Digiteologi

Raamatunkirja: Johannes

  • Saarna 61: Joh. 15:26-16 (1.6.2025) – Satama

    Joh. 15:26–16:4

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvuista 15 ja 16

    Jeesus sanoi: ”Te saatte puolustajan; minä lähetän hänet Isän luota. Hän, Totuuden Henki, lähtee Isän luota ja todistaa minusta. Myös te olette minun todistajiani, olettehan olleet kanssani alusta asti. Olen puhunut teille tämän, ettei uskonne koetuksissa sortuisi. Teidät erotetaan synagogasta, ja tulee sekin aika, jolloin jokainen, joka surmaa jonkun teistä, luulee toimittavansa pyhän palveluksen Jumalalle. Näin he tekevät, koska he eivät tunne Isää eivätkä minua. Olen puhunut tämän teille siksi, että kun se aika tulee, te muistaisitte minun sanoneen tämän teille.”

    Tämä on Pyhä evankeliumi!

    Pyhän aihe on Pyhän Hengen odotus – kuten totesin kaksi viikkoa sitten – tämä teksti oli ennen viimekertaista tekstiä. Nyt eletään helatorstain ja helluntain välistä aikaa, jota leimaa sellainen odotus, joka perustuu Jeesuksen sanoihin (Ap.t. 1:4-5): ”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan jääkää odottamaan sitä, minkä Isä on teille luvannut ja mistä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhällä Hengellä. Siihen ei ole enää montakaan päivää.”. Meidän on helppo lukea Raamattua, kun tiedämme mitä tapahtuu seuraavaksi ja miten ensi viikolla tulee helluntai jne. Me emme ole sidottuja siihen ajan hetkeen, mikä on käsillä. Meillä on koko Jumalan ilmoitus. Tämä tietysti luo haasteen, ettei Pyhän Hengen odotus aiheena herätä meissä sellaista odotusta kuin nämä sanat silloin herättivät. Me katsomme asioita täyttymyksestä – kuitenkin tänäänkin saamme odottaa ja syventyä siihen, mitä Jeesus tänään meille puhuu. Raamatun sana on joka päivä ajankohtainen. Se tuo avun tänäänkin!

    Taas kerran pitää katsoa laajempaa tekstiyhteyttä. Jeesus vastaa: ”Te saatte…” Ennen tätä evankeliumitekstiä Jeesus puhuu vainoista. Tässä maailmassa vainoissa on kyse näkymättömästä maailmasta, paholainen vaikuttaa ja vainoaa Kristuksen seurakuntaa. Tämä tosiasia lienee aika vaikea monelle. En perustavaa laatua oleva ero maailman ja Jumalan valtakunnan välillä. Taistelu on käynnissä. On huomattava, ettei taistelu ole ihmisten välillä – sanoohan Jeesus, että syy vainoihin on, ettei Jumalaa tunneta, silloin pahuus hallitsee.

    Tilannekuva tulee tuntea. Se on vaarassa hämärtyä, jos arvioidaan ihmismielellä mahdollisuuksia ja uhkia – Jumalan valtakunnassa – hengellisessä todellisuudessa on kyse ihan muusta. Joku voi todeta: ei hätää, saamme kokoontua ja meillä on kansankirkko, jonka palveluista saamme nauttia. Jeesus ei lupaa ruusuista tulevaisuutta, vaan vaikeuksia — toisin kuin paholainen paratiisissa valehdellen auvoisesta tulevaisuudesta… kaikki apostoleista yhtä lukuun ottamatta kärsivät marttyyrikuoleman vainoissa.

    Itse olen perehtynyt opiskeluaikana äärimmäiseen tilanteeseen, jossa pappeja uhkasi vankeus tai viran menettäminen. Epätoivoisessa tilanteessa tutkimani pappi Martin Niemöller toteaa saarnassaan: ”On yhdentekevää Jeesuksen Kristuksen asialle, kuinka me arvioimme näkymiä ja mitä me näemme ja

    kuvittelemme. Pelkomme ovat yhtä vähäpätöisiä kuin toiveemmekin.”. On hyvä tehdä suunnitelmia, mutta samalla muistaa, että kaikki riippuu kolmiyhteisestä Jumalasta ilman Jumalan siunausta meillä ei ole mitään. Jeesus valmistaa ennakolta tuleviin elämän vaiheisiin! Jumala kyllä tietää mitä on tulossa.

    Jeesus puhuu jäähyväispuheessaan Puolustajasta useaan kertaan. Me emme ole yksin. Meillä on Puolustaja Pyhä Henki, joka on aivan yhtä todellinen kuin Jeesus olisi seurassamme. Pyhä Henki on siellä missä Kristusta korotetaan! Pyhän Henki on ”uskon alkaja, ylläpitäjä ja täydelliseksi tekijä”, kukaan ei voi selvitä ilman Pyhää Henkeä. Jeesus antaa sanoilleen tarkoituksen, ettei uskonne sortuisi koetuksissa.

    Nuo koetukset tulevat vainoina, mutta ennen kaikkea hengellisenä koetuksena: epäilynä, kiusauksina, paholaisen syytöksinä siitä, että olemme kelvottomia, kun lankeamme yhä uudelleen. Emme ole armon arvoisia. Siksi meillä on Puolustaja – tai puolustusasianajaja Pyhä Henki, joka yhä uudelleen saa osoittaa Jeesuksen ristin sovitustyöhön. Meillä on Jeesuksessa sijaisuhri, se riittää. Minun ei tarvitse kärsiä tuomiota, vaan Puolustaja kirkastaa sitä, mikä kerran tapahtui Golgatalla.

    Tuo todistus: kaikki synnit on anteeksi annettu riittää ja sen todistajaksi meitäkin kutsutaan. Olemme vapaat!

    2. kirje korinttilaisille 5:14-15 ”Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.”

    Pyhä Henki vie meitä tilanteisiin, joissa meistä tulee Jeesuksen Kristuksen todistajia. Inhimillisesti silloin tuntuu siltä, että todistuksemme on heiveröistä ja voittaja-fiilis on kaukana. Kuitenkin olemme Jeesuksen todistajia. Lähetyskenttä alkaa kirkon ovelta sanotaan, missä ikinä olemme, saamme Pyhän Hengen voimassa – emme omassamme, olla Ylösnousseen Jeesuksen todistajina.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 66: Joh. 1:35-37 (14.12.2025) – Satama

    Joh. 1:35–37

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Seuraavana päivänä Johannes oli samassa paikassa, ja hänellä oli kaksi opetuslasta seurassaan. Jeesus kulki siitä ohi, ja osoittaen häntä Johannes sanoi: ”Katsokaa: Jumalan Karitsa!” Kun opetuslapset kuulivat hänen sanansa, he lähtivät seuraamaan Jeesusta.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    3.adventtisunnuntaina pysähdymme tien raivaajan sanojen äärelle. Tarkasteltava Johanneksen evankeliumin kohta kuuluu aivan Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheeseen tai jopa sitä edeltävään vaiheeseen.

    Yleisesti Jeesuksen julkinen toiminta katsotaan alkaneen Kaanaan häistä, joka on Johanneksen evankeliumin luvussa kaksi. Johanneksen evankeliumi 1:29-34 on otsikoitu vuoden 1992 Raamatussa otsikolla Jumalan Karitsa ja edeltävä tekstijakso 19-28 otsikolla Johanneksen todistus. Kappale jakeesta 35 eteenpäin on otsikoitu Ensimmäiset opetuslapset. Näin ollen Johanneksen evankeliumin alussa on kolme tekstikatkelmaa, joissa kaikissa kohdataan Johannes Kastaja.

    Tämä lukemani on näistä viimeinen, joten tarkennetaanpa vielä mitä edellä on tapahtunut. Johanneksen evankeliumi ei kerro Jeesuksen kasteesta, joka on jo tapahtunut. Näin voidaan päätellä jakeesta 32, jossa puhutaan siitä, kuinka Henki laskeutui Jeesuksen päälle kyyhkysen tavoin kasteensa jälkeen.

    Hahmo – joka ei miellytä

    Kaiken perusta

    Kutsu seuraamiseen

    Johanneksen julistus herätti huomiota samoin kuin hänen olemuksensa kamelinkarvavaatteineen. Johannes osoittaa sen mikä erottaa Jumalan tahdosta. Mikä tulisi raivata pois Herran tieltä. Parannus ei ole pinnan kiillotusta, vaan menee sydämen syvyyksiin asti.

    Kun kuljemme kohti joulua, on hyvä pohtia, miltä minun sydämessäni näyttää? Mihin laitan toivoni, mihin kiinnitän katseeni, kuinka toimin ja ajattelen?

    Uskotko, että Jumala on valmistanut kaiken Jeesuksessa? Joka enenevässä määrin työnnetään sivuun Hänen syntymäpäivänään eikä polvet notkistu eikä päät painu Hänen edessään. Oletko valmis kantamaan kristityn leimaa ja kulkemaan joukossa, joka kulkee kaitaa polkua ja ajetaan yhä ahtaammalle.

    Johannes ei osoita vain sitä, mikä estää Jumalan valtakunnan tulemisen sydämiimme, vaan osoittaa Häntä, joka on tullut ottamaan kaiken sen pois, joka erottaa meidät Jumalasta: ”Katso Jumalan karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.

    Kaiken perusta

    Tuo hetki, joka evankeliumissa on hyvin merkityksellinen. Siinä luodaan perusta kaikelle. Siis kuinka? On käännekohta – Johanneksen opetuslapsista tulee Jeesuksen seuraajia. Merkittäviä tapahtumat jättävät mieleen tarkan aikaleiman: tässäkin myöhemmin puhutaan tunnin tarkkuudella. Tästä kaikki alkaa. Viitataan sekä jo tapahtuneeseen (seuraavana päivänä) että tarkkaan kohtaamisajankohtaan (oli kymmenes tunti) – aika, jolloin ensimmäiset opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta.

    Tekstin yksinkertaisuus tiivistää oleellisen. Johanneksen työ oli tullut päätökseen ja lopulta hän osoittaa Häntä, jolle Kastaja on valmistanut tietä: ”Katso Jumalan karitsa”.

    Kutsu seuraamiseen

    Saarna on lyhyt, mutta sen kuulevat eivät ole vain kuuntelijoita ja katselijoita, vaan heistä tulee heti seuraajia. He eivät jää paikoilleen, vaan lähtevät seuraamaan Jeesusta. Heitä on kaksi ja toisen nimi paljastetaan myöhemmin, toista pidetään evankelista Johanneksena, joka kirjoitti kaiken muistiin. Vielä evankeliuminsa lopulla hän toteaa:

    ”Tämä on kirjoitettu siksi, että te uskoisitte Jeesuksen olevan Kristus, Jumalan Poika, ja että teillä, kun uskotte, olisi elämä hänen nimensä tähden.” (Joh.20:31)

    Evankeliumi lähettää liikkeelle: Tulkaa ja katsokaa. Hän kantaa valtaa harteillaan. Tulkaa ja kumartakaa. Kuningasten kuningasta ja hänen hengitystään nyt tulkaa kuulemaan. Kuolemankin voittanutta kuningasten kuningasta. Laulaa kotiinpalaajat osuvasti.

    Joulu lapsi, Jeesus Kristus on Jumalan Karitsa, joka kantaa maailman synnin – kaikkien synnit niin sinun kuin minunkin. Tämä on kaiken perusta. Johannes saa mennä. Hänen tärkeä työnsä on päätöksessään. Saamme odottaa Jeesusta syntyväksi – Jumala keskellämme, kirkkauden toivo.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 67: Joh. 4:39-42 (24.1.2026) – PBK/Satama

    Joh. 4:39–42

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 1

    Monet tuon Samarian kaupungin asukkaista uskoivat Jeesukseen kuultuaan naisen todistavan: ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.” Kun samarialaiset tulivat Jeesuksen luo, he pyysivät häntä jäämään kaupunkiin, ja hän jäikin sinne kahdeksi päiväksi. Yhä useammat uskoivat Jeesukseen kuultuaan hänen itsensä puhuvan, ja he sanoivat naiselle: ”Nyt emme enää usko vain sinun puheesi perusteella. Me olemme nyt itse kuulleet häntä ja tiedämme, että hän todella on maailman pelastaja.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän viikon evankeliumiteksti on jatkoa edellisen sunnuntain evankeliumitekstille. Kuulemme jatko-osan Jeesuksen ja samarialaisen kohtaamisesta. Evankelista on tallettanut sen meille ja saamme nyt sitä tutkia. Kuinka kohdata Jeesus? Kuinka uskoa?

    ”Jeesuksen pitää ensin tulla luoksemme ja useimmiten se tapahtuu, kaikkien kipeimpien asioiden kautta kuten naisen kohdalla. Ei ainoastaan sen kautta, mitä nainen oli kohdannut muiden ihmisten asenteissa, vaan hänen omien, synkkienkin, elämänvaiheiden kautta.”

    ”Jeesuksen ja naisen kohtaamisessa saamme nähdä, ettei ihmiselämän rikkinäisyys voi muuttaa Raamatun opetuksia. Raamatun opetus avioliitosta on yksiselitteinen. Jumalan asettaman miehen ja naisen avioliiton rinnalla ei ole muita intiimejä suhteita, jotka olisivat Jumalan mielenmukaisia. Jeesus ei kuitenkaan jätä naista, vaikka Hän tietää ihan kaiken hänen elämästään, joka ikisen synnin ja lankeemuksen.”

    Naisen elämän paljastuminen Jeesukselle Jumalan Sanan valossa, johti hänet kyselemään, onko tämä Messias? Ja uskomaan Jeesukseen.

    Uskon syntyminen – ”Hän kertoi minulle kaiken mitä olen tehnyt.”

    Jeesuksen kohtaaminen oli naiselle kaiken paljastava. Kreikankielen sanat, jotka tarkoittavat tunnustamista, tarkoittavat sanatarkasti ”sanoa samaa” (homologeo). Synnintunnustus merkitsee yhtymistä siihen, mikä on totta, saman sanomista itsestään, kuin mitä kaikkivaltias ja kaikkitietävä Jumalakin sanoo. Se mitä Jumala sanoo, on totta. Kymmenen käskyn läpivalaisemana elämämme Jumalan Sanan valossa paljastaa meidän jumalattomuutemme, ei vain teoissa vaan myös ajatuksissa ja aivoituksissa.

    Kuitenkaan tuo naisen lause ei sisällä pelkoa, että vaan uskoa. Jeesus oli kohdannut naisen ja näyttänyt hänelle, että hän tuntee läpikotaisin. Jeesuksen rakkaus naista kohtaan on puhdasta armahtavaisuutta. Totuuden sanominen Jeesukselle – syntien tunnustaminen on jotakin ihmeellistä. Hän ottaa ne siinä samassa kannettavakseen, meiltä pois. Ne eivät siis ole enää minun vaan Jeesuksen.

    Ajattele, että on olemassa paikka, jossa saamme olla oma itsemme ilman naamioita ja rooleja, ja ajattele, että Jumala kestää nähdä totuuden – eikä hylkää.

    Jeesuksen rakkaus meitä kohtaan ei ole meistä kiinni – Jumalan rakkaus rakastaa sitä joka itsessään ei rakkautta ansaitse – täysin ehdottoman pyyteetöntä. Hänen rakkautensa kohdistuu syntiseen, sairaaseen, kurjaan ja halpa-arvoiseen – siihen mikä on ei mitään. Lunastaakseen ihmisen Jumala heitti Poikansa kaiken kurjuuden syvyyteen ristille, ettei Jumalan lain tuomio jäisi viimeiseksi sanaksi meidän kohdallamme.

    2.Kor.5:14-15 sillä Kristuksen rakkaus pakottaa meitä. Me näet päättelemme näin: Kun yksi on kuollut kaikkien puolesta, niin kaikki ovat kuolleet. Ja hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.

    Kertominen Jeesuksesta – ei onneksi meistä itsestämme, henkilökohtainen todistus kohdistuu Jumalan työhön, ei siihen, mitä minä olen tehnyt. Jeesuksen kohtaaminen avaa uskon silmät, kuten Heprealaiskirjeessä se 11.luvussa sanotaan:

    1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. 2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut. 3 Uskon avulla me ymmärrämme, että maailmat on luotu Jumalan sanalla: näkyvä on syntynyt näkymättömästä.

    Samarialaiset tulivat Jeesuksen luo. Hyljeksitty nainen sai omalla todistuksellaan muut tulemaan Jeesuksen luo. Kansa, joka ei ollut kansa, sai tulla Jeesuksen – juutalaisen luo. He saivat tulla Messiaan luo, joka on kaikkien kansojen Herra. Kuinka puhutteleva onkaan tuo samarialaisten esimerkki. He pyysivät Jeesusta jäämään luoksensa. Mekin saamme pyytää: ”Herra jää luoksemme” tai ”Herra jää tähän kaupunkiin.”.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan