimmiten hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa. Meidän ei tarvitse itse keksiä sanoja, vaan Jumala itse tuli meidän luoksemme opettamaan meitä rukoilemaan.

    Voi olla, että äiti on opettanut sinulle iltarukouksen tai jopa Isä meidän -rukouksen – tarvitsemme rukoilevia äitejä ja isoäitejä – monesti saa kuulla, että erityisesti isoäidit muistavat lapsen lapsiaan esirukouksin.

    Toiseksi, rukous on aina myös henkilökohtaista. Se on sydämen puhetta Jumalalle – sinun sydämesi puhetta. Missä sinun ajatuksesi on silloin kun rukoilet? Helposti rukouksesta tulee suoritus, luemme rukouksen ulkomuistista ajatuksen harhaillessa jo muualla. Kunhan hoemme näitä tuttuja sanoja ulkomuistista. Kotisohvalla iltahartauden jälkeen joskus kuuluu kysymys: joko me luettiin se?

    Saamme kuulla kohdallemme Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä. Hän varoittaa meitä: rukous ei ole suoritus Jumalan edessä, jotain sellaista millä saisimme Jumalan hyväksynnän tai mikä loitsun tavoin täyttäisi itsekkäät toiveemme. Joskus saatat kuulla esimerkiksi edesmenneen henkilön taivaskelpoisuudesta seuraavan arvion: kyllähän hänellä oli tapana rukoilla Isä meidän -rukous, hänhän oli hyvä ihminen. Aivan kuin riittävät uskon teot antaisivat meille varmuuden taivaaseen pääsystä. Tällaiset arvion antaminen siirtää itsemme Jumalan paikalle eikä niin voi olla. Mitkään teot eikä edes rukouksemme tekona vie meitä taivaaseen.

    Meille suomalaisille ulkoiseen ahdinkoon liittyvät kokemukset ovat sotavuosien takia kollektiivisessa muistissa. Saamme todella kiittää Jumalan avusta kansamme vaiheissa. Ahdinko ajaa polvilleen. Psalmissa 50 on jae: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

    Yhteinen harras kokemus voi olla johdattamassa jota kuta Jeesuksen luokse. Jumala kuulee hätähuudot. Kuitenkin rukous ei ole vain harrasta tunnelmaa ja hätähuutoja. Sen tulisi viedä meitä elävään uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Uskon perusta on Hän, joka tänään meitä opettaa. Jumalaan tulee turvautua kaikessa joka päivä ja joka hetki, ei vain hädän hetkellä.

    Toinen varoitus meille on se, ettei meidän tule rukoilla sen vuoksi, että muut näkisivät rukoilemisemme. Kuinka usein rukoilet yksin huoneessasi Isä meidän -rukouksen ääneen? Jeesuksen opetus paljastaa luontomme. Julkinen tunnustus ja ulkoinen suorittaminen sopivat ihmisluontoomme. Jeesus piirtää opetuksessaan eteemme kuvan Jumalan kohtaamisesta. Hän taluttaa meidät ikkunattomaan, suljettuun huoneeseen ja näyttää: tässä on rukouspaikka. Läsnä on vain sinä ja Jumala. Tässä on tila Jumalan kohtaamiselle.

    Jos emme saa ihmisten kiitosta tai Jumalan hyväksyntää rukouksemme ansiosta, miksi sitten rukoilla? Rukous on apu meille itsellemme. Se on hengitystä sielulle. Se on elämää Jumalan yhteydessä.

    Isä meidän -rukousta opettaessa Jeesus muuttaa mitättömän ihmisen aseman suhteessa kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, joka on pyhyydessään tuhkaksi polttava tuli. Saat kutsua Häntä Isäksi ja Hän tahtoo kuulla ja kuulee rukouksemme. Jumala tahtoo olla Jumalamme, jonka varaan saamme jäädä niin elämässä kuin kuolemassa Jeesuksen tähden.

    Isä meidän -rukouksen äärelle on hyvä pysähtyä. Huomaatko monta pyyntöä siinä on? Mihin ne kohdistuvat? Kolme ensimmäistä pyyntöä vievät meidät suhteeseen Jumalan kanssa – pyhä nimi, tahto, valtakunta. Pala palalta Isä meidän -rukous kokoaa meille kristityn elämän lähtökohdan. Tuntuu, että rukous läpäisee ensimmäisen lain taulun: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.”

    Sitten on jokapäiväisen leivän ja lähimmäisen vuoro ja varjeltuminen pahasta. Elämämme ei ole pysähdyksissä. Suhteemme Jumalaan on elämää hänen Sanastaan ja anteeksiantamuksesta. Jeesuksen tähden Hän antaa syntimme anteeksi. Isä meidän -rukous kertoo meille, mistä apu löytyy – yhteydestä Jumalan kanssa.

    Saamme tänään olla taas erityisellä tavalla Hänen hoidossaan tässä messussa. Hän ruokkii meitä taivaan leivällä ehtoollisessa. Hän vahvistaa uskoamme Raamatun sanalla ja antamalla itsensä meille ehtoollisessa. Yhteisessä rukouksessa saamme jättää asiamme Hänelle.

    Kaikkivaltias Jumala toteuttaa kyllä tahtonsa tässä maailmassa pyytämättämmekin, mutta rukoilemme itsemme ja lähimmäisiemme – koko maailman vuoksi, jotta Jumala puuttuisi asioiden kulkuun. Kyse on ihmisten pelastumisesta. Siitä, että ainoa Jumala saisi olla Jumala, meille jokaiselle, jotta me saisimme olla osa Hänen suurta pelastussuunnitelmaa.

    Aamen.

    Nouskaamme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 29: Joh. 15:1-10 (4.6.2023) – Satama

    Matt. 16:13–19

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

    Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Saimme viettää reilun viikon yhdessä Tervajärven leirikeskuksessa rippileirillä. Ennen leiriä te konfirmoitavat kirjoititte meille leirin vetäjille kirjeen. Tai oikeastaan vastailitte meidän esittämiin kysymyksiin. Yksi kysymys tuossa ennakkotehtävässä oli ”Keitä tunnet riparilta parhaiten?” Kun sitten pääsimme leirille, pian hekin, joiden nimeä et edes tietänyt tulivat tutuksi. Ensimmäisen illan ”Tervis Tero lähti Tervikselle” -leikki taisi olla monelle apuna. Nimet ja naamat alkoivat yhdistyä. Sitten kun viikkoa mentiin eteenpäin ja yhteistä aikaa vietettiin, kuva uusista kavereista alkoi saada uusia yksityiskohtia ja jokaisesta alkoi tulla uusia piirteitä esiin. Yhdessä vietetty aika kirkastaa kuvaa toinen toisestamme, vähitellen toisesta tulee tutumpi ja alkaa tuntea toista.

    Tänään evankeliumitekstissä Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Kun näin kysytään, opetuslapset voivat jättää itsensä ulkopuolelle ja luonnehtia yleisesti mitä Jeesuksesta sanotaan – hieno mies, profeetta, esimerkki. Mitä siitä kaverista puhutaan? Mitä mahdat tietää hänestä? Näin on joku saattanut kysellä kaveriltaan, josta kusta leiriläisestä, jota ei ole tuntenut ennestään. Miten kuva onkaan sitten viikon aikana tarkentunut.

    Kuka Jeesus on sinulle? Entä te? Kysymys alkaa olla kuumottavan kohti käyvä! Pietarin vastaus ”Sinä ole Messias, elävän Jumalan poika. ” on vastaus, jonka voi vain antaa se, joka on kohdannut henkilökohtaisesti Jeesuksen. Tämä on vastaus, minkä vuoksi rippikoulua pidetään ja mihin se tähtää. Tietämisen sijasta tuntemiseen. Kaiken ydinkysymys on Jeesus!

    Evankeliumitekstimme auttaa myös siinä, kuinka Jeesus tuntea, mikä siihen auttaa? Pietarin lausuma tunnustus saa Jeesuksen toteamaan sen, ettei kyse ole mistään ulkoläksystä vaan jostakin minkä ainoastaan Taivaan Isä voi kirkastaa. Usko on Pyhän Hengen lahja, joka syntyy evankeliumin kuulemisesta. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Tämän äärellä olemme saaneet olla ja tältä kalliolta saamme ponnistaa eteenpäin elämässä.

    Rippikoulu ja konfirmaatio on sitä varten, että tämä tulisi kirkkaasti opetetuksi ja lahjaksi kasteessa saatu usko saisi vahvistua: Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme. Hän on ainoa toivo ja varma toivo meille jokaiselle. Saamme turvata siihen, mitä hän on tehnyt.

    Kirkko ja seurakunta on olemassa sitä varten, että usko saisi kasvaa ja vahvistua Jumalan armossa. Jeesus puhuu evankeliumitekstissä avainten vallasta: kirkko julistaa syntien anteeksiantamusta ja armoa, joka lepää apostolisen tunnustuksen perustalla.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 34: Joh. 9:24-38 (15.10.2023) – PBK

    Evankeliumi

    Joh. 9:24–38

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

    Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko joskus keskustellessasi ajatellut, että toinen on aivan tavoittamattomissa. Sanat, jotka kerrot eivät tavoita toista ja tuntuu kuin eläisitte aivan eri todellisuuksissa. Se kokemus, jonka olet kokenut ja jota sanoin yrität kuvat, ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Tänään avainkysymyksenä on ”Kuka Jeesus on?”

    Tänään evankeliumitekstissä kohtaamme Jeesuksen parantaneen sokean miehen ja fariseukset, jotka uudemman kerran ovat kutsuneet miehen kuulusteltavaksi. He ovat jo aiemmin puhuttaneet häntä ja hänen vanhempiaan ja vielä uudelleen haluavat kuulla miestä. Fariseuksilla on polttava tarve saada selvyys, mitä oikein on tapahtunut, mutta heidän sydämensä ei ole auki, sille todellisuudelle, jonka parantunut mies on kohdannut. Heidän ainoana tavoitteena on saada Jeesus kiinni lain rikkomisesta – sapattikäskyn noudattamatta jättämisestä.

    Tuossa keskustelussa on läsnä epäusko ja usko – meidän täytyy tänään kysyä, miten ne eroavat toisistaan. Millä tavoin kumpikin näistä ilmenee. Fariseusten epäusko Jeesusta kohtaan oli juutalaista uskoa: ei voi olla muuta välittäjää Jumalan ja ihmisten välillä kuin Mooses, jolle kaikkivaltias pyhä Jumala on antanut käskynsä. Syntinen ihminen ei voinut lähestyä pyhää Jumalaa. Jumala on Yksi kuten juutalaiset uskontunnustuksessaan tunnustavat. Heidän kysymyksensä ei pyri selvittämään sitä mitä Hän voi olla heille henkilökohtaisesti.

    Jeesuksen toiminta ylittää fariseusten käsityskyvyn ja he hylkäävät se mahdollisuuden, että tässä voisi olla Messias. Epäuskossaan he kieltävät Jeesuksen, joka myöhemmin julistaa itsestään: ”… sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita…” Kysymys Jeesuksesta on uhka fariseuksien uskonnollisuudelle – lain ja sääntöjen noudattamiseen perustuvalle Jumalan mielisuosion ansaitsemiselle. Jos syntinen sokea saa osakseen Jumalan armon ja ihmeellisen parantumisen, kuinka mikään voi enää olla omaa ansiota?

    Läsnä on kiistely laista ja omakohtainen todistus koko elämän mullistavasta ihmekokemuksesta. Nuo ovat kaksi aivan eri todellisuutta. Jeesuksen omakohtainen kohtaaminen ja hänen tuntemisensa muuttaa kaiken. Se voi muuttaa ihmiselämiä ulkoisesti, mutta ensisijaisesti se muuttaa sisäistä elämää. Kaikki nähdään toisin silmin. Tuo mies, joka oli saanut fyysisesti näkönsä takaisin, näki ensimmäistä kertaa – mutta ennen kaikkea hän näki uskon silmin Jeesuksen.

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Usko on toivon todellisuus. Usko tarttuu siihen mitä ei nähdä. Usko näkee näkymättömän ja tarttuu Jumalan lupaukseen, Jeesukseen. Jeesus siis jakaa kahteen joukkoon epäuskon ja uskon. Uskossa Kristus on läsnä – Galatalaiskirjeessä sanotaan: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”, siis uskon kautta.

    Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan Hän on antanut meille armovälineet – sellaiset lääkkeet, jotka voivat palauttaa näkökykymme ja kiinnittää katseemme Häneen, joka on meidät lunastanut. Jeesus on tullut maailmaan syntisiä ihmisiä varten. Jeesus ei aja pois fariseusten tavoin hänen luokseen tullutta syntistä.

    Jumala synnyttää meissä uskon Pyhän Hengen kautta. Ei meidän ansiostamme vaan täysin meistä riippumatta. Kaikki on armoa. Hän voi synnyttää uudelleen uutta elämää. Hän ei jätä meitä epäselvyyteen itsestään, vaan ilmoittaa meille itsensä.

    Katseemme ei enää kohdistukaan itseemme, vaan siihen mitä Hän on meille antanut. Raamatun, kasteen ja ehtoollisen, rukouksen, kristittyjen yhteyden. Näiden kautta Jumala lähestyy meitä. Jeesus on itse läsnä tänäänkin, kun olemme Hänen nimessään koolla. Saamme kohta käydä ehtoolliselle. Siinä Hän sanoo meille jokaiselle: ”Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.”. Jeesus on jokaisen pelastaja.

    Tänään on siis aihetta juhlaan. Saamme tänään juhlia yhteiset syntymäpäiviä teidän kanssanne, jotka olette tällä vuosipuoliskolla täyttäneet pyöreitä vuosia – saamme katsoa taakse päin elämään ja todeta, että Jumala on tähän asti auttanut. Ajasta aikaan varjellut ja tänään saamme olla yhdessä koolla. Tällaisena päivänä on hyvä katsoa taakse päin ja pohtia niitä hetkiä, joissa Jumala on erityisellä tavalla varjellut. Samalla saamme kurkottaa eteenpäin ja kiittää Jumalaa siitä, että Hän on kanssamme myös tästä eteenpäin, ei vain meidän viimeiseen hetkeen täällä maailmassa, vaan uskossa luottaa, että Hän on kanssamme iankaikkisesti.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 35: Matt. 18:15-22 (5.11.2023) – PBK

    Matt. 18:15–22

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 18

    Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Sunnuntain aihe on: antakaa toisillenne anteeksi. Mutta oikeastaan ensin puhutaan eksyneiden lampaiden etsintäpartiosta.

    Jeesus on ennen tätä evankeliumia puhunut siitä, kuinka hän jättää 99 turvassa olevaa lammasta ja lähtee etsimään tuota yhtä eksynyttä, joka on kadoksissa.

    Miksi Jeesus jättää nuo 99 ja lähtee etsimään tuota yhtä? Siksi että se on hänelle rakas, siksi että tuo yksi on Hänelle kallisarvoinen, hän haluaa sen takaisin joukkoon, vaikka lammas on itse joutunut eksyksiin, koska ei ole kuunnellut paimenen ääntä. Hyvä paimen ei ole vihoissaan tuolle eksyneelle vaan haluaa hänet vain takaisin.

    Jeesus on jättänyt paimennustehtävän seurakunnalle – aloite tulee muulta kuin langenneelta – ärjymällä ja huutamalla et saa palaamaan sitä kotiin. Synnin puheeksi ottaminen ei tule tapahtua vihassa vaan rakkaudessa. Siihen kuuluu erityisesti se että asia otetaan puheeksi kahden kesken. Kuinka toimit, kun joku kertoo sinulle jostain vilpistä tai juoruaa, josta kusta toisesta. PUHU Ensin vääryyttä tehneen kanssa. Jeesus tahtoo, että menemme puhumaan lähimmäisemme kanssa. Rohkeus ja lähimmäisen rakkaus kuuluu yhteen. Jeesus ei anna lupaa puhua muille, jos et itse uskalla. Miten ”Eksynyt lammas” voidaan saada takaisin. Kuinka toimia, jos kahden kesken puheeksi ottaminen ei toimi? Ota kaksi todistajaa mukaan. Vasta kolmannes vaiheessa Jeesus antaa luvan kertoa asiasta seurakunnalle.

    Milloin viimeksi olet antanut jollekulle anteeksi? Tai milloin olet viimeksi pyytänyt joltakulta anteeksi?

    Tänään evankeliumi vie meidät tämän kysymyksen äärelle.

    Jotenkin kyse on yksinkertaisesta asiasta, mutta niin kovin vaikeasta asiasta.

    Anteeksiantamus vapauttaa sillä on sanoin kuvaamattoman suuri voima – ja kuitenkin on niin kovin vaikea antaa anteeksi.

    Anteeksiantamaton mieli hautoo ja vatvoo vääryyttä, jonka kerran, epäilemättä aidosti on kokenut. Mikään ei riitä lepyttämään sellaista mieltä; sille, joka ei tahdo antaa anteeksi mikään ei riitä korvaukseksi.

    Anteeksiantaminen maksaa – ja kuten Pietari mekin laskelmoimme, kuinka monta kertaa voi antaa anteeksi – muistan jonkun sanoneen, että anteeksianto merkitsee luopumista oikeudestani kostoon tai velan perintään. Tuo velka tulee sitten Jeesuksen evankeliumia seuraavassa vertauksessa esille. Anteeksiantaminen maksoi Jeesukselle hänen henkensä, hän otti meidän syntivelan kantaakseen ja lunasti meidät vapaaksi siitä mikä olisi tullut meidän vastuullemme.

    Vakavuus

    Lupaus läsnäolosta, missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni.

    Minkä pyydätte, sen saatte. ”Minun nimessäni” – toimitaan Jeesuksen nimen kanssa sopusoinnussa.

    Loputon anteeksianto: Kuinka monta kertaa on annettava anteeksi. Pietari antoi jonkinlaisen suhteellisen avokätisen tarjouksen Jeesukselle, mutta Jeesus vastaa, ettei anteeksiannon kanssa voi laskelmoida. Taivasten valtakunta on anteeksiantamusta eikä niitä lasketa. Joka kerta meidän ihmisajatukset menevät harhaan, taivasten valtakunnan lainalaisuudet ovat jotakin ihan muuta. Pietari yhä uudelleen yrittää vastata Jeesuksen puolesta. Jeesuksen tulee kuitenkin antaa aina viimeinen vastaus, hän on kärsivällinen meitä kohtaan. Jumala sallii ihmisen erehtyä, mutta ei hylkää häntä.

    Anteeksiantokertoja ei voi laskea, kuten Pietari, jolla oli luku mielessään ja luvun myötä ehkäpä jokainen tilanne, jota hän vielä muisteli. Seurakunta on anteeksisaaneiden ihmisten joukkoa, se on anteeksiannon yhteisö. Jumala on antanut meille äärettömän suuren velan anteeksi Jeesuksen tähden. Siksi meillä on oikeus jakamaan tätä anteeksiannon sanomaa eteenpäin ja elämään anteeksiantamista todeksi.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 37: Luuk. 2: 1-14 (24.12.2023) – Ristimäki

    Evankeliumi

    Luuk. 2: 1-14

    Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

    Halleluja..

    Jumalan on kunnia korkeuksissa maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa!

    Tänään on jouluaatto. Tätä päivää on odotettu. Ainakin meillä. Mitä lähemmäksi aattoa tullaan, sitä kovemmaksi vauhti kiihtyy lapsilla. Ja vanhemmilla stressi voi nousta uusiin lukemiin jouluvalmisteluissa. Siitä voi olla rauha kaukana. Ja sitten kun jouluaattoaamuun päästään saapuu joulurauha. Käännetään vain joulurauhakytkimestä niin joulu on valmis.

    Maan päällä rauha – joulurauha julistetaan hyvin pian – onko sinulla joulurauha sydämessäsi? Vai onko niin että edelleen sisälläsi tikittää minuuttilaskuri ja -aikataulu tehtävälistalle, jossa on vielä monta askaretta tekemättä. Jotta joulu tulisi. Vai onko niin, ettei sinulla ole sisäistä rauhaa. Sisäinen levottomuus vaivaa.

    Jumalan lupaukset täyttyvät tänään. Hän lähettää pelastajan, rauhan ruhtinaan, valon koko kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Kansa ei pääse pois pimeydestä omin avuin. Se tarvitsee auttajan iankaikkisuudesta ihmiseksi seimeen syntyneenä. Vain Jumalan rakkaus on todellisen rauhan lähde, myös joulurauhan.

    Enää Jumalan suunnitelma ei ole piilossa. Profeettojen ennustukset täyttyvät. Lapsi on syntynyt. Tänään saamme viettää tätä juhlaa. Jumala syntyi ihmiseksi meidän kaltaiseksemme. Hän tuli meitä auttamaan. Kun meistä ei ole itseämme auttamaan.

    Mikä joulu sinulla on jäänyt mieleen erityisesti?

    Pohdin tätä ja edelleen se joulu on se, jonka vietin vartiossa – en kuitenkaan paimentamassa laumaani kedolla, vaan Karjalan prikaatin päävartiossa – en kuitenkaan putkassa, vaan sotilaspoliisina vartiovuorossa. Tiedättehän, että jouluna heille, jotka ovat palveluksessa, on varattu jouluateria – kaikki jouluherkut ovat tarjolla – ei siis mitään soppatykistä kauhottavaa kenttämuonaa vaan loistava jouluateria. Jotakin mitä odottaa.

    Itsellä vilunväristykset taisivat alkaa jouluaattopäivän kuluessa. Olo meni huonommaksi ja heikotti. Istuin päävartion päivystäjän paikalla ja olin varma, että kuume oli nousussa – selkeästi olin tulossa sairaaksi. Ennen iltaruokailua varuskunnan sotilaspastori tulee pitämään jouluhartautta päävartioon. Muut ovat aulatilassa ja minä kuulen kulman takaa hartauspuheen istuessani toimistossa. Muistan, kuinka pastori puhuu paimenista, jotka olivat työssä silloin kun Vapahtajan oli syntynyt. Joudun nieleskelemään kyyneleitä liikutukseltani.

    Hartauden jälkeen osa suuntaa jouluaterialle. Taidan mennä sinne jälkijunassa. Olo ei ole kummoinen. Saavun ruokalaan ja katson kaikkia jouluruokia. Ruokahalu on täysin poissa eikä ruoka maistu – sairaus on se vienyt. Seuraavana aamuna korkeassa kuumeessa kirjaudun varuskuntasairaalaan, jossa toivun pari päivää.

    Jumalan lupaukset täyttyvät.

    Ketä Jumala käyttää lupausten, omien suunnitelmien täytäntöön panossa?

    Ensiksi evankeliumitekstissä kuulemme, että keisari Augustus hallitsi Rooman valtakuntaa ja oli käskynhaltijoidensa kautta käynnistänyt verolle panon – Joosef lähti siis veroilmoituksen tekemistä varten Beetlehemiin – ja profeetan sana toteutuisi

    2 (5:1) Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. [Jes. 7:14]

    Rooman valtakunnassa keisaria pidettiin jumalan vertaisena, kuitenkin joulu ei ole hänen juhlansa. Itse Rooman keisari oli sivuosassa palvellen Jumalan päämäärää. Pelastaja oli syntyvä koko maailmalle. Jumalan herruus on maallisen vallan yläpuolella.

    Tuolloin hallitsijan tuntomerkkinä oli tuolloin valta ja loisto – keisari asui palatsissaan, jossa kaikkea oli tarjolla. Ruokaa, juomaa, huvituksia ja ylellisyyttä. Kuulemme evankeliumitekstistä, että maailman vapahtaja syntyy tallissa ja hänen vuoteenaan on eläinten ruoka-astia. Joulun lapsi on syntynyt ja laskettu seimeen, josta eläimet söivät, ei puhtaisiin hygieenisiin lakanoihin eikä hän havittele valtaa ja kunniaa, vaan syntyy ihmiseksi, jotta Jumalan suuri pelastussuunnitelma voi toteutua.

    Kuka sitten kuulee ensimmäiseksi Jumalan pojan syntymästä. Eikö olisi ollut kätevintä, että se olisi julistettu maan parhaille tiedotusvälineille, joka silloin oli keisarin käskykoneisto, joka oli saanut myös verollepanokäskyn jokaisen kansalaisen tiedoksi.

    Ei Jumala valitsee toisin. Hän ilmoittaa ilosanoman paimenille – sen ajan sekatyömiesporukalle, joita pidettiin epäluotettavina ja arveluttavina. Heidän maineensa oli huono eikä heidän todistustaan pidetty oikeudessa pätevänä. Palkkapaimenet saattoivat jättää lauman vaaran uhatessa. Jumala valitsee heidät kuulemaan taivaallisen ilosanoman ensimmäiseksi. Se kertoo meille, että Jumala tulee syntisen luokse ja heitä varten. Herra Jeesus taas kohtaa heidät rakkaudella ja anteeksiannolla. Joulun lapsi on hyvä paimen, joka antaa henkensä lampaidensa puolesta.

    Älä pelkää

    Taivaallinen sotajoukko – lukematon määrä enkeleitä ilmestyi paimenille ja he pelkäsivät – siis karskit miehet pelkäsivät – Ja enkeli sanoo Älä pelkää.

    Pelkäätkö sinä Jumalaa sitä, että hänen kirkkautensa valaisee kaiken mitä elämäsi pitää sisällään. Siihen Jumala sanoo: Älä pelkää! Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jouluna Jumala tulee luoksemme ja poistaa pelon antamalla itsensä meidän vuoksemme tähän maailmaan.

    Jumala ei sano sinulle: tämä sanoma on vain niille, jotka ovat sen arvoisia. Ei, Hän sanoo: tässä on teille ilosanoma – Ilosanoma, joka kuuluu aivan jokaiselle – Ilosanoma, jota ei julisteta kuulijan arvollisuuden vuoksi vaan juuri sen vuoksi, että Jumalan armo syntisiä ihmisiä kohtaan tulisi esille.

    Jumala toimii vastakohtien kautta. Kuningasten kuningas syntyy tallin seimeen. Hän tuo meille ilosanoman – lupaukset täyttyvät. Meidän syntisairautemme ei ole este sille, että saamme nauttia Hänen armoaan ja hyvyyttään kaikessa täyteydessään. Kristus syntyi maailmaan sinun vuoksesi. Aamen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 38: Luuk. 4:16-21 (14.1.2024) – Satama

    Luuk. 4:16–21

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

    Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: – Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko koskaan toivonut, että Jumala tulisi puhumaan sinulle?

    Tahtoisitko kuulla, mitä hänellä on sanottavaa? Vai olisitko kuulematta?

    Kiinnostaako sinua mitä Jumalalla on sinulle sanottavana?

    Jeesus tulee jumalanpalvelukseen ja lukee päivän tekstin… kuinka sinä suhtautuisit?

    Jesaja 58 ja 61 – synagoga-jumalanpalvelus – kuinka käyttäydyttiin

    ”julistamaan otollista vuotta julistamaan… kostonpäivää” (loppu jää pois)

    Kirjoitukset:

    Toteutuminen, täyttymys vs. työn alkaminen

    Riemuvuosi: ennalleen asettaminen, köyhät ja orjat vapaaksi – 50 vuoden 3.Moos. 25.

    Ei lopullista tuomiota vielä vaan armon ja vapauden aika.

    Profetian toteutuminen – uskotaanko se – vuodesta toiseen on menty kuulemaan kirjoituksia – ja nyt tuo sanoo niiden toteutuminen

    Jeesus paljastaa jumalallisen kirkkautensa Raamatun sanalla — vrt. Emmauksen tie

    Jeesuksessa on vapaus… hän on sen takuumies!

    Oletko jo vapaa niin ettet tarvitse Jeesusta vai tarvitsetko edelleen vapauttajaa?

    Tämä on ratkaiseva kysymys! Kuinka tuohon Jeesuksen saarnaan vastataan? Nasaretin synogogassa vastauksena oli torjunta ja lynkkausyritys – pohdin tätä kohtaa lukiessa että onpa tutunoloinen kohta – elokuussa ehkä joku muistaa kuulleensa jatkojakeiden pohjalta pidetyn saarnan etsikkoajoista.

    Ja Jeesus lupaa tuon kaiken täyttyvän HÄNESSÄ, mitä Jesajan kirjasta luetaan. Eikö tuo olekin iloinen asia, rauhaan, iloon ja vapauteen johtava tie.

    Palaa vielä tuohon Jesajan kohtaa: kuningas (voideltu), Vapahtaja, parantaja, pelastaja – RIEMUVUOSI – ne jotka olivat kahlehdittuja saivat vapautuksen – ne jotka olivat menettäneet omaisuutensa, saivat sen takaisin..

    Missä Jeesus on? Miten Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa messussa?

    Kaste ja ehtoollinen, eilen sain kastaa pienen lapsen tässä salissa…

    Saamme käydä kohta ehtoolliselle, jossa Jeesus on itse läsnä leivässä ja viinissä – lahjoittaen syntien anteeksiantamisen.

    Kun Jeesus lähettää meidät maailmaan julistamaan iloista sanomaa – sitähän evankeliumi on! Hän antaa voimansa ja siihen saamme luottaa

    2.Kor. 12:9 Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

    Tänäänkin saamme kulkea tuon Jeesuksen jäljissä, seurata häntä – Hän on Jumalan poika, messias pelastajamme – joka on kantanut syntimme ja pelastanut meidät kadotuksesta ja lahjoittanut meille ikuisen elämän.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 39: Luuk. 7:36-50 (25.2.2024) – Satama

    Luuk. 7:36–50

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 7

    Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä. Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ”Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.” Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.” ”Puhu vain, opettaja”, fariseus vastasi. ”Oli kaksi miestä”, sanoi Jeesus. ”He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?” Simon vastasi: ”Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.” ”Aivan oikein”, sanoi Jeesus. Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ”Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.” Ja hän sanoi naiselle: ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” Pöytävieraat alkoivat ihmetellä: ”Kuka tuo mies on? Hänhän antaa syntejäkin anteeksi.” Mutta Jeesus sanoi naiselle: ”Uskosi on pelastanut sinut. Mene rauhassa.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Rakastatko sinä Jeesusta? Rakastatko sinä Jeesusta?

    Meidät viedään tänään Luukkaan evankeliumissa fariseuksen kotiin ja kuulimme siitä, kuinka Jeesus on siellä aterialla.

    Oletko koskaan ollut tilanteessa, jossa olet ajatellut – pitikö tuon tänne tulla – lähtisi jo pian pois. On kiusaantunut olo, kun henkilö käyttäytyy tavalla, joka horjuttaa omaa kontrollin tarvetta, käyttäytyy jotenkin poikkeavasti, et oikein tiedä mitä tulee tapahtumaan. Hän ei sovi siihen muottiin mihin olet tottunut. Täytyy tunnustaa, että itselle on käynyt näin monesti ja jopa seurakunnassa. Eikä kyse ole siitä, että joku tulisi pahoin aikein tekemään jotain laitonta tai mellakoimaan kokoontumiseen.

    Kuulin alkuvuodesta, että tässä lähellä oli ammuttu – turvallisuudesta pitää huolehtia, mutta itselle nousi ajatus, kuinka me voimme olla vastaamassa omalta osaltamme ihmisten hätään ja levottomuuteen? Miksi Satama on juuri tällä paikalla Jumalan suunnitelmassa?

    Jeesus oli kutsuttu fariseus Simonin kotiin juhla-aterialle, eittämättä Jeesus oli herättänyt mielenkiintoa ja ihmetystä julistuksellaan ja ihmetöillään. Tuollaisella aterialla ovet olivat auki ja muutkin saivat tulla sisään.

    Mikä saa ihmisen hakeutumaan Jeesuksen jalkojen juureen?

    Jumalan pyhyys herättää synnintunnon – naisen elämä ei ollut piilossa vaan koko kaupunki tiesi hänen synneistään – meillä jää pimentoon mitä ne olivat – mutta ne olivat julkisesti tiedossa – Fariseus tiesi millainen nainen oli kyseessä.

    Samalla viivalla

    Naisen toiminta varmasti kohahdutti: syntinen huora koskettaa rabbia eikä rabbi kavahda pois, avaa hiuksensa ja kuivaa niillä jalkojaan – hiusten avaaminen eleenä tuossa kulttuurissa

    Vähän – paljon – Rakkaus on vastausta siihen, että on koettu armahdus – Simonilla ei ollut rakkautta – sinulla on paljon syntejä, joista et ole edes tietoinen, tunnistit vain vähän – sait anteeksi vain vähän.

    ”sai paljot syntinsä anteeksi”, kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi, synti = velka (vertaus), kummallakaan ei ole mahdollisuutta maksaa takaisin.

    Syntisten sairaala – kuka on syntinen, jonka kanssa ei pitäisi olla tekemisissä?

    Jumalan ei rakasta meitä siksi että olemme hänen rakkautensa arvoisia, siis että meistä on tullut rakastettavia, vaan siksi koska hän itse on rakkaus.

    Tuo rakkaus on ristinmuotoista rakkautta, jonka saamme uskolla vastaanottaa. Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin. Jeesus on tullut syntisiä varten tähän maailmaan ja kantanut jokaisen syntisi kerran ristille.

    Jeesus ottaa kantaakseen syntimme ja lisäksi hän peittää meidän häpeämme – nainen, joka oli kaikkien silmissä halveksittu, sai uuden identiteetin, joka oli kiinnitetty Kristukseen, hän ei ole enää halveksittu vaan rakastettu.

    Rakkaus on vastausta anteeksiantoon – ei siis niin että hän rakasti ja sai sitten anteeksi vaan hän sai kaiken anteeksi ja siksi rakasti

    Kuinka vastaamme?

    Turvasatama, jossa Jumalan armo ja anteeksiantava rakkaus tulevat todeksi ottaen huomaansa jokaisen maailman myrskyissä nääntyneen ja langenneen.

    Armahdettujen syntisten yhteisö, jossa Jumala varustaa ja kukin saa palvella vapaudessa omilla lahjoillaan seurakuntaa.

    Seurakunta on paikka, josta ei voi olla pois, koska muuten tietää jäävänsä paitsi jostakin ainutlaatuisesta. Seurakunta vastaa yhteyden ja kuulumisen kaipuuseen tavalla, jota muualta ei saa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 40: Joh. 6: 48-58 (10.3.2024) – Satama

    Evankeliumi

    Joh. 6: 48-58

    Jeesus sanoi: ”Minä olen elämän leipä. Teidän isänne söivät autiomaassa mannaa, ja silti he ovat kuolleet. Mutta tämä leipä tulee taivaasta, ja se, joka tätä syö, ei kuole. Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” Tästä sukeutui kiivas väittely juutalaisten kesken. He kysyivät toisiltaan: ”Kuinka tuo mies voisi antaa ruumiinsa meidän syötäväksemme?” Jeesus sanoi heille: ”Totisesti, totisesti: ellette te syö Ihmisen Pojan lihaa ja juo hänen vertaan, teillä ei ole elämää. Mutta sillä, joka syö minun lihani ja juo minun vereni, on ikuinen elämä, ja viimeisenä päivänä minä herätän hänet. Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. Isä, joka elää, on minut lähettänyt, ja niin kuin minä saan elämäni Isältä, niin saa minulta elämän se, joka minua syö. Tämä on se leipä, joka on tullut alas taivaasta. Se on toisenlaista kuin se ruoka, jota teidän isänne söivät: he ovat kuolleet, mutta se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti.”

    Armo teille ja rauha meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tämän sunnuntain aihe on Elämän leipä. 1. Mannan nälkä 2. Todellinen leipä 3. Pöytätoveruus

    Mannan nälkä

    Tämän sunnuntain evankeliumi alkaa tuttuakin tutummalla Jeesuksen sanalla: ”Minä olen elämän leipä.” Jeesus puhuu kahdesta eri leivästä maallisesta ja taivaallisesta. Kuulijoiden joukko on kuullut jo pitkän puheen Jeesukselta ja Jeesus toistuvasti kertoo sen kuka Hän on ja mitä Hän antaa. Kannattaa lukea evankeliumitekstiä ennen olevia jakeita.

    Meidän pitää pysähtyä tämän tekstin äärellä sen kysymyksen eteen, mitä minä pyydän ja odotan Jeesukselta?

    Jeesus oli tehnyt ruokkimisihmeen ja ruokkinut viidellä leivällä ja kahdella kalalla suuren joukon ihmisiä. Kansanjoukot etsivät Jeesusta ruokkimisihmeen jälkeen nähdäkseen taas jonkin tunnusteon. Ehkäpä joku Jeesuksen kuulijoista oli saanut tuosta osansa, ihmeellisen avun nälkäänsä. Herra vastasi maalliseen tarpeeseen ihmeellä, joka sai suurta huomiota.

    Kuinka usein me ihmiset olemmekaan kiinnostuneita vain siitä, että Jumala antaisi ihmeen, joka vastaa tämän elämän tarpeisiimme ja poistaisi nälkämme: jonkin sellaisen asian joka liittyy maalliseen vaellukseemme: poistaisi nälän, sairaudet, rahahuolet…

    Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettemmekö saisi pyytää Taivaalliselta Isältämme sitä mitä tarvitsemme elääksemme. Rukoilemmehan me joka messussa: Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.

    Heti tuon ”Minä olen elämän leipä.” lauseen jälkeen Jeesus pudottaa juutalaisten kuulijoiden eteen lohduttoman kuvan: Isänne saivat taivaasta mannaa ja söivät sitä autiomaassa, mutta ovat kuolleet. Muistamme 2.Moos.16 kuinka Jumala ruokkii israelilaisia autiomaassa. Tämä vastakkaisuus korostaa sitä, mikä ero on sillä leivällä, joka täyttää vatsamme ja sillä mikä ruokkii sieluamme.

    Meidän pitää palauttaa mieliimme, mitä Jumala sanoi kansalleen autiomaassa ja miksi:

    4.Moos. 14:22-23

    yksikään näistä ihmisistä ei pääse perille tuohon maahan. He ovat nähneet minun kirkkauteni ja ne suuret teot, jotka tein Egyptissä ja täällä autiomaassa, mutta siitä huolimatta he tottelemattomuudessaan ovat yhä uudestaan koetelleet minun kärsivällisyyttäni.

    He eivät saa nähdä sitä maata, josta valalla vannoen annoin lupauksen heidän esi-isilleen. Kukaan niistä, jotka ovat minua halveksineet, ei pääse sinne.

    Heprelaiskirjeen 3 viittaa tuohon Jumalan valaan ja antaa meille ohjeen:

    11 ja niin minä vihassani vannoin: "Ikinä he eivät pääse minun lepopaikkaani." 12 Varokaa siis, veljet, ettei kukaan teistä ole sydämessään paha ja epäuskoinen ja näin luovu elävästä Jumalasta. 13 Rohkaiskaa toinen toistanne joka päivä, niin kauan kuin tuo sana "tänä päivänä" on voimassa, ettei kukaan teistä lankeaisi synnin viettelyksiin ja paatuisi.

    Manna ei voi korvata iankaikkisen elämän leipää.

    Mitä on tuo elävä leipä joka ruokkii meidät niin, että saamme iankaikkisen elämän?

    Todellinen leipä

    Urheilusuorituksen jälkeen on tapana juoda palautumisjuomaa. Lisäravinteiden käyttöön liittyy usein toive nopeasta palautumisesta, isommista lihaksista tai paremmasta kunnosta. Kuitenkin tavalliselle kuntoilijalle niistä ei juuri ole hyötyä. Päivittäistä ravinnonsaantia voi perustaa niiden tehoon. Tarkkasilmäinen lukee purnukan kyljestä tekstin: ”Ravintolisä ei korvaa monipuolista ja tasapainoista ruokavaliota..”. Korvikkeista ei voi tulla todellista ruokaa.

    Mikään ei voi korvata Jeesusta. Tarvitaan todellista ruokaa. Jeesus on meille todellinen ravinto – päivittäin. Jeesus ei ole lisäravinne tai väline, vaan todellinen elämän leipä. Hän ei ole tullut kasvattamaan maallisia lihaksiamme millään elämän alueella. Jeesusta ei voi alistaa omien tavoitteidemme rengiksi, välineeksi jonkin oman tavoitteemme tavoittelemiseksi kuin Hän olisi vain resurssi, muuten meistä tulee epäjumalanpalvelijoita ja Jeesus jää sivuosaan.

    Ehtoollinen liittää meidät uskon kautta Jeesuksen sovitustyöhön ja sen kautta saamme omistaa syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän

    Pöytätoveruus

    Jumalan Sanan kautta Kristus on todellisesti läsnä (reaalipreesens) ehtoollisessa. Emme kuitenkaan tavoita tuota läsnäoloa tyhjentävästi, että järjellämme voisimme sen ymmärtää. Se jää inhimillisesti salaisuudeksi – mysteeriksi kuten ehtoollista nimitetään. Jeesus kutsuu pöytäänsä tänäänkin ja ravitsee meidät taivaallisella ravinnolla. Todellinen ruoka laskeutuu alas taivaasta. Tämä on iankaikkisen elämän ravintoa. Kristus antaa tänäänkin itsensä leivässä ja viinissä. Saamme nauttia Hänen todellisen ruumiinsa ja verensä pelastukseksemme. Ehtoollinen on ennen kaikkea Golgatan uhrin ajankohtaistumista. Se mitä kerran ristillä tapahtui, tulee jälleen todeksi ehtoollisella. Ehtoollinen pitää nauttijansa Jumalan liitossa ja osana lunastettua kansaa.

    Yhteinen matka kohti luvattua maata saa taas jatkua, kun olemme saaneet nauttia Herramme jakamaa ”Taivaan leipää” matkaevääksemme. Se yhteys, mikä meillä on Herraamme Kristukseen ehtoollisessa, yhdistää meidät toisiin kristittyihin.

    Apostolien teoissa meillä on kuva kristittyjen yhteydestä:

    Seurakunta kuunteli ja noudatti uskollisesti apostolien opetusta. Uskovat elivät keskinäisessä yhteydessä, mursivat yhdessä leipää ja rukoilivat. (Ap.t. 2:42)

    Rukoukseni on, että se saisi olla totta meidän seurakunnassamme. Olkaamme toisillemme pöytätovereita, jotka kutsuvat yhteiseen pöytään, jakavat omastaan ja elävät yhteydessä toinen toisiimme.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 30: Joh. 7:13-14 (30.7.2023) – Kesä Lappi konfirmaatiosaarna, PBK

    Matt. 7:13–14

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 7

    Jeesus sanoo: ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen. Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumiteksti on ytimekäs kohta Jeesuksen vuorisaarnasta. Vuorisaarna on talletettuna Matteuksen evankeliumin 5-7 luvuissa ja sisältää myös tämän kohdan, jonka kuulimme.

    Saimme viettää yhdessä mahtavan reilun viikon Pyhätunturin kupeessa Kairosmajalla rippileirillä. Kun olimme opiskelleet viikon ja ulkoläksytkin oli hienosti suoritettu, oli loppukokeen aika. Kokeen jälkeen kutsuimme teidät konfirmoitavat yksitellen meidän vetäjien juttusille saamaan palautteen. Muutamalla mieleen nousi kysymys jo ennen koetta ja viimeistään haastateltavaksi tullessa joku sanoi sen ääneen.

    ”Pääsinkö läpi?” Ei ollut yksi ja kaksi teistä riparilaisista, joille tuo kysymys tuli mieleen, kun pyysimme teistä jokaisen vuorollaan loppukokeen jälkeen haastateltavaksi. ”Pääsenkö läpi?” – tuo kysymys voi nousta tämän meidän evankeliumitekstinkin äärellä. ”Mahdunko portista?”, ”Pysynkö tiellä?”.

    Ahtaan portin ja kaidan tien edessä on kiusaus alkaa selittämään: ”no oikeastaan ei se tie niin kapea ole, hyvin mahtuu, kun varovasti mennään, oikeastaan se onkin aika leveä.” tai portista: ”kyllä siitä kaikki mahtuu, ei ole korkeus, leveys tai pituus rajoituksia. Jos nyt ei ihan poikittain yritä läpi niin kyllä mahtuu!”

    Tämän sunnuntain aihe on osuvasti ”Totuus ja harha” – Ei ole syytä alkaa harhauttamaan – tuosta portista ei mennä läpi yksilösuorituksella ja tie on todella kapea!

    Evankeliumitekstiämme edeltää yksi jae Matt. 7:12: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.”

    Rippikoululeirillä yhtenä ulkoläksynä oli kymmenen käskyä – tuo yksi jae, joka tunnetaan kultaisena sääntönä tiivistää toisen lain taulun käskyt, elämän liikennesäännöt – hyvän elämän ohjeet.

    Noita kahta lain taulua voi ajatella myös peilinä, josta heijastuva valo läpivalaisee meidät: tekomme, ajatuksemme, sanamme Jumalan pyhän lain edessä. Se mittaa meidät, mahdummeko portista – ja yksikin horjahdus suistaa kapealta tieltä. Huomaamme, ettemme pysyneet tiellä. Mikä siis avuksi?

    Hän, joka sanoo nuo sanat mitkä evankeliumitekstistä luimme, sanoo: Minä ole tie totuus ja elämä… Totuus johtaa tielle, joka vie elämään. Totuus ei ole vain totuutta siitä, että olen syntinen, Jumalan tahdon rikkonut mies tai nainen. Totuus on sitä, että viattoman veri on vuotanut niin sinun kuin minunkin puolestani. Jeesuksen ristin uhrin tähden saamme kuulla vapauttavan sanan Vapahtajamme suusta: ”Poikani, tyttäreni, sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi.”

    Jeesus on tie ja portti, siksi mikään muu tie ei voi viedä perille. Sama Juha, jonka toisen laulun kuulemme myöhemmin, runoili tuosta tiestä:

    ”On yksi tie vain elämäänSe kulkee halki pimeänYli vuorien, poikki laaksojenValaisee kirkkaus ikuinenVain rakkaudessa KristuksenElämä on iäinenSaat rauhan hänen haavoissaanSiis turvaa vain vapahtajaan”(Juha Tapio: Yksi tie)

    Kun kuulin, että lähden vetämään riparia Lappiin, täytyy tunnustaa, että mieleeni tuli, että onhan tämä aikamoista – seurakunnassa vähiten aikaa ollut vakituinen työntekijä lähetetään kahdenkymmenenviiden leiriläisen ja isosten kanssa Lappiin, jossa vetäjä on viimeksi ollut kesällä viime vuosituhannella. Kun kävimme esimiehen kanssa leiriasioita läpi, sain paperille käsin piirretyn kartan avukseni. Reitiltä voi eksyä…

    Kuitenkin saimme Kairos-Kaisasta oppaan retkellemme, enkä vetänyt leiriä yksin, vaan meitä oli kolme vetäjää isosten lisäksi ja retkipäivänä kuljimme merkattuja polkuja ja pitkospuita pitkin – Raamatussa sanotaan Jes. 30:21

    Aina kun olet eksymässä tieltä,

    milloin oikeaan, milloin vasempaan,

    sinä omin korvin kuulet takaasi ohjeen:

    – Tässä on tie, kulkekaa sitä.

    Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni. Se on valo minun matkallani. Ps. 119:105.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.