Digiteologi

Teologinen teema: Kristus

  • Saarna 26: Matt. 6:5-13 (14.5.2023) – PBK, Lempäälä

    Evankeliumi

    Jeesus opetti ja sanoi:

    ”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.

    Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:

    – Isä meidän, joka olet taivaissa!

    Pyhitetty olkoon sinun nimesi.

    Tulkoon sinun valtakuntasi.

    Tapahtukoon sinun tahtosi,

    myös maan päällä niin kuin taivaassa.

    Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.

    Ja anna meille velkamme anteeksi,

    niin kuin mekin annamme anteeksi niille,

    jotka ovat meille velassa.

    Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,

    vaan päästä meidät pahasta.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tänään on äitienpäivä – ja samalla on kirkkovuodessa rukoussunnuntai. Se johdattaa meidät Herramme rukousoppilaiksi.

    Ensimmäiseksi, Isä Meidän -rukous on osa yhteistä Jumalanpalvelusta. Se on meille kristityille Jeesuksen opettama rukous, joka luetaan useimmiten hartaushetkissä ja jumalanpalveluksissa. Meidän ei tarvitse itse keksiä sanoja, vaan Jumala itse tuli meidän luoksemme opettamaan meitä rukoilemaan.

    Voi olla, että äiti on opettanut sinulle iltarukouksen tai jopa Isä meidän -rukouksen – tarvitsemme rukoilevia äitejä ja isoäitejä – monesti saa kuulla, että erityisesti isoäidit muistavat lapsen lapsiaan esirukouksin.

    Toiseksi, rukous on aina myös henkilökohtaista. Se on sydämen puhetta Jumalalle – sinun sydämesi puhetta. Missä sinun ajatuksesi on silloin kun rukoilet? Helposti rukouksesta tulee suoritus, luemme rukouksen ulkomuistista ajatuksen harhaillessa jo muualla. Kunhan hoemme näitä tuttuja sanoja ulkomuistista. Kotisohvalla iltahartauden jälkeen joskus kuuluu kysymys: joko me luettiin se?

    Saamme kuulla kohdallemme Jeesuksen sanat evankeliumitekstissä. Hän varoittaa meitä: rukous ei ole suoritus Jumalan edessä, jotain sellaista millä saisimme Jumalan hyväksynnän tai mikä loitsun tavoin täyttäisi itsekkäät toiveemme. Joskus saatat kuulla esimerkiksi edesmenneen henkilön taivaskelpoisuudesta seuraavan arvion: kyllähän hänellä oli tapana rukoilla Isä meidän -rukous, hänhän oli hyvä ihminen. Aivan kuin riittävät uskon teot antaisivat meille varmuuden taivaaseen pääsystä. Tällaiset arvion antaminen siirtää itsemme Jumalan paikalle eikä niin voi olla. Mitkään teot eikä edes rukouksemme tekona vie meitä taivaaseen.

    Meille suomalaisille ulkoiseen ahdinkoon liittyvät kokemukset ovat sotavuosien takia kollektiivisessa muistissa. Saamme todella kiittää Jumalan avusta kansamme vaiheissa. Ahdinko ajaa polvilleen. Psalmissa 50 on jae: Huuda minua avuksi hädän päivänä! Minä pelastan sinut, ja sinä kunnioitat minua.

    Yhteinen harras kokemus voi olla johdattamassa jota kuta Jeesuksen luokse. Jumala kuulee hätähuudot. Kuitenkin rukous ei ole vain harrasta tunnelmaa ja hätähuutoja. Sen tulisi viedä meitä elävään uskon suhteeseen Jeesuksen kanssa. Uskon perusta on Hän, joka tänään meitä opettaa. Jumalaan tulee turvautua kaikessa joka päivä ja joka hetki, ei vain hädän hetkellä.

    Toinen varoitus meille on se, ettei meidän tule rukoilla sen vuoksi, että muut näkisivät rukoilemisemme. Kuinka usein rukoilet yksin huoneessasi Isä meidän -rukouksen ääneen? Jeesuksen opetus paljastaa luontomme. Julkinen tunnustus ja ulkoinen suorittaminen sopivat ihmisluontoomme. Jeesus piirtää opetuksessaan eteemme kuvan Jumalan kohtaamisesta. Hän taluttaa meidät ikkunattomaan, suljettuun huoneeseen ja näyttää: tässä on rukouspaikka. Läsnä on vain sinä ja Jumala. Tässä on tila Jumalan kohtaamiselle.

    Jos emme saa ihmisten kiitosta tai Jumalan hyväksyntää rukouksemme ansiosta, miksi sitten rukoilla? Rukous on apu meille itsellemme. Se on hengitystä sielulle. Se on elämää Jumalan yhteydessä.

    Isä meidän -rukousta opettaessa Jeesus muuttaa mitättömän ihmisen aseman suhteessa kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan, joka on pyhyydessään tuhkaksi polttava tuli. Saat kutsua Häntä Isäksi ja Hän tahtoo kuulla ja kuulee rukouksemme. Jumala tahtoo olla Jumalamme, jonka varaan saamme jäädä niin elämässä kuin kuolemassa Jeesuksen tähden.

    Isä meidän -rukouksen äärelle on hyvä pysähtyä. Huomaatko monta pyyntöä siinä on? Mihin ne kohdistuvat? Kolme ensimmäistä pyyntöä vievät meidät suhteeseen Jumalan kanssa – pyhä nimi, tahto, valtakunta. Pala palalta Isä meidän -rukous kokoaa meille kristityn elämän lähtökohdan. Tuntuu, että rukous läpäisee ensimmäisen lain taulun: ”Minä olen Herra sinun Jumalasi.”

    Sitten on jokapäiväisen leivän ja lähimmäisen vuoro ja varjeltuminen pahasta. Elämämme ei ole pysähdyksissä. Suhteemme Jumalaan on elämää hänen Sanastaan ja anteeksiantamuksesta. Jeesuksen tähden Hän antaa syntimme anteeksi. Isä meidän -rukous kertoo meille, mistä apu löytyy – yhteydestä Jumalan kanssa.

    Saamme tänään olla taas erityisellä tavalla Hänen hoidossaan tässä messussa. Hän ruokkii meitä taivaan leivällä ehtoollisessa. Hän vahvistaa uskoamme Raamatun sanalla ja antamalla itsensä meille ehtoollisessa. Yhteisessä rukouksessa saamme jättää asiamme Hänelle.

    Kaikkivaltias Jumala toteuttaa kyllä tahtonsa tässä maailmassa pyytämättämmekin, mutta rukoilemme itsemme ja lähimmäisiemme – koko maailman vuoksi, jotta Jumala puuttuisi asioiden kulkuun. Kyse on ihmisten pelastumisesta. Siitä, että ainoa Jumala saisi olla Jumala, meille jokaiselle, jotta me saisimme olla osa Hänen suurta pelastussuunnitelmaa.

    Aamen.

    Nouskaamme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 27: Joh. 7:37-39 (21.5.2023) – Satama

    Joh. 7:37–39

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 7

    Juhlan suurena päätöspäivänä Jeesus nousi puhumaan ja huusi kovalla äänellä: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’, niin kuin kirjoituksissa sanotaan.” Tällä Jeesus tarkoitti Henkeä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan. Vielä ei Henki ollut tullut, koska Jeesusta ei vielä ollut kirkastettu.

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Pyhän Hengen odotus – ollaan välitilassa odottamassa

    jotakin mitä on luvattu, on helatorstain ja helluntain välissä oleva aika.

    Tekstimme viittaa juhlaan, kyse oli

    Lehtimajan juhlasta, joka oli kahdeksan päivän pituinen. Menemme ensin

    vierailemaan tekstissä Lehtimajajuhlaan, jossa kohtaamme Jeesuksen. Aiemmin

    samassa luvussa Johanneksen evankeliumi todistaa, että Jeesus

    meni salaa juhlille. Jeesus oli torjunut veljiensä julkisuudenjanoisen ehdotuksen

    mennä juhlille näyttämään ihmetekoja koko maailmalle. Jeesus oli sanonut: ”Minä en

    tule tähän juhlaan, sillä minun aikani ei ole vielä tullut.” Jeesus kuitenkin lähti juhlille

    salaa ja myöhemmin opetti ja julisti ihmisille. Meidän tämän päivän

    evankeliumiteksti on osa tuota julistusta.

    Kuten tekstissä mainitaan, oli viimeinen päivä, juhlien päätöspäivä. Se oli erityisen

    juhlava päivä. Juutalainen kansa kutsui sitä suureksi päiväksi. Se oli viimeinen päivä,

    kun asuttiin juhlaa varten rakennetuissa lehtimajoissa. Juhla oli huipentumassa

    vesiseremoniaan, jossa Siiloan altaalta haettiin makeaa vettä. Ylipappi ammensi vettä

    altaasta, johon se oli johdettu lähteestä. Juhlakulkueessa vesi vietiin temppeliin. Vesi

    ja viinimaljan sisältö vuodatettiin alttarille. Vesi ja viini sekoittuivat. Alttari

    kierrettiin seitsemän kertaa ja laulettiin psalmin sanoin:

    Ps.118:25-29 ”Hoosianna! Herra, anna meille apusi!

    Oi Herra, anna menestys! Siunattu olkoon se, joka tulee Herran nimessä.

    Herran huoneesta teidät siunataan. Herra on Jumala!

    Hän antoi valonsa meille.

    Käykää kulkueena lehvät käsissä,

    ulottakaa piirinne alttarin sarviin. Sinä olet Jumalani, sinua minä kiitän,

    Jumala, sinua minä suuresti ylistän. Kiittäkää Herraa!

    Hän on hyvä, iäti kestää hänen armonsa!”

    Oli siis iloinen, riemullinen juhla, jota juutalainen kansa vietti. Juhlaa vietettiin:

    1. Kiitokseksi Jumalan huolenpidosta erämaavaelluksen aikana – kun Jumala antoi vettä kalliosta.

    2. Kansa rukoili sadetta maalle ja runsasta satoa – elävän veden sadetta, joka kastelisi maan ja tuottaisi sadon.

    3. Odotettiin Messiaan tuloa – Jumalan valtakunnan laskeutumista ihmisten luo.

    Epäilemättä nuo merkitykset saivat aikaan sen, että messiaanisen odotus kipusi

    huippuunsa.

    Jeesus nousee ja HUUTAA: ”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!” Ihmisille ei jäänyt epäselväksi mitä Jeesus tarkoitti. Jeesus on se, jota kansa oli odottanut – Messias, joka pesee puhtaaksi kaikesta synnistä ja jonka kautta Pyhä henki vuodatetaan. Hän on elämän veden lähde. Mikään ei olisi iskenyt tehokkaammin tuossa tilanteessa kuulijoihin. Toiset kuitenkin torjuivat Jeesuksen.

    Tuo sama teema oli ollut esillä Sykarin kaivon kohtaamisessa naisen kanssa.

    Ja Jeesus toistaa nyt sanansa elävän veden lähteestä koko suurelle joukolle. (vrt. Joh.4:14 ”Siitä vedestä, jota minä annan, tulee hänessä lähde, joka kumpuaa ikuisen elämän vettä.”)

    Kuitenkaan vielä ei olla helluntaissa Pyhän Hengen vuodattamisen päivässä – vaan odotustilassa. Ihmiselämään kuulu monenlaista odottamista. Odottamiseen liittyy epävarmuutta. Jälkikäteen monen odottamisen syy selviää, mutta ei silloin kun ollaan odotustilassa.

    Saarnasin elämäni ensimmäisen saarnan tästä samasta evankeliumitekstistä 1.vuoden teologian opiskelijana 9 vuotta sitten. Tuosta päivästä on tosiaan kulunut jo hetki.

    Viime keväänä tarkalleen ottaen 20.4. luin hartauskirjasta Psalmin 38 jakeen 16: ”Herra, sinun apuasi minä odotan. Herra, minun Jumalani, sinä vastaat minulle.”, jonka perässä oli Sanan selitystä: ”Odottaminen ei ole helppoa. Jostain syystä Jumala, joka voisi nopeastikin vastata rukouksiimme, antaa meidän odottaa hyvinkin pitkään ennen kuin antaa vastauksensa…”. Sitten tekstissä on monia Raamatun esikuvia odottamaan laitetuista henkilöistä… teksti jatkuu: ”Odottaminen ja syrjässä oleminen ovat koetelleet monen ihmisen kärsivällisyyttä. Se on merkinnyt aika ajoin myös pilkan kohteeksi joutumista ja suurta kiusausta luovuttaa. Odottamisellakin on oma, tärkeä tehtävä Jumalan suunnitelmassa.”

    Samana päivänä puhelin soi ja pari viikkoa aiemmin Laukaan seurakunnasta saatu ”Ei-vastaus” muuttui ”Kyllä-vastaukseksi”, kun minulle tarjottiin toista papin sijaisuutta kuin mitä olin aiemmin hakenut. Odotus oli päättynyt.

    Jeesuksen lupaus janon sammuttamisesta on varma, siihen ei liity sellaista epävarmuutta kuin omiin odotuksiimme. Usko tarttuu Jumalan lupaukseen ja ottaa sen vastaan. Saamme luottaa Jumalan lupauksiin, jotka meille on annettu Raamatussa.

    Tekstimme puhuu siitä, että Jeesuksen kirkastuminen:

    (Joh.17:1) ”Isä, hetki on tullut. Kirkasta Poikasi, että Poika kirkastaisi sinut.”

    Vasta ristin tapahtumat tekevät mahdolliseksi Pyhän Hengen tulon Jeesukseen uskovan elämään. Jeesuksen tuli käydä kuolemaan, jotta hän tulisi kirkastetuksi meidän Vapahtajanamme. Pyhä Henki kirkastaa Jeesuksen ristin sovitustyön. Usko katsoo Kristukseen ja huudahtaa: Minun Herrani ja Vapahtajani! Uskon kautta Kristus elää Pyhän Hengessä minussa. Hän on elävän veden lähde meissä. Elämän antaja ja kaikkien hengellisten lahjojen kasvattaja.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 29: Joh. 15:1-10 (4.6.2023) – Satama

    Matt. 16:13–19

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 16

    Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: ”Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat?” He vastasivat: ”Toisten mielestä hän on Johannes Kastaja, toisten mielestä Elia, joidenkin mielestä Jeremia tai joku muu profeetoista.” ”Entä te?” kysyi Jeesus. ”Kuka minä teidän mielestänne olen?” Simon Pietari vastasi: ”Sinä olet Messias, elävän Jumalan poika.” Jeesus sanoi hänelle: ”Autuas olet sinä, Simon, Joonan poika. Tätä ei sinulle ole ilmoittanut liha eikä veri, vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari, ja tälle kalliolle minä rakennan kirkkoni. Sitä eivät tuonelan portit voita. Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet. Minkä sinä sidot maan päällä, se on sidottu taivaissa, ja minkä sinä vapautat maan päällä, se on myös taivaissa vapautettu.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Saimme viettää reilun viikon yhdessä Tervajärven leirikeskuksessa rippileirillä. Ennen leiriä te konfirmoitavat kirjoititte meille leirin vetäjille kirjeen. Tai oikeastaan vastailitte meidän esittämiin kysymyksiin. Yksi kysymys tuossa ennakkotehtävässä oli ”Keitä tunnet riparilta parhaiten?” Kun sitten pääsimme leirille, pian hekin, joiden nimeä et edes tietänyt tulivat tutuksi. Ensimmäisen illan ”Tervis Tero lähti Tervikselle” -leikki taisi olla monelle apuna. Nimet ja naamat alkoivat yhdistyä. Sitten kun viikkoa mentiin eteenpäin ja yhteistä aikaa vietettiin, kuva uusista kavereista alkoi saada uusia yksityiskohtia ja jokaisesta alkoi tulla uusia piirteitä esiin. Yhdessä vietetty aika kirkastaa kuvaa toinen toisestamme, vähitellen toisesta tulee tutumpi ja alkaa tuntea toista.

    Tänään evankeliumitekstissä Jeesus kysyy opetuslapsiltaan: Kenen ihmiset sanovat minun olevan? Kun näin kysytään, opetuslapset voivat jättää itsensä ulkopuolelle ja luonnehtia yleisesti mitä Jeesuksesta sanotaan – hieno mies, profeetta, esimerkki. Mitä siitä kaverista puhutaan? Mitä mahdat tietää hänestä? Näin on joku saattanut kysellä kaveriltaan, josta kusta leiriläisestä, jota ei ole tuntenut ennestään. Miten kuva onkaan sitten viikon aikana tarkentunut.

    Kuka Jeesus on sinulle? Entä te? Kysymys alkaa olla kuumottavan kohti käyvä! Pietarin vastaus ”Sinä ole Messias, elävän Jumalan poika. ” on vastaus, jonka voi vain antaa se, joka on kohdannut henkilökohtaisesti Jeesuksen. Tämä on vastaus, minkä vuoksi rippikoulua pidetään ja mihin se tähtää. Tietämisen sijasta tuntemiseen. Kaiken ydinkysymys on Jeesus!

    Evankeliumitekstimme auttaa myös siinä, kuinka Jeesus tuntea, mikä siihen auttaa? Pietarin lausuma tunnustus saa Jeesuksen toteamaan sen, ettei kyse ole mistään ulkoläksystä vaan jostakin minkä ainoastaan Taivaan Isä voi kirkastaa. Usko on Pyhän Hengen lahja, joka syntyy evankeliumin kuulemisesta. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Tämän äärellä olemme saaneet olla ja tältä kalliolta saamme ponnistaa eteenpäin elämässä.

    Rippikoulu ja konfirmaatio on sitä varten, että tämä tulisi kirkkaasti opetetuksi ja lahjaksi kasteessa saatu usko saisi vahvistua: Jeesus Kristus kuoli meidän puolestamme. Hän on ainoa toivo ja varma toivo meille jokaiselle. Saamme turvata siihen, mitä hän on tehnyt.

    Kirkko ja seurakunta on olemassa sitä varten, että usko saisi kasvaa ja vahvistua Jumalan armossa. Jeesus puhuu evankeliumitekstissä avainten vallasta: kirkko julistaa syntien anteeksiantamusta ja armoa, joka lepää apostolisen tunnustuksen perustalla.

    Tänään saamme iloita teidän kaikkien kanssa, että nämä nuoret ovat saavuttaneet tärkeän etapin elämässään. Vähitellen itsenäistyen he kulkevat kohti aikuisuutta ja tänään heidät konfirmoidaan. Vahvistakoon armollinen Jumala heidän uskoaan ja johdattakoon heitä kaikissa elämän käänteissä.

    Pyydän nyt teitä nuoria saapumaan alttarin eteen.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 32: Matt. 12:33-37 (27.8.2023) – Satama-messu

    Matt. 12:33–37

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 12

    Jeesus sanoi: ”Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono. Hedelmästään puu tunnetaan. Te käärmeen sikiöt, kuinka teidän puheenne voisi olla hyvää, kun itse olette pahoja! Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu. Hyvä ihminen tuo hyvyytensä varastosta esiin hyvää, paha ihminen pahuutensa varastosta pahaa. Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. Sanojesi perusteella sinut julistetaan syyttömäksi, ja sanojesi perusteella sinut tuomitaan syylliseksi.”

    Tämä on pyhä evankeliumi

    Tämän sunnuntain aihe on Jeesus parantajamme. Kuulemamme evankeliumitekstin äärellä voi herätä ajatus, että nyt evankeliumiteksti ja aihe eivät kohtaa. Eihän evankeliumitekstissä puhuta mistään Jeesuksen parantamisihmeestä eikä näin ole epistolatekstissäkään.

    Sen sijaan puhutaan sanoista niiden voimasta tavalla, joka vie meidät sisimpämme tutkimiseen.

    Helppoa olisi nostaa tässä puheeksi yleisellä tasolla vihapuhe somessa ja muilla areenoilla. Nuhdella kaikenlaisesta nälvimisestä ja maineen tahraamisesta. Ja sitten hurskaasti antaa ohjeita, kuinka asetella sanansa. Kahdeksas käsky on:

    Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.

    MITÄ SE MERKITSEE? VASTAUS:

    Meidän tulee niin pelätä ja rakastaa Jumalaa, että emme puhu lähimmäisestämme perättömiä, petä hänen luottamustaan, panettele häntä tai tahraa juoruilla hänen mainettaan, vaan puolustamme häntä, puhumme hänestä hyvää ja tulkitsemme kaiken hänen parhaakseen.

    Jeesuksen sanat: ”Te kyykäärmeen sikiöt!” täyttäisi jonkun mielestä vihapuheen määritelmän – jos asiaa ajatellaan pintapuolisesti, mutta Jeesus ei koskaan puhu pintapuolisesti, vaan totuudellisesti osoittaen todellisen ongelman juurisyyn.

    Jeesuksen sanat porautuvat alkulähteeseen: ”Mitä sydän on täynnä, sitä suu puhuu.” Farisealaisen pyhän julkisivun kiillotuksen sijaan, Jeesuksen sanat paljastavat sanojen alkulähteen: pahan sydämen.

    Matt. 15:18-20: ”Mutta se, mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, siveettömyys, varkaudet, väärät todistukset ja herjaukset. Nämä ne ihmisen saastuttavat, ei se, että syö pesemättömin käsin.»

    Meillä on todellinen ongelma: jos hoidetaan vain tahdon voimalla oireita ei sairaus voi parantua. Meistä ei ole itsemme parantajaksi. Tarvitsemme todellisen sydänoperaation, jota kukaan ei voi tehdä itse itselleen. Vai oletteko kohdanneet koskaan ketään, joka olisi selvinnyt itse tekemästään sydänoperaatiosta.

    Tarvitsemme parantajaa, joka tulee ulkopuoleltamme. Meistä ei ole itseämme auttamaan. Laki on voimassa ja sen mukaan pitää toimia, mutta siitä ei ole meidän sydäntämme – sisintämme muuttamaan.

    Hes. 36:26-27

    Minä annan teille uuden sydämen ja teidän sisimpäänne uuden hengen. Minä otan teidän rinnastanne kivisydämen pois ja annan tilalle elävän sydämen.

    Minä annan henkeni teidän sisimpäänne ja ohjaan teidät seuraamaan säädöksiäni, ottamaan varteen minun käskyni ja elämään niiden mukaan.

    Ulkoinen Jumalan Sana on Pyhän Hengen voima ja lääke syntiselle sydämellemme. Parantaja saapuu tänäänkin luoksemme Sanassa ja sakramentissa. Niin kuin Jumala herätti Jeesuksen ylösnousemusvoimallaan, tänään mekin saamme olla osalliset siitä Sanasta, joka tekee elävästä kuolleen. Joka päivä tarvitsemme sitä, että Herramme saa olla parantajamme. Hänen Sanansa saa muokata sydäntämme sen muotoiseksi, että meidän sanamme olisi hänen sanojaan.

    Silloin tuotamme hyvää hedelmää – siis sellaista hedelmää, jota saamme jälkikäteen ihmetellä. Kuinka minä saatoin toimia laskelmoimatta ja itseni alttiiksi antaen. Meitä rohkaistaan puhumaan hyvää lähimmäisistämme, heistäkin, joista mieluummin emme puhuisi hyvää. Ei ole samantekevää ruokimmeko sydäntämme katkeruudella ja kaunalla. Anteeksianto vapauttaa meidät näkemään heidät, joihin olemme loukkaantuneet myös Jumalan rakkauden kohteina ja puhumaan heistä hyvää, myös heille kuuluu Jumalan rakkaus. Rippileirillä leirijumalanpalveluksessa oli viimeiseksi päivittäinen haaste: hyvyyden jakaminen. Annan teille nyt haasteen: sano jollekin (vaikka vieruskaverille) ilahduttava sana. Pienillä sanoilla on suuri vaikutus. Ruokkikaamme hyvyyttä ympärillämme.

    Nouskaamme tunnustamaan kristillinen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 33: Joh. 9:24-38 (15.10.2023) – PBK

    Evankeliumi

    Joh. 9:24–38

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

    Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Usko ja epäusko

    Kiistely vastaan omakohtainen koko elämän mullistava kokemus

    Kuka Jeesus on? Mooses vastaan Jeesus – erot

    Syntinen tarvitsee Jeesusta – syntinen olin jo syntymästäni

    Ajasta aikaan varjellut

    Kääntymyskokemus

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 34: Joh. 9:24-38 (15.10.2023) – PBK

    Evankeliumi

    Joh. 9:24–38

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 9

    Mies, joka oli ollut sokea, kutsuttiin kuultavaksi. Fariseukset sanoivat hänelle: ”Anna kunnia Jumalalle! Me tiedämme, että se mies on syntinen.” Mies vastasi: ”Onko hän syntinen, sitä en tiedä. Mutta sen tiedän, että minä, joka olin sokea, nyt näen.” He kyselivät: ”Mitä hän sinulle teki? Millä tavoin hän avasi silmäsi?” Mies vastasi: ”Johan minä sen teille sanoin, te vain ette kuunnelleet. Miksi te taas tahdotte sen kuulla? Tekeekö teidänkin mieli hänen opetuslapsikseen?” He vastasivat hänelle pilkallisesti: ”Sinä hänen opetuslapsensa olet, me olemme Mooseksen opetuslapsia. Me tiedämme, että Jumala puhui Moosekselle, mutta mistä tuo mies on peräisin, sitä emme tiedä.” ”Merkillistä”, mies vastasi, ”että te ette tiedä, mistä hän on – ja kuitenkin hän on antanut minulle näköni. Kaikkihan me tiedämme, että Jumala ei kuuntele syntisiä, mutta sellaista hän kuulee, joka kunnioittaa häntä ja elää hänen tahtonsa mukaisesti. Ikipäivänä ei ole kuultu, että joku olisi avannut sokeana syntyneen silmät. Jos hän ei olisi Jumalan mies, hän ei olisi pystynyt sellaiseen.” Silloin fariseukset sanoivat: ”Sinä olet syntymästäsi syntinen, syntiä täynnä koko mies – ja sinä rupeat opettamaan meitä!” He ajoivat miehen ulos. Jeesus sai kuulla, että mies oli ajettu ulos, ja tavatessaan tämän hän kysyi: ”Uskotko Ihmisen Poikaan?” ”Herra, kuka hän on?” mies kysyi. ”Sano, jotta voisin uskoa.” Jeesus sanoi: ”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi.” ”Minä uskon, Herra”, mies sanoi ja lankesi maahan hänen eteensä.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko joskus keskustellessasi ajatellut, että toinen on aivan tavoittamattomissa. Sanat, jotka kerrot eivät tavoita toista ja tuntuu kuin eläisitte aivan eri todellisuuksissa. Se kokemus, jonka olet kokenut ja jota sanoin yrität kuvat, ei tavoita toisen kokemusmaailmaa. Tänään avainkysymyksenä on ”Kuka Jeesus on?”

    Tänään evankeliumitekstissä kohtaamme Jeesuksen parantaneen sokean miehen ja fariseukset, jotka uudemman kerran ovat kutsuneet miehen kuulusteltavaksi. He ovat jo aiemmin puhuttaneet häntä ja hänen vanhempiaan ja vielä uudelleen haluavat kuulla miestä. Fariseuksilla on polttava tarve saada selvyys, mitä oikein on tapahtunut, mutta heidän sydämensä ei ole auki, sille todellisuudelle, jonka parantunut mies on kohdannut. Heidän ainoana tavoitteena on saada Jeesus kiinni lain rikkomisesta – sapattikäskyn noudattamatta jättämisestä.

    Tuossa keskustelussa on läsnä epäusko ja usko – meidän täytyy tänään kysyä, miten ne eroavat toisistaan. Millä tavoin kumpikin näistä ilmenee. Fariseusten epäusko Jeesusta kohtaan oli juutalaista uskoa: ei voi olla muuta välittäjää Jumalan ja ihmisten välillä kuin Mooses, jolle kaikkivaltias pyhä Jumala on antanut käskynsä. Syntinen ihminen ei voinut lähestyä pyhää Jumalaa. Jumala on Yksi kuten juutalaiset uskontunnustuksessaan tunnustavat. Heidän kysymyksensä ei pyri selvittämään sitä mitä Hän voi olla heille henkilökohtaisesti.

    Jeesuksen toiminta ylittää fariseusten käsityskyvyn ja he hylkäävät se mahdollisuuden, että tässä voisi olla Messias. Epäuskossaan he kieltävät Jeesuksen, joka myöhemmin julistaa itsestään: ”… sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita…” Kysymys Jeesuksesta on uhka fariseuksien uskonnollisuudelle – lain ja sääntöjen noudattamiseen perustuvalle Jumalan mielisuosion ansaitsemiselle. Jos syntinen sokea saa osakseen Jumalan armon ja ihmeellisen parantumisen, kuinka mikään voi enää olla omaa ansiota?

    Läsnä on kiistely laista ja omakohtainen todistus koko elämän mullistavasta ihmekokemuksesta. Nuo ovat kaksi aivan eri todellisuutta. Jeesuksen omakohtainen kohtaaminen ja hänen tuntemisensa muuttaa kaiken. Se voi muuttaa ihmiselämiä ulkoisesti, mutta ensisijaisesti se muuttaa sisäistä elämää. Kaikki nähdään toisin silmin. Tuo mies, joka oli saanut fyysisesti näkönsä takaisin, näki ensimmäistä kertaa – mutta ennen kaikkea hän näki uskon silmin Jeesuksen.

    Hepr. 11:1 antaa uskon määritelmän: Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä.

    Usko on toivon todellisuus. Usko tarttuu siihen mitä ei nähdä. Usko näkee näkymättömän ja tarttuu Jumalan lupaukseen, Jeesukseen. Jeesus siis jakaa kahteen joukkoon epäuskon ja uskon. Uskossa Kristus on läsnä – Galatalaiskirjeessä sanotaan: ”En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa”, siis uskon kautta.

    Jumala ei ole jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan Hän on antanut meille armovälineet – sellaiset lääkkeet, jotka voivat palauttaa näkökykymme ja kiinnittää katseemme Häneen, joka on meidät lunastanut. Jeesus on tullut maailmaan syntisiä ihmisiä varten. Jeesus ei aja pois fariseusten tavoin hänen luokseen tullutta syntistä.

    Jumala synnyttää meissä uskon Pyhän Hengen kautta. Ei meidän ansiostamme vaan täysin meistä riippumatta. Kaikki on armoa. Hän voi synnyttää uudelleen uutta elämää. Hän ei jätä meitä epäselvyyteen itsestään, vaan ilmoittaa meille itsensä.

    Katseemme ei enää kohdistukaan itseemme, vaan siihen mitä Hän on meille antanut. Raamatun, kasteen ja ehtoollisen, rukouksen, kristittyjen yhteyden. Näiden kautta Jumala lähestyy meitä. Jeesus on itse läsnä tänäänkin, kun olemme Hänen nimessään koolla. Saamme kohta käydä ehtoolliselle. Siinä Hän sanoo meille jokaiselle: ”Sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.”. Jeesus on jokaisen pelastaja.

    Tänään on siis aihetta juhlaan. Saamme tänään juhlia yhteiset syntymäpäiviä teidän kanssanne, jotka olette tällä vuosipuoliskolla täyttäneet pyöreitä vuosia – saamme katsoa taakse päin elämään ja todeta, että Jumala on tähän asti auttanut. Ajasta aikaan varjellut ja tänään saamme olla yhdessä koolla. Tällaisena päivänä on hyvä katsoa taakse päin ja pohtia niitä hetkiä, joissa Jumala on erityisellä tavalla varjellut. Samalla saamme kurkottaa eteenpäin ja kiittää Jumalaa siitä, että Hän on kanssamme myös tästä eteenpäin, ei vain meidän viimeiseen hetkeen täällä maailmassa, vaan uskossa luottaa, että Hän on kanssamme iankaikkisesti.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 35: Matt. 18:15-22 (5.11.2023) – PBK

    Matt. 18:15–22

    Evankeliumista Matteuksen mukaan, luvusta 18

    Jeesus sanoi opetuslapsille: ”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu. Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.” Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” ”Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa”, vastasi Jeesus.

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Sunnuntain aihe on: antakaa toisillenne anteeksi. Mutta oikeastaan ensin puhutaan eksyneiden lampaiden etsintäpartiosta.

    Jeesus on ennen tätä evankeliumia puhunut siitä, kuinka hän jättää 99 turvassa olevaa lammasta ja lähtee etsimään tuota yhtä eksynyttä, joka on kadoksissa.

    Miksi Jeesus jättää nuo 99 ja lähtee etsimään tuota yhtä? Siksi että se on hänelle rakas, siksi että tuo yksi on Hänelle kallisarvoinen, hän haluaa sen takaisin joukkoon, vaikka lammas on itse joutunut eksyksiin, koska ei ole kuunnellut paimenen ääntä. Hyvä paimen ei ole vihoissaan tuolle eksyneelle vaan haluaa hänet vain takaisin.

    Jeesus on jättänyt paimennustehtävän seurakunnalle – aloite tulee muulta kuin langenneelta – ärjymällä ja huutamalla et saa palaamaan sitä kotiin. Synnin puheeksi ottaminen ei tule tapahtua vihassa vaan rakkaudessa. Siihen kuuluu erityisesti se että asia otetaan puheeksi kahden kesken. Kuinka toimit, kun joku kertoo sinulle jostain vilpistä tai juoruaa, josta kusta toisesta. PUHU Ensin vääryyttä tehneen kanssa. Jeesus tahtoo, että menemme puhumaan lähimmäisemme kanssa. Rohkeus ja lähimmäisen rakkaus kuuluu yhteen. Jeesus ei anna lupaa puhua muille, jos et itse uskalla. Miten ”Eksynyt lammas” voidaan saada takaisin. Kuinka toimia, jos kahden kesken puheeksi ottaminen ei toimi? Ota kaksi todistajaa mukaan. Vasta kolmannes vaiheessa Jeesus antaa luvan kertoa asiasta seurakunnalle.

    Milloin viimeksi olet antanut jollekulle anteeksi? Tai milloin olet viimeksi pyytänyt joltakulta anteeksi?

    Tänään evankeliumi vie meidät tämän kysymyksen äärelle.

    Jotenkin kyse on yksinkertaisesta asiasta, mutta niin kovin vaikeasta asiasta.

    Anteeksiantamus vapauttaa sillä on sanoin kuvaamattoman suuri voima – ja kuitenkin on niin kovin vaikea antaa anteeksi.

    Anteeksiantamaton mieli hautoo ja vatvoo vääryyttä, jonka kerran, epäilemättä aidosti on kokenut. Mikään ei riitä lepyttämään sellaista mieltä; sille, joka ei tahdo antaa anteeksi mikään ei riitä korvaukseksi.

    Anteeksiantaminen maksaa – ja kuten Pietari mekin laskelmoimme, kuinka monta kertaa voi antaa anteeksi – muistan jonkun sanoneen, että anteeksianto merkitsee luopumista oikeudestani kostoon tai velan perintään. Tuo velka tulee sitten Jeesuksen evankeliumia seuraavassa vertauksessa esille. Anteeksiantaminen maksoi Jeesukselle hänen henkensä, hän otti meidän syntivelan kantaakseen ja lunasti meidät vapaaksi siitä mikä olisi tullut meidän vastuullemme.

    Vakavuus

    Lupaus läsnäolosta, missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni.

    Minkä pyydätte, sen saatte. ”Minun nimessäni” – toimitaan Jeesuksen nimen kanssa sopusoinnussa.

    Loputon anteeksianto: Kuinka monta kertaa on annettava anteeksi. Pietari antoi jonkinlaisen suhteellisen avokätisen tarjouksen Jeesukselle, mutta Jeesus vastaa, ettei anteeksiannon kanssa voi laskelmoida. Taivasten valtakunta on anteeksiantamusta eikä niitä lasketa. Joka kerta meidän ihmisajatukset menevät harhaan, taivasten valtakunnan lainalaisuudet ovat jotakin ihan muuta. Pietari yhä uudelleen yrittää vastata Jeesuksen puolesta. Jeesuksen tulee kuitenkin antaa aina viimeinen vastaus, hän on kärsivällinen meitä kohtaan. Jumala sallii ihmisen erehtyä, mutta ei hylkää häntä.

    Anteeksiantokertoja ei voi laskea, kuten Pietari, jolla oli luku mielessään ja luvun myötä ehkäpä jokainen tilanne, jota hän vielä muisteli. Seurakunta on anteeksisaaneiden ihmisten joukkoa, se on anteeksiannon yhteisö. Jumala on antanut meille äärettömän suuren velan anteeksi Jeesuksen tähden. Siksi meillä on oikeus jakamaan tätä anteeksiannon sanomaa eteenpäin ja elämään anteeksiantamista todeksi.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 36: Joh. 3:26-30 (17.12.2023) – Satama

    Joh. 3:26–30

    Evankeliumista Johanneksen mukaan, luvusta 3

    Opetuslapset menivät Johanneksen luo ja sanoivat: ”Rabbi, nyt on ruvennut kastamaan myös se mies, joka oli kanssasi Jordanin toisella puolen ja josta annoit hyvän todistuksen. Kaikki menevät hänen luokseen.” Johannes vastasi: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta. Te voitte itse todistaa, että minä sanoin: ’En minä ole Messias. Minut on lähetetty kulkemaan hänen edellään.’ Sulhanen on se, jolla on morsian. Mutta sulhasen ystävä seisoo hänen vieressään ja kuuntelee, mitä hän puhuu, ja iloitsee suuresti sulhasta kuunnellessaan. Niin iloitsen minäkin, ja iloni on nyt täydellinen. Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Tämä päivän evankeliumi vaikuttaa siltä, että meidät on palautettu keskikesän juhlaan, kun evankeliumi puhuu Johannes Kastajasta. Kuinka sitten tuo mies liittyy joulun odotukseen, tähän adventin aikaan?

    Johannes Kastaja oli viimeinen vanhan liiton profeetta, joka kulki Herran Jeesuksen edellä. Vanha biblia toteaa (Joh. 1:23) ”Hän sanoi: minä olen huutava ääni korvessa: valmistakaat Herran tietä, niinkuin Jesaias propheta sanoi.” Sittemmin korpi on muuttunut erämaasta autiomaaksi eikä enää vie mielikuviamme keskelle suomalaista korpikuusikkoa. Kuitenkin tiettömien karujen olojen keskellä Johannes huutaa tasoittamaan tietä Herralle. Ja ihmiset tulevat hänen luokseen ja ottavat neuvosta vaarin kääntyvät synneistään ja ottavat Johanneksen kasteen, joka oli parannuksen kaste. Tuo edellä kävijä kuulee nyt tulleen toisen kastajan ja hänen päivänsä ovat luetut ja aika täyttynyt. Johanneksen vastaus evankeliumissa tiivistyy kolmeen näkökulmaan:

    Taivaasta annettu

    Johannes tiesi osansa ja kutsumuksensa. Uutisen kuullessaan hän ei ajaudu kateuden kierteeseen tai kilpailevan kastajan kritisoimiseen vaan toteaa Jumalan suuren suunnitelman kohdallaan. Hänen tehtävänsä olisi tulossa päätökseen. Kuinka tärkeä onkaan sisäistää se, että kaikki on lahjaa Jumalan valtakunnassa. Inhimillisesti katsottuna tappioon päättyvä tehtävä onkin osa Jumalan suurta suunnitelmaa, jossa Hänen tahtonsa tapahtuu.

    Tuon kohdan äärellä meidän asemamme kirkastuu suhteessa Jumalaan: emme voi itsestämme tuoda hengellisesti jotakin enemmän kuin mitä Jumala antaa. Ja jos tuomme, asetamme itsemme Jumalan yläpuolelle. Siunaus on sidottu Jumalan tahtoon, ei meidän aivoituksiimme. Ja kuinka usein tämä on vaarana ja kiusauksena – auvoinen joulumaa ei löydy meidän sisimmästämme – Jumalan täytyy antaa KAIKKI (Jaak. 1:17 Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, taivaan tähtien Isältä, jonka luona ei mikään muutu, ei valo vaihdu varjoksi.). Tämän Johannes näki ja tajusi jo jotakin sellaista mikä muuttaa aivan kaiken. Johanneksen Kastajan toteamus on myös vapauttava. Meidän ei tarvitse Jumalan valtakunnassa olla mitään muuta kuin sitä, mitä Jumalan luomana ja lunastama todellisuudessa olemme.

    Uuden edessä (täydellinen ilo)

    Kuten todettu ollaan sellaisessa taitekohdassa, jossa Johannes voi asemastaan nähdä jotakin käsittämätöntä: Jeesus on ylkä, joka on tullut hääjuhlaa varten. Ollaan uuden aikakauden, uuden liiton kynnyksellä. Morsian on saava sulhasensa ja sulhanen morsiamensa. Ja vieressä iloitsee sulhasen ystävä, jonka tehtävä on ollut valmistaa tietä tätä hetkeä varten. Johannes oli jo kuullut Jeesuksen äänen – sulhasen äänen – ja kuullut ja uskonut sen mitä hän sanoo ja kuka hän on. Pyhä Henki oli hänelle avannut sen. Ja hän oli itse todistanut: ”Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin.”. Jeesuksen kuuntelu tuo täydellisen ilon, Hän on antava itsensä morsiamensa eli seurakunnan puolesta ja on valmistanut pelastuksen jokaiselle. Tuo Johannes saa kuulla sulhasen rakkaudesta morsiantaan kohtaan. Ja hänen ilonsa on täydellistä.

    Jeesus suuremmaksi – kukaan muu ei voi viedä meitä taivaaseen

    Joulua kohti kuljettaessa meillä on vaarana, että monet asiat kasvavat suuriksi ja joulun lapsi pienemmäksi. Johannes muistuttaa tärkeimmästä: ”Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.” Suuri saarnaaja osoittaa Kristusta, joka on meidän vuoksemme syntynyt ihmiseksi ja kantanut syntimme ristinpuulle. Saamme rukoilla, että tänäkin jouluna Jeesus saisi tulla meille suuremmaksi. Että meitä voitaisiin valmistaa vastaanottamaan Jumala, joka syntyi ihmiseksi. Tule Herra Jeesus!

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.

  • Saarna 37: Luuk. 2: 1-14 (24.12.2023) – Ristimäki

    Evankeliumi

    Luuk. 2: 1-14

    Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: – Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.

    Halleluja..

    Jumalan on kunnia korkeuksissa maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa!

    Tänään on jouluaatto. Tätä päivää on odotettu. Ainakin meillä. Mitä lähemmäksi aattoa tullaan, sitä kovemmaksi vauhti kiihtyy lapsilla. Ja vanhemmilla stressi voi nousta uusiin lukemiin jouluvalmisteluissa. Siitä voi olla rauha kaukana. Ja sitten kun jouluaattoaamuun päästään saapuu joulurauha. Käännetään vain joulurauhakytkimestä niin joulu on valmis.

    Maan päällä rauha – joulurauha julistetaan hyvin pian – onko sinulla joulurauha sydämessäsi? Vai onko niin että edelleen sisälläsi tikittää minuuttilaskuri ja -aikataulu tehtävälistalle, jossa on vielä monta askaretta tekemättä. Jotta joulu tulisi. Vai onko niin, ettei sinulla ole sisäistä rauhaa. Sisäinen levottomuus vaivaa.

    Jumalan lupaukset täyttyvät tänään. Hän lähettää pelastajan, rauhan ruhtinaan, valon koko kansalle, joka pimeydessä vaeltaa. Kansa ei pääse pois pimeydestä omin avuin. Se tarvitsee auttajan iankaikkisuudesta ihmiseksi seimeen syntyneenä. Vain Jumalan rakkaus on todellisen rauhan lähde, myös joulurauhan.

    Enää Jumalan suunnitelma ei ole piilossa. Profeettojen ennustukset täyttyvät. Lapsi on syntynyt. Tänään saamme viettää tätä juhlaa. Jumala syntyi ihmiseksi meidän kaltaiseksemme. Hän tuli meitä auttamaan. Kun meistä ei ole itseämme auttamaan.

    Mikä joulu sinulla on jäänyt mieleen erityisesti?

    Pohdin tätä ja edelleen se joulu on se, jonka vietin vartiossa – en kuitenkaan paimentamassa laumaani kedolla, vaan Karjalan prikaatin päävartiossa – en kuitenkaan putkassa, vaan sotilaspoliisina vartiovuorossa. Tiedättehän, että jouluna heille, jotka ovat palveluksessa, on varattu jouluateria – kaikki jouluherkut ovat tarjolla – ei siis mitään soppatykistä kauhottavaa kenttämuonaa vaan loistava jouluateria. Jotakin mitä odottaa.

    Itsellä vilunväristykset taisivat alkaa jouluaattopäivän kuluessa. Olo meni huonommaksi ja heikotti. Istuin päävartion päivystäjän paikalla ja olin varma, että kuume oli nousussa – selkeästi olin tulossa sairaaksi. Ennen iltaruokailua varuskunnan sotilaspastori tulee pitämään jouluhartautta päävartioon. Muut ovat aulatilassa ja minä kuulen kulman takaa hartauspuheen istuessani toimistossa. Muistan, kuinka pastori puhuu paimenista, jotka olivat työssä silloin kun Vapahtajan oli syntynyt. Joudun nieleskelemään kyyneleitä liikutukseltani.

    Hartauden jälkeen osa suuntaa jouluaterialle. Taidan mennä sinne jälkijunassa. Olo ei ole kummoinen. Saavun ruokalaan ja katson kaikkia jouluruokia. Ruokahalu on täysin poissa eikä ruoka maistu – sairaus on se vienyt. Seuraavana aamuna korkeassa kuumeessa kirjaudun varuskuntasairaalaan, jossa toivun pari päivää.

    Jumalan lupaukset täyttyvät.

    Ketä Jumala käyttää lupausten, omien suunnitelmien täytäntöön panossa?

    Ensiksi evankeliumitekstissä kuulemme, että keisari Augustus hallitsi Rooman valtakuntaa ja oli käskynhaltijoidensa kautta käynnistänyt verolle panon – Joosef lähti siis veroilmoituksen tekemistä varten Beetlehemiin – ja profeetan sana toteutuisi

    2 (5:1) Sinä Betlehem, sinä Efrata, sinä olet pienin Juudan sukukuntien joukossa! Mutta sinun keskuudestasi nousee Israelille hallitsija. Hänen juurensa ovat muinaisuudessa, ikiaikojen takana. [Jes. 7:14]

    Rooman valtakunnassa keisaria pidettiin jumalan vertaisena, kuitenkin joulu ei ole hänen juhlansa. Itse Rooman keisari oli sivuosassa palvellen Jumalan päämäärää. Pelastaja oli syntyvä koko maailmalle. Jumalan herruus on maallisen vallan yläpuolella.

    Tuolloin hallitsijan tuntomerkkinä oli tuolloin valta ja loisto – keisari asui palatsissaan, jossa kaikkea oli tarjolla. Ruokaa, juomaa, huvituksia ja ylellisyyttä. Kuulemme evankeliumitekstistä, että maailman vapahtaja syntyy tallissa ja hänen vuoteenaan on eläinten ruoka-astia. Joulun lapsi on syntynyt ja laskettu seimeen, josta eläimet söivät, ei puhtaisiin hygieenisiin lakanoihin eikä hän havittele valtaa ja kunniaa, vaan syntyy ihmiseksi, jotta Jumalan suuri pelastussuunnitelma voi toteutua.

    Kuka sitten kuulee ensimmäiseksi Jumalan pojan syntymästä. Eikö olisi ollut kätevintä, että se olisi julistettu maan parhaille tiedotusvälineille, joka silloin oli keisarin käskykoneisto, joka oli saanut myös verollepanokäskyn jokaisen kansalaisen tiedoksi.

    Ei Jumala valitsee toisin. Hän ilmoittaa ilosanoman paimenille – sen ajan sekatyömiesporukalle, joita pidettiin epäluotettavina ja arveluttavina. Heidän maineensa oli huono eikä heidän todistustaan pidetty oikeudessa pätevänä. Palkkapaimenet saattoivat jättää lauman vaaran uhatessa. Jumala valitsee heidät kuulemaan taivaallisen ilosanoman ensimmäiseksi. Se kertoo meille, että Jumala tulee syntisen luokse ja heitä varten. Herra Jeesus taas kohtaa heidät rakkaudella ja anteeksiannolla. Joulun lapsi on hyvä paimen, joka antaa henkensä lampaidensa puolesta.

    Älä pelkää

    Taivaallinen sotajoukko – lukematon määrä enkeleitä ilmestyi paimenille ja he pelkäsivät – siis karskit miehet pelkäsivät – Ja enkeli sanoo Älä pelkää.

    Pelkäätkö sinä Jumalaa sitä, että hänen kirkkautensa valaisee kaiken mitä elämäsi pitää sisällään. Siihen Jumala sanoo: Älä pelkää! Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun. Jouluna Jumala tulee luoksemme ja poistaa pelon antamalla itsensä meidän vuoksemme tähän maailmaan.

    Jumala ei sano sinulle: tämä sanoma on vain niille, jotka ovat sen arvoisia. Ei, Hän sanoo: tässä on teille ilosanoma – Ilosanoma, joka kuuluu aivan jokaiselle – Ilosanoma, jota ei julisteta kuulijan arvollisuuden vuoksi vaan juuri sen vuoksi, että Jumalan armo syntisiä ihmisiä kohtaan tulisi esille.

    Jumala toimii vastakohtien kautta. Kuningasten kuningas syntyy tallin seimeen. Hän tuo meille ilosanoman – lupaukset täyttyvät. Meidän syntisairautemme ei ole este sille, että saamme nauttia Hänen armoaan ja hyvyyttään kaikessa täyteydessään. Kristus syntyi maailmaan sinun vuoksesi. Aamen.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme Apostolisen uskontunnustuksen mukaan

  • Saarna 38: Luuk. 4:16-21 (14.1.2024) – Satama

    Luuk. 4:16–21

    Evankeliumista Luukkaan mukaan, luvusta 4

    Jeesus tuli Nasaretiin, missä hän oli kasvanut, ja meni sapattina tapansa mukaan synagogaan. Hän nousi lukemaan, ja hänelle ojennettiin profeetta Jesajan kirja. Hän avasi kirjakäärön ja löysi sen kohdan, jossa sanotaan: – Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, julistamaan vangituille vapautusta ja sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja julistamaan Herran riemuvuotta. Hän kääri kirjan kokoon, antoi sen avustajalle ja istuutui. Kaikki, jotka synagogassa olivat, katsoivat tarkkaavasti häneen. Hän alkoi puhua heille: ”Tänään, teidän kuultenne, on tämä kirjoitus käynyt toteen.”

    Armo teille ja rauha meidän taivaalliselta Isältämme ja Herraltamme Jeesukselta Kristukselta!

    Oletko koskaan toivonut, että Jumala tulisi puhumaan sinulle?

    Tahtoisitko kuulla, mitä hänellä on sanottavaa? Vai olisitko kuulematta?

    Kiinnostaako sinua mitä Jumalalla on sinulle sanottavana?

    Jeesus tulee jumalanpalvelukseen ja lukee päivän tekstin… kuinka sinä suhtautuisit?

    Jesaja 58 ja 61 – synagoga-jumalanpalvelus – kuinka käyttäydyttiin

    ”julistamaan otollista vuotta julistamaan… kostonpäivää” (loppu jää pois)

    Kirjoitukset:

    Toteutuminen, täyttymys vs. työn alkaminen

    Riemuvuosi: ennalleen asettaminen, köyhät ja orjat vapaaksi – 50 vuoden 3.Moos. 25.

    Ei lopullista tuomiota vielä vaan armon ja vapauden aika.

    Profetian toteutuminen – uskotaanko se – vuodesta toiseen on menty kuulemaan kirjoituksia – ja nyt tuo sanoo niiden toteutuminen

    Jeesus paljastaa jumalallisen kirkkautensa Raamatun sanalla — vrt. Emmauksen tie

    Jeesuksessa on vapaus… hän on sen takuumies!

    Oletko jo vapaa niin ettet tarvitse Jeesusta vai tarvitsetko edelleen vapauttajaa?

    Tämä on ratkaiseva kysymys! Kuinka tuohon Jeesuksen saarnaan vastataan? Nasaretin synogogassa vastauksena oli torjunta ja lynkkausyritys – pohdin tätä kohtaa lukiessa että onpa tutunoloinen kohta – elokuussa ehkä joku muistaa kuulleensa jatkojakeiden pohjalta pidetyn saarnan etsikkoajoista.

    Ja Jeesus lupaa tuon kaiken täyttyvän HÄNESSÄ, mitä Jesajan kirjasta luetaan. Eikö tuo olekin iloinen asia, rauhaan, iloon ja vapauteen johtava tie.

    Palaa vielä tuohon Jesajan kohtaa: kuningas (voideltu), Vapahtaja, parantaja, pelastaja – RIEMUVUOSI – ne jotka olivat kahlehdittuja saivat vapautuksen – ne jotka olivat menettäneet omaisuutensa, saivat sen takaisin..

    Missä Jeesus on? Miten Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa messussa?

    Kaste ja ehtoollinen, eilen sain kastaa pienen lapsen tässä salissa…

    Saamme käydä kohta ehtoolliselle, jossa Jeesus on itse läsnä leivässä ja viinissä – lahjoittaen syntien anteeksiantamisen.

    Kun Jeesus lähettää meidät maailmaan julistamaan iloista sanomaa – sitähän evankeliumi on! Hän antaa voimansa ja siihen saamme luottaa

    2.Kor. 12:9 Mutta hän on vastannut minulle: »Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.» Sen tähden ylpeilen mieluimmin heikkoudestani, jotta minuun asettuisi Kristuksen voima.

    Tänäänkin saamme kulkea tuon Jeesuksen jäljissä, seurata häntä – Hän on Jumalan poika, messias pelastajamme – joka on kantanut syntimme ja pelastanut meidät kadotuksesta ja lahjoittanut meille ikuisen elämän.

    Nousemme nyt tunnustamaan Pyhän kristillisen uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.