Digiteologi

Teologinen teema: Kristus

  • Saarna 23: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Osa ihmisistä käänsi selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi. Samansuuntaisia Jesajan sanoja löydämme muistakin evankeliumiteksteistä. Profeettana hän näki jo Kristuksen ja tiesi mitä ennusti.

    Harvemmin enää puhutaan ihmisen tilasta, jota kuvataan sanalla suruttomuus – tai penseydestä, siis hengellisenä tilana. Juuri tällaiseen tilaan Paholainen tahtoo ihmisen ajaa. Sanoma torjutaan, evankeliumista tulee samantekevä, Jumalan tahtoa ei kysellä. kuitenkin välillä ikävä Jumalan puoleen voi yllättää.

    Tänään kun olet tullut messuun, olet tullut oikeaan paikkaan. Vain Jumala Sanallaan voi saada meissä aikaan hengellistä elämää. Vaikuttaa Pyhän Hengen kautta uskoa, joka näkee Kristuksen voiton, joka on jo totta. Hän on itse voittanut Pahan, Saatanan vallan. Kyse ei olekaan meidän taistelusta, vaan taistelusta, jonka Hän on jo kerran käynyt Golgatalla.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Joka kerta kun ihminen kääntyy, se on Jumalan ihme ja teko. Nuo tapaukset julistavat Jeesuksen voittoa pimeyden valloista. Edelleen tapahtuu tuo ”Kaikesta huolimatta monet uskoivat”. Monissa syttyi uskon liekki, valo, jonka tulisi näkyä ympäristössä.

    Ihmispelko vaikuttaa tänäänkin, ettemme uskalla loistaa Kristus valoa arjessamme. Kuitenkin suokoon Jumala meille rohkeutta kertoa Jeesuksesta pelottomasti ja vastata heille ketkä kysyvät minkä varassa on koko elämämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 9: Luuk. 10:25-37 (9.9.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 10:25–37

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 10

    Muuan lainopettaja halusi panna Jeesuksen koetukselle. Hän kysyi: ”Opettaja, mitä minun pitää tehdä, jotta saisin omakseni iankaikkisen elämän?” Jeesus sanoi hänelle: ”Mitä laissa sanotaan? Mitä sinä itse sieltä luet?” Mies vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi ja koko sielustasi, koko voimallasi ja koko ymmärrykselläsi, ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi: ”Oikein vastasit. Tee näin, niin saat elää.” Mies tahtoi osoittaa, että hän noudatti lakia, ja jatkoi: ”Kuka sitten on minun lähimmäiseni?” Jeesus vastasi hänelle näin: ”Eräs mies oli matkalla Jerusalemista Jerikoon, kun rosvojoukko yllätti hänet. Rosvot veivät häneltä vaatteetkin päältä ja pieksivät hänet verille. Sitten he lähtivät tiehensä ja jättivät hänet henkihieveriin. Samaa tietä sattui tulemaan pappi, mutta miehen nähdessään hän väisti ja meni ohi. Samoin teki paikalle osunut leeviläinen: kun hän näki miehen, hänkin väisti ja meni ohi. Mutta sitten tuli samaa tietä muuan samarialainen. Kun hän saapui paikalle ja näki miehen, hänen tuli tätä sääli. Hän meni miehen luo, valeli tämän haavoihin öljyä ja viiniä ja sitoi ne. Sitten hän nosti miehen juhtansa selkään, vei hänet majataloon ja piti hänestä huolta. Seuraavana aamuna hän otti kukkarostaan kaksi denaaria, antoi ne majatalon isännälle ja sanoi: ’Hoida häntä. Jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä korvaan ne, kun tulen takaisin.’ Kuka näistä kolmesta sinun mielestäsi oli ryöstetyn miehen lähimmäinen?” Lainopettaja vastasi: ”Se, joka osoitti hänelle laupeutta.” Jeesus sanoi: ”Mene ja tee sinä samoin.”

    Armoa ja rauhaa meidän Taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on vietämme diakonian 150-vuotisjuhlamessua. Sunnuntain aihe on Lähimmäinen – saamme nyt pienen katsauksen ensimmäisistä diakoneista.

    Rakkauden palvelu

    Matilda Hoffman oli ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa 1.9.1872 Viipurissa.

    Saksasta oli tuotu malli: Yksi niistä oli kouluttaa nuorista naimattomista naisista hätääkärsivien auttamisen ammattilaisia. Esikuvana toiminnalle olivat ajanlaskumme alkuvuosisatoina alkuseurakunnissa työskennelleet diakonit ja diakonissat, jotka pitivät huolta seurakuntansa köyhistä ja sairaista.

    Sisarkoti – diakonissalaitos (suom. 1867): työmuotoja olivat diakonissojen koulutus ja sairaanhoito, köyhien auttaminen, huolenpito vapautuvista naisvangeista ja kodittomista lapsista.

    Ensimmäinen diakonissan vihkimys oli Helsingissä 1873 – tuosta vihkimyksestä on kuvaus diakonissalaitoksen nettisivuilla. Diakonissan vihkimykseen on kuulunut vahvasti kutsumusajattelu: Elämän antaminen uhriksi rakkauden palvelutyöhön.

    Vihittävältä diakonissalta kysyttiin tuolloin: ”Onko vilpitön aikomuksesi uskollisesti täyttää diakonissan tehtävä Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijana Herran pelossa ja hänen sanansa ohjeitten mukaan?”

    Emma Wichman oli valinnut raamatunlauseen tullessaan koesisareksi.

    Ps. 86:11

    Neuvo minulle tiesi, Herra,

    että minä vaeltaisin sinun totuudessasi.

    Kiinnitä minun sydämeni siihen yhteen,

    että minä sinun nimeäsi pelkäisin.

    Huomaamme siis, että tuo palveluvirka, joka oli perustettu rakkauden palveluun, heikoimpien auttamiseen sisälsi vahvan Jumalan palvelemisen ajatuksen. Kutsumuksen, jossa annettiin elämä toisten auttamiseen.

    Itsensä antaminen nousee Raamatusta, esimerkiksi Roomalaiskirjeessä:

    Room. 12:1 Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla.

    Tuo oli siis sellainen palveluvirka, jossa yhdistyi Jumalan ja lähimmäisen palveleminen.

    Tämän päivän teksti on hyvin tuttu jo lasten Raamatusta. Sen tarkoitus on vastata tuohon lain opettajan kysymykseen: ”Kuka on minun lähimmäinen?”

    Puolikuollut mies tien pientareella – pappi ja leeviläinen, siis temppelipalvelija kulkevat epäpuhtauden välttämiseksi ohi ajatellen: ”minun ei tule ottaa vastuuta tästä miehestä, mahtaakohan olla jo kuollutkin” tai liekö vain rosvojoukon syötti, jolla meidät houkutellaan ryöstetyiksi. Jerusalem-Jeriko tie oli erinomainen ryöstelyyn, mutkitteleva ja vaikeakulkuinen.

    Juutalainen lainopettaja lienee ajatellut, että seuraavaksi järjestyksessä oli juutalainen. Ensinnäkin samarialainen oli lähtökohtaisesti vältettävä henkilö juutalaisille, epämääräistä sekakansaa, ei valittua kansaa – ja hän auttaa tuota miestä. Tämä ravistelee erityisesti juutalaista, lähimmäinen onkin joku, jonka en ajattele olevani itselleni lähimmäinen.

    Samarialainen asettaa itsensä alttiiksi vaaralle, auttaa miestä pyyteettömästi ja rahojaan säästämättä varmistaen, että pahoinpidelty saa asianmukaista hoitoa ja että hänestä pidetään varmasti huolta niin pitkään kuin tarpeellista. Siispä, jokainen ihminen on toisensa lähimmäinen. Ketään ei saa jättää auttamatta tai arvostamatta syntyperän tai kansallisuuden tähden tai minkään muun tekijän vuoksi, joka inhimillisesti erottaa hänet meistä.

    Diakonia tarkoittaa palvelua. Tällä viikolla maailma sai kuulla suru-uutisen Britanniasta: Kuningatar Elisabeth oli kuollut. Hän näki itsensä kansakunnan palvelijana – Hänen joulutervehdyksistään loisti uskon synnyttämä palvelu -hengellisyys löytää käytännöllisen tarkoituksen lähimmäisen palvelemisessa. Vuonna 2000 hänen korkeutensa kuvasi sitä seuraavasti:

    ”Minulle Kristuksen opetukset ja oma tilivelvollisuuteni Jumalan edessä tarjoavat sen kehyksen, jonka puitteissa yritän elää elämääni. Kuten niin monet muutkin teistä, olen vaikeina aikoina saanut suurta lohtua Kristuksen sanoista ja esimerkistä.”

    Lähimmäisen palvelu on Jumalan palvelemista. Kuningatar ymmärsi, että hänet on asetettu suureen tehtävään kansakunnan palvelijaksi. Hän toteutti tuota tehtäväänsä elämänsä loppuun asti.

    Kuninkaitten kuningas Jeesus Kristus astui alas taivaista – antoi itsensä uhriksi meidän puolestamme. Uskossa vapahtajaamme ymmärrämme sen, että meillä on tärkeä palvelutehtävä. Lähimmäinen on osallinen tuosta Jumalan rakkaudesta aivan kuten minäkin. Mitä voisinkaan tehdä lähimmäiseni hyväksi tänään?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 10: Matt. 6:25-34 (25.9.2022) – Laukaan kirkko

    Matt. 6:25–34

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 6

    Jeesus sanoo: ”Älkää huolehtiko hengestänne, siitä mitä söisitte tai joisitte, älkää ruumiistanne, siitä millä sen vaatettaisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet? Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä, eivät ne leikkaa eivätkä kokoa varastoon, ja silti teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne. Ja olettehan te paljon enemmän arvoisia kuin linnut! Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa? Mitä te vaatetuksesta huolehditte! Katsokaa kedon kukkia, kuinka ne nousevat maasta: eivät ne näe vaivaa eivätkä kehrää. Minä sanon teille: edes Salomo kaikessa loistossaan ei ollut niin vaatetettu kuin mikä tahansa niistä. Kun Jumala näin pukee kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna joutuu uuniin, niin tottahan hän teistä huolehtii, te vähäuskoiset! Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Jumalan huolenpito. Kuulimme tutun evankeliumitekstin, jossa puhutaan kukista ja linnuista.

    Tekstin äärellä joku voi ajatella, että nyt pitää todella heittäytyä Jumalan käsivarsille, jättää päivätyö ja maalliset vastuut: asuntolainat, säästäminen, suunnitelmallisuus ja mennä Jumalan johdatuksessa … tätä ei kuitenkaan tässä kohdassa kehoteta.

    Jumalan huolenpito ei merkitse vastuuttomuutta. Tulevaisuuteen saa ja pitääkin varautua. Jeesus ei kieltänyt tekemästä ennakkosuunnitelmia. Päinvastoin Raamattu kehottaa ihmistä varautumaan tulevaisuuteen, olemaan elämässään vastuullinen ja järkevä. Jumalan huolenpito vapauttaa ihmisen tekemään hyvää lähimmäisilleen.

    Voisiko olla niin että ennemminkin teksti kiinnittää huomion toissijaisten asioiden jättämisen Jumalan huoleksi ja kiinnittää huomiomme siihen mitä Jumala on meille luvannut.

    Tänään ei kuulu kantaa huomisen kuormaa. Niin kuin Jumala pitää meistä tänään huolen, niin hän tekee huomennakin. Hän on ja pysyy samana.

    Linnut ja kedon kukat

    Mitä voimme oppia linnuista ja kedon kukista? Entä toisiltamme? Kyselin viestillä kokemuksia ja ajatuksia huolenpidosta saarnani avuksi.

    Jumalan huolenpito on seurannut koko elämän ajan.

    Jumala voi todella viedä tilanteeseen, jossa Häntä on huudettava avuksi. Polvilleen. Jumalan huolenpito tulee esille rukousvastauksissa. Jumala antaa välillä hyvin konkreettisen vastauksen apua pyytävälle. Sairaus paranee, tuska helpottaa, löytyy ratkaisu ongelmaan, uusi työpaikka tulee kohdalle yllättäen, …

    Anna meille meidän jokapäiväinen leipämme konkreettinen vastaus: ihmeellisellä tavalla Jumala lähetti ihmisen, joka toi juuri sitä mitä tarvitsimme silloin.

    Elämässä tulee vastaan tilanteita ja päiviä, jotka saavat meidät pyytämään apua Jumalalta epätoivoisesti. Itse puhutteli taannoin laulu, jossa lauletaan: en halua mennä, jos et mene edelläni – tuo rukous tarttuu Jumalan lupaukseen ja kertoo voimattomuutemme ja samalla vaatii Jumalaa kulkemaan edellä.

    Jumalan kämmenellä -laulu – onko se vain lasten laulu. Jumalan lapsena olemme Herran kämmenellä kaikissa vaiheissamme ja Hän on luvannut pitää meistä huolen. Vaikka emme parannukaan fyysisesti ja kannamme kipuja, Jumala pitää huolta eri tavoin ihan loppuun asti.

    Linnut ja kukat opettavat meitä…

    Se, joka katselee niitä, muuttaa katseensa suuntaa. Hän katsoo pois itsestään ja huolistaan. Katsetta seuraa koko olemus. Näkökenttä avartuu. Alkaa näkyä uusia mahdollisuuksia, jollaisista ei aiemmin ollut aavistustakaan. Kohottaessaan tällä avoin katseensa ihminen näkee, miten lyhytnäköinen ja tyhmä hänen huolten sävyttämä asenteensa on.

    Elämä Jumalan valtakunnassa

    Tämän sunnuntain kirjetekstissä apostoli Paavali kehottaa: ”Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain.” (Gal. 6:2). Sekä Jeesuksen että Paavalin viesti on selvä. Jumalan valtakunnassa pidetään toisista huolta. Kristityn tehtävä on olla Jumalan rakkauden ja huolenpidon kanava. Miten se onnistuu, jos aikamme menee pelkkään murehtimiseen?

    Ammattihuolehtija ja -huolestuja: Asuuko sinussa ammattihuolehtija tai ammattihuolestuja? Vai riittävätkö yhden päivän murheet vai kannatko koko maailman painoa harteillasi? Jos päätunnetilani olisi, että olisin ahdistunut, niin pystyisinkö oikeasti toimimaan. Silloin kyllä kätkisin sen oman leiviskäni syvälle maahan ja toteaisin vain, että antaa olla mitään ei ole tehtävissä.

    Jumalan valtakunta merkitsee luottamusta Jumalan hyvyyteen, rakkauteen, armoon, huolenpitoon. Se merkitsee luottamusta siihen, että mikään onnettomuus tai puute ei estä Jumalan läheisyyttä. Siitä merkkinä on se, että Jumala on antanut oman Poikansa syntyä ihmiseksi, tehdä työtä, nähdä nälkää, kärsiä ja kuolla. Mikään vaikeus, varattomuus tai nälkä ei ole merkki siitä, että Jumala olisi kaukana. Hän on päinvastoin lähellä, niin kuin ihmiseksi tullut Jumalan Poika on jokaista ihmistä lähellä. Hän pitää huolen tänään, hän pitää huolen huomennakin.

    Evankeliumi laittaa liikkeelle, aivan varmasti. Ja toivottavasti evankeliumi saa laittaa meidät yhä uudelleen liikkeelle. Samalla se kuitenkin varjelee hengettömältä kiireeltä ja kirotulta menestyksen tuijottamiselta. Taivaan linnut opettavat meitä elämään evankeliumista eikä huolista. Evankeliumista eläminen tarkoittaa sen tiedostamista, että Jumala on olemassa. Hän pitää meistä huolta. Hän tahtoo meille hyvää.

    Luin kirjan nimeltä Älä anna huolten asua luonasi niillä main, kun aloitin täällä Laukaassa pastorina, sieltä löytyi rukous, johon saatte nyt kaikki lopuksi yhtyä:

    Ehtoja ilman ja huolia vailla

    jään käsiisi pienen lapsosen lailla.

    Tänään kanssani kulje,

    tule huomenna vastaan,

    myös eilinen siunauksees sulje.

    Älä toiveitten polkuja minulta kysy,

    mosaiikki on sun, suunnitelmassas pysy,

    tiedät kivelle tälle

    sä oikean paikan,

    jään kättesi alle.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 11: Luuk. 14:1-6 (9.10.2022) – Laukaan kirkko

    Luuk. 14:1–6

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 14

    Jeesus meni sapattina erään fariseusten johtomiehen kotiin aterialle, ja kaikki tarkkailivat, mitä hän tekisi. Kävi niin, että hänen luokseen tuli vesipöhöä sairastava mies. Jeesus kääntyi lainopettajien ja fariseusten puoleen ja kysyi: ”Onko sapattina lupa parantaa vai ei?” He eivät sanoneet siihen mitään. Silloin Jeesus kosketti miestä, paransi hänet ja lähetti hänet pois. Sitten hän taas kysyi: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?” Tähän he eivät kyenneet vastaamaan.

    Tämän sunnuntain aihe on Kristityn vapaus. Kuulimme evankeliumitekstin, joka on verrattain lyhyt ja vaikuttaa keskittyvän yhteen kysymykseen: saako sapattina parantaa?

    Kuitenkin tekstin äärellä meidän pitää kysyä millaista on tuo kristityn vapaus, mistä meidät oikein on vapautettu ja mitä tuo vapaus on.

    Ensiksi mennään vielä tuonne fariseusten johtomiehen kotiin: Jeesus oli siis kutsuttu aterioimaan – asetelma oli katettu: nyt olisi mahdollisuus laittaa opettaja koetteelle.

    Jeesus varmasti tiesi, että häntä haastettaisiin. Hän asetti itsensä alttiiksi vaaralle taas kerran. Fariseukset olivat varmasti kuulleet Jeesuksen jo parantaneen naisen sapattina. Tämä kuvataan edellisessä luvussa. Tässä on meille ensimmäinen opetus tämän tekstin äärellä vapaudesta: vapaus on itsensä alttiiksi antamista, vapautta ihmispelosta, maineen menettämisestä, vapautta laskelmoinnista. Jeesus on täydellisesti vapaa tuosta kaikesta. Hänen olemuksensa on täydellinen rakkaus.

    Jeesuksen ajan ateriatilanteet olivat avoimia niin, että pöydän ympärille kerääntyneiden ulkokehälle saattoi tulla tämä sairas mies. Oliko niin että fariseukset olivat tarkoituksella pedanneet tilanteen niin, että sairas mies tulee Jeesuksen luo varta vasten, mutta Jeesus ei evää apuaan vaan parantaa miehen.

    Tuo tilanne kääntyykin niin, että kysymykset osoitetaan fariseuksille ja lainopettajille. Jeesus, jonka he ajattelivat olevan satimessa, sidottu tilanteeseen, vapautuu siitä ja kysymys käykin heitä kohti. Jeesus ei saa ensin vastausta. Liekö hämmennys ja tuo uusi asetelma vaientanut fariseukset. Vai onko niin, ettei kukaan uskalla sanoa mitään, oman nahkansa pelastamiseksi. Parempi vaieta.

    Meidän ihmisten on helppo vaieta niiden kysymysten edessä, onko kuitenkaan hiljaisuus myöntymisen merkki. Jumala on antanut meille Sanan vapauden, siis Sana isolla kirjoitettuna. Kristittynä meidän ei tarvitse vaieta, vaan tarttua Sanaan, joka on meille jokaiselle valo meidän matkallamme.

    Jeesuksen parantaessa miehen Jeesus itse antaa vastauksen toisella kysymyksellään. Sairauden parantaminen saa uuden ulottuvuuden. Kyse on ihmisen pelastamisesta. Jumalan valtakunta on tullut Jeesuksessa lähelle: sairaat paranevat, sokeat saavat näkönsä… julistetaan ilosanoma, evankeliumi.

    Kristityn vapaus on evankeliumista nousevaa vapautta. Tuossa epistolatekstissä kuulemassamme kohdassa Paavalin kirjeestä Galatalaisille kuulemme tutun jakeen.

    Vapauteen Kristus vapautti meidät. Pysykää siis lujina, älkääkä antako uudestaan sitoa itseänne orjuuden ikeeseen. (Gal. 5:1)

    Galatalaiskirje kirvoitti aikanaan Lutheria pitämään luentosarjan, joka tunnetaan Galatalaiskirjeen selitysteoksena. Siinä hän avaa kirkkaasti sitä Paavalin löytöä, että evankeliumin vapauttama, ei voi enää vaatia ja tehdä lain tekoja siinä mielessä, että ansaitsisimme Jumalan vanhurskauden. No, meneepä nyt teologiseksi. Eli se mihin juutalaisten oppineiden pelastus perustui vanhaan liittoon, ympärileikkaukseen ja lakiin oli Jeesuksessa täytetty – olet vapaa laista!

    Totuus, Jeesus Kristus tekee meistä vapaita. Vapaita siitä, ettei meidän tarvitse parannella itseämme täyttääksemme lakia. Jeesus on täyttänyt lain ja kuollut ristillä puolestamme. Jumalan lapsina olemme vapaita – kristityn vapaus ei ole ulkonaista.

    Aikanaan kun kirjoitin teologian graduani, laitoin otsikkoon paradoksaalisen sanaparin ”vapaana kahleissa”. Uskossa. kristittyinä emme koskaan ole sidottuja olosuhteisiin, koska Jumala on olosuhteiden yläpuolella. Kuinka ulkoiset olosuhteet voisivatkaan viedä meiltä evankeliumia? Jumalan sana ei ole kahleissa. Tänäänkin Jumalan sana vapauttaa meidät. Sitä meidän tulee kuulla. Totuus ja rakkaus kulkevat käsi kädessä.

    Johanneksen evankeliumin kahdeksas luku jae 32 todistaa:

    Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita.»

    Mistä me sitten vapaudumme? Kristitty on vapaa peloista. Jokainen pelkää, mutta saa olla vapaa peloista. Kuoleman pelosta, tuomion pelosta, tulevaisuuden pelosta, ihmispelosta. Nämä eivät enää hallitse. Kristitty on vapaa valheista, vallan halusta. Totuuteen sidottuna hän näkee syntinsä, mutta myös sen, että Kristus on vapauttanut niistä jokaisesta.

    Luther kuvaa teoksessaan Kristityn vapaudesta meidän osaamme näin:

    – – kristitty ei elä itsessään, vaan Kristuksessa ja lähimmäisessään; Kristuksessa uskon välityksellä, lähimmäisessä rakkauden välityksellä. Uskon kautta hän kohoaa itsensä yläpuolelle, Jumalaan ja Jumalasta hän taas rakkauden kautta laskeutuu itsensä alapuolelle ja kuitenkin pysyy aina Jumalassa ja jumalallisessa rakkaudessa.

    Meidät on vapautettu palvelemaan toinen toisiamme. Päätän Pekka Simojoen laulun sanoihin tämän saarnan:

    Irti päästä, olet vapaa lähtemään, anna suuren tuulen puhaltaa. Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 12: Mark. 2:1-2 (23.10.2022) – Laukaan kirkko

    Mark. 2:1–12

    Evankeliumista Markuksen mukaan, luvusta 2

    Jeesus meni taas Kapernaumiin. Kun ihmiset kuulivat hänen olevan kotona, väkeä tuli koolle niin paljon, etteivät kaikki mahtuneet edes oven edustalle. Jeesus julisti heille sanaa. Hänen luokseen oltiin tuomassa halvaantunutta. Sairasta kantamassa oli neljä miestä, jotka eivät tungoksessa kuitenkaan päässeet tuomaan häntä Jeesuksen eteen. Silloin he purkivat katon siltä kohden, missä Jeesus oli, ja aukon tehtyään laskivat siitä alas vuodematon, jolla halvaantunut makasi. Kun Jeesus näki heidän uskonsa, hän sanoi halvaantuneelle: ”Poikani, sinun syntisi annetaan anteeksi.” Mutta siellä istui myös muutamia lainopettajia, ja he sanoivat itsekseen: ”Miten hän tuolla tavalla puhuu? Hän herjaa Jumalaa. Kuka muu kuin Jumala voi antaa syntejä anteeksi?” Jeesus tunsi heti hengessään, mitä he ajattelivat, ja sanoi heille: ”Kuinka te tuollaista ajattelette? Kumpi on helpompaa, sanoa halvaantuneelle: ’Sinun syntisi annetaan anteeksi’, vai sanoa: ’Nouse, ota vuoteesi ja kävele’? Mutta jotta te tietäisitte, että Ihmisen Pojalla on valta antaa maan päällä syntejä anteeksi” – hän puhui nyt halvaantuneelle – ”nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi.” Silloin mies heti nousi, otti vuoteensa ja käveli pois kaikkien nähden. Kaikki olivat tästä hämmästyksissään, ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Tällaista emme ole ikinä nähneet.”

    Tämän sunnuntain aihe on Usko ja epäusko. Putkiaivoiselle insinöörille tuo on binäärinen lauseke, se on joko nolla tai ykkönen, päällä tai pois. Tosi tai epätosi.

    Ja sitten kuulemme kysymykset mielessämme: Oletko uskossa? Onko armo kirkastunut? Oletko tehnyt ratkaisun? Oletkos uskomassa?

    Ja sitten alamme mittailemaan uskon määrä ja laatua… hänelle, joka arkana tulee kirkkoon takapenkkiin istumaan, voipi jo alkaa kurkkua kuristamaan. Minunko uskoni? Mitä siis minunko uskoni? Enhän minä…

    Pitääkö siis alkaa höylämään kynnystä matalammaksi ja muokkaamaan sanomaa mediakonsultin opein helpommin nieltäväksi, ettei kukaan kokisi itseään turvattomaksi turvallisessa tilassa. Että ihan yksi annos vain sellaista sopivan kädenlämpöistä tapakristillisyyttä, ei mitään uskon vaatimuksia, kiitos…

    No, ehkäpä löydämme evankeliumitekstistä taas jotakin oleellista, joka meitä auttaa.

    Tänään kuulimme evankeliumitekstin, jossa ollaan taas tosiasian äärellä, jota toissasunnuntaina sivusin: Jeesus parantaa. Jeesus muuttaa asiain tilan täydellisesti. Ja mitenkä se sitten tapahtuu: miehelle, jonka ystävät kantavat Jeesuksen luokse, Jeesus julistaa synnit anteeksi ja parantaa miehen!

    Tuo kertomus pysäyttää meidät monella tavoin pohtimaan uskoa: itsellä jostain syystä tuo kertomus yhdistyy jonkinlaiseen toiminnalliseen lasten Raamattuun, jossa ystävät purkavat tuota kattoa – siis purkavat kattoa – tuohan ei ollut mitenkään tavatonta sen ajan rakennustekniikassa. Käsin saatiin purettua kattoa niin että mies saatiin laskettua Jeesuksen luo.

    Jeesuksen kotikaupungissa Kapernaumissa Jeesus oli jo saanut maineen – joka aiheutti väen tungosta. Jo Mark. 1:33 Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Voitte kotona, vaikka lukea ja kerrata Jeesuksen toiminnan ensimmäisestä luvusta. Markuksen evankeliumia suositelleen ihan kokonaan luettavaksi –

    Ystävien kantamana Jeesuksen luo. Kuinka paljon olet valmis näkemään vaivaa ystäväsi eteen? Tuodaksesi häntä Jeesuksen luo?

    Toiseksi voimme mietiskellä tuota miestä. Eipä ollut uskon määrän tai laadun kyselyä, vaan halvaantuneen kohtaaminen Herran Jeesuksen kanssa, itse Jumala oli tullut hänen luokseen.

    Hengellisesti puhun: Evankeliumi vapauttaa syntien halvaannuttaman. Tule Jeesuksen luo!

    Se löytyi! On kyse siis jostakin mikä muuttaa elämää totaalisesti, uskon löytyminen on aina ihme.

    Tässä kuukauden ajan olemme monissa medioissa kuulleet ”Se löytyi!”

    Tarvitsemmeko tällaisia muutostarinoita uskon syntymiseksi? Välillä itselle nousee ajatuksia, että kukaan ei esimerkin avulla usko… kuitenkin Raamattukin puhuu uskon esikuvista.

    Nuo kertomukset kertovat siitä, mitä Jumala itse on tehnyt jonkun elämässä. Kyse onkin Jumalan teoista, ei niinkään itseä korostavasta uskon sankaruudesta. Jumala on tullut alimpiin paikkoihin asti – kuten tuo mies laskettiin alas Jeesuksen luo, voi olla, että sinutkin on laskettu sellaiseen paikkaan, umpikujaan, jossa on vain sinä ja Jeesus.

    Kyse ei olekaan siitä, että sinä yhtäkkiä alat kiinnostua Jumalasta, vaan siitä että Jumala tarttuu sinun elämääsi. Hän tulee sinun luoksesi Vapahtajassa Jeesuksessa. Että Hän alkaa puhua sinulle, koskettaa sinun elämääsi.

    Tällaista emme ole ikinä nähneet! – Oli siis tapahtunut jotakin aivan poikkeuksellista – ”emme – ikinä” – siis tätä ei ollut tapahtunut vielä koskaan. Jumala oli tullut kansansa keskelle. Tämä sama tapahtuu silloin, kun joku saa henkilökohtaisesti kohdata Jeesuksen – usko syntyy. Saako Jeesuksesta näin innostua!?!?

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Kuulimme äsken VT:n lukukappaleessa Abramista (Abrahamista) ja myös epistolatekstissä. Abraham uskoi mahdottomaan – Jumala teki sen mahdolliseksi.

    Kyse on siitä mitä Jumala tekee – sen näkeminen uskon silmin.

    Lupaus ja usko – Lue Raamatusta Jumalan lupauksia, sinä olet rakastettu, armahdettu, pelastettu.

    Kuinka Jumala tänään tulee meidän luoksemme: Sanassa ja sakramenteissä. Evankeliumi Pyhän Hengen kautta synnyttää USKOn. Sana tekee halvaantuneesta terveen. Uskollan korottaa vielä panoksia: Sana tekee kuolleesta elävän!

    Jeesus on tullut sinun mahdottomuuteesi! Ottamaan pois synnin taakan, kantamaan sen harteillaan Golgatalle, sovittamaan sinut Jumalan kanssa.

    Uskotko sen?

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 13: Matt. 22: 1-14 (30.10.2022) – Konnevesi

    Evankeliumi

    Matt. 22: 1-14

    Jeesus jatkoi vertauspuheitaan ja sanoi heille: ”Taivasten valtakuntaa voi verrata kuninkaaseen, joka valmisti häät pojalleen. Hän lähetti palvelijoitaan kutsumaan häävieraita, mutta kutsun saaneet eivät tahtoneet tulla. Silloin hän lähetti toisia palvelijoita ja käski heidän sanoa kutsutuille: ’Olen valmistanut ateriani, härät ja syöttövasikat on teurastettu, kaikki on valmiina. Tulkaa häihin!’ Mutta kutsun saaneista toiset eivät välittäneet siitä, vaan menivät muualle, kuka pellolleen, kuka kaupoilleen, toiset taas ottivat kuninkaan palvelijat kiinni, pieksivät heitä ja löivät heidät hengiltä. Silloin kuningas vihastui. Hän lähetti sotajoukkonsa, surmasi murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Kaikki on valmiina hääjuhlaa varten, mutta kutsutut eivät olleet juhlan arvoisia. Menkää nyt teille ja toreille ja kutsukaa häihin keitä vain tapaatte.’ Palvelijat menivät ja keräsivät kaikki, jotka he tapasivat, niin pahat kuin hyvät, ja häähuone täyttyi aterialle tulleista. Kun kuningas tuli sisään katsomaan juhlavieraitaan, hän näki siellä miehen, jolla ei ollut hääpukua. Hän kysyi tältä: ’Ystäväni, kuinka saatoit tulla tänne ilman häävaatteita?’ Mies ei saanut sanaa suustaan. Silloin kuningas sanoi palvelijoilleen: ’Sitokaa hänet käsistä ja jaloista ja heittäkää ulos pimeyteen. Siellä itketään ja kiristellään hampaita. Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.’”

    Armo teille ja rauha meidän Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Evankeliumiteksti käsittelee Jeesuksen vertausta Kuninkaan pojan häistä. Kuningas kutsuu pojan häihin. Heti tekstin aluksi huomataan, että Jeesus kertoo vertauksen ”heille”. Ketä olivat nuo he? Katkelman edellä olevasta tekstistä saamme vastauksen: he olivat fariseuksia ja ylipappeja, siis Israelin uskonnollista eliittiä. Jumala oli lähettänyt profeettoja Israelin kansan keskuuteen levittämään kutsua, mutta sitä ei otettu vastaan. Profeetat tapettiin, viimeisimpänä Johannes Kastaja.

    Jumalan viha kohtaa niitä, jotka torjuvat kutsun – konkreettisesti se toteutui Jerusalemin tuhossa v.70. Kutsu laajenee sitten koskemaan kaikkia, ihan jokaista.

    Kuitenkin Jumala siis uudistaa tuon kutsun koskemaan muitakin kuin Hänen valittua kansaansa – meitäkin pakanoita. Tässä vertauksessa Jumalan kutsu toistuu useaan kertaan. Jumalan kärsivällisyys on suuri, mutta silläkin on rajansa.

    Tekstin äärellä huomio kiinnittyy sen loppuun: ”Monet ovat kutsuttuja, mutta harvat valittuja.”

    Saat siis kutsun, mutta voit kuitenkin joutua heitetyksi ulos. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Tuo onneton mies, joka tekstissä mainitaan, sai kutsun, mutta kuningas heitti hänet ulos.

    Onko kutsussa kyse kuitenkin arpajaisista, saat arvan ilmaiseksi, mutta arvassa lukee ”EI VOITTOA” – et ole voittajien joukossa. Joka arpa voittaa vaan ei voitakaan. Tästä ei ole kyse kutsussa.

    Et myöskään voi vedota, että kuulut tiettyyn porukkaan niin sinulla on vapaalippu juhlaan sen takia – kutsu on henkilökohtainen – et voi vedota siihen, että kuulut sisäpiirin ja siksi olet oikeutettu juhliin, ei siis ole mitään ulkoista tai mitään ominaisuutta, jolla pääsisit itse tuonne juhliin.

    Kutsu on henkilökohtainen et siis voi tulla kuokkimaan juhliin omalla kutsulla, kutsuun pitää itse vastata, nyt ei ole kyse mistään nyyttäreistä vaan itse kuningas on valmistanut juhlat. Hääjuhla on valmistettu Kuninkaan pojalle sulhaselle ja hänen morsiamelleen, joka on seurakunta.

    Voisitko jotenkin parantaa mahdollisuuksia kuulua valittuihin? Ehkäpä teoillani vähän parantelen itseäni, jotta tulisin valituksi. Tai sitten kerään kutsuja kuin arpalippuja, jotta todennäköisyyteni päästä valittujen joukkoon kasvaisi.

    Toiset menivät… Mitkä asiat sinua estävät ottamasta kutsua vastaan? On todella niin, että maalliset murheet, työ, perhe, yms. voi tulla esteeksi Jumalan kutsun vastaamiseen. Tai ainakin vaarana on, että näiden turvaaminen estää kristittynä olemista yhteiskunnassa. Töissä ei ainakaan voi puhua Jeesuksesta, kun se vähintään laittaisi huonoon asemaan urahississä. Tai saisin uskovaisen leiman enkä enää olisi suosittu työ- tai opiskeluporukassa. Hääpuvusta kieltäytynyt kyllä tiesi kieltäytyneensä – se ei jää epävarmaksi. Mitä tarkoitti, ettei mies saanut sanaa suustaan? Hän tiesi sen mitä oli käynyt eikä hänellä ollut mitään millä puolustautua.

    Luther postilla saarnassaan kirjoittaa: ”Näiden kaltaisia ovat nytkin kaikki ne, jotka vaikka ovatkin evankeliumilla kutsutut uskoon ja Kristuksen tuntemiseen, kuitenkaan eivät tahdo sitä kuulla eivätkä omaksua. Sellaista on kaikkina aikoina suurin ja parhain osa maailmaa, joka kaikesta huolimatta tahtoo olla Jumalan kansan ja seurakunnan nimissä. Heidänkin on huolehdittava paljon suuremmista ja tärkeämmistä asioista, siitä, kuinka säilyttäisivät ihanan ja loisteliaan elämänmuotonsa ja toimintansa. Tästä he eivät tahdo mitään kuulla eikä tietää, he pitävät sitä kunnianarvoisten, vanhoilta ajoilta asti periytyneiden sääntöjen uudistuksena ja muuttamisena -. Kuta enemmän heitä kehoitetaan olemaan kuuliaisia evankeliumille, sitä vähemmän he tahtovat sitä kuulla ja sitä katkerammin he sitä vainoavat, niin kuin aina maailmassa selvästi voidaan todeta.”

    Vaivaako sinua epävarmuus siitä, pääsetkö sinä taivaan ilo juhlaan? Entä jos kuoleman hetkellä totean, etten ollutkaan valittu – tällaiset ajatukset voivat viedä todella epätoivoon ja epävarmuuteen. Hyvät ja pahat ovat kutsuttuja – kutsuttuja ei siis kutsuta luokittelemalla heidät ensin kelpaaviksi tai kelpaamattomiksi – Kuninkaan kutsu todella kuuluu: ”Tulkaa kaikki!” – kuulit oikein: Tulkaa kaikki! Kuinka ihmeessä voi olla, että kaikki saavat tulla – kutsu käsketään kuuluttamaan pääkaduilla ja valtaväylillä, paikoissa, joissa ihmismassat kulkevat. Kutsu ei siis ole piilossa keneltäkään.

    Pukukoodi

    Kaikki siis kutsutaan juhlaan, mutta millä voisimme vaatettaa itsemme, jotta täyttäisimme pukukoodin. Löytyykö kaapistasi puhdas kauluspaita, tumma puku, hienot kengät – sellainen varustus, jolla voisimme päästä tuohon ilojuhlaan. Ei löydy – meissä ei ole mitään, jolla voisimme itsemme vaatettaa. Mihin meidät puetaan? Meidät puettu Kristukseen, kun uskomme Hänen sovittaneen syntimme ja luotamme Häneen. Paavali kirjoittaa Galatalaisille.

    ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.” (Gal. 3:27)

    Luther selittää tätä Galatalaiskirjeen selityksessä: Kasteessa meille ei anneta puvuksi lakiin eikä omiin tekoihimme perustuvaa vanhurskautta, vaan Kristuksesta itsestään tulee meidän vaatetuksemme. – Se puku on anteeksianto, vanhurskaus, rauha, ilo Pyhässä Hengessä, autuus, elämä ja itse Kristus.

    Sinut on puettu kasteessa Kristukseen, kun Kristuksen vanhurskaus on puettu päällesi Jumala ei enää näe sinun syntejäsi vaan Jeesuksen pyhyyden ja puhtauden. Sinulla ei siis ole mitään omaa vaan Kristuksen vanhurskaus ja tähän me uskomme ja se riittää. Jeesus on sovittanut syntisi kerran ja saamme tuohon anteeksi antoon turvata joka päivä.

    Jes. 61:10

    Bo Giertz: ”Jo Jesajan kirjassa sanotaan, että Jumala ”pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan” (61:10). Ja tuhlaajapoikavertauksessa Jeesus käyttää kuvaa ”parhaista vaatteista”, joihin isä käskee pukea lapsensa peittääkseen tämän kurjuuden. Jotakin samantapaista on tässäkin ajateltava. Valtakuntaan tuleminen merkitsee sitä, että meidät verhotaan anteeksiantamuksella.

    ”Kaikki on valmiina” olet kutsuttu Jeesuksen luo Hänen yhteyteensä, Hän pukee meidät puhtauteensa ja peittää kaikki meidän syntimme. Se mitä kerran on tapahtunut Golgatalla, tulee osaksemme tänäänkin ehtoollisessa, saamme osaksemme syntien anteeksiantamuksen leivässä ja viinissä. Kristus itse on niissä. Meidät on pesty puhtaaksi kaikesta synnistä.

    Kristus riittää! Eikä mikään muu riitäkään! Hänelle yksin kunnia ja ylistys soi hääjuhlassa. Ilm. 7 luvussa

    13 Yksi vanhimmista kysyi minulta: "Keitä nämä valkeavaatteiset ovat? Mistä he ovat tulleet?"

    14 Minä vastasin: "Herra, sinä sen tiedät." Hän sanoi minulle: — Nämä ovat päässeet suuresta ahdingosta. He ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Nikean uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 14: Joh. 4:46-53 (6.11.2022) – Konnevesi

    Joh. 4:46–53

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 4

    Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamies pyysi: ”Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.” Silloin Jeesus sanoi: ”Mene kotiisi. Poikasi elää.” Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: ”Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.” Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: ”Poikasi elää”, ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

    Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä! Päivän teksti puhuu tänään parantamisesta, taas kerran. Taitaa olla kolmas sunnuntai perätysten, kun Jeesus parantaa jonkun. Mutta muistellaan ensin uskonpuhdistusta.

    Luther tosiaan naulasi 95 teesiä Wittenbergin linnakirkon oveen 505 vuotta sitten lokakuun viimeinen päivä ja nousi vastustamaan Rooman paavin masinoimaa anekauppaa hyvin suoralla tavalla.

    Anekauppaa kuvaa sanonta: ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Oli siis kyse syntien anteeksi antamisen ostamisesta.

    Teeseissä ei ollut kyse myötäkarvaan silittelystä vaan totuuden julkituomisesta – Luther ei voinut olla hiljaa vastaansanomattomat tosiasiat havaittuaan. Hän näki tilanteen niin vääristyneenä, ettei muuta vaihtoehtoa ollut. Ilmaiseksi saatava kallis armon evankeliumi oli muuttunut kauppatavaraksi.

    Luther itse oli joutunut kamppailemaan suurissa ahdistuksissa. Ankara luostarielämä, munkkihurskaus, hyvät teot eivät suoneet hänelle rauhaa. Jumala oli hänelle tuomari, jonka pyhyys teki tyhjäksi kaikki teot, joilla Hänelle olisi voinut kelvata. Kristuskin oli hänelle tuomari, joka vaatii täydellisyyttä. Pimeässä tornissaan hän teki löydön: Yksin Jumalan armo Kristuksessa tekee ihmisen vanhurskaaksi. Tuo kuulemamme Roomalaiskirjeen kohta oli se Lutherin löytö: ”Uskosta vanhurskas saa elää.”

    Tuon päivän tekstin edellä saamme huomata, että Jeesus palaa kotiseudulleen, jossa Häntä ei ollut otettu vastaan, mutta nyt hänen tunnustekonsa ovat kiirineet kaikkien korviin myös kotiseudulle ja hänet otettiin vastaan. Tekstissämme virkamiehellä on aito hätä. Poika oli kuolemassa. Kuoleman todellisuus, kuoleman sairaus saa kuninkaan virkamiehen Jeesuksen luo. Tuo kuvaa meitäkin. Synnin sairaus on todellista kuoleman sairautta. Sen ymmärtäminen ajaa Jeesuksen luo tai oikeammin hän tulee meidän luoksemme. Pyytäminen, siis niin, ettei pyyntö ole millään tavoin kaupankäyntiä, puhdasta anomista Herralta Jeesukselta.

    Jeesuksen Sana parantaa sairaan. Tuo hetki, kun Jeesus sanoo: ”Poikasi elää.” on käänteentekevä. Se kertoo meille, millainen Jumala meillä on. Hän toimii. Hän on luonut sanallaan kaiken. Hän Jeesuksen persoonassa, ilmestyneenä Jumalan Sanana muuttaa kaiken.

    Tänään kun vietämme uskonpuhdistuksen muistopäivää meidän pitää jälleen palauttaa mieliimme, mitä tuo uskonpuhdistus on. Se on sitä, että Jumala YKSIN Sanansa kautta tuo uudistuksen ajan. Ei ole kyse mistään inhimillisesti kasvojen kohotusohjelmasta, vaan siitä, että Jumala itse toimii Pyhän Hengen kautta uudistaen kirkkoaan.

    Liike-elämässä liikevaihto on yrityksen elinehto. Myyntiä pitää saada ja kaupan pitää käydä, jotta kulut saadaan katettu. Tulot pitää olla suuremmat kuin kulut. Paljon korostetaan asiakaslähtöisyyttä. Kirkossa lähtökohtaisesti näin ei voi olla. Miljardin verotuloilla pyörivän instituution pitäisi olla huolissaan henkilöstöstään ja tuotteesta – siitä että sen sanoma on Jumalan sanan Raamatun mukaista – siemen on oikeaa – ei siitä, että miten sanoman sisältö muokataan kirkosta vieraantuneelle sopivaksi. Vaarana on, että armosta puhutaan niin, ettei Jumalan tahtoa, joka on Jeesuksen vahvistama totella. Päivän halleluja säe julistaa:

    Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus.Muuta perustusta ei kukaan voi laskea.

    1. Kor. 3:11

    Uskonpuhdistuksen edetessä Luther kiinnitti erityistä huomiota papiston hoitamiseen. Hänen lääkkeensä ei ollut sanoman muokkaaminen kaikkia miellyttäväksi yleisuskonnollisuudeksi, vaan Katekismus, uskon pääkohtien teroittaminen ja opettaminen. Voit vaikka iltalukemisena tutkia Vähä katekismuksen esipuheen ja lukea 10 käskyä selityksineen.

    Raamattu sanoo: ”Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä.”

    Kertomuksessa on poikkeuksellista, että parantumisen kellonaika mainitaan. Me osaamme sanoa milloin uskonpuhdistus on alkanut. Osaamme sanoa milloin olemme syntyneet. Osaamme mitata aikaa millisekunnin tarkkuudella. Pyrimme hallitsemaan aikaamme ja käyttämään sen tehokkaasti. Tärkeintä on tietää kuitenkin pelastuksen aika. Päivän evankeliumin lisäksi Uudessa Testamentissa ei ole montaa kohtaa, jossa puhutaan näin tarkoista ajanmääreistä – tunneista. Yksi nousee esiin tämän rinnalla:

    Mark. 14:34: ”Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä: "Elohi, Elohi, lema sabaktani?" Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”

    Siitä kauhun hetkestä, jonka Jeesus koki kärsiessään ristillä, alkoi Armon aika. Jeesuksen uhrikuolema avasi meille jokaiselle oikeuden tulla Jumalan lapseksi ja taivaan perilliseksi. Kasteemme hetkellä meidät on liitetty tähän Jumalan armoliittoon, uskossa omistamaan syntien anteeksiantamus. Kaste kertoo meille, että olemme Jumalan lapsia. Jumala on lahjoittanut uskon. Kyse on siitä, että Hän tekee kuolleen eläväksi ja lahjoittaa elävän toivon – uskon Jeesukseen.

    Tämän sunnuntain tunnuskuvana on Luther-sinetti. Siitä uskonpuhdistaja lausuu näin:

    "Minun sinettini kuvaa jumaluusoppiani. Siinä on musta risti punaisessa sydämessä, jotta se muistuttaisi minulle, että me tulemme autuaiksi uskon kautta ristiinnaulittuun. Sydän on valkean ruusun päällä muistuttaakseen minulle, että usko tuo rauhaa, lohdutusta ja iloa. Valkoinen ruusu muistuttaa minua siitä, että Jumalan suoma rauha ja ilo eivät ole sellaista kuin maailma antaa, sillä valkoinen väri on enkelien väri. Ruusu on taivaansinisellä pohjalla muistuttamassa minua siitä, että iloni täällä on vain hengellisen ja taivaallisen ilon alkua. Sinettiäni ympäröi kultainen kehä muistuttamassa taivaallisen ilon iäisyydestä ja sen äärettömästä arvosta verrattuna maalliseen iloon ja maallisiin aarteisiin."

    Vain Jeesus voi sanoa kuoleman edessä: ”Poikasi elää.” Hän itse on voittanut kuoleman ja lahjoittaa iankaikkisen elämän. Hän ei heitä yhtäkään pois, joka Hänen luoksensa tulee. Kuninkaan virkamiehen poika paranee – Maailman kaikkeuden hallitsijan poika on kuollut ristillä, jotta Hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 22: Joh. 12:37-43 (12.3.2023) – Satama Joh. 12.:37-43

    Joh. 12:37–43

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 12

    Vaikka Jeesus oli tehnyt monia tunnustekoja ihmisten nähden, nämä eivät uskoneet häneen. Näin kävi toteen profeetta Jesajan sana: – Herra, kuka uskoi meidän sanomamme? Kenelle ilmaistiin Herran käsivarren voima? He eivät voineet uskoa, sanoohan Jesaja toisessa kohden: – Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, jotta he eivät silmillään näkisi eivätkä sydämellään ymmärtäisi, jotta he eivät kääntyisi enkä minä parantaisi heitä. Näin Jesaja sanoi, koska oli nähnyt Kristuksen kirkkauden; juuri Kristusta hän sanoillaan tarkoitti. Kaikesta huolimatta monet hallitusmiehistäkin uskoivat Jeesukseen. Fariseusten pelossa he eivät kuitenkaan tunnustaneet sitä, jottei heitä erotettaisi synagogasta. Ihmisten antama kunnia oli heille rakkaampi kuin Jumalan antama.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän 3.paastonajan sunnuntain otsikko on Jeesus, Pahan vallan voittaja. Muistatko vielä mikä oli kaksi viikkoa sitten 1.paastonajan sunnuntain teema? Jeesus, kiusausten voittaja – niin kuin silloinkin nytkin teksti tuntuu puhuvan vähän sivuun sunnuntain aiheesta, kun käytetään 2.vuosikerran tekstiä. Eihän evankeliumitekstissä puhuta ollenkaan pahojen henkien poisajamisesta, kuten 1.vuosikerran tekstissä, vaan epäuskosta, paatumuksesta, Jumalan kutsun torjumisesta.

    Tämä sunnuntai on ollut pyhä, johon kuuluu opetus pahojen henkien ulosajamisesta. Se johtuu siitä, että pääsiäistä edeltävä aika oli vanhalla ajalla kasteelle valmistautumisen aikaa. Kastetoimitukseen sisältyi tuolloin useita eksorsismeja eli pahojen henkien ulos ajamisia. Onhan nykyäänkin kastekaavassa kohta: ”Vapauta [lapsi] pimeyden vallasta. Kirjoita hänen nimensä elämän kirjaan ja johdata häntä valossasi.”

    Tämän tekstin äärellä on ensimmäiseksi todettava, että aina kun evankeliumia julistetaan, ollaan taistelukentällä. Paholainen tekee kaikkensa, jottei yksikään evankeliumin kuulijoista ottaisi vastaan vapauttavaa sanomaa syntien anteeksiantamuksesta Herran Jeesuksen nimessä ja veressä. Sellaisesta tilanteesta evankeliumimme kertoo.

    Monesti ajatellaan, että kyllä olisi ollut helpompi uskoa, jos olisin elänyt Jeesuksen aikana. Kuitenkin tuossa tekstissämme todetaan, että tunnusteot eivät synnyttäneet uskoa päinvastoin kävi niin, että ihmiset torjuivat kutsun. Ne alkoivat vaikuttaa paaduttavasti. Ihmiset käänsivät selkänsä Jeesukselle.

    Tuo vaara on edelleen olemassa. Sanoma Jeesuksesta ei kosketa minua. Emme kuule evankeliumia, se ei saa aikaan uskoa. Teksti maalaa profeetta Jesajan suulla aika synkän kuvan: ”Jotta kävisi toteen…” tämä sana: Hän on sokaissut, paaduttanut, …eivät näkisi, eivät kääntyisi.

    Vähä katekismuksesta:

    Minä uskon Pyhään Henkeen, pyhän kristillisen kirkon, pyhien yhteyden, syntien anteeksiantamisen, ruumiin ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän. Aamen.

    Mitä se merkitsee? Vastaus: Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja Jeesuksen Kristuksen yhteydessä varjelee koko kristikunnan ainoassa oikeassa uskossa.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 24: Joh. 20:1-10 (9.4.2023) – Satama

    Joh. 20:1–10

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 20

    Sapatin mentyä, viikon ensimmäisenä päivänä Magdalan Maria tuli jo aamuhämärissä haudalle ja näki, että haudan suulta oli kivi siirretty pois. Hän lähti juoksujalkaa kertomaan siitä Simon Pietarille ja sille opetuslapselle, joka oli Jeesukselle rakkain, ja sanoi heidät tavattuaan: ”Ovat vieneet Herran pois haudasta, emmekä me tiedä, minne hänet on pantu.” Pietari ja se toinen opetuslapsi lähtivät heti juoksemaan haudalle. Miehet menivät yhtä matkaa, mutta se toinen opetuslapsi juoksi Pietaria nopeammin ja ehti haudalle ensimmäisenä. Hän kurkisti sisään ja näki käärinliinojen olevan siellä, mutta hän ei mennyt sisälle. Simon Pietari tuli hänen perässään, meni hautaan ja katseli siellä olevia käärinliinoja. Hän huomasi, että Jeesuksen kasvoja peittänyt hikiliina ei ollut käärinliinojen vieressä vaan erillään, omana käärönään. Nyt tuli sisään myös se toinen opetuslapsi, joka oli ensimmäisenä saapunut haudalle, ja hän näki ja uskoi. Vielä he näet eivät olleet ymmärtäneet, että kirjoitusten mukaan Jeesus oli nouseva kuolleista. Opetuslapset lähtivät haudalta majapaikkaansa.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tänään on pääsiäispäivä! Pääsiäisen sanoma tiivistyy pääsiäistervehdykseen, sanon: ”Kristus nousi kuolleista!” – vastaatte: ”Totisesti nousi!”

    Tämän pääsiäispäivän evankeliumissa pääsiäisen merkitys on vielä verhottuna – alkuun on vain havainto ja hämmästys. Eikä tekstissämme vielä ylösnousemuksen merkitys ole kirkkaana selitettynä – toisin kuin tuossa epistolatekstissä, jonka kuulitte.

    Viivytään kuitenkin noissa pääsiäisaamun tapahtumissa. Ajattelen, että on aiheellista, että katsomme vain tätä tekstiä. Suurina juhlapyhinä kuten pääsiäisenä, itse kamppailen sellaisen ajatuksen kanssa, joka ei ole kaukana kenestäkään. Tavoitanko itsessäni oikean pääsiäistunnelman? Löytääkö pääsiäisilo minuun? Tai vielä kohti käyvemmin: ”Jos ei tunnu mitenkään erityiseltä, mistä se johtuu?”

    Evankeliumitekstimme ensin Marian menee haudalle, tekee havainnon ja lähtee kertomaan muille siitä. Tulkinta on empiirinen: kivi on vieritetty pois. Jonkun on täytynyt viedä ruumis. ”ovat vieneet” viitannee ajatukseen, että viranomaiset olisivat ottaneet ruumiin. Tästä paistaa syvä inhimillisyys, todellinen merkitys on piilossa eikä Marian tunnetila ole muuta kuin hämmästynyt ja edelleen surullinen. Herra on poissa.

    Marian kerrottua asiasta Johannekselle ja Pietarille syntyy juoksukilpa haudalle. Tuonkaan juoksukilpailun polttoaineena ei ole muu kuin päästä itse todistamaan Marian kertoma havainto. Saattoiko hän olla väärässä? Huvittavaa on, että evankelista haluaa tuoda julki sen, että kumpi on nopeampi jaloistaan. Liekö Pietarilla ollut sandaalin remmit löysemmällä, kun jäi jälkeen Johanneksesta. Kuitenkin hän odottaa Pietaria eikä mene vielä hautaan. Pietari opetuslasten johtajana saisi käydä ensin sisään.

    Tekstimme merkitys avautuu vasta aivan lopulla ja hyvin rajallisesti. Pietarin ja Johanneksen katsellessa hautaa käärinliinat ja hikiliina todistavat, että Jeesus on ylösnoussut. Haudanryöstäjät tai ruumiin pois vieneet sotilaat eivät olisi riisuneet käärinliinoja pois. Ne kuitenkin olivat haudassa. Johannes näki ja uskoi. Tästä on sanottu, että heti nähtyään tyhjän haudan ja miten käärinliina ja hikiliina olivat haudassa, Johannes uskoi, että Jeesus oli lähtenyt haudasta tavalla, joka ei ollut inhimillinen. Hauta oli tyhjä! Jeesus on ylösnoussut!

    Miten tuo havainto muuttui toiminnaksi: opetuslapset lähtivät majapaikkaansa. Pääsiäisaamun merkitys, Jeesuksen ylösnousemus ei vielä saanut opetuslapsia lähtemään julistamaan ylösnousemusta kaikille. Kirjoitukset avautuisivat heille ja he saisivat ymmärtää Jeesuksen sanojen ja kirjoitusten merkityksen myöhemmin.

    Tänään sinä saat nähdä tyhjän haudan. Jeesus ei ole enää haudassa. Hän on ylösnoussut. Tämä muuttaa aivan kaiken. Kuolema on voitettu. Kuolemalla ei ole viimeistä sanaa sinä päivänä, kun sinut lasketaan hautaan. Jeesus on ylösnousemus ja elämä sille, joka uskoo häneen.

    Tänään saamme jäädä sen sanoman varaan, että hauta on tyhjä. Jeesus ei ole enää haudassa. Myös sinun hautasi on kerran oleva tyhjä. Tyhjä hauta julistaa meille kuolleiden ylösnousemusta. Kuolema on voitettu!

    Virsi 78

    En, rakas Jeesus, ymmärtäävoi kärsimystäsi,vaan luotan, että sovititmyös minun syntini.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 25: Joh. 21:1-14 (16.4.2023) – Satama

    Joh. 21:1–14

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 21

    Jeesus ilmestyi taas opetuslapsilleen, nyt Tiberiaanjärvellä. Se tapahtui näin: Siellä olivat yhdessä Simon Pietari, Tuomas eli Didymos, Natanael Galilean Kaanasta, Sebedeuksen pojat ja kaksi muuta Jeesuksen opetuslasta. Simon Pietari sanoi: ”Minä lähden kalaan.” ”Me tulemme mukaan”, sanoivat toiset. He nousivat veneeseen ja lähtivät järvelle, mutta eivät saaneet sinä yönä mitään. Aamun koittaessa Jeesus seisoi rannalla, mutta opetuslapset eivät tunteneet häntä. Jeesus huusi heille: ”Kuulkaa, miehet! Onko teillä mitään syötävää?” ”Ei ole”, he vastasivat. Jeesus sanoi: ”Heittäkää verkko veneen oikealle puolelle, niin saatte.” He heittivät verkon, ja kalaa tuli niin paljon, etteivät he jaksaneet vetää verkkoa ylös. Silloin se opetuslapsi, joka oli Jeesukselle rakkain, sanoi Pietarille: ”Se on Herra!” Kun Simon Pietari kuuli, että se oli Herra, hän kietaisi ylleen viittansa, jonka oli riisunut, ja hyppäsi veteen. Muut opetuslapset tulivat veneellä ja vetivät kalojen täyttämää verkkoa perässään, sillä rantaan ei ollut paljonkaan matkaa, vain parisataa kyynärää. Rannalle noustessaan opetuslapset näkivät, että siellä oli hiilloksella paistumassa kalaa sekä leipää. Jeesus sanoi heille: ”Tuokaa tänne niitä kaloja, joita äsken saitte.” Simon Pietari meni veneeseen ja veti verkon maihin. Se oli täynnä isoja kaloja, mutta vaikka kaloja oli paljon – kaikkiaan sataviisikymmentäkolme – verkko ei revennyt. Jeesus sanoi: ”Tulkaa syömään.” Kukaan opetuslapsista ei rohjennut kysyä: ”Kuka sinä olet?”, sillä he tiesivät, että se oli Herra. Jeesus tuli, otti leivän ja antoi heille, samoin hän antoi kalaa. Tämä oli jo kolmas kerta, kun Jeesus kuolleista noustuaan ilmestyi opetuslapsilleen.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain evankeliumi vei meidät ensimmäisen pääsiäisen jälkeisiin tapahtumiin Tiberiaan järvelle.

    Kolme pointtia:

    Paluu lähtöruutuun

    Ominko voimin

    Leirinuotiolta kaikkeen maailmaan

    Paluu lähtöruutuun – Jeesus oli kutsunut Pietarin ja hänen veljensä Andreaksen ja myös Sebedeuksen pojat, jotka olivat kalastajia – nyt palattiin sinne mistä oli lähdetty.

    (Mark. 1:17 Jeesus sanoi heille: »Lähtekää minun mukaani. Minä teen teistä ihmisten kalastajia.»)

    Ketähän nuo kaksi tuntematonta veneessä olivat? Jotenkin siihen jokainen voisi kuvitella itsensä. Kenet sinä ottaisit toisena tuntemattomana mukaan veneeseen?

    ”Onko teillä mitään syötävää?” Jeesuksen pitää osoittaa ystävilleen, mikä ero on siinä, kun ihminen itse yrittää, ja siinä, kun tehtävän antaa Kaikkivaltias. ”Heittäkää verkko oikealle puolelle.”

    Jeesuksen käsky vs. oma viisaus:

    ”Ilman minua te ette saa aikaan mitään”

    Rantakalalla – Hiilloksella paistettua kalaa – Pietarille nuotiopaikka oli juuri ollut häpeilyn pakenemisen paikka. Olihan hän kieltänyt hiilivalkealla Herransa.

    Leirinuotio on varmasti teille monelle tuttu paikka. Millainen tunnelma on parhaalla leirinuotiolla – nuotiotulen ympärillä. Partiossakin leirinuotiolla taidetaan paistaa kalaa tai ainakin makkaraa ja lettuja, näin olen kuullut. Mutta tärkeintä on, kenen kanssa siinä saadaan olla, ystävien seurassa.

    Jeesus kutsuu nuo itseensä pettyneet miehet luoksensa nuotiolle. Tuo kutsu oli enemmän kuin kutsu syömään. Jeesus kutsuu samalla nuo miehet jakamaan saman leirinuotion, kutsuu seuraansa ystävikseen.

    Jeesus antaa tänäänkin itsensä meille ehtoollisessa. Hän sanoo: tulkaa minun luokseni te työn ja kuormien uuvuttamat. Hän sanoo, tulkaa minun luokseni te omasta mielestä epäonnistuneet, minä en teitä koskaan hylkää.

    Vain Jeesuksen luota, kun lähdemme, meistä tulee ylösnousseen todistajia, vain Hän voi saada meidät toimimaan niin, että unohdamme itsemme – että alamme ensin ajatella toisia ennen itseämme. Jeesus tulee meidän luoksemme – opetuslapset varmasti ihmettelivät, kuinka hän oli ilmestynyt rannalle – Tänään saamme uskoa, että Jeesus itse on täällä meidän keskellä eikä ainoastaan tänään vaan aina kun olemme Hänen nimessään koolla.

    Jos luet tästä Raamatun kohdasta eteenpäin, selviää, että tuolla leirinuotiolla Jeesus käy keskustelun Pietarin kanssa, joka muuttaa pettyneen miehen täydellisesti ja uusi seikkailu alkaa Jeesuksen viitoittamalla tiellä.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.