Digiteologi

Raamatunkirja: Johannes

  • Saarna 1: Joh. 14:23-29 (5.6.2022) – Konneveden kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 14:23–29

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 14

    Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ” Jos joku rakastaa minua, hän noudattaa minun sanaani. Minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen luokseen ja jäämme asumaan hänen luokseen. Se, joka ei minua rakasta, ei noudata minun sanaani – mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt. Tämän minä olen puhunut teille nyt, kun vielä olen teidän luonanne. Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä minun nimessäni lähettää, opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut. Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon. Kuulittehan, mitä sanoin: minä menen pois, mutta tulen taas teidän luoksenne. Jos rakastaisitte minua, te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän luo, sillä Isä on minua suurempi. Olen puhunut tästä jo nyt, jotta te uskoisitte, kun se tapahtuu.”

    Rukoilemme

    Tule Pyhä Henki tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan!

    Tänään on helluntai. Pyhän Hengen vuodattamisen päivä. Kymmenen päivän odotus, joka on alkanut helatorstaista, päättyy. Helluntaita sanotaan seurakunnan syntymäpäiväksi, kristillisen kirkon perustamispäivä. Helluntai on ollut varhaisessa kirkossa myös kastepäivä. Helluntaina toimitettiin ensimmäiset kristilliset kasteet. Varhaisessa kirkossa helluntai oli pääsiäisen ohella toinen vuoden kastepäivistä. Helluntaita pidetään myös kristillisen kirkon syntymäpäivänä.

    Tuo alussa lukemani vanhan helluntairukouksen alku kertoo olennaisen: Pyhä Hengen tehtävä on kirkastaa Kristusta. Kuinka tarpeellinen tuo rukous onkaan meille! Kuten tuossa alussa jo luin tuon katekismuksemme kohdan. Me emme pysty omalla ymmärryksellämme ja päättelemisellemme sydämessämme käsittämään mitä Kristus on puolestamme tehnyt! Emmekä voi omin voimin synnyttää uskoa sydämessämme. Huomaa, että Pyhän Hengen asuinpaikka ei ole aivoissa vaan sydämessä. Usko on Pyhän hengen lahja, jonka Hän itse sydämissämme synnyttää evankeliumin kautta.

    Jeesus vastaa evankeliumissa kysymykseen, jonka opetuslapsi hänelle edellisessä jakeessa esittää: ”Miksi ilmaiset itsesi vain meille etkä maailmalle?”

    Lupaus Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen asumisesta ihmisessä on vaikea käsittää. Siksi meidän pitää yhä uudelleen tarttua tuohon rukoukseen, jonka alussa luin. Meillä ei omassa voimassamme ole sellaista näkökykyä ja ymmärrystä, että voisimme nähdä hengellisin silmin sen todellisuuden, johon Jumala on meidät kutsunut elämään Hänen opetuslapsinaan, ei vain sunnuntaisin, vaan ihan jokaisena elämämme päivänä. Kuulemme tekstissä kahdessa kohtaa sanan: JOS – se vie meidät tutkimaan omaa tilaamme: RAKASTATKO SINÄ JUMALAA? Ehtona on Jumalan Sanan noudattaminen, kuinka olet sitä noudattanut? Kun katsomme vaellustamme tässä maailmassa arkipäivän tilanteissa, huomaamme että lähimmäisen rakkaus ja rakkaus Jumalaan on heiveröistä. Tarvitsemme siis joka päivä sitä, että Jumala saa Pyhän Hengen kautta vakuuttaa meille, että olemme hänen rakkaita lapsiaan.

    Päivän Evankeliumissa kuulimme, kuinka puhuttiin asumisesta: Miten Pyhä Henki tulee asumaan sinuun. Kasteessa olemme saaneet jo Pyhä Hengen sinetiksi siitä liitosta, jonka Jumala on kanssamme tehnyt. Jumala on uskollinen eikä kutsuaan kadu. Tuon alkurukouksen valossa saamme uskoa seuraavat Paavalin sanat Galatalaiskirjeestä, jotka on annettu meillä:

    Gal. 2:20 Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani.

    Pyhän Hengen synnyttämä usko vastaanottaa Kristuksen sovitustyön omalle kohdalle. Tuo sovitustyö on tänäänkin todellisuutta. Näinhän me rukoilemme kohta ehtoollisrukouksessa: Lähetä Pyhä Henkesi siunaamaan meitä, että ottaisimme uskossa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren. Näin joudumme yhä uudelleen pyytämään Jumalaa lähettämään Henkensä meitä vahvistamaan uskossa Kristukseen. Ja evankeliumissa saimme lukea: ”Puolustaja, Pyhä Henki… opettaa teille kaiken ja palauttaa mieleenne kaiken, mitä olen teille puhunut.” Näin Pyhä Henki saa meitäkin tänään vahvistaa.

    Pyhä Henki ei jää meissä toimettomaksi. Hänen työnsä on hiljaista työtä, jota Hän kauttamme tekee. Hän ei jää toimettomaksi. Pyhä Henki pyhittää meitä ja tuottaa Hengen hedelmiä. Pyhä Henki meissä ei jää toimettomaksi vaan kutsuu työhön, varustaa lahjoillaan ja lähettää maailman keskellä julistamaan evankeliumia ja palvelemaan lähimmäisiä. Kirkko on lähetetty viemään evankeliumia kaikkialle maailmaan. Tuo Pyhän Hengen työ on myös rauhan työtä. Tekstissä puhuttiin rauhasta, jonka Jeesus jättää seuraajilleen: ”Oman rauhani minä annan teille, en sellaista, jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.”

    Rauha, joka ei ole riippuvainen ympärillä vallitsevista olosuhteista. Pyhä Henki varustaa ja lähettää tilanteisiin, joissa Hänen apunsa voi vain auttaa näkemään sen huolenpidon, joka meillä on Jumalan omina. Tähän ihmeelliseen huolenpitoon saamme nyt jäädä.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 8: Joh. 1:1-4 (28.8.2022) – Laukaan kirkko

    Joh. 1:1–4

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Alussa oli Sana.Sana oli Jumalan luona,ja Sana oli Jumala.Jo alussa Sana oli Jumalan luona.Kaikki syntyi Sanan voimalla.Mikään, mikä on syntynyt,ei ole syntynyt ilman häntä.Hänessä oli elämä,ja elämä oli ihmisten valo.

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on luomakunnan sunnuntai ja jo alun johdantosanoissa kuulimme, että kyse on vastuu luomakunnasta, joka on meille ihmisille annettu.

    Itselle päivän aihe on aiheuttanut pään vaivaa ja jotenkin aihe on haastava ja aiheuttaa jonkinlaisia ongelmia. Ajattelin ensin pohtia näitä ongelmia:

    Ensimmäiseksi saarnaajana jään pohtimaan miten teille seurakuntalaisille pitäisi tänään saarnata. Pitäisikö tänään puhua maailman tilasta: ekokatastrofista, luontokadosta, ilmastonmuutoksesta ja kehottaa ekokääntymykseen, uuteen ympäristövastuuseen?

    Ekokääntymyshän tarkoittaa sitä, että meistä tulee maapallontilan tiedostavia ja kannamme kollektiivista syyllisyyttä maapallontilasta ja alamme kestävillä valinnoilla ja ekologisella elämäntavalla muuttamaan itseämme.

    Muistan katsoneeni tasavallan presidentinkin itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutun eläineetikon – militantiksi vegaaniksi itseään kutsuvan – luentoa (häpeä ja eläinkysymys Ympäristöaktivismissa on kyse syyllisyyden herättämisestä –), jonka sanoma: syyllisyys saa aikaan muutoksen – tavoitteena muuttaa kulutustottumukset ja hänen maailmankuvansa mukaisesti saavuttaa korkeimman eettisyyden tason ryhtymällä puritaaniseksi vegaaniksi: ei-ihmislajisten eläinten oikeuksien ajajana. Tässä esimerkki ideologisesta luomisuskon kieltävästä aktivismista, jossa eläimet ja ihmiset ovat tasa-arvoisia.

    Käsky viljellä ja varjella on edelleen voimassa. Mitä se voisikaan tarkoittaa sinun elämässäsi, jos et ole maanviljelijä? Itsellä on tämän aiheen äärellä noussut mieleen viljalaivan kapteeni. Miltä tästä kapteenista mahtoi tuntea, kun hän ensimmäisen viljalaivan kapteenina lähti liikkeelle Ukrainasta Odessan satamasta liikkeelle? Tehtävän vaarallisuus ja vastuu, pelko vai helpotus? Ruumassa tonneittain viljaa, joka pitäisi nälän loitolla tuhansilta tai miljoonilta ihmisiltä.

    Uskallammeko tutkia ja mitata elämämme vaikutuksia ympäristöön? Ennen pappisvihkimystä olin ordinaatiovalmennuksessa ja siellä jossain kohtaa tuli puheeksi papin työhön liittyvä liikkuminen – insinöörimieleni tuotti ajatuksen, että mehän saisimme helposti selville pappien autolla ajamiseen liittyvän ”hiilijalanjäljen” kokoamalla hiippakunnan tasolta matkalaskujen perusteella kilometrikorvausten tuottaman kilometrikertymän. Käytännönläheinen kirkon työhön konkreettisesti liittyvä ajatukseni ei saanut jostain syystä vastakaikua. No, tähän mennessä itse olen tuottanut tonnin verran hiilidioksidipäästöjä reilun 8000km dieselauto ajelulla papintyössäni. Mielestäni vaarana on, että toisaalta olemme sokeita omalle kulutuskäyttäytymiselle muuttaaksemme sitä, mutta toisaalta vaarana on myös, että keskitymme täysin toisarvoisiin kysymyksiin pääasian sijasta.

    Toiseksi, luomakunnan sunnuntai herättää minussa epämukavan tunteen sen johdosta, että pelkään joutuvani luominen vastaan evoluutio -väittelyyn tiedemiesten kanssa ja joudun kokemaan tappiomielialaa, turhautumista ja lannistavaa tunnetta. Tiede ja ihmisen älykkyys on suurenmoinen Jumalan lahja. Se on myös Jumalan kieltävien Baabelin torni, jonka lähtökohtana on tavattoman usein naturalistinen ateismi. Yliopistomaailmassa ideologinen ateismi työntää evoluution ajatuksen niin insinööri- ja taloustieteisiin, monille tieteen aloille. Ja emme välty kirkossammekaan luomisuskon taipumiselta tieteen edessä. Ajanhetki nolla tai itse asiassa hetki ennen ajan olemassaoloa – on tieteelle mahdottomuus. Samoin kuin makrotason evoluution osoittaminen. Loputon väittely 7 päivästä vai miljardeista vuosista kertoo ennemminkin ihmisen kapinasta Jumalaa vastaan lankeemuksen perusteella kuin ihmisen aidosta tarpeesta tuntea alkuperänsä.

    Kolmanneksi, luomakunnan sunnuntai kutsuu meitä ihmettelemään Jumalan luomistyötä. Luonto on Jumalan yleinen ilmoitus ihmisille olemassaolostaan, kaikki valtiaana luojana. Luonnon kauneutta katsellessa ihminen voi aavistaa Jumalan työn, että kaiken takana on syvä merkitys ja tarkoitus. Luontoon meneminen voi synnyttää kiitollisuutta elämän antajaa kohtaan, tuoda rauhaa luonnostaan vieraantuneelle ja herättää kysymyksen Jumalasta.

    Room. 1:19-20 [19] Sen, mitä Jumalasta voidaan tietää, he kyllä voivat nähdä. Onhan Jumala ilmaissut sen heille. [20] Hänen näkymättömät ominaisuutensa, hänen ikuinen voimansa ja jumaluutensa, ovat maailman luomisesta asti olleet nähtävissä ja havaittavissa hänen teoissaan. Sen vuoksi he eivät voi puolustautua.

    Jumalan yleinen ilmoitus on jotakin joka vie ihmisen aika vaikeaan tilanteeseen: Jumala on ilmoittanut itsensä, mutta ihminen ei ole sitä ilmoitusta vastaanottanut. Tarvitaan siis vielä jotakin lisää.

    Jumalan pelastussuunnitelma oli jo ”Alussa”. Itse opin tuon ”Alussa oli Sana” -lauseen ensimmäisenä Raamatun kreikan kielen lauseena ja se edelleen on majakka, joka loistaa kirkkaana meille kaikille. Jumalan Sana Jeesus oli jo luomisen aamuna olemassa Jumalan kolmantena persoonana. Tuo Jumalan Sanan ylistys, joka on Johanneksen evankeliumin alussa, avaa aivan toisenlaiset näköalat kuin ympäristöaktivismi tai väittelyt tiedemiesten kanssa.

    Jumala luo ”ei mistään”, Hänen hyvä luomistahtonsa tulee ilmi niin luonnossa kuin siinä, että Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme – Jeesuksessa, Hänen Sanansa voimalla Jumala pelastaa ihmiskunnan kadotukselta. Uusi Aatami on Jeesus Kristus, täydellinen ihminen, meidän pelastukseksemme.

    Tuo ”Sana” luo uskon ”ei mistään” – Pyhä Henki vaikuttaa meissä Uskon, että saamme yhdessä ylistää Jumalan tekoja tunnustamalla yhteisen apostolisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen sanoin.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 20: Joh. 4:5-26 (15.1.2023) – Lievestuoreen kirkko

    Evankeliumi

    Joh. 4: 5–26

    Matkallaan Jeesus tuli Sykar-nimiseen Samarian kaupunkiin. Sen lähellä oli maa-alue, jonka Jaakob oli antanut pojalleen Joosefille, ja siellä oli Jaakobin kaivo. Matkasta uupuneena Jeesus istahti kaivolle. Oli keskipäivä, noin kuudes tunti. Eräs samarialainen nainen tuli noutamaan vettä, ja Jeesus sanoi hänelle: ”Anna minun juoda astiastasi.” Opetuslapset olivat menneet kaupunkiin ostamaan ruokaa. Samarialaisnainen sanoi: ”Sinähän olet juutalainen, kuinka sinä pyydät juotavaa samarialaiselta naiselta?” Juutalaiset eivät näet ole missään tekemisissä samarialaisten kanssa. Jeesus sanoi naiselle: ”Jos tietäisit, minkä lahjan Jumala on antanut, ja ymmärtäisit, kuka sinulta pyytää juotavaa, pyytäisit itse häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, eihän sinulla edes ole astiaa, ja kaivo on syvä. Mistä sinä lähdevettä ottaisit? Et kai sinä ole suurempi kuin isämme Jaakob, jolta olemme saaneet tämän kaivon? Hän joi itse tämän kaivon vettä, ja sitä joivat hänen poikansa ja hänen karjansakin.” Jeesus vastasi hänelle: ”Joka juo tätä vettä, sen tulee uudelleen jano, mutta joka juo minun antamaani vettä, ei enää koskaan ole janoissaan. Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.” Nainen sanoi: ”Herra, anna minulle sitä vettä. Silloin minun ei enää tule jano eikä minun tarvitse käydä täällä veden haussa.” Jeesus sanoi hänelle: ”Mene hakemaan miehesikin tänne.” ”Ei minulla ole miestä”, nainen vastasi. Jeesus sanoi: ”Totta puhuit: ei sinulla ole miestä. Viisi miestä sinulla on ollut, ja se, jonka kanssa nyt elät, ei ole sinun miehesi. Siinä puhuit totta.” Nainen sanoi: ”Herra, minä huomaan, että sinä olet profeetta. Meidän isämme ovat kumartaneet ja rukoilleet Jumalaa tällä vuorella, kun taas te väitätte, että oikea paikka rukoilla on Jerusalemissa.” Jeesus vastasi: ”Usko minua, nainen: tulee aika, jolloin ette rukoile Isää tällä vuorella ettekä Jerusalemissa. Te kumarratte sellaista, mitä ette tunne, mutta me kumarramme häntä, jonka tunnemme, sillä pelastaja nousee juutalaisten keskuudesta. Tulee aika – ja se on jo nyt – jolloin kaikki oikeat rukoilijat rukoilevat Isää hengessä ja totuudessa. Sellaisia rukoilijoita Isä tahtoo. Jumala on henki, ja siksi niiden, jotka häntä rukoilevat, tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.” Nainen sanoi: ”Minä tiedän kyllä, että Messias tulee.” – Messias tarkoittaa Kristusta. – ”Kun hän tulee, hän ilmoittaa meille kaiken.” Jeesus sanoi: ”Minä se olen, minä, joka tässä puhun kanssasi.”

    Pitkän evankeliumiteksti vie meidät tänään Jeesuksen toiminnan alkuvaiheisiin. Ensimmäiset kohtaamiset lyövät alkutahdit Jeesuksen toiminnalle, mitä tuossa kohtaamisessa Sykarin kaivolla tapahtuu? Kaivo oli hyvin tunnettu Sykarin kaupungin liepeillä. Se oli antanut elämän edellyttämää puhdasta vettä juutalaisten kantaisän Aabrahamin pojan Jaakobin ajoista asti. Tuolla kaivolla Jeesus ja nainen kohtaavat.

    Samarialainen nainen ei voinut tulla kaivolle muiden naisten tapaan heti aamulla, vaan joutui livahtamaan kaivolle silloin kun muut olivat jo vetensä hakeneet. Keskipäivän kuumuuden uuvuttama Jeesus tulee hyljeksityn ja ulkopuolelle jätetyn luo ja pyytää vettä. Jeesus kohtaa naisen silloin, kun hän varmasti ajatteli, ettei kukaan haluaisi kohdata häntä. Ehkäpä hän oli kokenut niin monta kertaa jo hylätyksi tulemisen ja toisten halveksivat katseet, ettei hän enää odottanutkaan, että joku haluaisi kohdata hänet.

    Kun Jeesus tulee sanansa kautta arkielämäämme ja kohtaa meidän kipeät tilanteet, käännämme puheenaiheet helposti pois itsestämme, mutta kärsivällisesti Jeesus kysyy niitä kysymyksiä, jotka paljastavat totuuden meistä ja elämästämme. Mieluusti käännämme asian yleisiin asioihin, jotka eivät henkilökohtaisesti kosketa meitä. Olemme valmiit väittelemään ja ottamaan kantaa uskonnollisesti, muttemme kohtaamaan niitä polttavimpia kysymyksiä, jotka koskevat meitä.

    Mieluusti jätämme Kristuksen kirkon oven sisäpuolelle, mutta kun hän tulee arjen keskelle marketin kassajonoon, ratin taakse aamuruuhkassa, työpaikan kahvipöytään tai lähisuhteisiimme, hän riisuu meidät itse rakentamastamme kiiltokuvakristillisyydestä. Hänen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.

    Naisen ja Jeesus kohtaavat totuudessa. Jeesuksen armeliaisuus ja rakkaus ovat totuudessa. Raamatussa Jeesus puhuu meille tänään. Välillä tuntuu, että nykyään Jeesusta tarvitaan vain siihen, että Hän antaisi luvan meille luvan jumalattomuudellemme – elämään ilman yhteyttä kaiken elämän lähteeseen. Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.

    Elävä vettä voimme ammentaa Raamatun sanasta. Jos sekoitamme omat tiivisteemme sen kanssa, siitä tulee juomakelvoton litku. Sitä kun alamme lopen uupuneena juomaan, se ei virvoita vaan näännymme lopulta ja kuolemme siihen kuin myrkkyyn. Ilman elävää vettä hengellinen kuolema koittaa autiomaassa. Elävä vesi ei ole pullotettua lähdevettä tai maustettua vichyä, vaan jatkuvaa yhteyttä elävän veden lähteeseen. Miten sitten päästä kiinni tuohon virtaan?

    Jeesus vastaa meille radikaalisti – hän itse on tuo lähde. Hän itse elää meissä uskon kautta. Kolmiyhteinen Jumala ei ole tavattavissa vain temppelivuorella tai muissa palvontapaikoilla, vaan Hän on Pyhän hengen kautta läsnä. Saamme tehopesun elävässä vedessä jokaisessa messussa, syntien anteeksiantamuksen saamme vastaanottaa uskomalla Jeesukseen ja Hänen sovitustyöhönsä. Saamme käydä ehtoollispöytään ja nauttia Hänen ruumiinsa ja verensä syntiemme anteeksiantamiseksi. Hän itse on se joka on, Jumala meidän keskellämme. Rukouksessa saamme pyytää, että Herra käyttäisi meitä elävän veden virtoina työssään, kuten tuota naista, joka sai kohdata Herransa ja vapahtajansa. Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 23: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Osa ihmisistä käänsi selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi. Samansuuntaisia Jesajan sanoja löydämme muistakin evankeliumiteksteistä. Profeettana hän näki jo Kristuksen ja tiesi mitä ennusti.

    Harvemmin enää puhutaan ihmisen tilasta, jota kuvataan sanalla suruttomuus – tai penseydestä, siis hengellisenä tilana. Juuri tällaiseen tilaan Paholainen tahtoo ihmisen ajaa. Sanoma torjutaan, evankeliumista tulee samantekevä, Jumalan tahtoa ei kysellä. kuitenkin välillä ikävä Jumalan puoleen voi yllättää.

    Tänään kun olet tullut messuun, olet tullut oikeaan paikkaan. Vain Jumala Sanallaan voi saada meissä aikaan hengellistä elämää. Vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa, joka näkee Kristuksen voiton, joka on jo totta. Hän on itse voittanut Pahan, Saatanan vallan. Kyse ei olekaan meidän taistelusta, vaan taistelusta, jonka Hän on jo kerran käynyt Golgatalla.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Joka kerta kun ihminen kääntyy, se on Jumalan ihme ja teko. Nuo tapaukset julistavat Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Edelleen tapahtuu tuo ”Kaikesta huolimatta monet uskoivat”. Monissa syttyi uskon liekki, valo, jonka tulisi näkyä ympäristössä.

    Ihmispelko vaikuttaa tänäänkin, ettemme uskalla loistaa Kristus valoa arjessamme. Kuitenkin suokoon Jumala meille rohkeutta kertoa Jeesuksesta pelottomasti ja vastata heille ketkä kysyvät minkä varassa on koko elämämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 14: Joh. 4:46-53 (6.11.2022) – Konnevesi

    Joh. 4:46–53

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

    Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

    Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä! Päivän teksti puhuu tänään parantamisesta, taas kerran. Taitaa olla kolmas sunnuntai perätysten, kun Jeesus parantaa jonkun. Mutta muistellaan ensin uskonpuhdistusta.

    Luther tosiaan naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnakirkon oveen 505 vuotta sitten lokakuun viimeinen päivä ja nousi vastustamaan Rooman paavin masinoimaa anekauppaa hyvin suoralla tavalla.

    Anekauppaa kuvaa sanonta: ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Oli siis kyse syntien anteeksi antamisen ostamisesta.

    Teeseissä ei ollut kyse myötäkarvaan silittelystä vaan totuuden julkituomisesta – Luther ei voinut olla hiljaa vastaansanomattomat tosiasiat havaittuaan. Hän näki tilanteen niin vääristyneenä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ilmaiseksi saatava kallis armon evankeliumi oli muuttunut kauppatavaraksi.

    Luther itse oli joutunut kamppailemaan suurissa ahdistuksissa. Ankara luostarielämä, munkkihurskaus, hyvät teot eivät suoneet hänelle rauhaa. Jumala oli hänelle tuomari, jonka pyhyys teki tyhjäksi kaikki teot, joilla Hänelle olisi voinut kelvata. Kristuskin oli hänelle tuomari, joka vaatii täydellisyyttä. Pimeässä tornissaan hän teki löydön: Yksin Jumalan armo Kristuksessa tekee ihmisen vanhurskaaksi. Tuo kuulemamme Roomalaiskirjeen kohta oli se Lutherin löytö: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tuon päivän tekstin edellä saamme huomata, että Jeesus palaa kotiseudulleen, jossa Häntä ei ollut otettu vastaan, mutta nyt hänen tunnustekonsa ovat kiirineet kaikkien korviin myös kotiseudulle ja hänet otettiin vastaan. Tekstissämme virkamiehellä on aito hätä. Poika oli kuolemassa. Kuoleman todellisuus, kuoleman sairaus saa kuninkaan virkamiehen Jeesuksen luo. Tuo kuvaa meitäkin. Synnin sairaus on todellista kuoleman sairautta. Sen ymmärtäminen ajaa Jeesuksen luo tai oikeammin hän tulee meidän luoksemme. Pyytäminen, siis niin, ettei pyyntö ole millään tavoin kaupankäyntiä, puhdasta anomista Herralta Jeesukselta.

    Jeesuksen Sana parantaa sairaan. Tuo hetki, kun Jeesus sanoo: ”Poikasi elää.” on käänteentekevä. Se kertoo meille, millainen Jumala meillä on. Hän toimii. Hän on luonut sanallaan kaiken. Hän Jeesuksen persoonassa, ilmestyneenä Jumalan Sanana muuttaa kaiken.

    Tänään kun vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää meidän pitää jälleen palauttaa mieliimme, mitä tuo uskonpuhdistus on. Se on sitä, että Jumala YKSIN Sanansa kautta tuo uudistuksen ajan. Ei ole kyse mistään inhimillisesti kasvojen kohotusohjelmasta, vaan siitä, että Jumala itse toimii Pyhän Hengen kautta uudistaen kirkkoaan.

    Liike-elämässä liikevaihto on yrityksen elinehto. Myyntiä pitää saada ja kaupan pitää käydä, jotta kulut saadaan katettu. Tulot pitää olla suuremmat kuin kulut. Paljon korostetaan asiakaslähtöisyyttä. Kirkossa lähtökohtaisesti näin ei voi olla. Miljardin verotuloilla pyörivän instituution pitäisi olla huolissaan henkilöstöstään ja tuotteesta – siitä että sen sanoma on Jumalan sanan Raamatun mukaista – siemen on oikeaa – ei siitä, että miten sanoman sisältö muokataan kirkosta vieraantuneelle sopivaksi. Vaarana on, että armosta puhutaan niin, ettei Jumalan tahtoa, joka on Jeesuksen vahvistama totella. Päivän halleluja säe julistaa:

    Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

    1. Kor. 3:11

    Uskonpuhdistuksen edetessä Luther kiinnitti erityistä huomiota papiston hoitamiseen. Hänen lääkkeensä ei ollut sanoman muokkaaminen kaikkia miellyttäväksi yleisuskonnollisuudeksi, vaan Katekismus, uskon pääkohtien teroittaminen ja opettaminen. Voit vaikka iltalukemisena tutkia Vähä katekismuksen esipuheen ja lukea 10 käskyä selityksineen.

    Raamattu sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

    Kertomuksessa on poikkeuksellista, että parantumisen kellonaika mainitaan. Me osaamme sanoa milloin uskonpuhdistus on alkanut. Osaamme sanoa milloin olemme syntyneet. Osaamme mitata aikaa millisekunnin tarkkuudella. Pyrimme hallitsemaan aikaamme ja käyttämään sen tehokkaasti. Tärkeintä on tietää kuitenkin pelastuksen aika. Päivän evankeliumin lisäksi Uudessa Testamentissa ei ole montaa kohtaa, jossa puhutaan näin tarkoista ajanmääreistä – tunneista. Yksi nousee esiin tämän rinnalla:

    Mark. 14:34: ”Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

    Siitä kauhun hetkestä, jonka Jeesus koki kärsiessään ristillä, alkoi Armon aika. Jeesuksen uhrikuolema avasi meille jokaiselle oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Kasteemme hetkellä meidät on liitetty tähän Jumalan armoliittoon, uskossa omistamaan syntien anteeksiantamus. Kaste kertoo meille, että olemme Jumalan lapsia. Jumala on lahjoittanut uskon. Kyse on siitä, että Hän tekee kuolleen eläväksi ja lahjoittaa elävän toivon – uskon Jeesukseen.

    Tämän sunnuntain tunnuskuvana on Luther-sinetti. Siitä uskonpuhdistaja lausuu näin:

    "Minun sinettini kuvaa jumaluusoppiani. Siinä on musta risti punaisessa sydämessä, jotta se muistuttaisi minulle, että me tulemme autuaiksi uskon kautta ristiinnaulittuun. Sydän on valkean ruusun päällä muistuttaakseen minulle, että usko tuo rauhaa, lohdutusta ja iloa. Valkoinen ruusu muistuttaa minua siitä, että Jumalan suoma rauha ja ilo eivät ole sellaista kuin maailma antaa, sillä valkoinen väri on enkelien väri. Ruusu on taivaansinisellä pohjalla muistuttamassa minua siitä, että iloni täällä on vain hengellisen ja taivaallisen ilon alkua. Sinettiäni ympäröi kultainen kehä muistuttamassa taivaallisen ilon iäisyydestä ja sen äärettömästä arvosta verrattuna maalliseen iloon ja maallisiin aarteisiin."

    Vain Jeesus voi sanoa kuoleman edessä: ”Poikasi elää.” Hän itse on voittanut kuoleman ja lahjoittaa iankaikkisen elämän. Hän ei heitä yhtäkään pois, joka Hänen luoksensa tulee. Kuninkaan virkamiehen poika paranee – Maailman kaikkeuden hallitsijan poika on kuollut ristillä, jotta Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 19: Joh. 1:29-34 (8.1.2023) – Konnevesi

    Evankeliumi

    Joh. 1: 29–34 Seuraavana päivänä Johannes näki, että Jeesus oli tulossa hänen luokseen. Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin! Hän on se, josta sanoin: ’Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.’ Minäkään en tuntenut häntä, mutta juuri sitä varten olen tullut kastamaan vedellä, että Israel saisi tietää, kuka hän on.” Johannes todisti: ”Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. Minäkään en häntä tuntenut. Mutta hän, joka lähetti minut kastamaan vedellä, sanoi minulle: ’Se, jonka päälle näet Hengen laskeutuvan ja jäävän, kastaa Pyhällä Hengellä.’ Minä olen sen nähnyt ja todistan, että tämä mies on Jumalan Poika.”

    Armo ja rauha teille meidän taivaalliselta Isältämme ja herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään vietämme kasteen sunnuntaita. Se vie meidät Jeesuksen kasteen jälkeisen päivän tapahtumiin. Kuitenkin ensin ajattelin jakaa tähän omakohtaisen kokemuksen tästä tekstistä: opiskelujen eksegetiikan tekstianalyysin tein kreikankielisestä alkutekstistä juuri tästä kohtaa.

    Tänään Johannes Kastaja on äänessä, kuten evankeliumitekstistä kuulimme. Hän ei kuitenkaan ole pääosassa.

    Tänään on hyvä kysyä: Mihin kiinnitämme katseemme? Nykyään moni asia taistelee huomiostamme ja usein huomiomme kiinnittyy toisarvoiseen ja turhaan. Askartelemme asioiden kanssa, jotka ovat ajanhukkaa. Puhutaan aikavarkaista, joista todettiin tällä viikolla, että kiireemme pahenee jatkuvassa ärsykkeiden tulvassa, jota sosiaalinen media ja kokoaikainen ”langoilla olo” saavat aikaan. Kuvittelepa, että entisaikaan olisi kuljettu sanomalehti kainalossa koko ajan ja vilkaistu vähän väliä lehteä toivoen että jokin uusi uutinen olisi ilmaantunut. Tai että lähettäisit puolitutulle arkipäiväisiä viestejä tyyliin: kävin kaupassa ja ostin litran maitoa. Ja sitten takaisin tulisi viesti: tykkään! Viestien tulvassa voimme kadottaa sen tärkeimmän. Ihmisen huomiointikyvyn lainalaisuudet tunnetaan niin hyvin, että meidät voidaan pakottaa katsomaan sinne minne mainosmies haluaa meidän katsovan. Silloin kun kilpailevia mainosmiehiä on paljon, havainnointikykymme hajaantuu ja kohta emme pysty keskittymään mihinkään.

    Tänään meidän evankeliumitekstissä Johannes Kastaja on Jumalan sormi, joka osoittaa kohti Kristusta. Johannes keskittyy vain Jeesukseen. Hän on äänessä, mutta ei puhu itsestään, vaan antaa todistuksen: Mitä tuo todistus sisältää?

    Johannes huudahtaa osoittaessaan Jeesusta: ”Katsokaa Jumalan Karitsa!” Jeesus on Jumalan Karitsa joka ottaa pois maailman synnin. Laulamme Jumalan Karitsa hymnin aina ennen ehtoollista, siinä Kristus itse on läsnä ja ottaa pois sinun syntisi. Jeesus on uhrikaritsa, uuden liiton uhri, joka on syrjäyttää kaikki VT:n uhripalvelukset, joita toimitettiin syntien sovittamiseksi.

    Toiseksi, Jeesus on ollut jo ennen häntä vaikka oli syntynyt maailmaan hänen jälkeensä – Jeesus siis on Jumala. Hän ei ole vain ihminen, joka syntyi jouluna tänne maailmaan, vaan Hän on Jumalan poika, joka on ollut olemassa jo ennen maailman luomista. Johanneksen evankeliumin aivan alussa oleva Kristus hymni alkaa sanoin: Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona.

    Tänään saat kiinnittää katseesi kasteeseesi. Sinut on kasteessa liitetty osaksi Kristuksen seurakuntaa, sen jäseneksi. Itseäni puhuttelee se, kuinka kaste on niin tärkeä asia, että vastasyntyneen ollessa hengenvaarassa toimitetaan hätäkaste. Kaste on niin tärkeä, että pieni lapsikin sen tarvitsee. Kasteessa lahjoitetaan syntien anteeksianto, pieni lapsi puetaan Kristukseen. Pieni lapsikaan ei ole viaton – hän kantaa jo syntyessään perisyntiä ja tarvitsee Jeesuksen sovituksen tuomaa anteeksiantoa. Pienen lapsen kastaminen kertoo myös siitä, kuinka meillä ei ole mitään omaa tekoa, jolla voisimme sovittaa itsemme Jumalan kanssa. Mitkään tekomme eivät vie meitä taivaaseen. Syntien anteeksianto on yksin armosta – Kristuksen tähden. Kaste on meille merkki siitä, kuinka Jumala on ottanut meidät Jeesuksessa yhteyteensä ja Hän on uskollinen eikä hylkää lastansa. Tämä on totta tänäänkin – sinulle ja minulle. Siihen saamme katseemme kiinnittää tänään.

    Evankeliumitekstissä on todistuksen rinnalla kahdesti Johanneksen sanat: ”Minäkään en tuntenut häntä”. Kuinka me sitten voisimme Hänet tuntea? Saman haasteen kohtasi epistolatekstissä etiopialainen hoviherra. Hän luki Jesajan kirjaa ja jäi ymmälleen: Filippos sai julistaa evankeliumin Kristuksesta selittämällä hänelle kirjoituksia. Jääkäämme siis Jumalan Sanan oppilaiksi. Pyhä Henki saa meitä opettaa Raamatun kautta. Silloin saamme itsekin huudahtaa Johanneksen tavoin:

    Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa minun syntini! Aamen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 22: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Ihmiset käänsivät selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 25: Joh. 21:1-14 (16.4.2023) – Satama

    Joh. 21:1–14

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

    Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumi vei meidät ensimmäisen pääsiäisen jälkeisiin tapahtumiin Tiberiaan järvelle.

    Kolme pointtia:

    Paluu lähtöruutuun

    Ominko voimin

    Leirinuotiolta kaikkeen maailmaan

    Paluu lähtöruutuun – Jeesus oli kutsunut Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen ja myös Sebedeuksen pojat, jotka olivat kalastajia – nyt palattiin sinne mistä oli lähdetty.

    (Mark. 1:17 Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.»)

    Ketähän nuo kaksi tuntematonta veneessä olivat? Jotenkin siihen jokainen voisi kuvitella itsensä. Kenet sinä ottaisit toisena tuntemattomana mukaan veneeseen?

    ”Onko teillä mitään syötävää?” Jeesuksen pitää osoittaa ystävilleen, mikä ero on siinä, kun ihminen itse yrittää, ja siinä, kun tehtävän antaa Kaikkivaltias. ”Heittäkää verkko oikealle puolelle.”

    Jeesuksen käsky vs. oma viisaus:

    ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”

    Rantakalalla – Hiilloksella paistettua kalaa – Pietarille nuotiopaikka oli juuri ollut häpeilyn pakenemisen paikka. Olihan hän kieltänyt hiilivalkealla Herransa.

    Leirinuotio on varmasti teille monelle tuttu paikka. Millainen tunnelma on parhaalla leirinuotiolla – nuotiotulen ympärillä. Partiossakin leirinuotiolla taidetaan paistaa kalaa tai ainakin makkaraa ja lettuja, näin olen kuullut. Mutta tärkeintä on, kenen kanssa siinä saadaan olla, ystävien seurassa.

    Jeesus kutsuu nuo itseensä pettyneet miehet luoksensa nuotiolle. Tuo kutsu oli enemmän kuin kutsu syömään. Jeesus kutsuu samalla nuo miehet jakamaan saman leirinuotion, kutsuu seuraansa ystävikseen.

    Jeesus antaa tänäänkin itsensä meille ehtoollisessa. Hän sanoo: tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Hän sanoo, tulkaa minun luokseni te omasta mielestä epäonnistuneet, minä en teitä koskaan hylkää.

    Vain Jeesuksen luota, kun lähdemme, meistä tulee ylösnousseen todistajia, vain Hän voi saada meidät toimimaan niin, että unohdamme itsemme – että alamme ensin ajatella toisia ennen itseämme. Jeesus tulee meidän luoksemme – opetuslapset varmasti ihmettelivät, kuinka hän oli ilmestynyt rannalle – Tänään saamme uskoa, että Jeesus itse on täällä meidän keskellä eikä ainoastaan tänään vaan aina kun olemme Hänen nimessään koolla.

    Jos luet tästä Raamatun kohdasta eteenpäin, selviää, että tuolla leirinuotiolla Jeesus käy keskustelun Pietarin kanssa, joka muuttaa pettyneen miehen täydellisesti ja uusi seikkailu alkaa Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 27: Joh. 7:37-39 (21.5.2023) – Satama

    Joh. 7:37–39

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 7

    Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Pyhän Hengen odotus – ollaan välitilassa odottamassa

    jotakin mitä on luvattu, on helatorstain ja helluntain välissä oleva aika.

    Tekstimme viittaa juhlaan, kyse oli

    Lehtimajan juhlasta, joka oli kahdeksan päivän pituinen. Menemme ensin

    vierailemaan tekstissä Lehtimajajuhlaan, jossa kohtaamme Jeesuksen. Aiemmin

    samassa luvussa Johanneksen evankeliumi todistaa, että Jeesus

    meni salaa juhlille. Jeesus oli torjunut veljiensä julkisuudenjanoisen ehdotuksen

    mennä juhlille näyttämään ihmetekoja koko maailmalle. Jeesus oli sanonut: ”Minä en

    tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut.” Jeesus kuitenkin lähti juhlille

    salaa ja myöhemmin opetti ja julisti ihmisille. Meidän tämän päivän

    evankeliumiteksti on osa tuota julistusta.

    Kuten tekstissä mainitaan, oli viimeinen päivä, juhlien päätöspäivä. Se oli erityisen

    juhlava päivä. Juutalainen kansa kutsui sitä suureksi päiväksi. Se oli viimeinen päivä,

    kun asuttiin juhlaa varten rakennetuissa lehtimajoissa. Juhla oli huipentumassa

    vesiseremoniaan, jossa Siiloan altaalta haettiin makeaa vettä. Ylipappi ammensi vettä

    altaasta, johon se oli johdettu lähteestä. Juhlakulkueessa vesi vietiin temppeliin. Vesi

    ja viinimaljan sisältö vuodatettiin alttarille. Vesi ja viini sekoittuivat. Alttari

    kierrettiin seitsemän kertaa ja laulettiin psalmin sanoin:

    Ps.118:25-29 ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi!

    Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.

    Herran huoneesta teidät siunataan. Herra on Jumala!

    Hän antoi valonsa meille.

    Käykää kulkueena lehvät käsissä,

    ulottakaa piirinne alttarin sarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,

    Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa!

    Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!”

    Oli siis iloinen, riemullinen juhla, jota juutalainen kansa vietti. Juhlaa vietettiin:

    1. Kiitokseksi Jumalan huolenpidosta erämaavaelluksen aikana – kun Jumala antoi vettä kalliosta.

    2. Kansa rukoili sadetta maalle ja runsasta satoa – elävän veden sadetta, joka kastelisi maan ja tuottaisi sadon.

    3. Odotettiin Messiaan tuloa – Jumalan valtakunnan laskeutumista ihmisten luo.

    Epäilemättä nuo merkitykset saivat aikaan sen, että messiaanisen odotus kipusi

    huippuunsa.

    Jeesus nousee ja HUUTAA: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Ihmisille ei jäänyt epäselväksi mitä Jeesus tarkoitti. Jeesus on se, jota kansa oli odottanut – Messias, joka pesee puhtaaksi kaikesta synnistä ja jonka kautta Pyhä henki vuodatetaan. Hän on elämän veden lähde. Mikään ei olisi iskenyt tehokkaammin tuossa tilanteessa kuulijoihin. Toiset kuitenkin torjuivat Jeesuksen.

    Tuo sama teema oli ollut esillä Sykarin kaivon kohtaamisessa naisen kanssa.

    Ja Jeesus toistaa nyt sanansa elävän veden lähteestä koko suurelle joukolle. (vrt. Joh.4:14 ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”)

    Kuitenkaan vielä ei olla helluntaissa Pyhän Hengen vuodattamisen päivässä – vaan odotustilassa. Ihmiselämään kuulu monenlaista odottamista. Odottamiseen liittyy epävarmuutta. Jälkikäteen monen odottamisen syy selviää, mutta ei silloin kun ollaan odotustilassa.

    Saarnasin elämäni ensimmäisen saarnan tästä samasta evankeliumitekstistä 1.vuoden teologian opiskelijana 9 vuotta sitten. Tuosta päivästä on tosiaan kulunut jo hetki.

    Viime keväänä tarkalleen ottaen 20.4. luin hartauskirjasta Psalmin 38 jakeen 16: ”Herra, sinun apuasi minä odotan. Herra, minun Jumalani, sinä vastaat minulle.”, jonka perässä oli Sanan selitystä: ”Odottaminen ei ole helppoa. Jostain syystä Jumala, joka voisi nopeastikin vastata rukouksiimme, antaa meidän odottaa hyvinkin pitkään ennen kuin antaa vastauksensa…”. Sitten tekstissä on monia Raamatun esikuvia odottamaan laitetuista henkilöistä… teksti jatkuu: ”Odottaminen ja syrjässä oleminen ovat koetelleet monen ihmisen kärsivällisyyttä. Se on merkinnyt aika ajoin myös pilkan kohteeksi joutumista ja suurta kiusausta luovuttaa. Odottamisellakin on oma, tärkeä tehtävä Jumalan suunnitelmassa.”

    Samana päivänä puhelin soi ja pari viikkoa aiemmin Laukaan seurakunnasta saatu ”Ei-vastaus” muuttui ”Kyllä-vastaukseksi”, kun minulle tarjottiin toista papin sijaisuutta kuin mitä olin aiemmin hakenut. Odotus oli päättynyt.

    Jeesuksen lupaus janon sammuttamisesta on varma, siihen ei liity sellaista epävarmuutta kuin omiin odotuksiimme. Usko tarttuu Jumalan lupaukseen ja ottaa sen vastaan. Saamme luottaa Jumalan lupauksiin, jotka meille on annettu Raamatussa.

    Tekstimme puhuu siitä, että Jeesuksen kirkastuminen:

    (Joh.17:1) ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.”

    Vasta ristin tapahtumat tekevät mahdolliseksi Pyhän Hengen tulon Jeesukseen uskovan elämään. Jeesuksen tuli käydä kuolemaan, jotta hän tulisi kirkastetuksi meidän Vapahtajanamme. Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ristin sovitustyön. Usko katsoo Kristukseen ja huudahtaa: Minun Herrani ja Vapahtajani! Uskon kautta Kristus elää Pyhän Hengessä minussa. Hän on elävän veden lähde meissä. Elämän antaja ja kaikkien hengellisten lahjojen kasvattaja.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.